Asuin lapsena vanhassa rintamamiestalossa ja häpesin sitä.

Asuin ensin rivitalossa ja sitten omakotitalossa. Mä olisin aina halunnut asua kerrostalossa, jossa on jännittävä rappukäytävä, yhteinen sauna ja parveke, ja ehkäpä se kaikkien hienoin juttu, hissi. Mun nuorempi lapsi ihastelee aina sellaista uutta pienkerrostaloa, kun kävellään sen ohi (me asutaan siis haja-asutusalueella rintamamiestalossa). Se on hänestä niin hieno, siinä on hienot lasitetut parvekkeet ja siitä voi kävellä kauppaan! Hänen mielestään mun ja mieheni pitää ehdottomasti muuttaa vanhana sinne, kun se on niin kätevä ja lähellä kaikkea. Hän on 6, aika pitkälle menee ajatukset :D

Häpesin lapsena asuntojamme, monikossa siksi, että muutimme usein ja aina samanlaisiin murjuihin.

Asuimme kerran häädön jälkeen vanhassa puutalossa jonka toista päätä jo purettiin. Oli jo vedet ja sähköt katkaistu ja saimme vettä viereisen rakennsutyömaan vesiletkusta. Muutama päivä siinä meni ennenkuin yksinhuoltajamutsimme sai järkättyä jonkun puutalomurjun asunnoksemme.

Useimmat kämpät olivat kylmiä talvella, ilman sisävessoja tai juoksevaa vettä.

Kerran muutimme asuntoon jossa ei ollut edes hellaa.

Mutsilla oli sähkösilitysrauta ja kekseliäänä pentuja hain pihasta vanhan peltisen kurkkupurkin, rutistelin sitä sellaiseen muotoon, että sain laitettua siihen silitysraudan pohja ylöspäin ja siinä lämmittelin sitten maitoa kaakaota varten.

Vanhan -60 vuotiaan ukon kokemuksia todellisesta köyhyydestä, mistä harvalla palstan kirjoittajista on mitään tietoa.