Muita naisia jotka eivät ole poteneet missään vaiheessa minkäänlaista vauvakuumetta?

Vierailija kirjoitti:

Minulla ei ole koskaan ollut vauvakuumetta. En mitenkään inhoa lapsia, mutta en erityisesti myöskään viihdy lasten seurassa. Sukulaislapsia on ihan kiva nähdä pari kertaa vuodessa, mutta lapsenvahdiksi en ryhdy. Jotenkin ärsyttää, että ihmiset olettavat minun haluavan pidellä heidän vauvojaan sylissäni vain koska satun olemaan nainen. Tietysti voin auttaa ja pidellä vauvaa sylissä hetken, että äiti/isä pääsee vessaan, voi syödä tms, mutta en mä niitä lapsia HALUA syliini.

Mulla sama. Aikansa yrittivät tuputtaa syliin, ota ota ota nyt että opit plaa plaa.

Sitten opin kertomaan totuuden ja loppui tyrkytys.

Sanoin: Hyi, en halua sitä lähellekään. :)

Vierailija kirjoitti:

Olen mies, mutta en ole myöskään koskaan ollut kiinnostunut hankkimaan lapsia. En ymmärrä, miksi haluaisin maksaa kymmeniä tai jopa satoja tuhansia euroja siitä, että voin tehdä elämästäni vähemmän nautinnollista.

Raskaana olevat ja synnyttäneen näköiset naiset ovat myös massiivinen turn off.

Juu samoin naisena minusta isät ovat aika turn off.

Vierailija kirjoitti:

Jaaha, äijämäisten naisten kokoontumisajot menossa tässä ketjussa. On tieteellistä pohjaa väittämälle, että lapsia haluamattomat naiset ovat maskuliinisempia kuin lapsia haluavat naiset. Heillä on nimittäin matalammat estrogeenitasot ja korkeammat testosteronitasot kuin lapsia haluavilla naisilla.

Olkoon sitten niin, jos tämä fakta sinua jotenkin helpottaa. En ole kokenut maskuliinisuuttani mitenkään huonona asiana, jos kerran todistetusti selkainen olen kun en lapsia halua. Ei kasva parta eikä pallit. Olen kyllä aika lihaksikas, ehkä se johtuu tästä :)

Mutta, täällä myös yksi 32v nainen jolla ei koskaan ole ollut minkäänlaista halua lisääntyä. Mukavaa että nykyään sen voi ääneen sanoa, ilman että kauheasti ihmiset siitä loukkaantuu/suuttuu/tuomitsee.

Ei ole ollut vauvakuumetta. Minulla on kaksi lasta. Omiani rakastan, muiden lapset ovat lähinnä yhdentekeviä ja ärsyttäviä.

En ole koskaan kokenut vauvakuumetta mutta minulla on yksi lapsi (ala-astelainen). Häntä kohtaan olen kokenut suojeluviettiä ja näyttänyt toki rakkautta. En olen ikinä tajunnut vauvakuumeen ideaa. Vauvat ovat toki söpöjä muttei kun näkee vieraan vauvan jonkun sylissä niin ei tule sitä että 'aah, olisipa minullakin vauva!' vaan että on vaan iloinen toisen puolesta. Mitään sen suurempaa hekumaa en koe. Lapset vaativat paljon eivätkä kaikki ole sellaisia aina-söpöjä-ja-iloisia-kullanmuruja. Eniten minua on verottanut univelka, kuinka en saanut nukuttua öitä vauva-aikana.

Vierailija kirjoitti:

Olen 53-vuotias, ollut aina varma että en halua lapsia. En pitänyt vauvoista edes kun olin itse lapsi. :-) Kun äitiyslomalla olevat työkaverit tuovat vauvojaan työpaikalle käymään, ja kaikki muut parveilevat ympärillä ja ihastelevat, olen tietysti mukana kohteliaisuudesta mutta en tunne minkäänlaista ihastusta ja "aaah"-tunnetta. Minusta vaan selkeästi puuttuu joku osa joka useimmissa naisissa on.

Vaan näytäpä minulle koiran- tai kissanpentu, silloin minusta kuoriutuu sellainen ihastelija ja lässyttäjä että ei paremmasta väliä.

Suureksi onneksi kohtasin vähän yli 30-vuotiaana miehen jolla oli samanlaiset tuntemukset. Meistä tuli sitten kissojen äiti ja isi. 

Tuo olisi voinut olla minun kirjoittamani! Olen itse 47-vuotias.

Evoluutio karsii teidän geenit.

Moni ei jälleen ymmärrä lukemaansa ja senpä takia varmaan vastailevat mitä sattuu.

Itse olen lapsesta lähtien tiennyt etten lapsia halua, en tykännyt leikkiä nukeilla ja kun poikaystävät yrittivät painostaa lapsen hankintaan niin saivat sitten jäädä yksin niitä hankkimaan. Nyt olen reilusti yli 40 ja onnellisesti lapseton :D

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Täällä koko ikänsä lapseton ja vauvakuumeeton N52. Vaihdevuodet tulivat ja menivät minulta leppoisasti ohi keskivertoa nuorempana, mutta silloin kun vielä olin hedelmällisessä iässä, ihmettelin kun toistuvasti tuli vastaan tietoa, että naisen seksihalut olisivat ovulaation aikaan korkeimmillaan. Eivät olleet minulla, vaan vasta pari päivää ennen kuukautisten alkua (jolloin raskaaksi tuleminen on huomattavasti epätodennäköisempää kuin heti ovulaation aikana tai jälkeen). Jopa hormonitoimintani oli juonessa mukana :D

Minä en ole koskaan edes huomannut mitään ovulaatioita. Seksiä tekee kyllä aina mieli.

Emmäkään huomannut ennen kuin lähempänä vaihdevuosia, yli 40-v. N52

Vierailija kirjoitti:

Evoluutio karsii teidän geenit.

"Sinun" tai "minun" geenit ovat todellisuudessa meidän biologisten vanhempiemme geenejä ja heistä aina taaksepäin suvun alkulähteille asti. Niin kauan kuin sisaruksistani yksikin lisääntyy, geenit jatkuvat, ja niin meni siskoni tekemään. Isossa mittakaavassa silläkään tuskin olisi suurta väliä vaikkei olisikaan lisääntynyt, mutta geenit jatkuvat. Siskon esikoinen ja minä jopa olimme vauvoina kasvoilta identtiset, vaikka ollaan eri sukupolvea ja sukupuolta.

Vierailija kirjoitti:

Moni ei jälleen ymmärrä lukemaansa ja senpä takia varmaan vastailevat mitä sattuu.

Itse olen lapsesta lähtien tiennyt etten lapsia halua, en tykännyt leikkiä nukeilla ja kun poikaystävät yrittivät painostaa lapsen hankintaan niin saivat sitten jäädä yksin niitä hankkimaan. Nyt olen reilusti yli 40 ja onnellisesti lapseton :D

Myös minä tiesin 6-vuotiaana, etten halua lapsia. Lapset eivät herätä minussa mitään tuntemuksia suuntaan tai toiseen. En lapsenakaan halunnut pitää valokuvissa istuessa vauvoja sylissä, josta sain tietysti huutia. Tyttönä olisi pitänyt.

Vaikka minulla ei ole vauvakuumetta eikä kiinnostusta lapsiperheeseen - eikä isiin - niin minulle lasten oikeudet hyvään elämään ja turvalliseen kasvuympäristöön. Tuen useita eri järjestöjä, jotka auttavat mm. väkivallan ja prostituution lapsiuhreja.

Olen aina tiennyt, että minusta ei ole hoivaajaksi ja huolehtijaksi tai rajoittamaan omaa elämääni lapsen takia, se tuntuu minusta vain ahdistavalta ajatukselta. Olen nyt parikymppinen, mutta tiedän, että asia ei miksikään muutu, sillä kohdallani lapsettomuus ei ole edes vaihtoehto, vaan ainoa näkemäni elämäntapa minulle. Mieheni kävi sterilisaatiossa muutaman vuoden asiaa mietittyämme.

Uskon, että mielenterveyteni saattaisi hyvinkin hajota lapsiperhearjessa. Jo koira on minulle liikaa, koska se rajoittaa päivärytmiä kolmen pakollisen ulkoilutuksen mukaan (olen asunut koirataloudessa, kämppiksellä oli koira, ja aina kun hän lähti jonnekin pidemmäksi aikaa, suorastaan anelin että veisi koiran hoitoon vanhemmilleen, koska nukuin aina koko yön esimerkiksi huonosti sen takia, että minua ahdisti herätä aamulla viemään koiraa eikä saanut elää haluamallaan rytmillä, ja työpäivän jälkeen piti mennä suoraan kotiin viemään koira, vaikka nälkä ja väsymys oli hirmuinen). Kissan kanssa taas voin ja tykkään elää ottamatta siitä stressiä, minulla on aina ollut kissa tai kissoja.

Hyi hävetkää! Kauheita kalkkunoita olette vailla rakkautta. Miten kehtaatte?

En ole koskaan halunnut lapsia enkä pidä niistä yhtään.  Sterin sain kun olin 30.

Olen 50+ nainen, enkä ole koskaan halunnut lapsia, enkä miestä. Jollain oudolla tavalla jo nuorena tiesin, että en tule koskaan menemään naimisiin, enkä saamaan lapsia. Aivan onnellista elämää olen yksin elänyt.

Sama. Olen 31 vuotias ja odotan esikoista mieheni kanssa. En pode silti vauvakuumetta tai ole tohkeissani tasta vauvasta kuten kaikki muut ymparillani ovat. Jopa se etta olen valinnut suunnitellun sektion, on saanut minulle melkein tuntemattomissa aikaan raivoa ja ovat kyseenalaistaneet kaiken.

Olen toki onnellinen etta saamme pian oman pienen kaverimme, mutta en tosiaan ole ikina haluamalla halunnut lapsia. Minulla ei ollut mahdollista oikeastaan edes tulla raskaaksi tuosta noin vain, tassakin meni yli vuosi kun oltiin ilman ehkaisya joten kun tajusin etta menkat on myohassa nyt niin vaikka emme yrittamalla yrittaneet ja hartaasti toivoneet joka ilta, niin ollaan ilosia tasta.