Armoton anoppi.. + muu suku
Seurustelen unelmieni miehen kanssa, meillä on kiva talo ja ihana pieni perhe ja hyvät työpaikat. Täydellistä? Ei
Mieheni äiti. Mieheni sisko. Mieheni täti.
Olen paha-ihminen jonka takia mieheni siskon (vaikka pirjo) itsetunto on alhaalla. Hänellä kun ei ole työpaikkaa missä viihtyisi, suhde on vähän hatara ja lapsikin enemmän tai vähemmän rasittava. Sairaudet ja ylipaino vaivaavat ja minä olen tässäkin asiassa pahis koska olen urheilua harrastava ja fyysisesti hyvässä kunnossa. Anoppini mielestä tämä on itsestäänselvyys jonka eteen en joudu tekemään mitään. Pirjo parka taas yrittää liikkua kerran viikossa mutta kun eivät ne kilot karise.
Pirjolla on kani. Meidän poika on allerginen kaneille. (iho-oireet ja silmien kutina / turpoaminen). Mutta paha minä olen keksinyt koko allergian jotta voisin kieltää Pirjoa olemasta tekemisissä meidän kanssamme (? En oikein ymmärrä miksi haluaisin näin..).
Lapselle ei ole tehty prick testiä koska lääkäri sanoi että meillä ei ole omia lemmikkejä eikä kanin kanssa samassa tilassa oleminen ole välttämätöntä. Ja eihän se kyllä olekaan.. Prick testiä lääkäri suositteli kun lapsi on ainakin reilu vuoden vanha, mielellään vanhempi. Tämä päätös oli meille ok, mutta anoppi kävi minut kunnolla haukkumassa. Olen oikea hirviö ja taas on Pirjolla paha mieli.
Pirjo on ihminen jolle isi ja äiti ostavat kaiken. Ja mieheltä kiskotaan lisää rahaa. Pirjo ei ole koskaan viihtynyt missään työpaikassa tai sen paremmin koulussa. Nyt on työpaikka mutta luojan kiitos saa lapsen varjolla olla kotona, sitä ennen oli jatkuvasti sairaslomalla (olematta kipeä).
Meidän perheemme ei merkitse tälle anopille mitään. Lapsemme nyt vaan ovat lapsia - Pirjon lapsi on se "lemppari" joka on niin täydellinen ja ihana. Sille on mukava ostaa tuliaisia ja mukava ottaa hoitoon. Tosin Pirjo on aika ylisuojeleva tapaus, lapsi on 2v mutta ei saa ulkoilla tai leikkiä muiden lasten kanssa. No, se vierastaakin jo kaikkia mutta varovaisuus on hyväksi. Kuuluma.
Minä olen Anoppini mielestä turhanpäiväinen äiti koska palasin osa-aikaisesti töihin ja nuorimmainen lapsi on 9kk. Lapseni ei ole allerginen kanille. Minä haluan jatkuvasti aiheuttaa pirjolle pahaa mieltä käymällä töissä tai lenkillä. Olen aiheuttanut pirjolle itsetunto-ongelmia.. Niin.
Näihin syytöksiin törmään aina. Aina enemmän ne tuntuvat ja satuttavat. Omat vanhempani ja sukuni asuvat n.400km päässä.. Täällä on vähän jo yksinäistä olla :( olen tehnyt kovasti töitä työpaikan ja vartaloni eteen.. Lapseni saa iho-oireita ja silmien kutinaa ja turpoamista kanista. En ole koskaan haukkunut pirjoa vaan yrittänyt auttaa häntä asioissa. Silti olen ja tulen ilmeisesti aina olemaan se paha ihminen.
Kommentit (49)
Keskusteltu on ja kaikkien Pirjo fanien harmiksi voin todeta että kylmää kyytiä tuli tällä kertaa Pirjolle. Anoppi on käyttäytynyt minua kohtaan kylmästi sillä P on alusta asti värittänyt aika rajulta kädellä ja saanut siten minut näyttämään pahikselta.puimme asiat alusta lähtien - monta totuutta tuli esiin ja voi luoja se anopin ilme kun selvisi asioiden oikea laita. Pirjo suuttui loppujenlopuksi meihin kaikkiin - myös äitiinsä.
Itse pyysin anteeksi luuseri tokaisua, mutta jos minulle ollaan velkaa suuri summa rahaa eikä sitä edes yritetä maksaa takaisin, hermot menivät siinä tilanteessa..
Nyt kaipaan vain päiväunille!
Ap
Asioissa on aina niin monta puolta ja näkemystä, kuin on osallisia. Tietyt sinun tokaisusi hieman nostattavat kulmia ja saavat ainakin itseni miettimään, mahdatkohan nyt olla aian niin puhdas pulmunen, kuin itse niin kovasti väität.
Tällainen voisi olla kuvitteellinen "Pirjon" av aloitus sinusta, eli hänen kokemus ja näkemys:
Veljeni vaimo on hirviö
Pakko avautua veljeni vaimosta. Tämä nainen (kutsuttakoon vaikka Seijaksi) on ottanut minut silmätikukseen siitä lähtien, kun tapasimme yhteisillä perhekekkereillä. Seija rakastaa urheilemista ja jaksaa aina ikään kuin huomaamattomasti naljailla minulle ylipainostani. Esim jos otan kakkua, hän katsoo nenänvarttaan pitkin ja tokaisee: "En voisi ajatellakaan syöväni tuollaista paskaa". Jos valittelen kuumuutta, Seija saattaa huolimattomasti sivaltaa mutisten: "Läski lämmittää."
Olen kärsinyt jo vuosia ahdistuksesta ja paniikkihäiriöistä. En ole kertonut niistä muille, kuin äidilleni ja minulle hoitavalle taholle. Veljeni, eli siis Seijan mies, tietää myös jotain, mutta ei kaikkea. Olemme veljeni kanssa olleet läheisiä aina siihen asti, kun Seija tuli kuvioihin. Minun oli pakko jättäytyä pois töistä, ja sain kuulla kiertoteita Seijan tokaiseen, että olen luuseri, kun makaan kotona mieheni rahoilla.
Seija valittaa aina, että häntä arvostellaan, eikä huomaa itsessään koskaan mitään vikaa. Hänen mielestään me muut (veljeni sukulaiset siis) emme ole mitään, koska emme työskentele oikeudessa, kuten hän. Minua hän nälvii omistamani kanin vuoksi. Sanoo, että lapsensa on pahasti allerginen, mutta kumminkaan oireita ei tule, jos olen joskus ollut äitini luona lemmikki mukanani Poikansa on ollut lemmikkiä kohtaan hyvin utelias, vaikka olen yrittänyt kieltää allergian takia.
Mikä minua huolettaa, on että Seijan ja veljeni pojalla on paljon mustelmia. Seija jättää pojan usein yksin ja perustelee pojan hajanaista kiintymyssuhdetta sanoen, että poika on "vain hyvin sosiaalinen." Oman lapseni vierastaminen on luonnollisesti Seijasta minun vikani, koska en anna lapsen olla muiden kanssa tekemisissä. Hän sen sijaan saattaa jättää poikansa hoitoon useiksi tunneiksi, ja poika ei tunnu äitiään enää edes kunnolla kaipaavan. Kun yritämme tavoittaa häntä, hän tokaisee vain kylmästi, ettei hänen työpaikallaan voi pitää puhelinta päällä.
Veljeni on aina ollut läheinen meille kaikille. Siksi minua surettaa ja kauhistuttaa, kun olen kuullut Seijan kysyvän veljeltäni, miksei tämä asetu meitä kaikkia vastaan. Oma sukunsa asuu kaukana, ja ilmeisesti hän kokee kateutta, että veljelläni on rakastava lapsuudenkoti. Hän kuulemma asettuisi heti sukuaan vastaan, jos olisi tarvetta.
Seija myös riitelee äitini kanssa usein siitä, kuinka äitini muka pitää minun lastani tärkeämpänä, kuin heidän. Ei pidä paikkaansa. Äidistä vain usein tuntuu, ettei hän tee mitään oikein. Vääränlaista ruokaa, vääränlainen pukeminen ulos, väärät lahjat, väärä puhetapa. Huoh... Rasittava nainen. Mitä tehdä? :(
Arvon 35. Kärjistitkö nyt ehkä hieman asioita? Apn kuvaus Pirjosta kuullostaa juuri siltä, että mahdolliset mt-ongelmat olisivat jo tulleet esiin ja henkilö ns diagnoosilla ratsastaja. AP ei edes puhunut mitenkään inhottavaan sävyyn Pirjosta - kunhan toteisi kuinka inhottavaksi Pirjo HÄNEN olonsa tekee.
Varmasti Pirjollakin on ap:sta paljon sanottavaa. Sinun tekstisi sen sijaan oli yleistävä, liioiteltu kuvaus kärsivästä marttyyristä.
Tiedän itse juurikin noita elämäntapavalittajia ja huonoissa oloissa itsesäälissä kiereskeleviä ihmisiä, jotka viimeisenä lohdutuksenaan haukkuvat ja arvostelevat niitä, kenellä menee paremmin ja ketä kadehtivat. Usein vielä näiden ihmisten tapauksessa näiden kateuden kohteiden elämää yritetään häiritä tunkemalla kaikki mahdolliset kapulat rattaisiin (esim ls-ilmot). Ja tämä anoppi kääntämässä muuta sukua miniää vastaan on myös melko tavanomaista..
P.S Ei kai kukaan KEKSISI lapselleen kani-allergiaa välttääkseen vierailuja?? Normaali aikuinen joko kieltäytyy kohteliaasti tai vetoaa kiireisiin.
[quote author="Vierailija" time="15.04.2014 klo 23:40"]
[quote author="Vierailija" time="15.04.2014 klo 22:45"]
Siis sinulla on kaksi miestä kierroksessa? Kirjoitit näin "Seurustelen unelmieni miehen kanssa, meillä on kiva talo ja ihana pieni perhe ja hyvät työpaikat."
Seurustelet yhden miehen kanssa ja toisaalla sinulla on perhe ja kamala anoppi? Miten tuo seurustelu nyt tähän liittyy, vai onko sen miehen äiti ja sisko ja tätä kamalia?
Ei nyt oikein ymmärrä muuta kuin että provo.
[/quote]
Oletko vähän yksinkertainen?
[/quote]
Kuka on yksinkertainen? Ei avomiehen kanssa seurustella, kyllä sitä ollaan jo liitossa tai suhteessa tms., seurusteluksi tuota voi kutsua vain, jos asutaan erillään.
[quote author="Vierailija" time="19.04.2014 klo 15:01"]
Arvon 35. Kärjistitkö nyt ehkä hieman asioita? Apn kuvaus Pirjosta kuullostaa juuri siltä, että mahdolliset mt-ongelmat olisivat jo tulleet esiin ja henkilö ns diagnoosilla ratsastaja. AP ei edes puhunut mitenkään inhottavaan sävyyn Pirjosta - kunhan toteisi kuinka inhottavaksi Pirjo HÄNEN olonsa tekee.
Varmasti Pirjollakin on ap:sta paljon sanottavaa. Sinun tekstisi sen sijaan oli yleistävä, liioiteltu kuvaus kärsivästä marttyyristä.
Tiedän itse juurikin noita elämäntapavalittajia ja huonoissa oloissa itsesäälissä kiereskeleviä ihmisiä, jotka viimeisenä lohdutuksenaan haukkuvat ja arvostelevat niitä, kenellä menee paremmin ja ketä kadehtivat. Usein vielä näiden ihmisten tapauksessa näiden kateuden kohteiden elämää yritetään häiritä tunkemalla kaikki mahdolliset kapulat rattaisiin (esim ls-ilmot). Ja tämä anoppi kääntämässä muuta sukua miniää vastaan on myös melko tavanomaista..
P.S Ei kai kukaan KEKSISI lapselleen kani-allergiaa välttääkseen vierailuja?? Normaali aikuinen joko kieltäytyy kohteliaasti tai vetoaa kiireisiin.
[/quote]
Kaikkihan me tiedämme, että tämä juttu on pelkkä provo! Kukaan miniä ei käyytäydy noin huonosti kuin ap, ei ryhdy ehdoin tahdoin riitelemään sukulaisten kanssa ja esitä omia mielipiteitään ainoina oikeina totuuksina. Vain provossa voi olla niin tyhmä kuin ap on.
Minusta aloitus oli ihan uskottava, mutta tosiaan sanat "luuseri" ja muut aika kylmät toteamukset saivat minut ajattelemaan josko ap on sokea myös omille piirteilleen.
Hetken ajattelin muuten, että tunnen sinut ap, mutta nuo ls-ilmoitukset olivat liikaa.
Itse olen "luuseri" jota ei kukaan paijaa ja petaa elämää eteen, mutta tiedän kyllä tapauksia joissa selvästi suku on tehnyt karhunpalveluksen ja opettanut ihmisen riippuvaiseksi itsestään. Jos nuorelle tehdään kaikki valmiiksi voi käydä niin, että itsetunto jää kehittymättä mikä aiheuttaa myöhemmin vaikeuksia.
Itselläni tilanne myöskin, että olen aina se "paha" vaikka vähiten olen saanut ja eniten vastuuta kantanut.
39
[quote author="Vierailija" time="15.04.2014 klo 22:39"]
[quote author="Vierailija" time="15.04.2014 klo 21:40"]
On Pirjo sentään ilmoitellut minusta lastensuojeluun saadakseen potkut minulle nykyisestä työstä.
[/quote]
Olisiko tuossa jo eväitä rikosilmoituksen tekoon. Olisi ihan terveellistä tälle Pirjolle joutua nenäkkäin omien tekemisiensä kanssa.
Miksi ihmeessä olette tuollaisen hullun kanssa edes tekemisissä? Jos se tehtailee turhia ls-ilmoja, niin katkaiskaa välit mokomaan paskakasaan.
[/quote]
[quote author="Vierailija" time="19.04.2014 klo 12:22"]
Kun on saanut ihanan miehen kanssa perheen, talon ja hyvän työpaikan niin sokeasti on yrittänyt tulla hyväksytyksi anopin, lasteni mummon ja mieheni äidin silmissä. Ei minulla ole koskaan ollut mitään anoppiani tai muutakaan sukua vastaan. Kaikki on lähtenyt siitä kun Pirjo ei pääse elämässään mihinkään suuntaan, minun mollaamiseni nostaa ainakin mukavasti P:n itsetuntoa. Olen joskus tottakai sanonut pahasti (kerran tokaisin p:n olevan aikaansaamaton luuseri kun Otti lopputilin ja jäi miehen rahoilla kotiin). En minä kateellinen ole tyttärensä ja äitinsä väleistä mutta olisin toivonut että minua kohdeltaisiin vaikka huomaamattomasti mielummin, kuin jatkuvasti arvostellen ja haukkuen. Ymmärrän kyllä että monilla on mielessä miksi en lähde, miksi olen kynnysmatto. Minä toivon että tänään asiat saataisiin puhuttua auki, aikuisten kesken ja elämä ehkä helpottuisi. Mikäli näin ei ole eikä tule tapahtumaan, jäljelle jää lähteminen. Olen ainakin yrittänyt!
Ap
[/quote]
Siis miksi ihmeessä olet mennyt tokaisemaan P:n olevan aikaansaamaton luuseri, joka jää kotiin miehen rahoilla? Olet oikeasti sitä mieltä? Eikö se ole Pirjon ja hänen miehensä oma asia? Pyysitkö anteeksi? Vaikka sanottu mikä sanottu...
Suku on pahin, ymmärrän myös sinua. Äidin rakkaus (ja sokeus) lastaan kohtaan on joskus jotain ihan uskomatonta. Oma äitini aikanaan neuvoi minua, että kuvittelisin itseni nousevan jonnekin porrasaskelta ylemmäs tarkkailemaan tilannetta "ulkpuolelta", kun miehen suku on hankalana. Noh, ollaan sen aikaisen miehen kanssa jo erottu. Nykyinen anoppi ja miehen sisarukset on erikoisia kyllä mutta eivät onneksi ilkeitä. :) Appi ok. :)
[quote author="Vierailija" time="16.04.2014 klo 09:52"]
Ei se poissulje sitä tosiasiaa, etteikö siskolla ole voinut olla aina vaikeaa, oli sitten laiska tai ahkera...
[/quote]
Minunkin nuorella aikuisella on päällenäkymättömiä neurologisia ongelmia ja kärsii siksi välillä masennuksesta, koska oli koulukiusattu.
Siskoni miehen suku huutaa koko ajan, että nuoreni on laiska ja minä olen huono äiti, kun nuoreni vain makaa kotoaan, eikä ole toimitusjohtajia ja pankinjohtajia, kuten heidän sukunsa lapsista on kaikista tullut.
Ehkä ap.lle ei kukaan halua kertoa oikeita syitä, kun se on jo leimannut pirjon laiskaksi ja anopin hirviöksi ja koko suvun kauheaksi, paitsi isoisovanhemmat, jotka pitävät pirjoa laiskana.
[quote author="Vierailija" time="19.04.2014 klo 15:01"]
Arvon 35. Kärjistitkö nyt ehkä hieman asioita? Apn kuvaus Pirjosta kuullostaa juuri siltä, että mahdolliset mt-ongelmat olisivat jo tulleet esiin ja henkilö ns diagnoosilla ratsastaja. AP ei edes puhunut mitenkään inhottavaan sävyyn Pirjosta - kunhan toteisi kuinka inhottavaksi Pirjo HÄNEN olonsa tekee.
Varmasti Pirjollakin on ap:sta paljon sanottavaa. Sinun tekstisi sen sijaan oli yleistävä, liioiteltu kuvaus kärsivästä marttyyristä.
Tiedän itse juurikin noita elämäntapavalittajia ja huonoissa oloissa itsesäälissä kiereskeleviä ihmisiä, jotka viimeisenä lohdutuksenaan haukkuvat ja arvostelevat niitä, kenellä menee paremmin ja ketä kadehtivat. Usein vielä näiden ihmisten tapauksessa näiden kateuden kohteiden elämää yritetään häiritä tunkemalla kaikki mahdolliset kapulat rattaisiin (esim ls-ilmot). Ja tämä anoppi kääntämässä muuta sukua miniää vastaan on myös melko tavanomaista..
P.S Ei kai kukaan KEKSISI lapselleen kani-allergiaa välttääkseen vierailuja?? Normaali aikuinen joko kieltäytyy kohteliaasti tai vetoaa kiireisiin.
[/quote] Niin, kyllä kärsjistin. Tekstilläni valotin sitä, että Pirjon näkemys tähän asiaan olisi totaalisen eri kuin ap:lla. Tuo sinun lausahduksesi "Ap:n kuvaus Pirjosta kuulostaa juuri siltä..." kokoaa yhteen sen mitä hain takaa. Tuo kaikki on ap:n kuvausta. Pirjo ei ole esittämässä omaa näkemystään ja ihmisillä on tapana asettua sen puolelle, jonka version kuulee ensin, vaikka vastapuolen näkemys olisi ihan yhtä oikea.
En ota kantaa, kumpi loppujen lopuksi on niin sanotusti oikeassa, mutta kyllä jotkin ap:n lausahduksista antavat kopean vaikutelman, eli ihan pelkästä uhrista ei taida nyt kuitenkaan olla kysymys, vaikka asiat sitten olisivatkin eskaloituneet, ja Pirjokin olisi laittanut ns vähän vettä myllyyn.
Kerro vielä miehesi tädistäkin, kirjotat hyvin tahdon kuulla lol :-D
Olipa päivällinen viesti lyhyt mutta keskusteltiin ihan ok hengessä ja paljon saatiin asioita selville. Tajusin myös että minulla on työ ja harrastukset jotka Pirjokin olisi halunnut (ei ole koskaan riittänyt opiskeluinto jotta pääsisi kys.työhön ja harrastuksen suhteen on paino rajoitteinen). En ollut tajunnut asiaa ja kun tottakai esim: iso vanhemmilla hehkutin miten hyvin meni töissä tai voitto tuli kisoissa (harrastus) niin olen tavallaan loukannut Pirjoa. Mieheni (hänen veljensä) on aina ollut hiljainen ja yksikseen viihtyvä. Minut tavattuaan olemme reissanneet ja järjestäneet illanistujaisia, juhlia jne.. Pirjo ei ymmärtänyt miksi hänen veljensä muuttui vasta nyt. Tottakai osa sukulaisista on kehunut suhdettamme ja perhettämme sekä viihtyneet meillä. Tämäkin oli isku Pirjolle.. Olisin voinut pyytää hänet järjestelmään juhlia kanssani, viettämään aikaa kanssamme jos olisin tajunnut asian ja jos hän ei olisi sysännyt minua heti romukoppaan ja alkanut mustamaalata. Jatkossa osaan huomioida hänetkin paremmin, veikkaan että pohjimmiltaan hän on ihan mukava.
Päivä oli aika tunteikas ja osittain vaikea. Mieheni kanssa keskustelin vielä kotona miksei hän ole koskaan puolustanut minua ja vastasi että tajusi vasta tänään mitä on tapahtunut ja mitä kaikkea olen yksin käynyt läpi. Puhui kyllä äidilleen vielä illalla että käytöksen (äitinsä sekä siskonsa) on muututtava. Vikaa on kuitenkin myös minussa.
Jatkossa otan huomioon Pirjon elämäntilanteen. Jos töissä on ollut superpäivä, voin hyvin kertoa että töissä meni ok. Jos voitan lajissani jotain, voin kertoa siitä mutta mainita myös miten kovan harjoittelun tulos se olikaan. Yritän oppia tuntemaan Pirjon sekä Anoppini uudestaan. Sydänystäviä meistä tuskin tulee ikinä, ystäviä ehkä kuitenkin :)
T: henkisesti 100v lisää kasvanut AP
ap, kuulostaa että edistystä on tapahtunut.
lisäisin vielä että ehkä sun ei tarvi puhua harrastuksestasi ollenkaan (pirjolle) jos tiedät että hän on siitä kateellinen? tuskin on sellainen harrastus että olisi ihan pakko ottaa puheeksi, jos ei kysytä.
olen toiveikas pirjon suhteen mutta jos hän oli se ls-ilmojen rustaaja niin ihan heti en osaisi luottaa tai antaa itse anteeksi, millainen ihminen sellasta oikeesti tekee?
Kerrotaan sitten meille, miten keskustelu anopin kanssa meni? :)
Mutta joo, toivottavasti vihellät pian tuon pelin poikki. Itse en tuollaista sietäisi, keneltäkään. Muutenkin jo inhottavaa, mutta överiksi veti kyllä Pirjo, joka teki aiheettoman ls-ilmoituksen! Miten tuollaisen ihmisen kanssa kukaan haluaa olla enää tekemisissä??
Kateellisia paskoja anoppisi ja muut ovat, älä ota itseesi heidän lätinöitään vaikka tiedän että aina se ei ole helppoa
Voi p***e.... Koita kestää, tsemppiä!
Mikä ihme ihmisiä ajaa haukkumaan toista? Anoppini on kuitenkin aikuinen nainen, ihan kuten "pirjokin" mutta käytöstapoja ei vaan ole. Eikä heitä voi kyllä miellyttää millään :p helpompaa olisi saada lehmät lentämään!
Ap
Kerro nyt vielä siitä tädistäkin!
*hakee poppareita*
Ap: tee rajat selväksi senkin uhalla, että saat huonon maineen... oikeastaan ei ole mitään menetettävää, jos sinut on jo paneteltu alun alkaenkin ties miksi ja tämän Pirjon henkilökohtaiseksi syöjättäreksi. :)
Sitä tuskin voimme kukaan säädellä mitä meistä puhutaan kylillä, mutta jos joku tulee räyhäämään ja syyttämään sinua asiattomasti, on syytä avata sanainen arkku ja ilmoittaa että tällaista käytöstä ei sinun tarvitse sietää. Ymmärrän kyllä, että haluat säilyttää asialliset välit, kun on kyse kuitenkin miehesi sukulaisista.
Oletko käynyt läpi asiaa miehesi kanssa ja kysynyt, miksei hän ole tässä tukenasi (näin ymmärsin)? On vaikea taistella tuulimyllyjä vastaan, jos mies itse jättäytyy taka-alalle eikä puolusta puolisoaan varsinkin, jos tämä tulee syytetyksi vääristä asioista.
Toivottavasti tilanne raukeaa, hyvää pääsiäistä! :)