Miltä äidinrakkaus tuntuu?

Ei sitä rakkautta voi verrata mihinkään muuhun. Tulet huomaamaan että että hän menee kaiken muun edelle :) Sitä ei usko ennen kuin se tapahtuu. Ajattelin itse aina ennen lapsen syntymää etten voisi kuvitella parisuhteen rakkauden edelle menevän minkään muun, mutta niinpä vaan toisin kävi. Meidän lapsi oli kauan kaivattu ja suunniteltu, joten tietysti elämän tilannekin voi niihin tunteisiin vaikuttaa, kuten kuinka toivottu lapsi on.

Kiva kuulla! Mietin myös että voi tuntua jo alusta asti erilaiselta kun lasta on yritetty kauan. Mulla kun tämä tuli yllätyksenä ja vasta olen alkanut sopeutumaan ja tajuamaan ajatuksen että musta oikeasti tulee äiti! Abortti kävi mielessä ainoastaan järkytyksen yllättävän uutisen takia. Mutta kun tämä raskaus etenee niin enköhän ole 10 viikon päästä jo valmiimpi tähän muutokseen! Nyt viikkoja 18.. :)

Komppaan täysin kakkosta, sen suurempaa rakkautta ei voi olla olemassakaan <3. Ihanaa odotusaikaa sinulle =)!

Samaa mieltä kuin kakkonen. Lisäksi omaa lasta kohtaan on aivan valtava suojelunhalu. Rakkaus lastani kohtaan on aivan erilaista kuin aviomiestäni. Sitä on vaikea kuvailla.. En usko että omaa lasta voi vihata. Täytyy olla jotain suuria ongelmia jos lastansa vihaa. Ymmärrät kun lapsesi syntyy.

Ei sitä osaa etukäteen kuvailla. Se pitää vaan kokea. Mä vaikka kuolisun omien lasteni puolesta. Rakkaus on jotakin aivan valtavaa. Menee kirkkaasti miehen edelle.

Se on sellaista ehdotonta rakkautta. 

Vaikka lapsi sanoisi vihaavansa sinua, sinä rakastat häntä silti yli kaiken.

Se on sitä että alkaaa vollottamaan joka kerta kun jossain jollekin lapselle on tapahtunut jotain pahaa. Tai kun oma lapsi oppii jonkun uuden taidon, hymyilee ensimmäistä kertaa vuorovaikutteisesti, sanoo ekan sanan, alkaa liikkumaan. Sitä ei voi kun ihmetellen ja sydän pakahtuen seurata vierestä, tavallaan aika on ihan pysähtynyt mutta toisaalta menee ihan liian nopeasti. Välillä toivot pois silmistäsi heti, ja vartin päästä on jo tajuton ikävä.

Ja se äidinrakkaus toisinpäin, kun lapsi on sylissä ja halaa tiukasti ja kauan, tunnet että olet sille se tärkein asia maailmassa.

Sitten näet. Onnea :)

[quote author="Vierailija" time="18.04.2014 klo 00:33"]Se on sitä että alkaaa vollottamaan joka kerta kun jossain jollekin lapselle on tapahtunut jotain pahaa. Tai kun oma lapsi oppii jonkun uuden taidon, hymyilee ensimmäistä kertaa vuorovaikutteisesti, sanoo ekan sanan, alkaa liikkumaan. Sitä ei voi kun ihmetellen ja sydän pakahtuen seurata vierestä, tavallaan aika on ihan pysähtynyt mutta toisaalta menee ihan liian nopeasti. Välillä toivot pois silmistäsi heti, ja vartin päästä on jo tajuton ikävä.

Ja se äidinrakkaus toisinpäin, kun lapsi on sylissä ja halaa tiukasti ja kauan, tunnet että olet sille se tärkein asia maailmassa.

Sitten näet. Onnea :)

[/quote]

Alkoi hymyilyttämään kun luin tämän! Aivan totta, oman lapsen kohdalla. Ennen kun itse sain ensimmäisen lapseni niin en mitenkään hirveästi edes tykännyt muiden lapsista. Joitakin en jopa voinut sietää. Kyllä se oma on rakkain <3

Äidinrakkaus on minusta aina sellaista sweet&sour'ia... eli pakahduttavaan rakkauteen sekoittuu myös huolta, murhetta, menettämisen pelkoa. Toisen puolesta tekisi mitä vain. Omat lapset ovat maailmassa parasta. :)

Miltä äidinrakkaus tuntuu vastaanottavasta osapuolesta?

[quote author="Vierailija" time="18.04.2014 klo 00:38"]Miltä äidinrakkaus tuntuu vastaanottavasta osapuolesta?

[/quote]

Turvalliselta. Oli ensimmäinen sana, joka tuli mieleen. Oi kun tuli ikävä äitiä <3 :)

[quote author="Vierailija" time="18.04.2014 klo 00:38"]Miltä äidinrakkaus tuntuu vastaanottavasta osapuolesta?

[/quote]

Itse en valitettavasti tiedä. Oma äitini on sellainen takakireä niuho, jolle ei kelpaa kukaan eikä mikään. Mutta isänrakkaus, sitä riittää ja se on niin parasta. Edes joku joka välittää, tekisi mun ja lapseni puolesta mitä tahansa. Maailman paras isä ja vaari <3