Lue keskustelun säännöt.
Tapaatko usein samantyylisiä ihmisiä kuin itse olet?
16.04.2014 |
Tuleeko usein sellainen tunne, että tuohan on juuri samanlainen monessa asiassa kuin minä? Itselleni todella todella harvoin. Pitäisi aloittaa joku harrastus varmaan niin josko löytyisi. Kavereita, tuttavia ja ystäviä kyllä on, mutta ei ns sielunkumppania.
Kommentit (25)
Mulle tulee se suhteellisen usein, ainakin kerran vuodessa. Olen tosin hyvin avoin ja tapaan aika usein uusia ihmisiä (no, netissä, mutta kuitenkin).
Oletteko muuten miettineet, että luultavasti tapaatte heitä useammin kuin luulettekaan? Tänäänkin bussissa tai töissä on varmasti ollut useampi ihminen, jonka kanssa voisit kokea jonkintasoista sielunkumppanuutta. Harvoin kuitenkaan toiseen tutustutaan niin hyvin, että voisi sanoa juuta tai jaata sielunkumppanuudesta. Eikö ole jotenkin pelottava ajatus, että olemme kävelleet onnemme ohi jo varmaan satoja kertoja tämän elämän aikana?
Itse uskon, että siihen kenestä tulee lopulta se sielunkumppani ja kenestä ei, vaikuttaa erittäin paljon sattuma. Jos sattuisin tänään käymään illalla tupakalla pihalla ja jos siellä tulisi vastaan naapurin mummeli, jos hän sattuisi olemaan niin hyvällä tuulella että jäisi juttelemaan kanssani, jos sattuisin olemaan niin pirteä ja avoimella tuulella että juttelisin takaisin, niin meistä saattaisi tulla vaikka miten hyvät ystävät.
No, tämä on vain pohdintaa, enkä tietenkään ole mikään sanomaan, pitääkö tämä paikkansa kenenkään kohdalla vai ovatko nämä vain harhaluulojani :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
22: Se onkin sääli, että niitä samantyylisiä olisi, mutta kun eivät välttämättä osu kohdalle.
Hyvin harvoin oikeastaan, mutta sitäkin paremmin kyllä sitten synkkaa sellaisten kanssa. Se on jokin sama taajuus, jokin sama olemisen rytmi, ja se on aivan asemista sun muista pintaseikoista riippumaton asia. Ja sen huomaa oikeastaan heti, eli muutamassa sekunnissa tunnistat "liittolaisen". Parasta mitä ihmisenä oleminen tarjoaa, kun löytää ihmisen, jonka kanssa puolestakin sanasta ymmärtää ja johon voi oikeasti luottaa jo alkuhetkillä. Joka tahtoo nähdä sinussa olevan hyvän aina ensin, ja joka on hyvin ymmärtävä sinussa olevia puutteita kohtaan. Näkee nekin lempein silmin. Tällaisen ihmisen kanssa olet saman kuplan sisällä, tavallaan. :)
Mulla on parin kanssa käynyt niin. Eräs oli entisen työkaverin kanssa kun alotimme silloisessa työssa samoihin aikoihin. Siinä sitten katselimme toisiamme ja mietittiin molemmat miten kiva olisi tutustua toiseen. Ei mennyt kuin vartti niin olimme jo röökillä kahdestaan ja avauduimme kaikesta... Puhuimme miehistä, menneisyydestä ja kaikesta. Taustamme olivat hyvin samanlaiset ja olemme yhä erottomattomat... Kohta jo 4 vuotta takana <3
"Metsän reunassa sumun keskeltä erottuu yksisarvisen hahmo. Kävelet sen läpi, kuin meillä ei olisi mitään yhteistä."
Tuollainen fiilis on tosi usein, jopa exän kanssa. Ajattelin, ettei sellaista olekaan kuin minä, mutta sitten tapasin nykyisen aviomieheni, joka näki saman yksisarvisen. <3
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="16.04.2014 klo 14:09"]
"Metsän reunassa sumun keskeltä erottuu yksisarvisen hahmo. Kävelet sen läpi, kuin meillä ei olisi mitään yhteistä."
Tuollainen fiilis on tosi usein, jopa exän kanssa. Ajattelin, ettei sellaista olekaan kuin minä, mutta sitten tapasin nykyisen aviomieheni, joka näki saman yksisarvisen. <3
[/quote]
lääkkeet
[quote author="Vierailija" time="16.04.2014 klo 14:09"]
"Metsän reunassa sumun keskeltä erottuu yksisarvisen hahmo. Kävelet sen läpi, kuin meillä ei olisi mitään yhteistä."
Tuollainen fiilis on tosi usein, jopa exän kanssa. Ajattelin, ettei sellaista olekaan kuin minä, mutta sitten tapasin nykyisen aviomieheni, joka näki saman yksisarvisen. <3
[/quote]
Kauniisti sanottu. Minun poikaystäväni on minulle myös tällainen "yllättäjä". AInut ihminen, kenen kanssa jaamme samat arvot, estetiikan, ajatusmaailman monella tapaa. Silti olemme erilaisia ihmisiä, sopivasti erilaisia. Kuin "samasta puusta veistettyjä" silti.
Yleensä minulla on aina myös sellainen outsider-olo. Poikaystäväni kanssa meillä on oma yhteinen maailma.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="16.04.2014 klo 10:57"]
En ole koskaan tavannut samanlaista ihmistä. Ja jos tapaisin, luultavasti kävisi niin kuin Eeva Kilven runossa:
Lopulta kävi niin,
että kohtasin ihmisen,
joka piti samoista asioista kuin minäkin:
pääskysistä, lepakoista ja autioista taloista,
huonosta tiestä ja pitkästä heinästä,
metsälammesta, usvasta ja yksinäisyydestä.
Ja kuinka ollakaan,
me olimme johdonmukaisia:
emme voineet sietää toisiamme.
[/quote]
Ensin ajattelin että ei ole tullut vastaan mutta tästä runosta muistui eräs henkilö mieleen. Jos ulkoiset asiat jätetään huomioimatta ja keskitytään egoon niin olimme täysin samanlaisia. Emmekä voineet sietää toisiamme koska yhdelle tunkiolle ei kahta kukkoa mahdu. Vuosiin emme ole joutuneet olemaan tekemisissä toistemme kanssa ja välillä tulee häntä kuitenkin ikävä, nautin niistä taistoistamme (yhteiset kaverit saivat niistä harmaita hiuksia). Täysin tasavertaisia olimme, kumpikaan ei koskaan päässyt niskan päälle.
Sitten niistä harrastuksista on löytynyt ihmisiä joiden kanssa koen samanhenkisyyttä sen harrastuksen puitteissa mutta muuten se elämänasenteemme on yleensä poikennut paljon. Ja taitaa olla hyvä niin sillä kuten jo sanoinkin, jos minunlaisia on kaksi paikalla niin muille tulee harmaita hiuksia eivätkä viihdy.
Mitäs terapiaa ja lääkkeitä suosittelette valtavaan egoon? =D
Itse näen yleensä helpostikin ne toisten näkemät yksisarviset, mutta useimmat eivät näe kuin sen yhden, eivät sitä koko laumaa jonka minä näen =(
(Todella kaunis vertaus, toivottavasti en pilannut kommentillani sitä keltään, olkaa onnellisia jos olette löytäneet henkilön jonka kanssa voitte sitä yhtä yksisarvista katella)
Tunnistan mussa samanlaisia arvoja, persoonallisuudenpiirteitä ja kiinnostuksenkohteita kuin itsessäni, kyllä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="16.04.2014 klo 14:58"]
[quote author="Vierailija" time="16.04.2014 klo 10:57"]
En ole koskaan tavannut samanlaista ihmistä. Ja jos tapaisin, luultavasti kävisi niin kuin Eeva Kilven runossa:
Lopulta kävi niin,
että kohtasin ihmisen,
joka piti samoista asioista kuin minäkin:
pääskysistä, lepakoista ja autioista taloista,
huonosta tiestä ja pitkästä heinästä,
metsälammesta, usvasta ja yksinäisyydestä.
Ja kuinka ollakaan,
me olimme johdonmukaisia:
emme voineet sietää toisiamme.
[/quote]
Ensin ajattelin että ei ole tullut vastaan mutta tästä runosta muistui eräs henkilö mieleen. Jos ulkoiset asiat jätetään huomioimatta ja keskitytään egoon niin olimme täysin samanlaisia. Emmekä voineet sietää toisiamme koska yhdelle tunkiolle ei kahta kukkoa mahdu. Vuosiin emme ole joutuneet olemaan tekemisissä toistemme kanssa ja välillä tulee häntä kuitenkin ikävä, nautin niistä taistoistamme (yhteiset kaverit saivat niistä harmaita hiuksia). Täysin tasavertaisia olimme, kumpikaan ei koskaan päässyt niskan päälle.
Sitten niistä harrastuksista on löytynyt ihmisiä joiden kanssa koen samanhenkisyyttä sen harrastuksen puitteissa mutta muuten se elämänasenteemme on yleensä poikennut paljon. Ja taitaa olla hyvä niin sillä kuten jo sanoinkin, jos minunlaisia on kaksi paikalla niin muille tulee harmaita hiuksia eivätkä viihdy.
Mitäs terapiaa ja lääkkeitä suosittelette valtavaan egoon? =D
Itse näen yleensä helpostikin ne toisten näkemät yksisarviset, mutta useimmat eivät näe kuin sen yhden, eivät sitä koko laumaa jonka minä näen =(
(Todella kaunis vertaus, toivottavasti en pilannut kommentillani sitä keltään, olkaa onnellisia jos olette löytäneet henkilön jonka kanssa voitte sitä yhtä yksisarvista katella)
[/quote]
Uskomattoman ego tosiaan. Ällöttävää :D
[quote author="Vierailija" time="16.04.2014 klo 10:03"]Suoraan sanottuna en ikinä :([/quote]
sama
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hyvin harvoin ja se on aina hienoa. Onneksi perheessäni, ystävissäni ja lapsissani on myös sellaisia ihmisiä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tietysti on olemassa paljonkin ihmisiä joiden kanssa olen samaa mieltä tietyissä asioissa. Jokaisen kanssa löytää jotain yhteistä, vaikkakin maailmankuvan yhtymäkohta onkin yleensä joku itsestäänselvyys.
En ole vielä koskaan tavannut ihmistä, joka olisi samantyylinen kanssani kaikissa isoissa asioissa. Tuskinpa tapaankaan. Se olisi ajatuksentasolla kylläkin erittäin mielenkiintoista, mutta käytännössä luultavasti erittäin tylsää.
Hyvin harvoin. Tulen kyllä lähes kaikkien kanssa toimeen, ja suurimman osan kanssa juttukin lentää. Ja minulla on hyviä ystäviä viitisen kappaletta, mutta kenenkään kanssa ei ole sitä fiilistä. Eli se tunne, että tuo toinen on hyvin samanlainen kuin minä, tulee todella harvoin. Sillä ei ole edes mitään tekemistä mielenkiinnon kohteiden kanssa, vaan se liittyy ajatusrakenteisiin ja siihen, miten katsoo elämää ja miten asioita päättelee, sekä se liittyy samoihin elämänkokemuksiin ja niistä oppimiseen.
Nyt äkkiseltään muistan, että kaksi vuotta sitten tapasin töiden merkeissä naisen, josta tuli tällainen fiilis. Sitä ennen en edes muista milloin....
Olen 45 v.
5: Tuliko teistä ystäviä? Tunsiko toinen samoin?
5 jatkaa. Ei meistä ystäviä tullut, emme koskaan edes tavanneet työn ulkopuolella, ei edes yritetty. Mutta jokin kohtaaminen sen toisen kanssa tapahtui.
Pari sellaista tullut aikuisiällä vastaan. Samanlaisia, mutta riittävän erilaisia, eihän toista tällaista kusipäätä kukaan kauaa kestäisi.
Toinen on mun bestis, toisen kanssa perustin perheen, eli ovat jääneet elämääni.
kerran kymmenessä vuodessa