gp: Valio korkki puolesta/ vastaan?? miksi?
niin ja ap aloittaa!
Vastaa olen, hankala kaataa töissä maitoa korkki on purkin takana piilossa, eikä nyt yhden maidon kaado takia viitsi pöytiä kierellä kuin joku aropupu..
kotona en käytä edes valiota jos ei ole aivan pakko.
miksei sitä korkkia voinut laittaa mahdollisimman lähelle reunaa, näin ollen tilaa olisi jäänyt normaalille aukaisutavalle niille jotka sitä haluavat käyttää??!
Kommentit (75)
Vastaan.
Turhaa roskaa, ei mitään mainittavaa parannusta maassa jossa litra maitoa menee päivässä tai parissa melkein jokaisessa taloudessa. Ei se hygieniaa mitenkään paranna, siis, ainakaan niin että sillä olisi merkitystä.
Vaikeuttaa kierrättämistä.
Lisää painetta nostaa hintoja uuden suunnittelun + lisäosan takia.
Kannatan ehdottomasti! Se on nykyaikaisempi tapa avata. Kätevä ja kansainvälinen.
Siinä mielessä hyvä, että korkin vuoksi sulkeutuu käyttöjen välillä tiiviimmin ja voi säilöä myös vaakatasossa. Huonoa on kuitenkin vaikeutunut kierrätys - on rasittavaa taittelun ja litistämisen jälkeen repiä se tiukassa istuva muovikorkki irti jokaikisestä tölkistä. Suurin miinust tulee kuitenkin siitä, että tuotetaan turhaa muoviroskaa. Miksi puhutaan, että kauppojen muovipusseista on päästävä eroon ja sitten tuotetaan pahvitölkkeihin muovikorkkeja.... Vastustan.
Ulkomaalaiset ovat ihmetelleet suomalaisia maitoja, joissa ei ole korkkia. Mielestäni hienoa, että ne on nyt saatu tänne impivaaraankkn.
Joo, mitä hemmetin järkeä kun samaan aikaan EU:ssa pyritään pääsemään eroon turhasta muoviroskasta mm. muovipussien käyttöä vähentämällä?
Ei tuo muovikorkki ole edistystä vaan takapakkia, ekologisuus on nykyaikaista, ei muovijäte.
Kansainvälinen ja edistyksellinen :D Voi juma* mitä älykääpiöitä, miksi turhan pakkausjätteen lisääminen olisi jotain edistystä?
Minullakin vaihtui merkki tuon korkin myötä.
[quote author="Vierailija" time="24.04.2014 klo 21:21"]
Ulkomaalaiset ovat ihmetelleet suomalaisia maitoja, joissa ei ole korkkia. Mielestäni hienoa, että ne on nyt saatu tänne impivaaraankkn.
[/quote]
Meillä taas ulkomaalaiset vieraat ihastelivat sitä, että maitopurkkimme ovat helposti kierrätettäviä ja ilman sitä muovikorkkia, joka heidän maassa on. Ympäristöystävällisyys on mielestäni hienompi ihastelunaihe kuin jokin kätevyys tai modernius.
On ulkomaillakin muovikorkit. Väitätkö, että he ovat jälkeenjääneitä suomalaisiin verrattuna? Minusta kansainvälinen meininki on hyvä asia. Palstapersua tietysti harmittaa.
vastaan olen ! turhaa muovijätettä!
Ehdottomasti puolesta! saa hyvin kiinni uudelleen eikä käy kaameaa vahinkoa jos lapsi huitasee maidon pöydältä lattialle tai jos on ollut huonosti jääkaapin ovessa ja putoaa.
Pikkumaidoissa olen vastaan. En tiedä johtuiko nyt lähi s marketin valikoimasta vai onko todella niin ettei pillillisiä maitoja enää myydä? Siis niitä pillimehun näköisiä. Etsittiin myyjän kanssa niitä tänään kun piti kaupungilla ollessa saada lapselle juotavaa ruuan kanssa (1v, ostin piltti ruuan siinä samalla ja ajattelin lämmittää kahvilassa). Todettiin sitten että kaikissa pienissä maitopurkeissa on nykyään korkit, lapseni ei osaa vielä juoda tavallisesta lasista eikä nokkamukia ollut mukana koska ajattelin pillillä onnistuvan.
[quote author="Vierailija" time="24.04.2014 klo 21:30"][quote author="Vierailija" time="24.04.2014 klo 21:21"]
Ulkomaalaiset ovat ihmetelleet suomalaisia maitoja, joissa ei ole korkkia. Mielestäni hienoa, että ne on nyt saatu tänne impivaaraankkn.
[/quote]
Meillä taas ulkomaalaiset vieraat ihastelivat sitä, että maitopurkkimme ovat helposti kierrätettäviä ja ilman sitä muovikorkkia, joka heidän maassa on. Ympäristöystävällisyys on mielestäni hienompi ihastelunaihe kuin jokin kätevyys tai modernius.
[/quote]
Ihan varmasti joo oikein ulkomaalaiset ihastelee meidän maitotölkkejä. :D
Pitääkin pyytää belgialaisia meille ihailemaan maitotölkkejä, joissa ei ole korkkia! Hyvä Suomi!
Me heivattiin Valion maito jääkaapistamme jo ennen tätä korkkihommaa ja jos ei oltaisi, korkin takia heivattaisi nyt viimeistään. Samat syyt kuin muillakin. Mahtoiko joku mainita sen, että tyhjiä tölkkejä ei voi korkin kanssa litistää kätevästi yhden purkin sisään ja viedä kierrätykseen. Tai ei ainakaan mahdu montaa purkkia sisäkkäin. Sitä muovikorkkia ei saa sormin repimällä irti.
Kaadoin tuollaisesta tölkistä maitoa kahviini, ja ei kyllä todellakaan tuntunut kätevältä se uusi korkkisysteemi. Voi olla, etten vain ole tottunut, mutta läiskytin maitoa pahemmin kuin vanhanmallisesta purkista ikinä (paitsi ehkä lapsena).
Ja tuo muoviroska kyllä on järkyttävää.
Korkin puolesta! Minusta tosi kätevä, samoin kuin korkilliset kermat.
Vastustan periaatteesta, sillä kaikki uudistukset ovat pahasta.
minua kans mietityttää tuo ekoloogisuus tuon muovin takia, mutta mielestäni se on helpompi avata kuin vanha, ja minulla on myös reuma. minusta se korkki ei ole kireällä, sen saa helposti vaivaisillakin käsillä auki toisin kuin entisen liima hirvityksen
Olen aina ostanut valion maitoa, nyt se loppui. Korkillisia purkkeja en käytä, ovat huonoja kaataa, ja kierrättää. Ja muutenkin ihan syvältä... Toisaalta on hyvä et valio ajaa itseään alas, ei tarvii enää suosia suomalaista vanhaa perinnettä.
[quote author="Vierailija" time="24.04.2014 klo 20:51"]Ehdottomasti hyvä juttu :)! Helppo avata/ sulkea, hygienisempi kuin tavallinen systeemi ja mikä kaikista hienointa..avattua tölkkiä voi säilyttää jääkaapissa vaakatasossa eikä kaikkia tölkkejä tarvi survoa siihen oveen :).
[/quote]
Kuinka monta avattua maitotölkkiä teillä on kerrallaan jääkaapissa? Oletko se sama tyyppi joka kirjoitti, että joka perheenjäsenellä on oma hammastahna?