Mies tyhjensi olohuoneen!
Muutettiin yhteen 6 kk sitten ja olen koko sen ajan vähitellen pyrkinyt eroon turhista tavaroista, että saadaan kahdesta kodista yhdistettyä yksi yhteinen. Miehelle luopuminen vanhoista paidoista, lehtikokoelmista jne. on ollut yhtä tuskaa, mutta lopulta ne on saatu meiltä pois. Isompi keskustelu käytiin miehen lastulevylipastoista ja kirjahyllystä, joka oli 90-lukuinen "perintö" tädiltään. Lopulta pitkien perustelujen jälkeen niistäkin päästiin eroon. Tarkoitus oli ostaa uutta tilalle, mutta mies ei ole ollut innokas kauppoja kiertelemään.
Tänään olin aamun salilla ja päivällä kavereitten kanssa. Kun tulin kotiin, oli olohuoneesta kadonnut sohva, sohvapöytä, matot ja kaikki muukin. Tilalla oli nojatuoli ja tauluTV. Mies perusteli tyhjennystä sillä, että ne olivat kaikki hänen ostamiaan huonekaluja, hän antoi ne veljelleen (siis Vepsäläisen alle 9 kk ikäisen Mango-sohvan!, Laccio-sohvapöydän, tarjoiluvaunun...) ja koska minä olin sanonut, että tarvitaan tilaa ja avaruutta, niin tässä sitä nyt on. Sitten se vajosi tyytyväisenä tuoliinsa, laittoi kuulokkeet korville ja aloitti pelaamisen.
Kommentit (17)
Vittu mikä idiootti. Ei sitten voinut keskustella sun kanssa siitä, että tavarasta eroon pääsy harmitti niin paljon. No äläpä sinäkään keskustele nyt hänen kanssa. Hae itsellesikin nojatuoli jostain.
Tää on just tätä, että naiset jostain syystä omii koko kämpän itselleen ja miehen omat tavarat on vaan rumaa krääsää, niistä on pyrittävä eroon ja tilalle naisen tavaraa tai ostettua, yleensä naisen valitsemaa. Sitten ihmetellään, kun mies alkaa viettää aikaansa autotallissa, moottoripyöräkerholla, kapakoissa tai kaverin saunassa. Kun nainen on vallannut koko asunnon, mies parka on jotenkin naisen valtaama. Sääliksi käy miestäsi, kun lehtikokoelmansakin joutui hävittämään.
Miehesi teki ihan oikein! Kymmenen pistettä ja yläpeukku.
Vitun lapsellinen mies! Ja haluatko todella asua ja elää tuollaisen kanssa? Voi jösses. Oliko olohuoneen huonekalut oikeasti miehen ostamia? Siinä ei mitään häikkää, varmaan yrittää näpäyttää sinua ja kun pyytelet anteeksi niin hän hakee sitten ne takaisin veljeltään. Huh huh!
Sitä saa, mitä tilaa :D
En voi mitään, tämä juttu naurattaa kyllä oikein kunnolla. Ukollesi pari sanaa: Good for you! Nostan hattua, että et anna jyrätä!
Voin hyvin kuvitella, että meidänkin ukkoa tämä hymyilyttää :)
[quote author="Vierailija" time="12.04.2014 klo 19:48"]
Tää on just tätä, että naiset jostain syystä omii koko kämpän itselleen ja miehen omat tavarat on vaan rumaa krääsää, niistä on pyrittävä eroon ja tilalle naisen tavaraa tai ostettua, yleensä naisen valitsemaa. Sitten ihmetellään, kun mies alkaa viettää aikaansa autotallissa, moottoripyöräkerholla, kapakoissa tai kaverin saunassa. Kun nainen on vallannut koko asunnon, mies parka on jotenkin naisen valtaama. Sääliksi käy miestäsi, kun lehtikokoelmansakin joutui hävittämään.
Miehesi teki ihan oikein! Kymmenen pistettä ja yläpeukku.
[/quote]
Lässyn lässyn. Jos mun mies vastaisi meidän perheessä tavaroiden säilyttämisestä ja lajittelemisesta sekä kodin sisustamisesta, meillä olisi joka huoneessa iso kasa banaanilaatikkoja ja nukkuisimme todennäköisesti niillä patjoilla, joilla nukuimme, kun muutimme tähän taloon. Eikä mitään löytyisi mistään.
[quote author="Vierailija" time="12.04.2014 klo 19:49"]
Vitun lapsellinen mies! Ja haluatko todella asua ja elää tuollaisen kanssa? Voi jösses. Oliko olohuoneen huonekalut oikeasti miehen ostamia? Siinä ei mitään häikkää, varmaan yrittää näpäyttää sinua ja kun pyytelet anteeksi niin hän hakee sitten ne takaisin veljeltään. Huh huh!
[/quote]
Mitä lapsellista tuossa oli? Nainen oli jo hävittänyt ison osan miehen tavaroista, hän katsoi parhaaksi päästä eroon lopuistakin, koska oletti, että ei nekään kelpaa. Ja hankki tilalle jotain sellaista, josta ei todennäköisesti aio päästää irti vaikka mikä olisi. Miksi nainen saa aina päättää, miltä koti näyttää?
[quote author="Vierailija" time="12.04.2014 klo 19:52"]
Porvoosta päivää
t:AP :)
[/quote]
Höpsis, sinulla oli ihan oma ketjusi tuolla parkkipaikalle jätetyistä lapsista, älä tule tähän ketjuun sotkemaan.
Miksi miehen piti hävittää lehtikokoelma?? On minullakin yli 10 vuoden ajalta kaks plussia, vauvalehtiä ja meidän perhettä mutta en hävitä eikä mies onneksi vaadi.
[quote author="Vierailija" time="12.04.2014 klo 19:48"]
Tää on just tätä, että naiset jostain syystä omii koko kämpän itselleen ja miehen omat tavarat on vaan rumaa krääsää, niistä on pyrittävä eroon ja tilalle naisen tavaraa tai ostettua, yleensä naisen valitsemaa. Sitten ihmetellään, kun mies alkaa viettää aikaansa autotallissa, moottoripyöräkerholla, kapakoissa tai kaverin saunassa. Kun nainen on vallannut koko asunnon, mies parka on jotenkin naisen valtaama. Sääliksi käy miestäsi, kun lehtikokoelmansakin joutui hävittämään.
Miehesi teki ihan oikein! Kymmenen pistettä ja yläpeukku.
[/quote]
No minusta ainakin kuulosti siltä, että nainen on yrittänyt sisustaa yhdessä miehen kanssa, mies taas teki yksin päätökset yhteisestä isosta asiasta, eikä edes ymmärtänyt ongelmaa.
Mies ei todellakaan tehnyt oikein, vaan äijä oikeasti ulos! Ylläolevan tekstin kirjoittajamies voisi näyttää tekstin jokaiselle tulevalle puolisolleen tarpeeksi ajoissa, jotta voivat juosta karkuun. Jos taas olet nainen, niin laita kuva tänne, olen aina halunnut nähdä naislassukan.
Kyllä olet puusilmä. Nainenhan tuossa on painostanut miehen luopumaan kaikista hänelle tärkeistä huonekaluista yms.
[/quote]
No minusta ainakin kuulosti siltä, että nainen on yrittänyt sisustaa yhdessä miehen kanssa, mies taas teki yksin päätökset yhteisestä isosta asiasta, eikä edes ymmärtänyt ongelmaa.
Mies ei todellakaan tehnyt oikein, vaan äijä oikeasti ulos! Ylläolevan tekstin kirjoittajamies voisi näyttää tekstin jokaiselle tulevalle puolisolleen tarpeeksi ajoissa, jotta voivat juosta karkuun. Jos taas olet nainen, niin laita kuva tänne, olen aina halunnut nähdä naislassukan.
[/quote]
Jos mun mies aukoisi turpaansa kaikista mun kalusteista ja keräilykohteista, niin saattaa olla, että tekisin aivan samalla tavalla :D
Nauratti muakin tää juttu, tosi tai ei. Ihan oiken teki :D
Ap, sun mies on oikea äijä! Olet saanut kunnon miehen.
Miksi pakotit miehen luopumaan asioista, joissa varmasti on paljon tunnearvoa? Sä toimit ehdottoman väärin ja tökerösti.
Mies teki ihan oikein. Toivottavasti kohta hävittää itsensäkin olohuoneesta ikiajoiksi, jotta voi etsiä naisen, joka arvostaa toisen omaisuutta.
Molemmat ootte aika lapsellisia. Ei voi keskustella ja miettiä, rakentaa yhdessä sitä kotia.. Jos tässä vaiheessa ei anna tilaa toiselle ja mieti, anna hieman armoa toisen hankkimalle tavaralle vaikka se oiskin ruma niin ompa paljon opettelua yhteiselämässä. Me mietittiin yhdessä, säälistä jättämä RUMA kaappi jäi, mutta kun kämppää muuten pistettiin hienoksi niin mies huomasi itsekin ettei se kaappi voi jäädä-> vaihdettiin se toiseen. Ei mun maailma kastunut, jotenkin halusin antaa tilaa. Aikamoisia kyyhkyläisiä oltiin kun rakkaudenpesää rakennettiin. :)
Hyvä juttu - sait mitä halusit. Ole onnellinen!