Juoksukoulu / lenkkiohjelma missä minuuttijakso, miten rytmitys
Eli jos haluaa tehdä jotain esim. Porin juoksukoulu tai jotain muuta, että haluaa mennä esim. rytmillä kävele 2min juokse 1 min jne., ja mennä tätä tasan vaikka puoli tuntia.
Niin miten te otatte tuon ajan? Laitatteko oikeasti vaikka kännyyn, tai laskette mielessä, tuon ajan, milloin vaihtuu kävelyyn / juoksuun. Laskiessa mielessä menen aina sekaisin tai se häiritsee, mutta hävettää laittaa kännyyn piippausta jos joku ohikävelijä kuulee.
Vielä nolompaa on se aika, esim. jos on puoli tuntia, haluan tehdä just ja vain sen puoli tuntia, en kerta kaikkiaan enää jaksaisi enempää. Eli tykkäisin tehdä niin, että kävelen/lenkkeilen 15 min. johonkin suuntaan, siinä kohtaa katson kelloa tai se hälyttää, ja käännyn takaisin. NÄin lenkistä tulisi tasamittainen ja juuri sen ohjelman mukainen mitä kulloinkin olen innostunut noudattamaan.
Mutta tuntuu tosi skitsolta ihan vaan yhtäkkiä kääntyä ihan kesken vaan päinvastaiseen suuntaan. Mitä ihmiset ajattelee? NIin syrjässä ei asuta, että pystyisi valitsemaan reitin missä ei muita liiku.
Eli miten muut tekee tämän? Oletteko niin orjallisen täsmällisiä kuin minä että pakkomielle on tehdä just tasan se 30 min. tms. lenkki eli varmin tapa on mennä 15 min. yhteen suuntaan ja sitten takaisin.
VAi otatteko vaan jonkun "rengas"reitin johon nyt menee sitten jotain sinne päin puoli tuntia...? JOs menee yli jaksatte sen, jos menee alle ei teitä haittaa?
(Mun lähtökuntotaso on niin huono, että jos yritän jotain ohjelmaa noudattaa, en todella jaksa enää yhtään pidempää kuin ohjelmassa, en edes hitaasti kävelen sitten takaisin sitä ylimääräistä osuutta. Mutta allekaan sen ohjelman mukaisen jutun en toki haluaisi jättää, että tulisi edistystä, tai siis muuten en mun lenkit jäisi niin yli lyhyiski tyyliin 300 m.)
Kommentit (15)
Kyllä itse käännyn lenkillä välillä täysin ympäri. Otathan huomioon, että kuntotasoon nähden liian rankat lenkit helposti vievät innon koko kuntoilusta. Olisiko juoksemisen sijaan parempi aloittaa kävelystä?
Sykemittari on näppärä, siitä itse aina katson ajat.
Jos käytät kännykkää ja laitat sen piippaamaan niin siinä ei ole mitään noloa eikä ketään kanssaihmistä kiinnosta piippailu. Eikä siinäkään ole mitään noloa jos käännyt takaisinpäin, edelleenkään ei kanssaihmisiä kiinnosta käännytkö vai etkö käänny. Taidat olla vielä aika nuori (tai huonoitsetuntoinen) kun olet noin huolissasi siitä mitä muut ajattelee asioista joissa ei ole mitään omituista.
Lataa puhelimeen endomondo tai sportstracker, joka mittaa lenkin aikaa ja matkaa. Kun mittarissa on 2min, niin sitten 3 minuutin kohdalla on mennyt minuutti juoksua sen jälkeen yms :D niin minä teen. Puhelin siis kädessä juostessa. Tai taskussa. Pyrähdyksissä kätevämpää jos on koko ajan taskussa, voi vilkuilla kellonaikaa. Mä juoksen aina yhteen suuntaan ja sitten takasin. Se vaan tuntuu niin kivalta, kun on tulossa takaisin päin, niin huomaa että enää tuo ja sitten tuo kohta ja onkin kotona :)
mutta ei mikään ole noloa. Ei kukaan katso. Kaikki keskittyy omaan, ei sun suoritukseen.
Jossain vaiheessahan kaikkien tulee kääntyä, eikä siinä mitään kummallista tai noloa ole.
Itse muuten rytmitän nämä juoksu/kävelyosuudet siten, että etsin kappaleita jotka kestävät esimerkiksi suunnilleen 2 min ja 5 min, kuinka pitkä jakson sitten tulee ollakaan, ja pistän niistä sitten sopivan soittolistan. Toki on aika aikaavievää ja vaatii vaivannäköä, mutta mä olen tykännyt tästä tavasta. Kappaletta kuunnellessa ei tarvitse tiirailla kelloa, mikä on minusta vain hyvä.
[quote author="Vierailija" time="13.04.2014 klo 22:04"]
Puhelin siis kädessä juostessa. Tai taskussa. Pyrähdyksissä kätevämpää jos on koko ajan taskussa, voi vilkuilla kellonaikaa.
[/quote]
siis kädessä..
Itse aloittaessa en kyttäillyt orjallisesti aikoja, rupesin vain ottamaan hölkkäpätkiä kävellessä, hölkkäsin aina säännöllä heti kun tuntuu ikävältä vaihdan kävelyyn. Siitä ne kuin huomaamatta kasvaa ne hölkätyt pätkät. Ajattelin että en ota kerrassaan mitään paineita, että pitää jaksaa hölkätä joku ennalta määrätty aika olkoonki että se olisi alkuun vaikka vain minuutti se vaatimus. Mä aina otan kauheet tavoitteet ja menee maku. Nyt jaksan hölkätä jo 10 km, mutta aikaa menee puolitoistatuntia ainakin sykkeitä vahtien. Pisin lenkkini 2 tuntia ja matkaa reilu 11 kk kun vähän eksyin. Ilman kävelyä tai pysähtymistä puuskuttamaan. Sykemittari on must, vauhti se on mikä tappaa ei matka ja mittarin avulla pysyt pktasolla, eli sillä milllä jaksaa pitemmälle.
Jospa välittäisit hiukan vähemmän mitä muut ihmiset ajattelevat. Tuskin mitään; heillä varmasti omatkin asiat ja murheet mielessä. Kääntyä voi häpeilemättä todelkakin :)
Ajattelepa niin päin, että jos sinulla on ajastin (kello, puhelin, joku muu), josta aikaa katsot ja esim. käännyt tietyn ajan kuluttua u-käännöksen, niin sinähän annat ulospäin kuvan, että noudatat jotain juoksuohjelmaa eli treenaat tavoitteellisesti.
Ihan sama, mitä muut ajattelevat, mutta ajattele sinä noin, niin sinusta tuntuu paremmalta. Tai lopeta vaan ajattelemasta mitä muut ajattelevat.
Sanon nyt alkuun, että ketään muuta lenkkeilijää ei vois vähempää kiinnostaa toisten puhelimen piippaukset tai äkkinäinen kääntyminen takaisin menosuuntaan. Itse juoksen välillä juoksutreeneissä yhtä ja samaa mäkeä ylösalas, enkä muista koskaan saaneeni kummastuneita katseita tms., ja vaikka saisinkin, niin en antaisi sen hetkauttaa.
Laita vain känny piippaamaan, tai jos sinulla on sykemittari, sen kellosta voit katsoa aikaa. Tsemppiä juoksun aloittamiseen!
Onhan se kääntyminen ihan skitsoo, mitähän ihmiset sitiä tuumisivat. Siksi teenkin sellaisen kierrevoltin ja käännyt siten.
[quote author="Vierailija" time="13.04.2014 klo 22:28"]Onhan se kääntyminen ihan skitsoo, mitähän ihmiset sitiä tuumisivat. Siksi teenkin sellaisen kierrevoltin ja käännyt siten.
[/quote]
:) mä piileksin tovin puskissa ja palaan sitten muina naisina takaisin. Yritän näyttää siltä että reitti on aivan uusi.
Lenkkipoluilla on vaikka kuinka paljon ihmisiä, joilla on ajastimet piippaamassa tai vilkuilevat kelloaan/sykemittariaan/puhelinta. Ei tarvi ujostella. Tsemppiä ohjelman aloittamiseen!
Googleta c25k! Juoksuohjelma, jonka myötä yhdeksän viikon jälkeen pystyy juoksemaan 30min\5 km. Löytyy muutamilta sivuilta myös suomeksi. Saa myös älypuhelimeen appina, joka kertoo aina koska juostaan ja koska kävellään. Samalla saa kuunneltua puhelimesta musiikkia, välillä vaan kuuluu 'run' tai 'walk'. Ei tarvitse itse tiirailla kelloa, antaa vaan mennä :)
No muutenhan se oiskin "coolia" osoittaa että seuraa jotain liikuntaohjelmaa, mutta, näytän lähinnä säälittävältä.
YLipainoa muutama kilo.
Ei kunnon kamppeita, jotain vanhoja fleecehousuja, lintat halpislenkkarit, joku vanha ruma tuulitakki.
"Juoksen" niin hiljaa lenkkeillen että kävelyvauhtikin nopeampi ja suurimman osan aikaa kävelenkin.
Eli just tän näköisenä ja kuntoisena tuntuu että näyttä vaan nololta että vielä kääntyy yks kaks takaisin että "voi oikeestiko toikin ämmä jotain muka ohjelmaa noudattaa hah".
Ja olen jo keski-ikäinen, enkä mukamas muuten välitä kauheesti mitä muut ajattelee, mutta vissiin näköjään kauheasti sittenkin.
Plääh, luulin jo olevani tod. aikuinen.
Tänään tein Porin juoksukoulun ekan satsin (5 min. kävely + 2 min. juoksu, tämä 2 kertaa, välissä hetken tauko) :). Ja olin ihan puhki noista juoksusosuuksista. Pelottavaa miten huono kuntoni taas onkaan...
ap
Oletko koskaan kuullut sellaisesta keksinnöstä kuin rannekello? Siitä on helppo katsoa aikaa myös juostessa. Toki, jos reitillä on esim. sähkö/puhelintolppia, voi ensin katsoa, kauanko aikaa menee yhden tolpanvälin juoksemiseen ja kävelyyn ja laskea sitten sen jälkeen vain tolppien välejä. Ei tuossa juoksukoulussa olen niin tarkkaa, että ajat ovat justiin oikeat. Paljon tärkeämpää on idea juoksun ja kävelyn vuorottelusta ja siitä, että juossut matkat vähitellen kasvavat.
Kyllä minä olen lenkillä kääntynyt yhtäkkiä siitä, mistä olen suunnitellutkin. Ajatelkoot sitten ihmiset, mitä tykkäävät. Mutta voithan sinä halutessasi jatkaa vähän pitemmälle luontevaan kääntymiskohtaan, tehdä yhteensä suunnitellun mittaisen lenkin ja sen jälkeen kävellä rauhallisesti kotiin.