Millä perusteella olet lopettanut tapailun ?
Joudun luultavasti lopettamaan tapailun aluksi lupaavalta vaikuttaneen miehen kanssa. Syynä on aiemmasta elämästä paljastunut tieto, jonka kanssa en ole varma haluanko ns. riskeerata.
Mitkä asiat teillä lopettaa mielenkiinnon suhteen alussa?
Kommentit (24)
Eroni jälkeen ihastuin mieheen, jossa oli kaikki varoitusmerkit mukana! Silti mikään ei auttanut kun ns biologia vei mukanaan.
Ihmiskeho on kyllä omituinen.. onneksi tuo suhde ei sitten jatkunut kovin pitkään.
Nainen kehuskeli seksihurjasteluillaan ja pettämisillään, mikä tietysti oli vähän outoa, kun oltiin vasta tutustumassa toisiimme. Toki arvostin tätä rehellisyyttä ihan alkuvaiheessa, koska tiesin heti näiden asioiden tultua ilmi, että jutulla ei ole mitään tulevaisuutta ainakaan minun puolelta.
Oli toki kaunis ja hyväkroppainen nainen, sekä tietysti huipputaitava vällyjen välissä (kiitos tehokkaan harjoittelun). Mutta oli vaan päästettävä menemään, koska menneisyytensä oli niin rikkinäinen. Väistin luodin.
Koska hän halusi viettää aluksi aikaa aina mieluiten, niin, ettemme vahingossakaan törmäisi kehenkään, millään tavoin läheiseeni. - Pian se laajeni, niin että hän odotti, ettemme vain törmäisi ihmisiin, joille saattiaisi joutua sanomaan jotain tai jotka saattaisivat sanoa jotain. Ja tai, jotka saattaisivat kertoa hänestä jotain
Sen takia, että oli pettänyt eksäänsä. En todellakaan ota tuollaista aikapommia elämääni!