Mitä tehdä jos ei tunne oloaan kotoisaksi missään?
Mikä siihen auttaa? Ei ystäviä, ei elämää ei mitään. Olen entinen koulukiusattu. Jopa amk:ssa naurettiin minulle. Ei vaan jaksa kohta enää. Itsemurhaa mietin päivittäin.
Kommentit (10)
Onko sinulla perheenjäseniä? Itse olen huomannut maailman myrkyissä, että oma perhe, minun tapauksessani lapsuudenperhe, on ollut se, johon olen voinut luottaa kiperissäkin tilanteissa.
Aivan yksin on vaikeaa. Yhtenä väylänä eteenpäin voisi olla, että etsisit yhteisöjä, joiden toiminnan tunnet läheiseksi. On olemassa erilaisia harrastus- ja vapaaehtoisjuttuja, joihin otetaan mielellään mukaan uusia ihmisiä.
Onnea sinulle!
En tiedä mikä auttaisi, itse kärsin samasta. Jostain se oma koti ja paikka vaan pitäisi löytää. Ehkä voisit ensin alottaa psykoterapiassa, jos et ole kokeillut? Ja jotenkin yrität löytää ystäviä. Mikä tietenkin on vaikeaa jos et kiusaamistaustan takia pysty luottamaan ihmisiin. Kaikkea hyvää!
Oletko saanut keskusteluapua tai terapiaa? Opiskelijallehan terveydenhoitopalvelut kuuluvat, jos vielä olet opiskelija, sitä kautta pääsee helpommin lääkäriin ja saa apua.
Entä vertaistuki? Siitäkin voisi olla sinulle hyötyä, jos pääsisit keskustelemaan muiden koulukiusattujen kanssa, vaikka vain netin kautta jakamaan ajatuksia ja ehkä saisit apua siitä, miten muut ovat selvinneet elämässään eteenpäin.
Kyllä sinustakin pidetään, kun vain päästät ihmiset tutustumaan itseesi.
Tästä nyt ei kyllä ole apua, mutta mulla ei ole myöskään luontevaa olla missään muualla kuin kotonani omien lasteni kanssa. Tuskin menen töihin ikinä.
Hae apua! Opiskeletko, oletko työelämässä? Esim. työterveyden kautta voit saada apua pahaan oloosi.
Yksinäisyys on kamalaa ja ymmärrän tuskasi, mutta aloita itsesi auttaminen hakeutumalla psykologin juttusille.
Monesti kunnilla ja kaupungeilla on tarjota myös keskustelurinkejä (terapiaa nekin) ja sitä kautta huomaat, ettet ole yksin vaan monet muutkin kärsivät vastaavanlaisista ongelmista.
Toivon sinulle kaikkea hyvää :)
en oikein tiedä mistä hakea apua. olen 5v asunut täällä ja 5v käynyt jo mtt:ssäkin. tuntuu että ryhmätilanteet on todella vaikeita vaikka ulospäin saatan näyttää ihan ok:lta niin silti ryhmätilanteet on vaikeita. terapiaa en ole vielä kokeillut. jotenkin tästä on taas päästävä yli. ei paikkaa, ei ystäviä ei elämää. ajelehtimista päivästä toiseen juurettomasti.
ap
Sama vaiva, puoliso ja lapset pitävät pinnalla. Yksinäisyys musertaa silti ja koulutraumat aikuisiältä nousevat pinnalle aika ajoin.
Mulla on kanssa ikavia muistoja lapsuudesta, mua koulukiusattiin todella paljon. Syyna siihen pidan toisen vanhempani narsismia, minulla ei yksinkertaisesti ollut itseluottamusta eika taitoja selvita koulukiusaamisesta. Jo aikaisin minulle oli apua omista kiinnostuksista ja harrastuksista, ne antoivat minulle rikkautta elamaan ja sehan narsistivanhempaa risoi kun ei saanutkaan minusta niin vahvaa otetta kuin halusi. Toinen vanhemmistani oli aina poissa, ei kai kestanyt narsistipuolisonsa luomaa maanpaallista helvettia jota kodiksi kutsutaan. Pian oppivelvollisuuden loppumisen jalkeen irroitin itseni tuosta myrkyllisesta ilmapiirista ja aloin elamaan omaa elamaani. Tosin minua on aina katkeroittanut etta minulla ei ollut lapsuuden kodin antamaa turvallisuutta ja henkista paaomaa auttamassa elaman myrskyista selviamisessa. Joskus silloin kun viela kavin vanhempiani tervehtimassa, minua loukattiin aina noiden vierailujen aikana niin pahasti etta lopetin kaynnit kokonaan. Nyt minulla ei ole minkaanlaisia tunteita jaljella tuota narsistivanhempaa kohtaan, ajattelen vain joskus etta kaikenlaisia alkuelioita maa paallaan kantaa, tuollaisilla ei todellakaan saisi olla lapsia.
Joskus minulla oli mielikuvistuleikki missa loin itselleni mielikuvitusvanhemmat tuntemistani ja ihailemistani ihmisista ja rakensin mielikuvituksessani itselleen sellaisen lapsuuden mita olisin itselleni halunnut noiden ihanien ihmisten lapsena. Kuulostaa varmaan aika lapselliselta, mutta olkoon. Yksi opetus kaikista kokemistani huonoista asioista johtuen on, ala koskaan kaanna selkaasi ihmisille jotka ovat olleet sinua kohtaan ystavallisia ja auttaneet sinua! Ap:lle minakin suosittelen yhteisojen etsimista vaikkapa ensin netissa niin on helpompaa paasta alkuun. Enta laakitys? Kylla mina ainakin suosittelisin esim. mielialalaaketta ensin alkuun niin on paremmat edellytykset siten vaikka terapialle ja pikku hiljaa myos parempaan toimintaan sosiaalisissa tilanteissa. Suomessa vain on julkisessa terveydenhuollossa se vika, etta potilaan ongelmia ei oteta vakavasti. Sinun tulee vain alusta alkaen tehda selvaksi sinua hoitaville tahoille etta et nykytilanteessa ole kykeneva tyontekoon tai opiskeluun, jollet saa apua.
ap täällä taas. missä olisi netissä yhteisöjä? se kiinnostaisi nyt alkuun enempi kuin livenä tapaaminen.
minulla aika omahoitajalleni toukokuussa. aikoja on harvennettu. pitää ottaa puheeksi että tarvitsen enempi juttelukäyntejä ja terapiaa. ettei pelkkä lääkitys kohdallani riitä. että en ole kohta enää työkykyinen jos asiaa ei oteta tosissaan.
mieheni taas on sitä mieltä että asiat tai terapia ei sinänsä paranna vaan on aktiivisesti ajateltava muita asioita. työnnettävä ne pois mielestä ja ajateltava muuta. etsittävä muuta tekemistä kuin pähkäilyä tai negatiivisuutta. olen kyllä osittain samaa mieltä. me teemme tavallaan oman elämämme osittain ja siihen mihin keskitymme niin se kasvaa. eli nyt yritän tietoisesti kääntää ajatustani positiivisemmaksi kun tulee negatiivinen ajatus. aina se ei onnistu. eilen oli todella huono ja itkuinen päivä. toivon että tänään on parempi. toivon kaikkea hyvää tähän ketjuun vastanneille.
ap
Minä rakastan sinua, vaikka ei tunnetakaan.