Lue keskustelun säännöt.
Pilasin juuri parisuhteeni
21.04.2014 |
Ahdistaa ihan sairaasti.
Mun pitäisi olla parempi ihminen, että asiat menisi paremmin ja että mut hyväksyttäisiin.
Ahdistaa ihan sairaasti, että mun kaksi vakavaa suhdetta, joissa molemmissa olin kihloissa ja uskoin niihin suhteisiin täysin, hajosi totaalisesti käsiin. Ensimmäinen siksi, että olin lapsellinen idiootti ja halusin lopettaa suhteen, koska ihastuin toiseen. Toinen hajosi siksi, että eksäni ei sitten ollutkaan niin sitoutunut muhun kuin olin luullut/toivonut, ja suhde hajosi siihen ettei eksäni arvostanut mua ihmisenä, mietti vain omia halujaan ja alisti mua suhteessa taloudellisesti ja seksuaalisesti.
Mulla on ihana poikaystävä, jota rakastan enemmän kuin mitään tässä maailmassa. En olis voinut ikinä uskoa että löydän ketään niin hyvää, ja rakastavaa, ja mua arvostavaa. Meillä on niin samanlaiset arvotkin. Tiedän että kun nyt katson poikaystävääni, hän onkin se jonka kanssa mun olisi vasta pitänyt mennä kihloihin ja hän olisi vasta ollut se johon mun olis ikinä kannattanut sitoutua.
Mutta mä oon idiootti. Join tossa liikaa ja itkin jotain noista mun menneistä suhteista, että miten vituiksi ne meni ja että miten paljon kihlausten purkautumiset muhun sattui ja miten paha mun oli olla eksän kanssa suhteessa. Itkin etten kestäis enään erota ja kaikkee paskaa siitä miten mä haluisin elää avioliitossa ja ihan kaikkee paskaa, osan vielä kuuli poikaystäväni kaveritkin. En puhu tollaisia ikinä selvänä ja osaan pitää ne omana tietonani, mutta kännissä ne asiat tuli ulos mun suusta ihan vahingossa ja en edes muista kaikkea mitä sanoin. Itkettää, ahdistaa, järkyttää. Hävettää.
Mun poikaystäväni on nyt jotenkin ottanut muhun vähän etäisyyttä tosta johtuen, enkä todellakaan voi enkä halua sitä siitä syyttää. Päin vastoin. Ymmärrän sitä täysin.
Mua vain sattuu ihan saatanasti, että nyt kävi näin, ja mietin korjautuuko meidän suhde ikinä ennalleen. Moitin itseäni joka sekunti siitä etten osannut pitää turpaani kiinni kun olin ihan hirveässä kännissä. Kaikella mitä siinä kännissä puhuin niin tarkoitin oikeasti sanoa niin, että mua sattuu menneen tapahtumat, ja että oikeasti poikaystävääni rakastan niin paljon että hänen kanssa haluisin mennä kihloihin ja sellasta. En tiedä miks oon niin idiootti ihminen etten osannut tota sille selvin päin sanoa ja miks se sitten tuli tolla tavalla hallitsemattomasti ja ihan väärällä lailla ulos mun suusta väärällä hetkellä.
Oon varmaan maailman suurin idiootti ja taas mä pilasin kaiken mikä mulle merkitsi oikeasti eniten koko maailmassa.
Kommentit (32)
vau, mahtavaa! Tuli tippa linssiin kun luin tuosta ratkaisusta! Minä oon varmaan se kuka suositteli kirjeen kirjottamista (kirjotin sen superpitkän kommentin) . (En lukenut nyt kuin muutaman viimeisen kommentin). Vaikuttais siltä että myös poikaystäväsi on fiksu ;) Kaikkea mahdollisimman parasta tulevaisuutta teille!!!!!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
1. Odota, että aivokemiasi on normaali.
2. Kerro poikaystävällesi rauhallisesti tuo, mitä kerroit tässä. No, kihlajaisista ei ehkä kannata vielä sanoa mitään. :)
Kaikki mokailevat välillä. Tuskin suhde sentään tähän kaatuu, vaikka nyt pahalta tuntuisikin.
Kuulostat tutulta,missä päin asut?
Ap, kyllä sinun pitäisi ottaa tuo asia puheeksi poikaystävän kanssa. Olet puhunut kännissä asioita, joita et ole selvinpäin puhunut, vaikka mielessä ovat käyneet. Sitten kännissä tulee totaaliavautuminen. Ja sitten et enää sanallakaan selvin päin mainitse asiaa? Minusta tuntuisi oudolta. Ei ole poikaystäväsi asia ottaa tuota esille, vaan sinun. Sinun pitää pyytää asiaa anteeksi ja selittää poikaystävälle. Ei tarvitse juurta jaksain puhua kaikkea, vaan selittää, miksi tapahtui noin. Ja pahoitella. Pakkohan sun on se kehdata tehdä! Se on sun läheisin ihminen! Jos et kykene pahoittelemaan mokia (vaikka ne nolottaa) niin mitä se viestii sun kyvystä käsitellä asioita??
Kiitos sinulle joka suosittelit sen kirjeen kirjoittamista!
Kirjoitin sen kirjeen ja pitkän kamppailun jälkeen päätin että mähän todella annan poikaystäväni lukea sen. Oli kamalaa odotella kun poikaystäväni luki sitä kirjettä ja pelkäsin todella paljon ettei hän kestä lukea sitä koko juttua vaan menetän hänet..
Poikaystävä suhtautui todella hyvin ja ymmärtäväisesti, saatiin puhuttua koko asia puhki. Aivan kaikki! Olen yllättynyt! =) Sain pyydettyä anteeksi tota törttöilyäni ja mikä tärkeintä, sain sen anteeksi. Sain kirjeessä kerrottua muitakin asioita ja poikaystävä suhtautui oikein mukavasti niihin. Hymyilyttää.
Nyt on hyvä jatkaa puhtaalta pöydältä. Voin suositella tuollaista kirjettä, sillä siinä saa kerrottua asiat juuri niin kuin ne tunnet ilman pelkoa että sanot väärin tai että keskustelu lähtee väärille raiteille. Olin oikeasti idiootti että edes harkitsin sitä etten puhuisi näitä asioita itselleni läheisimmän ihmisen kanssa selviksi! Kannattaa aina puhua! Vaikka pelottaisi miten paljon.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hei, todella hienoa että onnistuit!!! Nyt jää varmasti molemmille parempi mieli ja suhteenne todennäköisesti otti hyvän harppauksen eteenpäin.
Olen ollut muutaman kerran samankaltaisessa tilanteessa rakastavan poikaystäväni kanssa, jonka kanssa olen seurustellut hieman yli vuoden. Minä olen siis avautunut kännissä ja poikaystävä hävennyt jne. Aamulla on ollut niin katuvainen olo, useamman päivän on tuntunut siltä että hän ei varmaan ikinä anna anteeksi, että tämä oli tässä, mutta parin päivän jälkeen tuo kamala olo on kadonnut, kun arki on jatkunut ja rakkauden ja onnellisuuden tunne palannut. Poikaystävän läheisetkään eivät ole katsoneet minua pahalla, vaan ovat suhtautuneet minuun ihan asiallisesti ja ystävällisesti kännisekoilujeni jälkeen, jos ovat olleet paikalla tai kuulleet asiasta.
Tällaiset koetukset tekevät parisuhteelle hyvään, nähdään mitä rakkaus kestää. Meillä näyttää olevan kestävät ja onnelliset suhteet, jotka eivät pikkukriiseihin kaadu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="21.04.2014 klo 17:01"]
1. Odota, että aivokemiasi on normaali.
2. Kerro poikaystävällesi rauhallisesti tuo, mitä kerroit tässä. No, kihlajaisista ei ehkä kannata vielä sanoa mitään. :)
Kaikki mokailevat välillä. Tuskin suhde sentään tähän kaatuu, vaikka nyt pahalta tuntuisikin.
[/quote]
On varmaan hyvä odottaa joo, että aivokemiat palautuu. Nyt on meinaan ihan hirveä olo jo juomisenkin takia.
Mä en oikeasti tiedä pitäiskö mun ees kertoa mun poikaystävälle mitään tollaista, luultavasti ei. Se voisi aiheuttaa sille hirveitä paineita, että pitääkö sen kosia mua, tai että mulla on kauheat odotukset meidän suhteesta ylipäätään, kun mun eksäni kohteli mua huonosti ja poikaystäväni taas kohtelee todella hyvin ja rakastavaisesti.
Se on enemmän ollut sellaista, että selvin päin oon ajatellu ja tuntenu näin jo pidempään ja oon yrittänyt blokata niitä asioita mun mielestä. Eli sitä asiaa että mun poikaystävä on nyt "se oikea" mulle jos niin vois sanoa. En oo halunnu ajatella koko asiaa tietoisesti ja vielä vähemmän oon halunnu sanoa sitä sille suoraan, ettei se 1. ahdistu 2. ala pitää mua jonain itsestään selvyytenä.
Mutta jotenki vaan kännissä ne asiat sitte tuliki sieltä ihan itsestään ulos ja ihan päin helvettiä tulikin....
[quote author="Vierailija" time="21.04.2014 klo 17:02"]
Kuulostat tutulta,missä päin asut?
[/quote]
pk seudulla..
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mokat kuuluvat ihmiselämään. Jos poikaystäväsi tämän ihan pienen hölmöilysi kestää, niin siinä aviomiesmateriaalia.
Jos ei, niin menköön sinne, minne menevät yhdentekevät. Eihän mokasi ollut edes paha : )
Kannattaisiko hakea apua tuohon alkoholiongelmaan?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="21.04.2014 klo 17:16"]
Kannattaisiko hakea apua tuohon alkoholiongelmaan?
[/quote]
Niin, miks ei? Juon itseni humalaan kerran kuukaudessa tai kahdessa ja viimeksi olin kovassa "sekoilukännissä" viime kesänä. Mutta voiko sitä sanoa alkoholiongelmaksi, ehkä jollain lailla joo ja jotenkin ehkä ei. Paha sanoa. Ilman viinaa tätä ei olis kuitenkaan tapahtunut.
Eihän tuo kovin pahalta kuulosta :) Sano poikaystävällesi selvinpäin että liikutuit alkoholia juotuasi kun mieleesi tuli exän ilkeys ja sinä olet niin erillainen ja pyydä anteeksi jos vaivauduit eilisistä puheista. Älä selittele enempää jos mies vaikuttaa siltä ettei halua puhua. Ehkä niitä kihloja ja naimisia ei nyt tähän syssyyn enää sen enempää kannata vatuloida.Sano jos tulee puheeksi että olin kyllä tosissani. Eiköhän tilanne unohdu kun ei tuo tosiaan niin vakavalta kuulostanut (ainakaan kerrottuna)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tilanne ei ole niin paha kuin, miltä nyt tuntuu. Ihan normaalia känniavautumista, mitä tapahtuu monelle muullekin. Olet varmaan aika nuori (20-30-v.?) ja sulla on huono itsetunto. Jos mies sua oikeasti rakastaa, hän on sun tukena ja ymmärtää. Suhtautuiko hän mitenkään empaattisesti? Eihän se ole sun vika, että ex:äsi oli sellainen kusipää. Älä suotta tunne häpeää. Et ole mokannut pahasti. Odotin jotain paljon pahempaa, esim. pettämisen (vaikka senkin voi antaa anteeksi, jos suhde on kestävällä tasolla). Toivottavasti poikaystäväsi on sun tukena. Yrittäkää puhua asioista avoimesti, vaikkei se suomalaiselle miehelle yleensä helppoa olekaan.
Ei ollut paha moka. Ajan kanssa huomaat, miten nykyinen miesystäväsi suhtautuu asiaan. Ymmärtävä tajuaa jonkun ajan päästä, että se oli sen hetken purkaus menneistä vaikeista tilanteista. Sitten se on "tarkoitettu". Jos ei ymmärrä, niin ehkei se ole tarkoitettu kestämään? Rakkaus kestää yllättävän paljon ;) Pidän peukkuja :)
[quote author="Vierailija" time="21.04.2014 klo 18:32"]
Tilanne ei ole niin paha kuin, miltä nyt tuntuu. Ihan normaalia känniavautumista, mitä tapahtuu monelle muullekin. Olet varmaan aika nuori (20-30-v.?) ja sulla on huono itsetunto. Jos mies sua oikeasti rakastaa, hän on sun tukena ja ymmärtää. Suhtautuiko hän mitenkään empaattisesti? Eihän se ole sun vika, että ex:äsi oli sellainen kusipää. Älä suotta tunne häpeää. Et ole mokannut pahasti. Odotin jotain paljon pahempaa, esim. pettämisen (vaikka senkin voi antaa anteeksi, jos suhde on kestävällä tasolla). Toivottavasti poikaystäväsi on sun tukena. Yrittäkää puhua asioista avoimesti, vaikkei se suomalaiselle miehelle yleensä helppoa olekaan.
[/quote]
Joo, olen 26v. Itsetuntoni on joissain asioissa ihan ok mutta mitä tulee rakkauselämään ja parisuhteeseen, niin aika nollissa ollaan. Mulla ei ole oikein mitään uskoa siihen, että olisin vakavan parisuhteen arvoinen kellekään. Uskon kyllä että semmoiseksi "kevyeksi tyttöystäväksi" varmaan kelpaisin tosi hyvin monellekin, kun olen ihan nätti ja yleensä kivakin ja monesti vallaton ja hauska luonne. Mutta sisimmässäni mä kaipaan vain vakavaa suhdetta ja sellaista aitoa hyväksyntää, ehkä sitten sitä mitä rakkaudeksi sanotaan. Ja perhettä kaipaan.
Suhde poikaystävän kanssa on auttanu mua niin paljon ja auttanut mua ymmärtämään että mussa on paljon rakastettavia ja hyviäkin puolia, mutta sit jotenkin tosi ahdistavaa että meen tekee jotain näin karseen rujoa ja typerää, jota poikaystävä joutuu kuuntelemaan ja häpeämään silmät päästään. Yksi sen kavereistakin oli kuulemma sanonut mun poikaystävälle tossa kohtaa, että asiat mitä puhun on liian avautuvia/mun pitäis olla hiljaa tai jotain. Eli se oli tosiaanki joutunu häpeemään mua.
Suhtautui kyllä empaattisesti, vei mut vessaan istumaan kahdestaan ja kuunteli mun juttuja ja halasi mua. Vaikutti kyllä ärtyneeltä ja häpeävältä. Nyt seuraavana päivänä on ollut henkisesti etäisempi.
Mua ei huvittais puhua sille koko asiasta enää mitään. Haluisin vaan unohtaa kaiken. Mutta mietin että jättääkö tää särön meidän välille loppuiäks.
[quote author="Vierailija" time="21.04.2014 klo 18:41"]
Ei ollut paha moka. Ajan kanssa huomaat, miten nykyinen miesystäväsi suhtautuu asiaan. Ymmärtävä tajuaa jonkun ajan päästä, että se oli sen hetken purkaus menneistä vaikeista tilanteista. Sitten se on "tarkoitettu". Jos ei ymmärrä, niin ehkei se ole tarkoitettu kestämään? Rakkaus kestää yllättävän paljon ;) Pidän peukkuja :)
[/quote]
Ehkä otan tuon asenteen, että tää suhde punnitaan nyt tässä. Olin idiootti ja toimin paskasti. En voi tehdä tehtyä tekemättömäksi enkä tunne että voin hirveesti "pehmentää" koko tilannetta enää. Parempi varmaan vaan antaa poikaystävän näyttää, että mitä se miettii ja haluaa, ja toivoa parasta ja pelätä pahinta. Tottakai tuntuu ihan paskalle ja oon itse pilannut kaiken, jos poikaystävä ei tätä tapahtumaa ja sen aiheuttamaa informaatiotulvaa sulata. :( Mutta mulla ei oo hirveemmin enää vaihtoehtoja
Vaikutat tosi järkevältä. Ilmeisesti ette ole seurustelleet kovin pitkään?
Mieti vaikka paperille, siis erittele asiat, mitkä käytöksessäsi sua hävettää. Kuulostaa hyvältä, miten poikaystäväsi suhtautui, ja onhan se toisaalta ymmärrettävää, jos on ärtynyt / häpeissään. Ei se tarkoita, jos tänään on etäisempi, että suhde on pilalla. Itse oon mokaillut aika paljon myös pitkän suhteen aikana, siis sellaisia aika pieniä juttuja, jona pidän myös sun ns.tilitystä. Et pettänyt, et riidellyt ja haukkunut ketään pataluhaksi, et lyönyt ketään, et örveltänyt ja rikkonut paikkoja, et lirkutellut kellekään...
Olen kohta 44v, ja on monella tavalla vaikea tilanne elämässä. Kun kunnolla ahdistaa, kirjotan ne kaikki tunteet paperille, ahdistaa,suututtaa,hävettää, nolottaa, (esim), ja kirjotan niitä vaikka A4 paperin täyteen. Se on helpottanut useamman kerran. Tai sitten hoen niitä sillä hetkellä päällä olevia ikäviä tunteita samalla tavalla putkeen (jos olen vaikka kävelyllä).
Loppujen lopuksi ne on VAIN tunteita, ja ne menee ohi. Ennemmin tai myöhemmin. Tuota hoen myös itselleni, jos on kova ahdistus tms päällä.
Se , että tunnistan, mikä tunne on kyseessä, ja sitten hoen tai kirjotan niitä, se jotenkin autttaa "ulkoistamaan" ne. Eli niiden voimakkuus vähenee. Olen itse kova häpeämään, joten tiedän, että se ei todellakaan ole kiva tunne :( . Mutta,sen , miten paljon antaa niille valtaa, siihen voi vaikuttaa ;) .
Ja sitten, kirja, mikä on pitänyt itsekin lukea, nimi on tuossa alla:
"Parisuhde- vain yksin voit olla yhdessä".
Pitkän suhteen aikana (19v) , olen vihdoin tajunnut, että vain itse voin tehdä itseni onnelliseksi. Piste. Tuossa kirjassa on mielestäni -sen minkä vaikutelman oon saanut, lukematta sitä, on täyttä asiaa, siitä, miten olisi hyvä opetella arvostamaan itse itseään. Ja rakastamaan, sitten voi vasta rakastaa toista ilman, että odottaa toisen tekevän itsensä onnelliseksi. Toivottavasti sinä tai joku muu,joka sattuu tämän lukemaan, oppii sen ennen kuin on mun ikäinen ;)
Yritä olla vaipumatta epätoivoon! (On vaikeeta, kyllä, varsinkin, jos eilen oli se bileilta ja kankeroinen päällä). Ainiin, yksi asia lisää mitä "mantraan" mielessä on, "asioilla on tapana järjestyät". Monet kovat liemet läpikäyneenä, sen vain tietää. vaikkei ne välttämättä ratkea niin, kuten on itse toivonut, ne kuitenkin ratkeaa jotenkin, ja siitä voi seurata jotain todella hienoa :) .
Ja jos noi ym. kirjotukset tai mielessä hokemat ei juuri nyt auta, niin kokeile yksinkertaisesti kirjottaa kirje poikaystävälle, jos tuntuu, että pystyt... Sillä periaatteella, ettet välttämättä anna sitä hänelle, mutta se, että saat asian jäsenneltyä pois mielestäsi, voi auttaa. Revi vaikka se kirje sen jälkeen kun oot kirjottanut? Ja kirjota ne pääasiat, sen mitä tunnet häntä kohtaan, ja miten sitoutunut häneen olet (sitä kihla-asiaa ei ehkä vielä kannata kertoa, sen ehtii sanomaan myöhemminkin), kirjotat vaikka ne fiilikset, mitä sulla on niitä ex'iä kohtaa, mikä p'''a fiilis sai avautumaan niistä? Selvästi ne on sulla pinnan alla, kun ne nyt tuli ulos. (Että elämän ohjeeksi en sitä tunteiden pois kirjottamista tai hokemista antaisi, kun tunteet on hyvä käsitellä, jottei ne patoudu, ja tule ulos myöhemmin, siis ettei ne vaikuta myöhemmin jossain vaiheessa vielä ikävämmin, kun on patoutunut sisälle. Mutta ns.ensiapuun noi hokemat &uloskirjotukset on hyviä, koska tunteet menee aina ohi.) Nuorempana sydänsuruissa käytin sitä, että kirjotin tunteet ja ajatukset paperrille, ja se toimi. Revin ne kirjeet. Joku neuvoi tuon minulle niin, että kirjota ne ylös ja polta paperi. Mutta missäpä olisin polttanut kaupungissa ;) . Eli repiminen auttoi. Ja kaikenkaikkiaan filispäiväkirjoja on ehtinyt kertymään useampi A4 vihkollinen tässä täysikäiseksi pääsyn jälkeen.
Tsemppiä!
Kerro miten kävi?
Joskus voi olla hyvä nostaa kissa pöydälle avoimesti, ja
puhua tilanteesta? Tai sitten jos se tuntuu liian nololta,
ja vaikealta, kirjotat että "tämä on nyt niin vaikea ja nolo
asia, että pystyn vain kirjeellä välittää tän asian, koska pelkään
että olet totaali pettynyt minuun&pelkään, että mitä ajattelet?".
Annat vaikkka hyvän ystävän lukea kirjeen ensin, koska
asia on selvästi nolo sulle. Ystävä voi neuvoa, mitä kannattais
sanoa lisää tai mitä jättää pois, tai sanoa myös sen "toi kirje on just
hyvä tollasena". Ja kirjettä kirjottaessa ehtii miettii mitä sanoo, ja miten
sanoo. Ja siitä voi jättää asiat pois, kun taas puhuessa ne on jo sanottu
ja sitä ei saa takaisin. (esim. se että haluaisit mennä kihloihin poikaystävän kanssa).
Voi juma mitä teinisekoilua :D
Kyllä niitä poikia löytyy lisää, relaa.
[quote author="Vierailija" time="21.04.2014 klo 23:42"]
Ap, kyllä sinun pitäisi ottaa tuo asia puheeksi poikaystävän kanssa. Olet puhunut kännissä asioita, joita et ole selvinpäin puhunut, vaikka mielessä ovat käyneet. Sitten kännissä tulee totaaliavautuminen. Ja sitten et enää sanallakaan selvin päin mainitse asiaa? Minusta tuntuisi oudolta. Ei ole poikaystäväsi asia ottaa tuota esille, vaan sinun. Sinun pitää pyytää asiaa anteeksi ja selittää poikaystävälle. Ei tarvitse juurta jaksain puhua kaikkea, vaan selittää, miksi tapahtui noin. Ja pahoitella. Pakkohan sun on se kehdata tehdä! Se on sun läheisin ihminen! Jos et kykene pahoittelemaan mokia (vaikka ne nolottaa) niin mitä se viestii sun kyvystä käsitellä asioita??
[/quote]
Kyllä mä aamulla silloin heti pyysin anteeksi sitä että olin niin naamat ja puhuin kaikkea, sanoin etten muista oikein mitään (niin kun pahoin pelkään etten muistakaan ihan kaikkea mitä sanoin!! ja se ahdistaa lisää). Poikaystävä näytti silloin vaan surulliselta, eikä sanonut mitään ja jatkoi nukkumista lopulta. Eli pyysin anteeksi ja en silloin saanut anteeksi.
Mua ärsyttää että olin niin kännissä että näin vaan asioiden huonot puolet enkä ollut yhtään "oma itseni". En pystynyt hillitsemään tunteitani ja todellakin ahdistaa ihan sairaasti toi totaaliavautuminen.
Mulla oli silloin aamulla jotenkin sellainen olo, ettei poikaystävä erityisesti halua puhua aiheesta, vaan sillä oli paha mieli. Nyt ollaan sitten puhuttu vaan kaikesta muusta. Pitäisikö mun siitä huolimatta kaivaa kiusallinen ja mieltä pahoittava asia esiin, vaikka poikaystävä ei siitä tunnu haluavan keskustella? Tottakai tää asia hiertää mua ja haluisin keskustella siitä nyt, mutta mulla on olo että poikaystävä ei halua ja nyt tää asia jää vain hiljaisesti vaivaamaan meidän väliin.. Oon niin vihainen itelleni.