Lue keskustelun säännöt.
Mitä vanhemmaksi tulen, sitä vähemmän pidän ihmisistä.
24.04.2014 |
Suomut ovat pudonneet silmiltäni 40v. ikään mennessä. Suomalaisten ihmisten arvomaailmat ovat ihan hirveitä. Muunmaalaisia ihmisiä en tunne tarpeeksi hyvin, että osaisin sanoa kauheasti mitään. Mutta ainakin suomalaiset ovat materialisteja, joille työ ja raha ja omaisuus ovat kaikki kaikessa, ja jotka eivät välitä toisistaan tai henkisistä/älyllisistä arvoista. Tämä on JUURI sellainen maa, jossa vanhukset ja sairaat sysätään laitoksiin :-(
Kommentit (45)
[quote author="Vierailija" time="26.04.2014 klo 14:06"]
Yksi havaitsemistani ikävistä asioista on se, että valintatilanteessa ihmiset menevät lähes aina sen puolelle, jolla on enemmän valtaa, rahaa, terveyttä, kauneutta muita resursseja. Vaikka oikeudenmukainen suhtautuminen olisi jotain ihan muuta, tasapuolista tai jopa sen heikomman puolella olemista, tilanteesta riippuen. Tämä pätee ihmisiin, tämä pätee yhteisöihin.
[/quote]
Ehkä ihmiset haluavat samastua siihen, jolla menee hyvin, eikä siihen, jolla menee huonosti, koska pelkäävät itse joutuvansa sen huonon asemaan. Kyllähän jo useimmat lapsetkin haluavat päästä "niiden suosittujen" porukkaan ja välttelevät hylkiöitä sen sijaan että yrittäisivät tehdä tuttavuutta jälkimmäisten kanssa
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="26.04.2014 klo 11:06"]
Höpöhöpö niille kommentoijille joiden mielestä olen vain ihmisvihaaja ja surullinen kyynikko enkä halua nähdä elämän positiivisia puolia :-). Minä nimenomaan olin n. 30 ensimmäistä vuotta elämästäni optimisti, sitkeä, pienistä asioista iloitseva, kaikkien mummeleiden ystävä, idealisti, kaikesta pahuudesta ja synkkyydestä (kiusaaminen, insesti, hyljeksintä, pilkka, rakkauden puute, ylenkatse, kateus jne. jne. - kerronko lisää?) huolimatta.
Viimeiset kymmenkunta vuotta ovat menneet vielä pahemmissa merkeissä, ja kuten sanottu, olen joutunut avaamaan silmäni, sillä muu olisi ollut törkeää itselleen valehtelemista. Toisaalta psyykeni tämänikäisenä on alkanut jo kestää ikävän totuuden - luulen että tämä on se suurin syy sille miksi asiat ovat pinnassa nyt.
Yksi havaitsemistani ikävistä asioista on se, että valintatilanteessa ihmiset menevät lähes aina sen puolelle, jolla on enemmän valtaa, rahaa, terveyttä, kauneutta muita resursseja. Vaikka oikeudenmukainen suhtautuminen olisi jotain ihan muuta, tasapuolista tai jopa sen heikomman puolella olemista, tilanteesta riippuen. Tämä pätee ihmisiin, tämä pätee yhteisöihin.
Sen kun näkee toistuvan liian monta kertaa, menettää uskonsa vähän kaikkeen ja kaikkiin. Totuus on se että meillä on muiden mielestä arvoa niin paljon kuin meillä on asemaa ja voimavaroja. Tai olkoot he mitä mieltä tahansa, mutta sen mukaan he viime kädessä toimivat. Se on maailman pahuus, joka toistuu ja toistuu.
Kyllähän te ymmärrätte nyt, miksi ne vanhukset lojuvat siellä hoitokodeissa ja kukaan ei käy katsomassa? Tai miksi sairas invalidi vailla omaa syytään jonottaa leipäjonossa? Tai miksi erityislasten perheet joutuvat taistelemaan joka hiton asiasta viranomaisten kanssa? Tai miksi nainen raataa perheen eteen maksutta ja ähertää ulkonäkönsä kanssa samaan aikaan kun mies toteuttaa itseään töissä ja kuittaa vielä hyvät eläkkeet? Ei resursseja = alistettu = muiden armoilla.
Poikkeuksia on ihmisissä! Mutta tämä on pääsääntö. Yksikään poikkeus ei kumoa tätä pääsääntöä. Tämä pätee jopa läheisiin ihmisiin, suureen osaan heistä. Valitettavasti. Joillakin on varmasti parempi lähipiiri ja sukulaiset, onneksi. Minulle niitä ei ollut suotu.
ap
[/quote]
Tämä voi kuulostaa tylyltä tekstiltä, anteeksi jo etukäteen. Mutta, kun ihminen jää yksin elämässä, eikä saa puolisoa ja perhettä, hän alkaa kohdistaa muihin ihmisiin odotuksia, joita muut ihmiset eivät voi täyttää. Ei se sun sukulainen, sairaanhoitaja, poliitikko tai kaveri VOI olla sulle sellainen rakkauden, hyväksynnän, ystävyyden, hyvyyden, ilon, läheisyyden ja ymmärryksen antaja mitä oma puoliso ja omat lapset.
Useimmilla on se oma lähipiiri, jolle näytetään se oma herkkyys ja haavoittuvuus, ja se tarvitaan koska sitä samaa herkkyyttä ei voi näyttää työelämässä eikä muussa elämässä. Se ei ole järkevää, siinä rikkoo itsensä. Tai palaa loppuun, jos esimerkiksi hoivatyössä yrittää auttaa liikaa ja olla liian eläytyvä. Jokaisella ihmisellä on ne rajansa. Työ on vaan työtä, ja se arvokkain psyykkinen energia ja hoiva pitää olla varattuna omille läheisille.
Minusta tässä nyt ihan suotta sekoitetaan samaan soppaan ihmisluonnon yleinen pahuus ja vanhusten laitoshoito. Asia ei ole niin yksinkertainen, että vanhuksen laitoshoito = paha, ja vanhuksen kotihoito = hyvä. Itselläni asui isovanhempi kotona kun olin lapsi.
Oletteko muuten nähneet elokuvan Crash?
[quote author="Vierailija" time="26.04.2014 klo 16:32"][quote author="Vierailija" time="26.04.2014 klo 11:06"]
Höpöhöpö niille kommentoijille joiden mielestä olen vain ihmisvihaaja ja surullinen kyynikko enkä halua nähdä elämän positiivisia puolia :-). Minä nimenomaan olin n. 30 ensimmäistä vuotta elämästäni optimisti, sitkeä, pienistä asioista iloitseva, kaikkien mummeleiden ystävä, idealisti, kaikesta pahuudesta ja synkkyydestä (kiusaaminen, insesti, hyljeksintä, pilkka, rakkauden puute, ylenkatse, kateus jne. jne. - kerronko lisää?) huolimatta.
Viimeiset kymmenkunta vuotta ovat menneet vielä pahemmissa merkeissä, ja kuten sanottu, olen joutunut avaamaan silmäni, sillä muu olisi ollut törkeää itselleen valehtelemista. Toisaalta psyykeni tämänikäisenä on alkanut jo kestää ikävän totuuden - luulen että tämä on se suurin syy sille miksi asiat ovat pinnassa nyt.
Yksi havaitsemistani ikävistä asioista on se, että valintatilanteessa ihmiset menevät lähes aina sen puolelle, jolla on enemmän valtaa, rahaa, terveyttä, kauneutta muita resursseja. Vaikka oikeudenmukainen suhtautuminen olisi jotain ihan muuta, tasapuolista tai jopa sen heikomman puolella olemista, tilanteesta riippuen. Tämä pätee ihmisiin, tämä pätee yhteisöihin.
Sen kun näkee toistuvan liian monta kertaa, menettää uskonsa vähän kaikkeen ja kaikkiin. Totuus on se että meillä on muiden mielestä arvoa niin paljon kuin meillä on asemaa ja voimavaroja. Tai olkoot he mitä mieltä tahansa, mutta sen mukaan he viime kädessä toimivat. Se on maailman pahuus, joka toistuu ja toistuu.
Kyllähän te ymmärrätte nyt, miksi ne vanhukset lojuvat siellä hoitokodeissa ja kukaan ei käy katsomassa? Tai miksi sairas invalidi vailla omaa syytään jonottaa leipäjonossa? Tai miksi erityislasten perheet joutuvat taistelemaan joka hiton asiasta viranomaisten kanssa? Tai miksi nainen raataa perheen eteen maksutta ja ähertää ulkonäkönsä kanssa samaan aikaan kun mies toteuttaa itseään töissä ja kuittaa vielä hyvät eläkkeet? Ei resursseja = alistettu = muiden armoilla.
Poikkeuksia on ihmisissä! Mutta tämä on pääsääntö. Yksikään poikkeus ei kumoa tätä pääsääntöä. Tämä pätee jopa läheisiin ihmisiin, suureen osaan heistä. Valitettavasti. Joillakin on varmasti parempi lähipiiri ja sukulaiset, onneksi. Minulle niitä ei ollut suotu.
ap
[/quote]
Tämä voi kuulostaa tylyltä tekstiltä, anteeksi jo etukäteen. Mutta, kun ihminen jää yksin elämässä, eikä saa puolisoa ja perhettä, hän alkaa kohdistaa muihin ihmisiin odotuksia, joita muut ihmiset eivät voi täyttää. Ei se sun sukulainen, sairaanhoitaja, poliitikko tai kaveri VOI olla sulle sellainen rakkauden, hyväksynnän, ystävyyden, hyvyyden, ilon, läheisyyden ja ymmärryksen antaja mitä oma puoliso ja omat lapset.
Useimmilla on se oma lähipiiri, jolle näytetään se oma herkkyys ja haavoittuvuus, ja se tarvitaan koska sitä samaa herkkyyttä ei voi näyttää työelämässä eikä muussa elämässä. Se ei ole järkevää, siinä rikkoo itsensä. Tai palaa loppuun, jos esimerkiksi hoivatyössä yrittää auttaa liikaa ja olla liian eläytyvä. Jokaisella ihmisellä on ne rajansa. Työ on vaan työtä, ja se arvokkain psyykkinen energia ja hoiva pitää olla varattuna omille läheisille.
[/quote]
Olet näköjään täydellisesti hyväksynyt ihmisen eläinluonteen: Lisääntymiskumppaneita ja niitä jotka kantavat omia geenejä kohdellaan hyvin mutta kaikki muut ovat ruokaa, liittolaisia tai orjia. Mikä elämäsi tarkoitus on? Vastaat luultavasti, että lisääntyminen. Tuo on maailmankuva on varmasti hyvin realistinen mutta minä tappaisin itseni jos en voisi uskoa hyvyyden olemassaoloon.
[quote author="Vierailija" time="26.04.2014 klo 11:06"]
Yksi havaitsemistani ikävistä asioista on se, että valintatilanteessa ihmiset menevät lähes aina sen puolelle, jolla on enemmän valtaa, rahaa, terveyttä, kauneutta muita resursseja. Vaikka oikeudenmukainen suhtautuminen olisi jotain ihan muuta, tasapuolista tai jopa sen heikomman puolella olemista, tilanteesta riippuen. Tämä pätee ihmisiin, tämä pätee yhteisöihin.
[/quote]
Olen tästä niin samaa mieltä. En tiedä tiedostavatko ihmiset asioiden olevan näin ja he eivät näe siinä mitään väärää vai eivätkö he huomaa.