Esiteini söi jo kolmannen joulukalenterin
Haastavan lapsen kanssa yritän elää. Sijoituskodistaan sai kalenterin jonka söi jo autossa kotimatkalla meidän oikeaan kotiin ja toisen kalenterin söi tai olisi syönyt eilen pitkän angstikohtauksen jälkeen mielenosoituksena. Mummo toi sitten illalla vielä kalenterin poislaitetun tilalle ja nyt kun menen huonettaan siivoamaan niin luukut syöty pitkälle ensi viikkoon!
Miten sitä voi opettaa kärsivällisyyttä, selitin ettei äitikään juo heti baarikaappi tyhjäksi tai syö koko pizzaa kerralla mutta esimerkit loppuu ja voimattomuus tulee. Ei kyllä lasta tehtäessä kukaan kertonut tai muistutellut hoitamisen vaivasta
Kommentit (34)
Kannattaako hankkia uusia? Esiteinin luulisi jo tajuavan mikä meininki.
Apua, me syötiin teinin kanssa oma suklaakalenterini puoliksi (12&12), kun en ollut muistanut ostaa viikonloppuherkkuja.
Annan kyllä todella huonon roolimallin lapselleni.
Tämä kaamos jotenkin pakottaa syömään suklaata.
Idea. Jos kerran kalenteri on oltava niin tee itse. Herkuiksi namujen sijaan mandariineja sun muita hedelmiä.
Terv: Joku jolla ei koskaan lapsena ollut suklaakalenteria vaan äiti teki hedelmäkalenterin.
Olet kyllä huono kasvattaja. Jos tuollainen tilanne tuottaa sinulle ongelmia, se kertoo riittävän paljon kyvyistäsi toimia vastuullisena ja turvallisena aikuisena. Oletko täysin normaaliälyinen tai kovin nuori?
Vierailija kirjoitti:
Elääkö se raukka pahvilla. Eikös hiiret ja rotat pysy hengissä vaikka pahvia syömällä. Puhutko sinä ihmislapsesta ? Esiteini on aika epämääräinen ilmaisu. Voi olla vaikka 8 vuotias.
Esiteini ei ole epämääräinen ilmaisu. Se kertoo täsmällisesti käyttäjänsä typeryydestä.

Minusta ei ole olemassakaan mitään esiteiniä. On vain lapsi tai teini.
Miksi annoit kurittomalle kakaralle toisen kalenterin ja vielä kolmannenkin?
Meille ostetaan yksi kalenteri per joulu ja jos lapsi syö kalenterinsa tyhjäksi liian aikaisin, niin uutta kalenteria ei tipu. Siinähän sitten miettii omien tekojensa seurauksia.
Siperia opettaa.
Mä taisin esiteininä säästää aina viikon suklaat yhdelle kerralle.
Tai sit söin kerralla mutta tiesin että enempää ei tipu.
Pitäiskö sun kuitenkin juoda se baarikaappi kerralla tyhjäksi? Ihmiset ei usein tajua sanoja vaan konkreettisia esimerkkejä.
Minusta olis kyllä ihan asiallista ostaa lapselle ihan suklaata syötäväksi. Eikä tapahtunut ole mielestäni mikään suuri virhe.
Sen sijaan aina vaan uuden kalenterin ostaminen ei kyllä opeta mitään syy-seuraus - suhteista. Jos kalenteri on taas syöty, niin sit on ilman.
Vierailija kirjoitti:
Idea. Jos kerran kalenteri on oltava niin tee itse. Herkuiksi namujen sijaan mandariineja sun muita hedelmiä.
Terv: Joku jolla ei koskaan lapsena ollut suklaakalenteria vaan äiti teki hedelmäkalenterin.
Otan osaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Elääkö se raukka pahvilla. Eikös hiiret ja rotat pysy hengissä vaikka pahvia syömällä. Puhutko sinä ihmislapsesta ? Esiteini on aika epämääräinen ilmaisu. Voi olla vaikka 8 vuotias.
Esiteini ei ole epämääräinen ilmaisu. Se kertoo täsmällisesti käyttäjänsä typeryydestä.
Minusta ei ole olemassakaan mitään esiteiniä. On vain lapsi tai teini.
Niinpä.
26
Kyllä itsellä ainakin lapsena/nuorena tehosi se, kun tiesi että tasan sen yhden suklaakalenterin tulee saamaan. Sittenhän valinta on täysin itsellä, milloin luukut aukoo, varsinkin jos on jo esiteini-ikäinen. Ei siihen tarvitse vanhemman puuttua mitenkään eikä sen enempää asiasta edes kiinnostua.
Pikkuveljeni aukoi aina etukäteen useampia luukkuja ja sitten "paastosi" päästäkseen taas kalenterin tasalle. Yksi lapsuudenkaveri puolestaan jemmasi luukkuja, että saisi enemmän kerralla. Itse taisin syödä aika lailla ajallaan, välillä säästelin ja välillä etuilin 1-2 luukkua.
Ihan hyödyllistä opettelua tuo on nuoremmalle lapselle ainakin (esiteinistä en sitten tiedä onko jo "myöhäistä"), että miten haluan nämä 24 luukkua jakaa. Sen pohdinnan tuloksen kanssa eletään - uutta ei tule kuin aikaisintaan ensi vuonna. Oppia ikä kaikki! Oppimiskokemus hieman vesittyy, jos tilalle tulee heti uusi kalenteri.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Idea. Jos kerran kalenteri on oltava niin tee itse. Herkuiksi namujen sijaan mandariineja sun muita hedelmiä.
Terv: Joku jolla ei koskaan lapsena ollut suklaakalenteria vaan äiti teki hedelmäkalenterin.Otan osaa.
Pidin hedelmäkalentereistani. En ole koskaan ollut mikään kova karkkiken ja suklaan syöjä.
Suklaa on liian ihanaa!!!