Lue keskustelun säännöt.
Mitä normaali 13-vuotias tekee sunnuntaisin?
13.04.2014 |
Meidän poika ei tee mitään..aamusta iltaan vaan istuu koneella tai jos se kielletään, tv:n ääressä. Ei mene oma-aloitteisesti ulos, soita kavereilleen, ei mitään. Ei halua harrastaa. Olen pikkuhiljaa alkanut huolestua. Pitäisikö viedä lääkäriin, kun mikään ei kiinnosta? Itse tuon ikäisenä olin ulkona kavereiden kanssa.
Kommentit (45)
Nää ehdotukset siitä, että 13v poika tekisi jotain vanhempien (saati äidin) kanssa kaksin: itsemurha! Kuka 13v enää suostuu edes lähtemään vanhempien kanssa minnekään, paitsi lomilla... Ei meillä ainakaan seiskaluokkalaista kollia saa vanhempien kanssa pyöräilemään, siivoamaan pihaa, lenkille.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="13.04.2014 klo 14:13"][quote author="Vierailija" time="13.04.2014 klo 12:51"]Mihin kannattaisi ottaa yhteyttä? Koulukuraattoriin, kouluterkkaan, suoraan lääkärille? Ei kai siitä haittaakaan olisi. Ammattilainen varmaan osaa paremmin arvioida, onko poika avun tarpeessa. Ehkä taustalta löytyy jokin syy, mitä ei ole meille vanhemmille halunnut kertoa..Ap
[/quote]
Kuraattori ehkä noista paras. Ei kai nyt sentään lääkärille asiaa. Onko koneella yhteyksissä kavereihin? Kuraattori saa selville onko kavereita, kaipasko harrastusta tms. Poika voi myös olla ihan tyytyväinen olotilaansa.
[/quote]kuraattori pistää terkan kautta koululääkärille, jos on tarve
No mutta kyllä mun mielestä on ihan normaalia jos yhden päivän viikosta "lojuu" :) jos muulloin tekee jotain muuta. Mä oon introvertti ja lapsena kyllä pidin siitä, että viikonloppuina sai olla rauhassa raskaan kouluviikon jälkeen. Joo, kouluviikot on raskaita!
Mulle olisi ollut kauhistus jos oltais pakotettu harrastuksiin alle kouluikäisenä niinkuin joku kirjoitti. Mä oon aina vihannu kaikkea ryhmäliikuntaa ja koulun liikuntatunnit puistattaavieläkin! Vihasin siksi myös liikuntaa. Vasta aikuisena aloin lenkkeillä, nyt juoksen 50 km/ viikko. En ikimaailmassa menisi mihinkään ryhmäliikuntaan ja vihaisin vanhempiani ja olisin varmaan traumatisoitunut jos ne olis mut joskus pakottanut.
Onneksi sain olla rauhassa, ei painostettu ulos tms. En pitänyt ulkona olemisesta (varsinkaan talvella kun jalat ja sormet jäässä, kerran jouduttiin ensiapuun sulattelemaan kun eivät liikkuneet enää) ja luojan kiitos mua ei pakotettu tai painostettu siihenkään. Aikuisena sitten (itse) olen löytänyt ulkoilun ilon. Mutta eipä sitä voi kukaan pakottaa, kuten ei unta tai ruokahaluakaan.
Nyt olen kahden lapsen äiti. Nuorimmainen on aktiivinen lapsi, menossa enemmän. Vanhempi taas kuten minä. Annan olla, hyvä niin. Jokainen on sellainen kuin on, ei toista voi pakottaa olemaan sellainen kuin haluaa! Kiusaamiset ja kaveriongelmat on sitten asia erikseen.
Kerron salaisuuden: 13-vuotias runkkaa koko ajan. Kun olin 13-vuotias, vietin paljon aikaa kotona odotellen, että vanhemmat menisivät käymään jossain, että pääsisin runkkaamaan. Vietin myös paljon aikaa tietokoneella "pelaten" vaikka oikeasti katsoin pornoa ja runkkasin. :D
Auttaakohan ketään jos hänet viedään jonnekkin juttelemaan, että " hei nuo sinun nettikaverisi eivät ole kunnollisia kavereita". Sitten taivastellaan ja mikään ei muutu sillä miten 13- vuotiaan kaverisuhteisiin voi puuttua? Nuorelle tulee olo, että hän on huono ja epäonnistunut kun ei ole juuri sillä tietyllä tavalla kavereita.
Voin toki olla väärässä, mutta itseeni ei 13-vuotiaana vanhemapani enää vaikuttaneet. Heidän tykkäämisensä kaverieni suhteen eivät merkinneet mitään. Muistelkaa omaa nuoruutta.
Muistan kuinka äitini kehui ihmisiä joista en itse välittänýt ja väitti kieroiksi ja varoitteli ihmisistä jotka eivät ollee mikään uhka minulle.