Lue keskustelun säännöt.
Lohduttakaa mua
24.04.2014 |
Mä olen harvinaisen maassa tänään. Mua pelottaa ja ahdistaa se, että vanhempani kuolevat jonain päivänä, mun pitäsii suoriutua "aikuisuudesta", kaverit ja kaikki muuttuu. Olen varmaan niitä harvoja jotka palaisi teini-ikään jos vain voisi. Mulla ei ole ketään, paitsi ne vanhemmat. Ahdistun ja olen yksinäinen, ulkopuolisesta näyttää varmasti, että elän unelma elämää. Ei ole ketään kelle avautua tästä vitutuksesta ja surusta, kun kukaan ei ota tosissaan!
Kommentit (12)
[quote author="Vierailija" time="24.04.2014 klo 23:11"]
Älä huoli: surusi helpottaa viimeistään sitten, kun arkunkansi suljetaan kasvojesi päälle.
[/quote]
No toivottavasti se tapahtuu sitten pian.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sinä päivänä kun vanhempasi kuolevat, olet sen ikäinen että kestät sen. Jokaiselle päivälle on omat murheensa, keskity niihin yksi kerrallaan äläkä mieti tulevia murheita. Hetki vain ja päivä kerrallansa.
Olen samaa mieltä kuin numero 4. Kannattaa elää tässä päivässä ja katsoa, mitä mahdollisuuksia se tuo. Kun pitää silmät auki, voi törmätä uusiin ihmisiin ja elämä voi muuttua. Kannustaisin sinua myös johonkin harrastukseen tai toimintaan, josta olet kiinnostunut, samanhenkisten parista voi helpommin löytää kavereita. Olet niin nuori, että ehdit vielä tutustua ihmisiin, uskon lujasti, että myös heihin, joille voit kertoa ajatuksistasi ja myös siitä, jos sinulla on paha olla. Hyvä juttu, että kirjoitit tänne ja kirjoita toistekin, jos siltä tuntuu. Tsemppiä!
[quote author="Vierailija" time="24.04.2014 klo 23:11"]
Älä huoli: surusi helpottaa viimeistään sitten, kun arkunkansi suljetaan kasvojesi päälle.
[/quote]
Pahoittelut! Piti alapeukuttaa tätä, mut sormi vahingossa lipes yläpeukun puolelle. joten yläpeukku oli vahinko. Ääliö kommentti!!
Murehtimalla asiat eivät parane. Elä tätä hetkeä, nauti vanhempiesi seurasta, älä mieti tulevaa. Teillä voi olla yhteistä aikaa vielä monta kymmentä vuotta, ei sitä kannata käyttää etukäteen surkutteluun.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="24.04.2014 klo 23:52"][quote author="Vierailija" time="24.04.2014 klo 23:11"]
Älä huoli: surusi helpottaa viimeistään sitten, kun arkunkansi suljetaan kasvojesi päälle.
[/quote]
Pahoittelut! Piti alapeukuttaa tätä, mut sormi vahingossa lipes yläpeukun puolelle. joten yläpeukku oli vahinko. Ääliö kommentti!!
[/quote]
Sinä taisit nukkua pommiin, kun huumorintajua jaettiin.
Juttele vanhempiesi kanssa peloistasi ja epävarmuuden tunteistasi. Asioiden jakaminen auttaa näkemään eri puolia, tuo toivoa ja selviämisen tuntemuksia. Kun yksin pohtii asioita, ongelmat kasvavat helposti valtaviin mittasuhteisiin. Turvallisten ihmisten kanssa ongelmat käyvät pienemmiksi. Toivon sinulle uusia ystäviä myös jakamaan iloja ja suruja.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miksi sulla ei ole ketään muuta? Ei se ole normaali tilanne, vaikka se alkaa yleistä kai ollakin.
kiitos teille, tuntemattomille ihmisille, joiden sanat ja huomio lohduttivat. Kun tuntematon sanoo että nyt pitää elää hetkessä, uskoo sen paremmin kun silloin kun sitä yksin itselleen hokee.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="25.04.2014 klo 00:05"]Miksi sulla ei ole ketään muuta? Ei se ole normaali tilanne, vaikka se alkaa yleistä kai ollakin.
[/quote]
On mulla kavereita, mutta niiden kanssa ei puhuta tällaisia asioita, olen yrittänyt joskus kertoa miltä musta tuntuu, mutta niiden ongelmat on "oikeampia" ja isompia, vanhempien alkoholismia, poikaystävien kanssa tappelua, ja masennusta. "Hyväosaisena" ja rakastettuna lapsena on vaikea sanoa että mua ahdistaa ja pelottaa, kun ei mun ongelmat tunnu miltään verrattuna siihen mitä jotkut ystäväni käyvät läpi. Muutenkin mä olen ehkä sulkeutunut omien ajatusteni kanssa. Mä olen kyllä sosiaalinen ja iloinen ihminen, mutten koskaan puhu itsestäni.. Sitten illalla murehdin näitä asioita yksikseni. Äääh, maailma on välillä tosi musertava.
[quote author="Vierailija" time="25.04.2014 klo 00:12"]
[quote author="Vierailija" time="25.04.2014 klo 00:05"]Miksi sulla ei ole ketään muuta? Ei se ole normaali tilanne, vaikka se alkaa yleistä kai ollakin.
[/quote]
On mulla kavereita, mutta niiden kanssa ei puhuta tällaisia asioita, olen yrittänyt joskus kertoa miltä musta tuntuu, mutta niiden ongelmat on "oikeampia" ja isompia, vanhempien alkoholismia, poikaystävien kanssa tappelua, ja masennusta. "Hyväosaisena" ja rakastettuna lapsena on vaikea sanoa että mua ahdistaa ja pelottaa, kun ei mun ongelmat tunnu miltään verrattuna siihen mitä jotkut ystäväni käyvät läpi. Muutenkin mä olen ehkä sulkeutunut omien ajatusteni kanssa. Mä olen kyllä sosiaalinen ja iloinen ihminen, mutten koskaan puhu itsestäni.. Sitten illalla murehdin näitä asioita yksikseni. Äääh, maailma on välillä tosi musertava.
[/quote]
Ihmisten ongelmien vertaileminen usein johtaa siihen, että joko pitää omia ongelmiaan ylitsepääsemättöminä tai sitten mitätöi niitä niin kuin sinä teet. Se on kuitenkin aika lailla turhaa. Tärkeitä ja puhumisen arvoisia on ne ongelmat, jotka itsestä siltä tuntuvat. Jos et voi puhua kavereillesi, niin pystytkö puhumaan vanhemmillesi asioistasi? Olis tärkeää, että saisi ahdistavia asioita itsestä ulos, joko puhumalla tai jollain muulla tavalla, mikä tuntuu itsestä luontevalta. Harrastatko jotain, missä voisi purkaa myös omaa pahaa oloa - esim. jotain liikuntaan, musiikkiin, taiteisiin tai kirjoittamiseen liittyvää?
Älä huoli: surusi helpottaa viimeistään sitten, kun arkunkansi suljetaan kasvojesi päälle.