Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Kassa ei myynyt olutta, koska kello löi ennen maksua 21.

Vierailija
23.04.2014 |

http://www.iltalehti.fi/uutiset/2014042218231443_uu.shtml

Iltalehteen yhteyttä ottanut nainen oli sunnuntai-iltana asioimassa Vaajakosken ABC-liikennemyymälässä.

Nainen laittoi hyllystä ottamansa alkoholijuomat kassahihnalle ennen iltayhdeksää, joka on viimeinen kellonaika alkoholijuomien myynnille elintarvikeliikkeissä. Naisen mukaan myymälän toisella kassalla myytiin olutta miehille.

- Kun tuli minun vuoroni maksaa, kieltäytyi myyjä myymästä sillä perusteella, että kello oli juuri ylittänyt iltayhdeksän, nainen kertoo.

Naisen mukaan kaksi muuta kassamyyjää sanoivat, että juomat voisi vielä myydä, sillä ne oli otettu haltuun ennen yhdeksää. Naista palvellut myyjä oli kuitenkin eri mieltä.

Myymälässä asioinut nainen ihmettelee myyjän ja myymälän käytöstä tapahtuneessa, sillä hänen olisi omasta mielestään kuulunut saada juomat.

Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto Valviran ohjeissa kerrotaan selkeästi, kuinka alkoholin vähittäismyyntiajan puitteissa toimitaan: Alkoholijuomat, jotka asiakas on saanut haltuunsa ennen kello 21, voi maksaa kassaan kello 21 jälkeen. Jos liike jatkaa aukioloa vielä kello 21:n jälkeen, on mahdollisuus alkoholijuomien haltuunottoon estettävä kello 21 alkaen.

Lakia ja ohjeita noudatetaan

S-ryhmän suunnittelujohtaja Mika Lyytikäisen mukaan ketjussa on ohjeistus toimia alkoholin myynnissä täysin Valviran ohjeen mukaisesti.

- Juomat, jotka asiakas on saanut haltuunsa ennen kello 21, hän saa myös ostaa. Kyseisessä tilanteessa on siis poikettu tästä ohjeesta, Lyytikäinen kertoo.

Myös Osuuskauppa Keskimaan ABC-toimialan kehityspäällikkö Risto Hännisen mukaan juomien myynnissä ohjeistetaan toimimaan Valviran ohjeiden mukaisesti.

Hänninen kuitenkin muistuttaa, että osittain myyntipäätökset jäävät myyjän harkinnan varaan.

- Jos kassalla on esimerkiksi ruuhkaa ja kello menee reilusti yli iltayhdeksän voi myyjä kieltäytyä myymästä. Joskus erimielisyyksiä myynnistä voi syntyä myös, jos kassan ja asiakkaan kellot ovat eri ajoissa.

- Pahoittelemme, jos asiakas on jäänyt ilman juomia, mutta pyrimme toimimaan lain puitteissa.

Vaajakosken ABC-liikennemyymälä ei kommentoinut tapahtumia Iltalehdelle.

Lähde: Iltalehti

Kommentit (28)

Vierailija
1/28 |
23.04.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="23.04.2014 klo 14:09"] [quote author="Vierailija" time="23.04.2014 klo 14:03"][quote author="Vierailija" time="23.04.2014 klo 13:59"] Itkupotkuraivarit, kun ei saanutkaan alkoholiansa. Seuraavalla kerralla ehkä tajuaa käydä selvästi ennen iltayhdeksää tekemässä alkoholiostoksensa.[/quote] Sä olet itkupotkuabsolutisti, joka ei tunne eroa oluen, viinin, liköörin, shampanjan, vodkan tai minkään muunkaan "alkoholin" välillä. Terveisiä vaan sinne körttisuomeen. Jatkakaa valitsemallanne paheksunnan linjalla. Seksiäkin vain urheiluruudun jälkeen lauantaina, älä vaan katso puolisoasi silmiin aktin aikana.[/quote] Tässä tuleekin selville alkoholin typerän suuri merkitys Suomessa. Jos joku vähänkin vähättelee launtaipullon merkitys, saa pimahtaneen vastauksen. :D  Muuten fun fact: Körtit ovat oikeasti suhteellisen vapaamielisiä näistä kristityistä lahkoista. Olisit mieluummin käyttänyt esimerkkeinä helluntalaisia tai lestadiolaisia, niin tuossakin olisi ollut jotain logiikkaa. [/quote]

Fun fact: Ne alkoholin paheksujat aloittivat tämän. He tunkevat jokaiseen alkoholiaiheiseen ketjuun puhisemaan, että ushhhh, alkkohoolia. "Vain Suomessa" pätenee tähänkin ilmiöön.

Vierailija
2/28 |
23.04.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Koko Suomen alkoholipolitiikka on niin naurettavaa pelleilyä,ettei oikein tiedä itkeä vai nauraa...Ihan kaikkinensa ja tämä vain yksi osoitus siitä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
3/28 |
23.04.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="23.04.2014 klo 13:59"]

Minä olen ymmärtänyt tämän niin, että klo 21 jälkeen ABC-ketjussa(kin) estetään alkoholijuomiin käsiksipääsy  eli siinä menee raja voiko asiakas ostaa. Eli mikäli olen käynyt hakemassa ne pari saunaolutta vähän ennen klo 21 ja olen kassalla vasta vähän jälkeen 21 niin saisin ne ostaa, mikäli sillä hetkellä kuin olen koriini laittanut oluet on alkoholipisteeseen ollut pääsy.

[/quote]

Näin se ABC Saleissa pääsääntöisesti meneekin, tosin en ole asiaa ihan joka ABC:n kohdalta tarkistanut. Mikään lakihan ei ymmärtääkseni moisia ABC häkkejä pakollisiksi määrää, vaan monessa yhdeksän jälkeen auki olevassa kaupassa oluet on ihan saatavilla, korkeintaan jollain rätillä peitettynä.

Olisikin mielestäni selkeintä, että laki määräisi oluille lukittavan tilan, siis vaikkapa ABC tyylisen laskeutuvan "häkkioven", tai sitten lukittavan kylmäkaapin, tai ihan minkä tahansa, joka estää oluisiin käsiksi pääsemisen yhdeksän jälkeen. Näin peli olisi selvä, eli ne jotka ovat ennen ovien sulkeutumista oluensa kerinneet hyllystä ottamaan, saisivat kaikessa rauhassa jatkaa ostoksiaan ja mennä kassalle siinä vaiheessa kun siltä tuntuu.

Vierailija
4/28 |
23.04.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="23.04.2014 klo 21:16"]

miksi sitä oluen myyntiä pitää edes rajoittaa? En tajua. 

Vierailija
5/28 |
23.04.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Tarkastajat seuraavat myyntiä kassakuittien perusteella. Jos kuitista näkyy että alkoholia myyty klo 21 jälkeen niin myyjä voi joutua selittämään tilanteen. Näin minulla kerran myyjä selitti kun norkoilin sidukkojeni kanssa kassalla hiukan ennen yhdeksää aamulla :)

Vierailija
6/28 |
23.04.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="23.04.2014 klo 21:25"]Tarkastajat seuraavat myyntiä kassakuittien perusteella. Jos kuitista näkyy että alkoholia myyty klo 21 jälkeen niin myyjä voi joutua selittämään tilanteen. Näin minulla kerran myyjä selitti kun norkoilin sidukkojeni kanssa kassalla hiukan ennen yhdeksää aamulla :)

[/quote]

Paskapuhetta

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
7/28 |
23.04.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="23.04.2014 klo 14:01"]

No itsekin olen opiskelujen ohessa kassalla, ja tietenkin oletin ennen tätä uutista sen myynnin tosiaan loppuvan tasan klo 21. Kyllähän sen kaikki asiakkaatkin tietävät. Ja mielestäni se olisikin kaikkein selkein niin, eikä niin että arvailet ottikohan se asiakas sen sixpackin "haltuunsa" ennen sitä maagista klo 21. Nythän asiakas voi sanoa ottaneensa sen käteensä klo 20.59 ja kierrelleensä 10min muita ostoksia tehden, ja näin ollen se päkki pitäis myydä. Jos kerta se ei olekaan se tasan klo 21 kun myynti loppuu niin sitähän voi sitten venyttää ties kuinka kauan. Nyt kun tällaisesta tehdään uutisia niin se kylän kaljasieppo tulee aina nillittää että "no voithan sä tään hei myydä vaikka se on yli ysin, kato hei mä otin tään jo ajat sit haltuuni!! Ihan varmasti".

[/quote]

Mutta eikö tämä juuri sinulle ollut huojentava tieto, jos siis et tätä Valviran ohjeistusta aiemmin tiennyt? Nythän vastuu siirtyy sinulta pois ja siis asiakkaalle. Jos et ole asiakkaan oluiden ottohetkeä nähnyt, eikä kukaan muukaan, niin kyllähän sinun täytyy silloin asiakkaaseen luottaa ja miksi et luottaisi, jos kerran

Valvira siihen on mahdollisuuden antanut. Jos teillä oluet on lukitussa tilassa ja se suljetaan klo 21 niin silloinhan peli on selvä, eli kaikki jotka ovat oluet käsiinsä saaneet, voivat ne kassalle maksaa siinä vaiheessa, kun ovat ostoksensa tehneet ja tämä kaikki viranomaisten ohjeistuksen pohjalta toimien.

Vierailija
8/28 |
23.04.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="23.04.2014 klo 21:23"]

[quote author="Vierailija" time="23.04.2014 klo 21:16"]

[quote author="Vierailija" time="23.04.2014 klo 13:59"]

Minä olen ymmärtänyt tämän niin, että klo 21 jälkeen ABC-ketjussa(kin) estetään alkoholijuomiin käsiksipääsy  eli siinä menee raja voiko asiakas ostaa. Eli mikäli olen käynyt hakemassa ne pari saunaolutta vähän ennen klo 21 ja olen kassalla vasta vähän jälkeen 21 niin saisin ne ostaa, mikäli sillä hetkellä kuin olen koriini laittanut oluet on alkoholipisteeseen ollut pääsy.

[/quote]

Näin se ABC Saleissa pääsääntöisesti meneekin, tosin en ole asiaa ihan joka ABC:n kohdalta tarkistanut. Mikään lakihan ei ymmärtääkseni moisia ABC häkkejä pakollisiksi määrää, vaan monessa yhdeksän jälkeen auki olevassa kaupassa oluet on ihan saatavilla, korkeintaan jollain rätillä peitettynä.

Olisikin mielestäni selkeintä, että laki määräisi oluille lukittavan tilan, siis vaikkapa ABC tyylisen laskeutuvan "häkkioven", tai sitten lukittavan kylmäkaapin, tai ihan minkä tahansa, joka estää oluisiin käsiksi pääsemisen yhdeksän jälkeen. Näin peli olisi selvä, eli ne jotka ovat ennen ovien sulkeutumista oluensa kerinneet hyllystä ottamaan, saisivat kaikessa rauhassa jatkaa ostoksiaan ja mennä kassalle siinä vaiheessa kun siltä tuntuu.

[/quote]

miksi sitä oluen myyntiä pitää edes rajoittaa? En tajua. 

[/quote]

Mielestäni ei miksikään, mutta kun meillä nyt päättäjät vaan sattuvat olemaan niin idiootteja, että kuvittelevat rajoituksilla vähentävänsä alkoholihaittoja, vaikka heilläkin on pakko olla tiedossa se, mihin tämä holhoamisen rajoittamisen alkoholipolitiikka on johtanut.

Minulla erittäin hyvin muistissa 90-luvun alku, jolloin meillä oli jonkun aikaa se tilanne, että alle 4,7% alkoholituotteita sai myydä ja ostaa ympäri vuorokauden. Ei se meno silloinkaan ollut yhtään sen kummempaa kuin tänäkään päivänä.

-23-

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
9/28 |
23.04.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Olisin ko tapauksessa jättänyt kaikki ostokset kassalle lunastamatta niitä.

Vierailija
10/28 |
23.04.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Hölmöähän tuo on

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
11/28 |
23.04.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vain suomessa.

Vierailija
12/28 |
23.04.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Turhan tarkkaa on, mutta kaipa pilkunviilaamisesta saa jotain tyydytystä. Tosin pelkohan se on se pohjimmainen syy, eli pelätään, että tehdään jotain väärin, saadaan syyt niskaan ja duuni menee. Pienessä maassa, jossa kontrolli toimii ja on vähän porukkaa, tällainen on mahdollista.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
13/28 |
23.04.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Pääsiäisenä ei oikein muualta saa olutta kuin abc:lta iltaisin ja jos ei osaa sinne mennä niin ajoissa että saa sieltäkään, niin se silkkaa omaa typeryyttä.

 Iltapäivälehdet tekevät ihmisten typeryydestä hyveitä ja puolustavat niitä.

Vierailija
14/28 |
23.04.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Myyjä tais tarkoituksella tehdä kiusaa asiakkaalle. Itse kyllästynyt omaan huonosti palkattuun työhönsä ja asiakkaassahan se vika tietysti.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
15/28 |
23.04.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

"Anteeksi, emme voi myydä kolmioleipää kuuden jälkeen, sillä THL ei suosittele ilta- tai yösyömistä."

Vierailija
16/28 |
23.04.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Itkupotkuraivarit, kun ei saanutkaan alkoholiansa. Seuraavalla kerralla ehkä tajuaa käydä selvästi ennen iltayhdeksää tekemässä alkoholiostoksensa.

Vierailija
17/28 |
23.04.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="23.04.2014 klo 13:56"]

Myyjä tais tarkoituksella tehdä kiusaa asiakkaalle. Itse kyllästynyt omaan huonosti palkattuun työhönsä ja asiakkaassahan se vika tietysti.

[/quote]

Itse olen nähnyt kassajärjestelmiä, jotka eivät kertakaikkiaan hyväksy alkoholia kun kello lyö 21. Siinä ei myyjä oikein mitään voi. Vaikka kuinka heiluttelisi sitä viivakoodia lukijalle tai naputtelisi ean:ää koneelle, kun ei kelpaa niin ei kelpaa.

Vierailija
18/28 |
23.04.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Minä olen ymmärtänyt tämän niin, että klo 21 jälkeen ABC-ketjussa(kin) estetään alkoholijuomiin käsiksipääsy  eli siinä menee raja voiko asiakas ostaa. Eli mikäli olen käynyt hakemassa ne pari saunaolutta vähän ennen klo 21 ja olen kassalla vasta vähän jälkeen 21 niin saisin ne ostaa, mikäli sillä hetkellä kuin olen koriini laittanut oluet on alkoholipisteeseen ollut pääsy.

Vierailija
19/28 |
23.04.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

No itsekin olen opiskelujen ohessa kassalla, ja tietenkin oletin ennen tätä uutista sen myynnin tosiaan loppuvan tasan klo 21. Kyllähän sen kaikki asiakkaatkin tietävät. Ja mielestäni se olisikin kaikkein selkein niin, eikä niin että arvailet ottikohan se asiakas sen sixpackin "haltuunsa" ennen sitä maagista klo 21. Nythän asiakas voi sanoa ottaneensa sen käteensä klo 20.59 ja kierrelleensä 10min muita ostoksia tehden, ja näin ollen se päkki pitäis myydä. Jos kerta se ei olekaan se tasan klo 21 kun myynti loppuu niin sitähän voi sitten venyttää ties kuinka kauan. Nyt kun tällaisesta tehdään uutisia niin se kylän kaljasieppo tulee aina nillittää että "no voithan sä tään hei myydä vaikka se on yli ysin, kato hei mä otin tään jo ajat sit haltuuni!! Ihan varmasti".

Vierailija
20/28 |
23.04.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ammattitaidoton myyjä.

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: kuusi viisi viisi