Mitä te yli 25-vuotiaat saatte vanhemmiltanne joululahjaksi?
Kommentit (71)
Yleensä sitä mitä toivotaan, toki ne on kohtuuden rajoissa, kuten vaikka kirja, uudet lakanat, tms. Jos en ole osannut sanoa, mitä tarvitsisin, niin sitten lahjakortteja tai rahaa. Yleensä myös suklaata lisäksi.
Vaikeampia on vanhemmat, jotka eivät toivo mitään, joille tuntuisi hölmöltä antaa rahaa tai lahjakortteja (koska ovat huomattavasti varakkaampia kuin minä itse), enkä halua turhaa rojua ostaa, mutta kuitenkin tuntuu jotenkin kiittämättömältä mennä vaan hakemaan heiltä lahjat itselle. Ja kun he antavat kuitenkin, jos ei mitään toivo, niin sitten rahana. Rahana antavat yleensä arvoltaan eniten, mutta mielummin silti toivon jotain, jos jotain tarvitsen, koska kyllä se tuntuu kivemmalta.
Lähettävät yleensä joulukortin. Toisinaan saanut myös konvehtirasian. Ihan ok lahja.
Vierailija kirjoitti:
En mitään. En myöskään syntymäpäivälahjaksi.
Sama. N35
Jonkun yhden asian saan aina toivoa lahjaksi. Yleensä n. 200-300e arvoisen, en mitään sen kalliimpaa kehtaisi edes toivoa.
Rahaa 300-700 euroa. Riippuu millä päällä mami on :D
Kirjan ja äidin itse kutomat villasukat. Olen sanonut että en välttämättä tarvitse mitään näin aikuisena, mutta hän tykkää antaa lahjan siskolleni ja minulle jouluisin ja syntymäpäivisin. Tietää että olen lukutoukka joten minulle se on yleensä aina jokin kirja jota minulla ei vielä ole.
Rahaa yleensä 500 euroa plus maksaa perheeni jouluruoat. Mulla ei ole siis miestä elättämässä
Rahaa joka joulu, ja jos on joku tietty mitä toivoo niin sen.
Yleensä rahaa ja suklaata. Joskus myös jotain muuta, esim seinäkalenterin, lahjakortin, sukkia tms.
N29
28, eli nainen ei tule toimeen omillaan... ei jatkoon.
Meiltä kysyvät aina mitä halutaan. Ostavat kaikille sisaruksille samalla summalla sitten. Tänä vuonna 250€. Yksi asia vaan tarvittiin ja toivottiin, joten loput saadaan rahana.
Mä en kyllä osta pojalleni enää uutta pelitietokonetta, kun hän on 31v. Toissa jouluna ostin, oli 16v. Seuraavan saa ostaa ihan itse
Mitä milloinkin. Viime jouluna saatiin miehen kanssa yhteisenä lahjana illallislahjakortti ja vanhempani tulivat hoitamaan lapsia kun lähdimme lahjakorttia lunastamaan. Tosi hyvä lahja pienten lasten vanhemmille <3
Sitä edellisenä jouluna taidettiin saada lahjakortit Stockalle.
Äitini 89 v ajatteli antaa minulle yöpaidan (tytär) ja veljelleni flanellipaidan; emme erityisesti toivo lahjoja näin aikuisina mutta mamma tahtoo kuitenkin jotain antaa.
Vierailija kirjoitti:
Yleensä sitä mitä toivotaan, toki ne on kohtuuden rajoissa, kuten vaikka kirja, uudet lakanat, tms. Jos en ole osannut sanoa, mitä tarvitsisin, niin sitten lahjakortteja tai rahaa. Yleensä myös suklaata lisäksi.
Vaikeampia on vanhemmat, jotka eivät toivo mitään, joille tuntuisi hölmöltä antaa rahaa tai lahjakortteja (koska ovat huomattavasti varakkaampia kuin minä itse), enkä halua turhaa rojua ostaa, mutta kuitenkin tuntuu jotenkin kiittämättömältä mennä vaan hakemaan heiltä lahjat itselle. Ja kun he antavat kuitenkin, jos ei mitään toivo, niin sitten rahana. Rahana antavat yleensä arvoltaan eniten, mutta mielummin silti toivon jotain, jos jotain tarvitsen, koska kyllä se tuntuu kivemmalta.
Täällä sama tilanne. Olisi kiva tietää mitä olet sitten päätynyt antamaan vanhemmille, en nimittäin keksi mitään omilleni.
Rahaa, muutama sata euroa. Tosin katson ne lasten rahaksi, jolla ostetaan lapsille lahjat ja kinkut yms valmistelut jouluksi. Ei kai aikuinen omassa taloudessa elävä mitään tarvi... Tai tuntuisi jopa oudolta saada rahaa itseäni varten, että menisi vartavasten kaupasta jotain ylellisyyttä muiden rahoilla ostamaan.
N31
Isäni kysyy mitä haluamme/tarvitsemme. Viime vuonna pyysin tyynyn, tänä vuonna pari mukia joita keräilen.
Herranjumala, siis oikeastiko aikuisia ihmisiä paapotaan ja elätetään noin ruhtinaallisesti.
Kyllä on hurjaks mennyt, toisaalta ehkä omat piirit ja tuttavaperheet ovat sitten vain todella vähävaraisia.
Eihän nyt herraisä mitään rahatuppoja jouluna anneta, villasukat, hyvää suklaata / saippuaa yms, tai joku hyvä juoma sitä arvostavalle ( viskiä, viiniä, konjakkia yms ).
Omat n. 26-32 vuotiaat työläisperheelliset ostavat itse omalla paskapalkallaan jouluruuat, ja kutsuvat omat vanhempansa syömään.
Ihme jyllenberg meininkiä täällä, koittakaa omillanne pärjätä for real...
Sellaiset mammanpojat sieltä :D Menisit töihin, aikuinen mies.