Missä vaiheessa teiniäiti on sosiaalisesti samalla tasolla ikätovereidensa kanssa?
Nelikymppisenä? Viiskymppisenä?
Kuuskymppisenä?
Tarkoitan siis, että minkä ikäisenä suunnilleen tulee se vaihe kun on samalla viivalla muiden kanssa eikä jotenkin surkeampi tai huonommassa tilanteessa (ei vapautta, ei niin paljoa rahaa kuin niillä jotka pysty tekemään nuorena enemmän töitä ja elämään pienemmillä kuluilla, ei normaaleja virstanpylväitä elämässä tyyliin kaverielämä->seurustelu->avioliitto->lapsi jne)
Kommentit (50)
Vierailija kirjoitti:
Niillähän menee paremmin päälle kolmekymppisenä kun ei enää tarvitse huolehtia koko ajan lapsista!
Mutta niillä kolmikymppisillä pikkulasten vanhemmilla on se taloudellinen ja sosiaalinen pohja kunnossa, toisin kuin entisellä teiniäidillä joka elää pienesti ja rakentaa siinä vaiheessa vasta elämäänsä.
Ja siinä vaiheessa on tosiaan ihan eri tilanteessa kuin ikäisensä, eli ei samalla viivalla.
Siksi en laittanut edes vaihtoehdoksi, että ”kolmikymppisenä” koska näkisin, ettei sitä sosiaalisesti samalla viivalla olemista voi ainakaan ennen nelikymppisiä olla.
Ap
En ole ikinä kokenut teiniäitiyden (18 v kun lapsi syntyi) takia olevani surkea tai huonossa tilanteessa. Vaikka lapsi vahinko olikin, niin heti tiesin että pidän lapsen ja että tulen rakastamaan vauva-arkea. Eikä estänyt myöskään mitenkään opintoja, lykkäsi vaan pari vuotta. Mutta yliopistolta valmistuin 25-vuotiaana eli aika normaalissa iässä. Ja sen jälkeen töissä hyväpalkkaisella alalla, joten ei taloushuolia. Kavereita tai miestä tai menoja en ole koskaan kaivannut, olen aika erakkoluonne, sellainen nörtti ja kirjatoukka.
Vierailija kirjoitti:
En ole ikinä kokenut teiniäitiyden (18 v kun lapsi syntyi) takia olevani surkea tai huonossa tilanteessa. Vaikka lapsi vahinko olikin, niin heti tiesin että pidän lapsen ja että tulen rakastamaan vauva-arkea. Eikä estänyt myöskään mitenkään opintoja, lykkäsi vaan pari vuotta. Mutta yliopistolta valmistuin 25-vuotiaana eli aika normaalissa iässä. Ja sen jälkeen töissä hyväpalkkaisella alalla, joten ei taloushuolia. Kavereita tai miestä tai menoja en ole koskaan kaivannut, olen aika erakkoluonne, sellainen nörtti ja kirjatoukka.
Olet todella onnekas!
Minäkin sain 18-vuotiaana lapsen (myös vahinko) ja minut se rampautti todella pahasti.
Luulen, että pääsen asiasta yli vasta joskus keski-iässä.
Ap
Minä olen tullut teininä äidiksi ja nyt 31- vuotiaana olen ammattikorkeakoulusta valmistunut, oman alan vakityössä, naimisissa, meillä on omistusasunto ja kaksi autoa. Ihan onnellista, tavallista elämää elän ja koen olevani ”samalla tasolla” esikoiseni luokkakavereiden vanhempien kanssa, jotka ovat kaikki minua vanhempia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Niillähän menee paremmin päälle kolmekymppisenä kun ei enää tarvitse huolehtia koko ajan lapsista!
Mutta niillä kolmikymppisillä pikkulasten vanhemmilla on se taloudellinen ja sosiaalinen pohja kunnossa, toisin kuin entisellä teiniäidillä joka elää pienesti ja rakentaa siinä vaiheessa vasta elämäänsä.
Ja siinä vaiheessa on tosiaan ihan eri tilanteessa kuin ikäisensä, eli ei samalla viivalla.Siksi en laittanut edes vaihtoehdoksi, että ”kolmikymppisenä” koska näkisin, ettei sitä sosiaalisesti samalla viivalla olemista voi ainakaan ennen nelikymppisiä olla.
Ap
Kuinka kauan ajattelet että "elämää rakennetaan" lapsen saannin jälkeen? Mitä se siis on?
Vierailija kirjoitti:
En ole ikinä kokenut teiniäitiyden (18 v kun lapsi syntyi) takia olevani surkea tai huonossa tilanteessa. Vaikka lapsi vahinko olikin, niin heti tiesin että pidän lapsen ja että tulen rakastamaan vauva-arkea. Eikä estänyt myöskään mitenkään opintoja, lykkäsi vaan pari vuotta. Mutta yliopistolta valmistuin 25-vuotiaana eli aika normaalissa iässä. Ja sen jälkeen töissä hyväpalkkaisella alalla, joten ei taloushuolia. Kavereita tai miestä tai menoja en ole koskaan kaivannut, olen aika erakkoluonne, sellainen nörtti ja kirjatoukka.
No just joo, et ollut mikään kiltti vaan j ännätyttö kun petiin menit
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ole ikinä kokenut teiniäitiyden (18 v kun lapsi syntyi) takia olevani surkea tai huonossa tilanteessa. Vaikka lapsi vahinko olikin, niin heti tiesin että pidän lapsen ja että tulen rakastamaan vauva-arkea. Eikä estänyt myöskään mitenkään opintoja, lykkäsi vaan pari vuotta. Mutta yliopistolta valmistuin 25-vuotiaana eli aika normaalissa iässä. Ja sen jälkeen töissä hyväpalkkaisella alalla, joten ei taloushuolia. Kavereita tai miestä tai menoja en ole koskaan kaivannut, olen aika erakkoluonne, sellainen nörtti ja kirjatoukka.
Olet todella onnekas!
Minäkin sain 18-vuotiaana lapsen (myös vahinko) ja minut se rampautti todella pahasti.
Luulen, että pääsen asiasta yli vasta joskus keski-iässä.Ap
Minä sain lapseni 19-vuotiaana ja jos koitat aloituksessa puhua taloudellisesta tilanteesta niin minulla nyt 30-vuotiaana se on parempi kuin monilla kavereilla.
Sosiaalista tilannetta en ymmärrä. Miten se eroaa muista jos on lapsi?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ole ikinä kokenut teiniäitiyden (18 v kun lapsi syntyi) takia olevani surkea tai huonossa tilanteessa. Vaikka lapsi vahinko olikin, niin heti tiesin että pidän lapsen ja että tulen rakastamaan vauva-arkea. Eikä estänyt myöskään mitenkään opintoja, lykkäsi vaan pari vuotta. Mutta yliopistolta valmistuin 25-vuotiaana eli aika normaalissa iässä. Ja sen jälkeen töissä hyväpalkkaisella alalla, joten ei taloushuolia. Kavereita tai miestä tai menoja en ole koskaan kaivannut, olen aika erakkoluonne, sellainen nörtti ja kirjatoukka.
No just joo, et ollut mikään kiltti vaan j ännätyttö kun petiin menit
Uutinen sinulle: kiltitkin ihmiset harrastavat seksiä, jopa teini-ikäisenä
Ei ole mitään samaa viivaa enää jonkun 20-25 v jälkeen, jos silloinkaan. Osalla menee koko elämä alamäkeen, joku lähtee vahvasta etulyöntiasemasta, joku tekee kaiken oikein mutta äly ei vaan riitä siihen, että elämä sujuisi hyvin jne.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Niillähän menee paremmin päälle kolmekymppisenä kun ei enää tarvitse huolehtia koko ajan lapsista!
Mutta niillä kolmikymppisillä pikkulasten vanhemmilla on se taloudellinen ja sosiaalinen pohja kunnossa, toisin kuin entisellä teiniäidillä joka elää pienesti ja rakentaa siinä vaiheessa vasta elämäänsä.
Ja siinä vaiheessa on tosiaan ihan eri tilanteessa kuin ikäisensä, eli ei samalla viivalla.Siksi en laittanut edes vaihtoehdoksi, että ”kolmikymppisenä” koska näkisin, ettei sitä sosiaalisesti samalla viivalla olemista voi ainakaan ennen nelikymppisiä olla.
Ap
Kuinka kauan ajattelet että "elämää rakennetaan" lapsen saannin jälkeen? Mitä se siis on?
No jos ja kun saa lapsen 18-vuotiaana, niin siinä on sen jälkeen itsensä kasvattamisen ja kehittämisen lisäksi se lapsen kasvatus, maailmaan tutustuminen (itse aikuistuin noin 25-26-vuotiaana), opiskelu, työelämä ja rahan säästäminen, sosiaalinen elämä jne.
En tiedä, ehkä toi sujuu toisilta kuin vettä vaan, mutta minulle ollut tosi tahmeaa kun en ole erityisen käytännöllinen enkä sillä tavalla reipas ihminen kuin vaikkapa sairaanhoitaja-tyyppiset naiset tai vastaavat (jos ymmärrät mitä tarkoitan).
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ole ikinä kokenut teiniäitiyden (18 v kun lapsi syntyi) takia olevani surkea tai huonossa tilanteessa. Vaikka lapsi vahinko olikin, niin heti tiesin että pidän lapsen ja että tulen rakastamaan vauva-arkea. Eikä estänyt myöskään mitenkään opintoja, lykkäsi vaan pari vuotta. Mutta yliopistolta valmistuin 25-vuotiaana eli aika normaalissa iässä. Ja sen jälkeen töissä hyväpalkkaisella alalla, joten ei taloushuolia. Kavereita tai miestä tai menoja en ole koskaan kaivannut, olen aika erakkoluonne, sellainen nörtti ja kirjatoukka.
No just joo, et ollut mikään kiltti vaan j ännätyttö kun petiin menit
Uutinen sinulle: kiltitkin ihmiset harrastavat seksiä, jopa teini-ikäisenä
Surullista, että sinäkin olet mennyt mukaan yliseksualisoituneeseen yhteiskuntaan.
Vierailija kirjoitti:
En ole ikinä kokenut teiniäitiyden (18 v kun lapsi syntyi) takia olevani surkea tai huonossa tilanteessa. Vaikka lapsi vahinko olikin, niin heti tiesin että pidän lapsen ja että tulen rakastamaan vauva-arkea. Eikä estänyt myöskään mitenkään opintoja, lykkäsi vaan pari vuotta. Mutta yliopistolta valmistuin 25-vuotiaana eli aika normaalissa iässä. Ja sen jälkeen töissä hyväpalkkaisella alalla, joten ei taloushuolia. Kavereita tai miestä tai menoja en ole koskaan kaivannut, olen aika erakkoluonne, sellainen nörtti ja kirjatoukka.
Mulla oli ihan vähän yliopisto-opintoja jäljellä, kun lapsi syntyi.
En millään olisi pystynyt opiskelemaan lapsen synnyttyä kokonaista tutkintoa. Ei olisi riittänyt jaksaminen eikä aika.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ole ikinä kokenut teiniäitiyden (18 v kun lapsi syntyi) takia olevani surkea tai huonossa tilanteessa. Vaikka lapsi vahinko olikin, niin heti tiesin että pidän lapsen ja että tulen rakastamaan vauva-arkea. Eikä estänyt myöskään mitenkään opintoja, lykkäsi vaan pari vuotta. Mutta yliopistolta valmistuin 25-vuotiaana eli aika normaalissa iässä. Ja sen jälkeen töissä hyväpalkkaisella alalla, joten ei taloushuolia. Kavereita tai miestä tai menoja en ole koskaan kaivannut, olen aika erakkoluonne, sellainen nörtti ja kirjatoukka.
Olet todella onnekas!
Minäkin sain 18-vuotiaana lapsen (myös vahinko) ja minut se rampautti todella pahasti.
Luulen, että pääsen asiasta yli vasta joskus keski-iässä.Ap
Minä sain lapseni 19-vuotiaana ja jos koitat aloituksessa puhua taloudellisesta tilanteesta niin minulla nyt 30-vuotiaana se on parempi kuin monilla kavereilla.
Sosiaalista tilannetta en ymmärrä. Miten se eroaa muista jos on lapsi?
Eroaahan se paljonkin, kun ei ole sitä vapautta mitä muilla ja eri rytmi, kun tuli ensin se lapsi eikä niin, että lapsi lopuksi.
Tarkoitan siis, että lapsettomilla nuorilla on ne ensimmäiset seurustelukokemukset, ne voi olla pitkiä aikoja missä huvittaa, seikkailla huomattavasti enemmän jne.
Eli jos sulla on lapsi, niin on sosiaalisesti eri asemassa.
Keski-iässä tuollaisia asioita ei enää ole tai se ei vaikuta, onko joku aikuinen lapsi jossain.
No ei lapsi kyllä mitään noista estä.
Itse sain lapset 19 ja 20v, työelämässä ollut 21vuotiaasta asti, ylempi korkeakoulututkinto ja työ koulutusta vastaavaa.
Lapset eivät estäneet tai hidastaneet mitään. Päinvastoin, nyt kun omat lapset on muuttaneet pois kotoa ikätoverit kuskaa penskojaan päivähoitoon, en kadehdi, lähinnä säälin.
Mä sain lapset 19 -ja 21-vuotiaana. No okei, enhän mä mikään teini enää ollut, mutta nuori kuitenkin. Aika pian jäin yksinhuoltajaksi. Ainahan sitä voi jossitella. Oon nyt 28 ja opiskelen yliopistossa. Oon 30 kun valmistun jos kaikki menee ajallaan. Tiedän, että moni on valmistunut nuorempana ja nyt jo työelämässä täysillä mukana, mutta eipähän oo äitiyslomia tiedossa tai pieniä lapsia hoidettavana kun valmistun. Ammatti on kuitenkin hyväpalkkainen eikä mikään matalapalkka-ala.
Jotenkin masentavaa kun kaikki muut tosi nuoret äidit/teiniäidit tuntuu aina olevan jotain tosi reippaita tyyppejä ja nauttivat siitä elämästään, eivätkä kadu koskaan.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ole ikinä kokenut teiniäitiyden (18 v kun lapsi syntyi) takia olevani surkea tai huonossa tilanteessa. Vaikka lapsi vahinko olikin, niin heti tiesin että pidän lapsen ja että tulen rakastamaan vauva-arkea. Eikä estänyt myöskään mitenkään opintoja, lykkäsi vaan pari vuotta. Mutta yliopistolta valmistuin 25-vuotiaana eli aika normaalissa iässä. Ja sen jälkeen töissä hyväpalkkaisella alalla, joten ei taloushuolia. Kavereita tai miestä tai menoja en ole koskaan kaivannut, olen aika erakkoluonne, sellainen nörtti ja kirjatoukka.
Olet todella onnekas!
Minäkin sain 18-vuotiaana lapsen (myös vahinko) ja minut se rampautti todella pahasti.
Luulen, että pääsen asiasta yli vasta joskus keski-iässä.Ap
Minä sain lapseni 19-vuotiaana ja jos koitat aloituksessa puhua taloudellisesta tilanteesta niin minulla nyt 30-vuotiaana se on parempi kuin monilla kavereilla.
Sosiaalista tilannetta en ymmärrä. Miten se eroaa muista jos on lapsi?Eroaahan se paljonkin, kun ei ole sitä vapautta mitä muilla ja eri rytmi, kun tuli ensin se lapsi eikä niin, että lapsi lopuksi.
Tarkoitan siis, että lapsettomilla nuorilla on ne ensimmäiset seurustelukokemukset, ne voi olla pitkiä aikoja missä huvittaa, seikkailla huomattavasti enemmän jne.
Eli jos sulla on lapsi, niin on sosiaalisesti eri asemassa.Keski-iässä tuollaisia asioita ei enää ole tai se ei vaikuta, onko joku aikuinen lapsi jossain.
Kun asuu pois kotoa, eläen itsenäistä elämää ja osaa huolehtia toisestakin, on jo edellä muita.
Eikä 18-vuotias ole äidiksi enää teini. 16-17 v ehkä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Niillähän menee paremmin päälle kolmekymppisenä kun ei enää tarvitse huolehtia koko ajan lapsista!
Mutta niillä kolmikymppisillä pikkulasten vanhemmilla on se taloudellinen ja sosiaalinen pohja kunnossa, toisin kuin entisellä teiniäidillä joka elää pienesti ja rakentaa siinä vaiheessa vasta elämäänsä.
Ja siinä vaiheessa on tosiaan ihan eri tilanteessa kuin ikäisensä, eli ei samalla viivalla.Siksi en laittanut edes vaihtoehdoksi, että ”kolmikymppisenä” koska näkisin, ettei sitä sosiaalisesti samalla viivalla olemista voi ainakaan ennen nelikymppisiä olla.
Ap
Kuinka kauan ajattelet että "elämää rakennetaan" lapsen saannin jälkeen? Mitä se siis on?
No jos ja kun saa lapsen 18-vuotiaana, niin siinä on sen jälkeen itsensä kasvattamisen ja kehittämisen lisäksi se lapsen kasvatus, maailmaan tutustuminen (itse aikuistuin noin 25-26-vuotiaana), opiskelu, työelämä ja rahan säästäminen, sosiaalinen elämä jne.
En tiedä, ehkä toi sujuu toisilta kuin vettä vaan, mutta minulle ollut tosi tahmeaa kun en ole erityisen käytännöllinen enkä sillä tavalla reipas ihminen kuin vaikkapa sairaanhoitaja-tyyppiset naiset tai vastaavat (jos ymmärrät mitä tarkoitan).
Ap
Olisitko ilman lasta aikuistunut aiemmin? Mitä se aikuistuminen edes on?
En ole käytännöllinen enkä ainakaan reipas mutta hyvin on mennyt.
Kyllä, ihniset on erillaisia mutta ei se oma kyneminen alene lapsen jälkeen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ole ikinä kokenut teiniäitiyden (18 v kun lapsi syntyi) takia olevani surkea tai huonossa tilanteessa. Vaikka lapsi vahinko olikin, niin heti tiesin että pidän lapsen ja että tulen rakastamaan vauva-arkea. Eikä estänyt myöskään mitenkään opintoja, lykkäsi vaan pari vuotta. Mutta yliopistolta valmistuin 25-vuotiaana eli aika normaalissa iässä. Ja sen jälkeen töissä hyväpalkkaisella alalla, joten ei taloushuolia. Kavereita tai miestä tai menoja en ole koskaan kaivannut, olen aika erakkoluonne, sellainen nörtti ja kirjatoukka.
Olet todella onnekas!
Minäkin sain 18-vuotiaana lapsen (myös vahinko) ja minut se rampautti todella pahasti.
Luulen, että pääsen asiasta yli vasta joskus keski-iässä.Ap
Minä sain lapseni 19-vuotiaana ja jos koitat aloituksessa puhua taloudellisesta tilanteesta niin minulla nyt 30-vuotiaana se on parempi kuin monilla kavereilla.
Sosiaalista tilannetta en ymmärrä. Miten se eroaa muista jos on lapsi?Eroaahan se paljonkin, kun ei ole sitä vapautta mitä muilla ja eri rytmi, kun tuli ensin se lapsi eikä niin, että lapsi lopuksi.
Tarkoitan siis, että lapsettomilla nuorilla on ne ensimmäiset seurustelukokemukset, ne voi olla pitkiä aikoja missä huvittaa, seikkailla huomattavasti enemmän jne.
Eli jos sulla on lapsi, niin on sosiaalisesti eri asemassa.Keski-iässä tuollaisia asioita ei enää ole tai se ei vaikuta, onko joku aikuinen lapsi jossain.
Kun asuu pois kotoa, eläen itsenäistä elämää ja osaa huolehtia toisestakin, on jo edellä muita.
Eikä 18-vuotias ole äidiksi enää teini. 16-17 v ehkä.
Alle 20v on teini.
18v on aivan liian kehittymätön vanhemmaksi, vaikka jotkut pärjääkin ok
Niillähän menee paremmin päälle kolmekymppisenä kun ei enää tarvitse huolehtia koko ajan lapsista!