Lue keskustelun säännöt.
Poikkeuksellisen korkea äo - Miten vaikuttanut elämääsi?
Onko täällä ihmisiä, jotka ovat testanneet älykkyysosamääränsä ja saaneet korkeat pisteet? Miten se näkyy sun elämässä, millaisissa tilanteissa tiedostat asian itse, kuinka olet oppinut elämään erityisyytesi kanssa?
Olen itse nelikymppinen nainen, perheellinen, yliopistokoulutettu ja johtavassa asemassa. En ikinä ole ajatellut olevani poikkeuksellisen älykäs. Elämässä oli kuitenkin joitakin erikoisia tilanteita ja juttuja, joissa jouduin miettimään, miksi käyttäydyn kuten käyttäydyn tai miksi tuntuu tältä. Puhuin asiasta tutun psykologin kanssa joskus viinipäissäni ja hän kysyi, onko älykkyysosamäärääni ikinä testattu. Hetken pohtimisen jälkeen kävin virallisessa testissä ja sain tulokseksi 125 eli sen mukaan olen keskimääräistä älykkämpi. En nero tai mikään superihminen, mutta tulos on parempi kuin yli 90 prosentilla ihmisistä.
Nyt sitten mietin, että miten tätä kannattaisi hyödyntää ja millaisia eväitä tämä antaa niihin elämän pikkuerikoisuuksiin, joiden takia alunperin rupesin asiaa edes selvittämään. Jonkinlainen vertaistuki olisi tarpeen, mutta esim. Mensan toiminta ei kiinnosta.
Kommentit (1427)
Sen takia rikostutkijoikta olisi hyvä edellyttää älykkyyttä. Sen lisäksi pitäisi vielä olla moraaliltaan kunnollinen, että toimii oikein. Pätee myös kaikissa päättävissä asemissa toimiviin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Raskainta ns. älykkyydessä
-kun joutuu jarruttelemaan muiden tahtiin mukautunuen, niin se on oikeasti uuvuttavaa
-kun joutuu sensuroimaan itseään
-kun joutuu kuuntelemaan epäloogisuuksia
-tai lapsekkaita oletuksia
-kun on tavallaan vetovastuussa ja joutuu katsomaan tyhmempien perään
-kun tyhmät eivät ymmärrä miten päin roolit on, ja käyttäytyvät kuin älykäs olisi se tyhmä, jota ei tarvitse kuunnella
Esimerkiksi Idioluutio leffassa se kohtaus kun idiootit alentuvasti selittivät tavikselle, miksi urheilujuoma on parempi kasveille kuin vesi. Siinä kiteytyi hyvin kaikki.
Minä en ole poikkeuksellisen älykäs. Minut on muutaman kerran testattu työn takia ja kuulun noin älykkäimpään 7 %. Mitään virallista ÄO-lukua en ole saanut. Eli ei mikään superhuippuälykäs.
MUTTA minulla on poikkeuksellisen hyvä muisti. SE on hankalaa. Koska mielessäni on hyvässä järjestyksessä kaikki se data, mitä olen koskaan (helposti) omaksunut, mukaanlukien kaikenlaiset käymäni keskustelut, on välillä todella vaikea vuorovaikuttaa muiden kanssa. Vaikutan väistämättä rasittavalta bessewisseriltä, ellen koko ajan pidättele ja pienennä itseäni. Ja se on vaikeaa, koska ainoa asia mitä en meinaa muistaa on se, että suurin osa ihmisistä ei tunnu muistavan oikein mitään.
Lisäksi tosi iso osa ihmisten keskustelusta on sellaista "mitenköhän tämä asia nyt on" -länkytystä. Melkein aina minä tiedän, miten se on, ja sitten täytyy miettiä töksäytänkö sen faktan pöytään vain annanko ihmisten länkyttää, koska toisinaan ne tuntuvat nimenomaan tahtovan sitä länkytystä, eivät vastauksia.
Kaikkein ärsyttävintä on, että edes mieheni ei ole 20 vuodessa oppinut, että minä TIEDÄN. Se saattaa selittää tohkeissaan jotain asiaa, että selvittelin sitä ristolta ja matilta ja tekoälyllä, ja minä siihen, että mikset vaan kysynyt minulta, tuohan oli aivan itsestään selvä asia?
Oikein mistään ei ole mielekästä keskustella kenenkään kanssa, koska jos toinen ei muista mitään, eikä sen päässä ole juuri lainkaan informaatiota, käymme aika eri keskusteluita. Vrt. että keskustelet kirjoista lapsen kanssa, joka on juuri oppinut lukemaan. Niin, siltä se tuntuu: ihan kuin kaikki muut olisivat lapsia. Koska ne eivät tiedä mitään eivätkä muista mitään, data ei ole niiden päässä järjestyksessä joten ne eivät myöskään näe mihin tämä kehityskulku tulee väistämättä johtamaan.
Ihmisillä ei myöskään tunnu olevan päässään "ennakkotapaustietokantaa", josta voi päätellä, miten asiat tulevat menemään. Kaikki tulee aina yllätyksenä. Minulle taas tulee elämässä niin harvoin yllätyksiä, että saan melkein kohtauksen jos joskus sattuu jotain mitä en kerta kaikkiaan nähnyt ennalta. Tietenkään en tiedä täsmällisesti, mitä tulee tapahtumaan, koska en ole ennustaja, mutta olen nähnyt kaikki vaihtoehdot ja niiden todennäköisyydet. Sitten kun joskus tuleekin joku jokerikortti käteen ja tapahtuu jotain täysin ennalta-arvaamatonta, menee hetki että kokoan itseni.
Esim. Korona tuli minulle täytenä yllätyksenä. Sairastelin siinä itse pari kuukautta sitä ennen, joten en ollut lainkaan imuroinut dataa. Taisi mennä useampi viikko että sain käsitykseni selväksi. Toisaalta en pysty käsittämään, miten Ukrainan sota oli niin kauhea yllätys ja järkytys jopa niille, joita haastatellaan politiikan tai militariasioiden "asiantuntijoina".
Mitään tästä en muuten tee tietoisesti; aivoni hääräilevät ihan omiaan. En seuraa edes uutisia kovin aktiivisesti, vaan aivoni vaan imuroivat sen datan jostain. Ihmettelen oikein miten voin olla aina kartalla niin vähäisellä aktiivisella seuraamisella. Ilmeisesti aivoni tallentavat ja luokittelevat kaiken senkin informaation, minkä kuulen tiedostamattani. Tyyliin naapurilla on radio auki kun istun parvekkeella lukemassa.
Välillä tämä on aika pelottavaakin, koska aivoni toimii niin eri tavalla. Ja turhauttavaa, koska kyllähän tällainen ominaisuus pitäisi olla muutettavissa vakaaksi ja runsaaksi kassavirraksi, mutta sitä informaatiota minulle ei ole suotu että miten se tehdään.
Ja kyllä, AS-diagnoosi löytyy, kun sitä joku kumminkin epäilee.
Vierailija kirjoitti:
Vaimoni ja minä olemme Mensan jäseniä, joten olemme selvästi keskimääräistä älykkäämpiä. Elämä tuntuu aika tavalliselta, niin kuin kai melkein kaikilla muillakin. Ihmiset asettuvat sellaiseen porukkaan, jossa viihtyvät. heissä on paljon samantapaisia.
Olenpa missä porukassa hyvnsä, yleensä aina mukana on minua älykkäämpiä ja vähemmän älykkäitä. Hyvin moni on perehtynyt johonkin aiheeseen perusteellisesti ja siksi heitä on kiinnostava kuunnella, vaikka he eivät olisi kaikkein älykkäimpiä.
Muutakin kivaa on ihmisissä: Hyvän leipurin ei tarvitse olla Mensa jäsen tehdäkseen minua ilahduttavia leipä tai leivonnaisia. Itse en pysty samaan tasoon leivonnaisissa.
Minun eroni valtavirran miehiin on se, että en pidä enkä seuraa jääkiekkoa. Lehtien urheilusivujen otsikot katson kyllä, joten tiedän mistä puhutaan Asun parin kilometrin päässä jäähallista, jossa pelaan kiekkoa. Ehkä menen joskus katsomaan.
Kävin 35 vuotta sitten Nordenskjöldinkadun jäähallissa katsomassa jonkun matsin kolmannen erän. Katsojien mölinä oli niin yllättävää, että katsoin heitä, en pelaajia.
Itse pääsisin Mensan jäseneksi jos haluaisin mutta kun ei kiinnosta, ei sitten pätkääkään. Jääkiekkoa seuraan kyllä mielenkiinnolla ja samoin muutakin urheilua. Itse kun pelasin korista ja sählyä, niin pystyin lukemaan peliä paremmin kuin suurin osa ja olin siksi useammin oikeassa paikassa oikeaan aikaan. Joukkuelajeissa voi nähdä kenellä leikkaa ja kenellä ei.
Itse kävin yliopiston ja teen R&D -töitä tietoliikenteen parissa. Tässä roolissa älystä on apua ja sen kyllä huomaa ympäriltä kenellä sitä on. Vapaa-ajan vietän mieluiten samanhenkisten kanssa mutta tässä porukassa ei aina älyllä juhlita, eikä tarvitsekaan.
Vierailija kirjoitti:
Itse olen ihmetellyt seuraavaa seikkaa: puolisoni ja minä olemme saaneet älykkyystesteistä suunnilleen samat tulokset virallisissa testeissä (jotain 122-125 ÄO), mutta itse olen menestynyt opinnoissa paljon vaivattomammin. Puolisoni on ollut todella huono esim. kielissä, mutta itsellä laudatureja ja korkeakoulututkinto. Puoliso on kuitenkin ollut hyvä (tai riittävän kovapintainen) raha-asioissa, joten tilanne mielestäni oikein hyvä hänelläkin. Mikä siis selittää tätä yleisälykkyyden ja koulusuoriutumisen ristiriitaa, kun varsinaista motivaatio-ongelmaa ei ole ollut? Sitten toinen itseäni kiinnostava seikka, jota ei ole mielestäni käsitelty: onko teitä dissattu fiksuutenne johdosta? Itselleni on käynyt elämän aikana usein niin, että tiedonhalua moititaan. "Sinä se jaksat lukea! Tekisit jotain hyödyllistä! Mitä järkeä on enää tuon ikäisenä opiskella!" Että tämmöistä - neroja emme ole, mutta mietityttää kumminkin.
Meillä on hiukan sama tilanne. Mieheni on varmasti yhtä älykäs kuin minä (tosin häntä ei ole testattu, minua on töiden takia), mutta on paljon huonompi oppimaan. Syy: hän on visuaalinen ajattelija. Se tekee opiskelusta vaikeampaa, koska hän joutuu aina kääntämään päässään olevat kuvat sanoiksi ja toisaalta sanat kuviksi kun lukee jotain.
Mieheni myös puhuu välillä aivan hullusti, koska hän muistaa asiat kuvina, ja välillä sitten suusta tulee joku ihan hullu sana. Kurjenpolvi muuttu haikaranvarpaaksi jne. Onneksi sitä ei haittaa että sille nauretaan...
Mies on myös kertonut, miten ei kyennyt vielä lukioiässäkään hahmottamaan historiaa kokonaisuutena, alkoi vasta yli parikymppisenä sellainen ajattelu onnistua. Minulle taas tuollainen laajojen kokonaisuuksien hahmottaminen on aina ollut helppoa. Luulen että visuaalinen ajattelu oli tuossakin hidaste.
Muistaakseni aika iso osa väestöstä on visuaalisia ajattelijoita, ja silti koko koulujärjestelmä on meille sanallisille ajattelijoille. Menee hirveästi resursseja hukkaan siinä.
Mieheni on muuten pärjännyt elämässä paremmin kuin minä, koska se on sosiaalinen, miellyttävä ihminen ja huippuluokan verkostoituja ja minä olen kärttyinen erakko. Miellyttävän luonteen merkitystä elämässä pärjäämiseen ei sovi vähätellä. Eikä hyvän ruoansulatuksen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olisi ollut hyvä jos olisin jo nuorena tajunnut olevani poikkeuksellisen älykäs. Olisin osannut hakeutua sopivaan ammattiin ja seuraan. Mensan testissä sain huipputuloksen, silloin tarkka tulos vielä kerrottiin.
Tunnistan itsessäni kaikki huippuälykkäisiin liitetyt piirteet, mutta en omaa erityisosaamista tai osaa keskustella älykkäästi maailman tapahtumista. Ne, kuten moni muukin asia, kyllä kiinnostaa.
Lisäksi omaan melko tarkan esteettisen silmän tai hyvän maun. Tämä mielestäni on samanhenkisen seuran hankkimisessa yhtä rajoittava piirre kuin korkea ÄO.
Kaksi harvinaista piirrettä ihmisessä tekee hänestä sellaisen, että sopivia kavereita on vaikea löytää. Opin elämään yksin.
Tietysti sosiaalisia taitoja omaava älykäs voi kommunikoida alemmalla kognitiivisella tasolla - ja näin yleensä tekeekin. Mutta kumppanuuteen tarvitaan henkilö, jonka kanssa voi olla oma itsensä ja puhua omassa rytmissä.
Autistit ja paskantärkeät älykkölarppaajat, eivät ymmärrä että horoskooppeja ja tarotteja yms. voi käyttää vähän kuin leikillään ja viihteenään.