Lue keskustelun säännöt.
Äitien tapailemisen/seurustelun haasteet
04.12.2020 |
Noin kaksi vuotta sitten eronneena miehenä olen jo lähtenyt uudestaan deittimaailmaan mukaan. Olen tavannut deittisovelluksen kautta muutamia suunnilleen ikäisiäni naisia, ja kaikki ovat olleet pelkästään hyviä kokemuksia.
Mutta sellainen seikka on mietityttänyt, ettei monenkaan elämäntilanne tunnu oikein mahdollistavan uusiin ihmisiin tutustumista. Näkemiset tuppaavat jäämään 1 kerta viikkoon-tasolle ihan alusta asti, eikä asioiden syventyessä yökyläilyistä pysty oikein edes haaveilemaan. Syinä tähän on esim. alakouluikäisten lasten yksinhuoltajuus, tai jatkuvasti yleistyvät vuorotyöt, eikä näille tarvitsekaan mitään voida. Mutta jos molemmat osapuolet haaveilevat pysyvämmästä suhteesta, niin missä vaiheessa niiden tunteiden pitäisi päästä syventymään, kun toisella ei ole koskaan aikaa nähdä?
En ole lainkaan sellainen ihminen, että koko ajan pitäisi kyhnätä toisen kyljessä. Ja velana minulla ei myöskään ole omia lapsia, mutta aiemmin olen päässyt ”isäpuolielämää” kokemaan, eikä asiassa ollut mitään negatiivista. Eli ymmärrän kyllä perheellisten ihmisten menot ja velvoitteet, siitä ei ole kysymys.
Oletteko naiset koskaan miettineet, että onko teillä oikeasti aikaa tavata uusia ihmisiä, tai ylipäätään mahdollisuutta/aikaa tutustua heihin syvemmin? Oletteko saaneet rauhallisemmin tutustuen tunteet syntymään ja intohimoa aikaan, vaan onko kaikki jäänyt hieman valjuksi ajanpuutteesta johtuen?
Toivoisin avointa keskustelua aiheesta, ilman sarvia ja hampaita. En halua syyllistää ketään vaan oikeasti miettiä, että mihin suunnata jatkossa.
M__42
Kommentit (17)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen lapseton 4-kymppinen nainen ja sama tilanne se on lapsellisten miesten kanssa. Tuntuu, että kukaan ei oikeastaan edes etsi parisuhdetta, vaan vakituista panoseuraa. Itse edelleen haen sellaista rakkaussuhdetta, yhteenmuuttoa jne., kuten aiemminkin, mutta näille miehille se ei ole haave/luonnollinen seuraus suhteesta. En kadu eroani, koska siihen oli hyvä syy, mutta on tämä aika vaikeaa enää tässä iässä löytää uutta kumppania.
Itsellekin lapseton nainen saattaisi olla se todennäköisin vaihtoehto seuraavaksi, tai nainen jolla aikuiset lapset.
Mutta aika näyttää, miten elämässä käy. Monelta taitaa kuitenkin puuttua se todellinen tahto normaaliin parisuhteeseen, halutaan ehkä vaan poimia ns. rusinat pullasta.
Luuletko, että ikäisilläsi miehillä on vähemmän lapsia? Seurustele jonkun vuoroviikkonaisen kanssa, niin saat omaa aikaa sekä kahdenkeskistä laatuaikaa.
Vierailija kirjoitti:
Itsellekin lapseton nainen saattaisi olla se todennäköisin vaihtoehto seuraavaksi, tai nainen jolla aikuiset lapset.
Mutta aika näyttää, miten elämässä käy. Monelta taitaa kuitenkin puuttua se todellinen tahto normaaliin parisuhteeseen, halutaan ehkä vaan poimia ns. rusinat pullasta.
Kuka aikuinen lapset tehnyt ihminen haluaa mitään yhdessäasumissuhdetta, kun voi nauttia hyvästä seksistä ja yhteisistä lomista suhteessa jossa asutaan erillään. Kukaan täysjärkinen ei halua uusioperhehelvettiä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tuon takia itse haluaisin mieluiten jonkun kevytsuhteen. Minulla on lasten lisäksi omiakin juttuja, ja lisäksi tarvitsen myös omaa aikaa ihan itsekseni. En kaipaa kovin tiivistä seurustelua. Toki, jos rakastuisin oikeasti, varmasti haluaisin nähdä useammin, mutta en usko kovin helposti rakastuvani. En siis enää odota suhteiltani molemminpuolista ihastumista ja rakkautta, koska itselleni tulee niin harvoin vastaan sellainen ihminen, joka oikeasti "kolahtaa" ja johon ihastun korvia myöten. Haluan kyllä tutustua syävllisesti, mutta en halua muuttaa yhteen enkä ehdi tai halua nähdä monta kertaa viikossa. Kerran viikossa olisi itselleni sopiva. Sen lisäksi jää pari päivää keskenään lasten kanssa, pari ihan omaa aikaa ja pari harrastuksille, ystäville, kirjastokäynneille yms.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä aloitin deittailun lapseni ollessa 3-vuotias. Lapsi meni nukkumaan klo 20-21. Parina arki-iltana viikossa tapailemani mies tuli iltayhdeksän jälkeen kylään luokseni. Vapaat viikonloput vietimme yhdessä. Lisäksi tapasimme joskus lounaalla (ihan vaan syöden, senkin pervot 😁).
Parin kuukauden jälkeen mies tutustui lapseeni ja jäi yöksi myös sellaisina viikonloppuina, kun lapsi oli kotona. Nykyään asumme yhdessä.
Vierailija kirjoitti:
Tuon takia itse haluaisin mieluiten jonkun kevytsuhteen. Minulla on lasten lisäksi omiakin juttuja, ja lisäksi tarvitsen myös omaa aikaa ihan itsekseni. En kaipaa kovin tiivistä seurustelua. Toki, jos rakastuisin oikeasti, varmasti haluaisin nähdä useammin, mutta en usko kovin helposti rakastuvani. En siis enää odota suhteiltani molemminpuolista ihastumista ja rakkautta, koska itselleni tulee niin harvoin vastaan sellainen ihminen, joka oikeasti "kolahtaa" ja johon ihastun korvia myöten. Haluan kyllä tutustua syävllisesti, mutta en halua muuttaa yhteen enkä ehdi tai halua nähdä monta kertaa viikossa. Kerran viikossa olisi itselleni sopiva. Sen lisäksi jää pari päivää keskenään lasten kanssa, pari ihan omaa aikaa ja pari harrastuksille, ystäville, kirjastokäynneille yms.
Kerran viikossa kävisi minullekin, mutta 3-4 eri naisen kanssa yhtäaikaa. Miten ihmeessä mitään pysyvämpää tai tunteita voi ylipäätään syntyä, jos tavataan vain kerran viikossa? Ei ole ihme, että nykyään on niin paljon kevytsuhteita tai fwb-juttuja, kun ihmisillä ei ole aikaa tai halua muuhun.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei ole aikaa eikä oikein puhtiakaan alkaa edes yrittää tutustua kehenkään, kun kaikki mehut menee tämän arjen pyörittämiseen, vaikka tokihan se on takaraivossa, että jos sitten joskus jollekulle vielä kelpais. No viimeistään hautuumaalla on sitten seuraa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuon takia itse haluaisin mieluiten jonkun kevytsuhteen. Minulla on lasten lisäksi omiakin juttuja, ja lisäksi tarvitsen myös omaa aikaa ihan itsekseni. En kaipaa kovin tiivistä seurustelua. Toki, jos rakastuisin oikeasti, varmasti haluaisin nähdä useammin, mutta en usko kovin helposti rakastuvani. En siis enää odota suhteiltani molemminpuolista ihastumista ja rakkautta, koska itselleni tulee niin harvoin vastaan sellainen ihminen, joka oikeasti "kolahtaa" ja johon ihastun korvia myöten. Haluan kyllä tutustua syävllisesti, mutta en halua muuttaa yhteen enkä ehdi tai halua nähdä monta kertaa viikossa. Kerran viikossa olisi itselleni sopiva. Sen lisäksi jää pari päivää keskenään lasten kanssa, pari ihan omaa aikaa ja pari harrastuksille, ystäville, kirjastokäynneille yms.
Kerran viikossa kävisi minullekin, mutta 3-4 eri naisen kanssa yhtäaikaa. Miten ihmeessä mitään pysyvämpää tai tunteita voi ylipäätään syntyä, jos tavataan vain kerran viikossa? Ei ole ihme, että nykyään on niin paljon kevytsuhteita tai fwb-juttuja, kun ihmisillä ei ole aikaa tai halua muuhun.
Oletkin horomies eikä horokulli kelpaa kellekään,
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei tuo ole pelkkien YH:iden ongelma vaan ihan lapsettomienkin. Elämä on hektisempää ja paineet on kovat jatkuvasti, joten oman ajan tarve on suuri. Ei siinä sitten ehdi, tai edes halua, tavata ketään kuin ehkä kerran viikossa. Yritäppä siinä sitten pitää romantiikkaa yllä, kun ollaan pelkkien viestien varassa. Koettu on tuollainen suhde. Lopulta en enää jaksanut olla se ainoa osapuoli, joka haluaa tavata aktiivisesti.
Olen miettinyt. Ei ole aikaa eikä voimia edes teini-ikäisen vanhempana. Minulla on myös pari aikuista omillaan asuvaa autisminkirjon lasta. He vievät yhä myös energiaani mielenterveysongelmiensa muodossa. Kyllä se näyttää sille, että tästä vapaudutaan omilleen vasta haudassa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Noin se ikävä kyllä menee monella. Minä ratkaisin asian, kun omat oli eron aikaan pieniä ja nuoria, että en suhdetta edes halunnut, koska ei olisi ollut miehelle aikaa. Nyt olen samaa ikäluokkaa, kun sinä. Ja nuorimmainen täyttää seuraavaksi 18v. Työelämä on myös muuttunut raskaaksi.
Vaikeaa se on. Pitää vaan löytää elämän pyörteistä sellainen ihminen, jonka kanssa tapaamishalu kohtaa. Eihän siitä oikeasti mitään tule, jos toiselle riittää näkeminen kerran viikossa, ja toinen haluaa nähdä useammin.
Juuri tuosta syystä en etsi parisuhdetta, kun ei minulla ole antaa aikaa enää yhtään kenellekään. Työ, koti, lapset ja lemmikit vievät kaiken aikani. Jos joskus saan "vapaata" nuista kaikista, ryntään ystävieni tykö. Ja tätä tapahtuu siis ehkä kerran 2 - 3 kuukaudessa.
On minua pyydetty treffeille erilaisissa tilanteissa, mutta täytynyt kieltäytyä kohteliaasti, koska tiedän että en ehtisi tapaamaan tarpeeksi usein.