Keski-ikäiset: kuuntelivatko vanhempanne teitä lapsina? Oliko mielipiteillänne merkitystä, vai saneltiinko kaikki ylhäältä?

Lapsia ei arvostettu, ei rakastettu, ei kuunneltu, ei lohdutettu, ei kiinnostuttu lasten asioista, ei tuettu ja kannustettu, ei sanottu koskaan mitään kaunista. Haukkumista, sättimistä, aiheettomia selkäsaunoja tuli senkin edestä, tarkoituksena ”karaista”.

Omat lapset kasvatan aivan päinvastoin. Teen tietoisesti kaiken, siis todellakin kaiken, päinvastoin. Lapsenhakkaajavanhempani eivät saa tavata lapsiani emmekä ole juuri väleissä, sillä heidän käytöksensä on yhä samaa. Ilkeilyä, haukkumista, arvostelua - ja kyllä, väkivaltaa. Olen saanut vielä liki nelikymppisenä tukkapöllyä ja luunappia!

Kyllä meitä kuunneltiin ihan sopivasti ja kaikkien mielipiteet pyrittiin ottamaan huomioon. Meillä ei ollut mitenkään autoritäärinen kasvatus, paljon neuvoteltiin. Tietysti isommissa asioissa vanhemmat vetivät linjat, niin kuin oikein onkin.

Omia lapsia ei ole mutta jos olisi, voisin olla itse samanlainen vanhempi tai ehkä vähän jämäkämpikin. Riippuisi lapsen luonteestakin.

Ei kuunneltu tai huomioitu päätösten teossa. Omat lapseni saavat vaikuttaa perheen asioihin, kuten ruoka ja retket. Eivät saa suoraan päättää, mutta voivat ehtottaa ja pyrimme myös lasten ehdotuksia toteuttamaan.

Surullista, jos kohdistavat inhottavat kasvatusmetodinsa myös lastenlapsiin.

Kyllä, mulla oli ja on mitä parhaimmat vanhemmat. 

Toivon itse olleeni edes lähelle yhtä hyvä lapsteni kanssa. Ja ainakin meillä on todella lämpimät välit ja tapaamme usein vaikka ovatkin jo aikuisia. 

Me lapset vain oltiin, ei meidän mielipiteitä tai toiveita edes kysytty. Muistan jo pienenä miettineeni, että tämä on vanhempien koti ja me lapset saadaan vain siinä asua. Itse olen halunnut kohdella lapsiani kuin perheenjäseniä kohdellaan eli koko perhettä koskevista asioista ollaan yhdessä neuvoteltu. Omassa lapsuudessa me ei tehty mitään koko perheenä, siihen koetin itse panostaa vaikka miestä oli välillä vaikea saada mukaan.

Olen ainoa lapsi ja minut on otettu huomioon kaikessa päätöksenteossa ja mielipiteeni on ollu tärkeä. Samoin kohtelen omaani. 

No meillä on kuunneltu lapsia, neuvoteltu asioista, pyritty kompromisseihin ja otettu huomioon kaikkien mielipiteitä. Lopputulos? Kolme tyytyväistä lasta ja yksi, joka kokee tulleensa jyrätyksi aivan kaikessa. Todellisuudessa perheen ratkaisuissa on takuulla kuunneltu tätä jyrättyä lasta vähintäänkin yhtä paljon kuin toisia, yleensä enemmän.

Muistaakseni kyllä. Vanhempani olivat syntynert -41, meitä kuunneltiin. Toisaalta oli myös rajat ja käytöstavat opetettiin. Ei selkäsaunoja.

Kyllä vanhempani kuuntelivat. Meitä oli kolme lasta, joten oli siinä kuunneltavaakin. Isoissa jutuissa he tietysti eivät välttämättä niin kuunnelleet, mutta sehän kuuluu asiaan.

Se oli varmaankin myös ikäpolvikysymys. Kun mediaa ei ollut ympärillä muuta kuin sanomalehti, radio ja kaksi ylen tv-kanavaa, niin ei vanhemmilla ollut muuta mallia, kuin omat vanhempansa. Ja suurperheistä tulleina se vanhempien roolimalli oli ryhmänjohtaja. Eivät siis kyselleet mielipiteitä mutta olivat kuitenkin lempeitä ja ohjaavia.

Muistan ne kerrat jolloin kuunneltiin. Jokaisen niistä. Kannatti, palkitsen hyvän hyvällä.

Lapsuus 1980-2000 kunnes muutin pois kotoa. Melko autoritääristä, toisinaan simputusta. Jos kysyin lupaa discoon, kaverille, muuten vaan ulos yms. niin vastaus oli todennäköisedti ei. Ilman mitään selittelyjä, tai että oltaisiin keskusteltu asiasta miksi sinne discoon ei nyt voi mennä. Ei kompromissejä.

Kaikki mitä sain tehdä, oli lueteltu ylhäältä. Omaa päätöksentekoa en hallinnut nuorena.

Enkä tiedä hallitsenko vieläkään.

Suhtaudun väärällä tavalla pomoihin tai esimiehiin. En osaa ottaa vastuuta.

Kyllä kuunneltiin. Ei ollut tiukkaa kuria. Aika lepsu kasvatus. Olen ollut suunnilleen samanlainen omalle lapselle. Paitsi mä olen näyttänyt ja sanonut tunteeni lapselle pienestä pitäen.

Kyllä ja ei. Isä kuunteli ja kannusti, ja hänelle mielipiteilläni oli merkitystä. Äidillä taas oli selkeä visio siitä, missä kukakin hänen lapsistaan on hyvä, ja sen mukaan määräytyi, missä asioissa kenenkin mielipiteellä on merkitystä. Isä kannusti niissä opinnoissa, minkä kukakin itselleen valinnut. Äiti taas painosti keskeyttämään opinnot, jotka eivät olleet hänen suunnitelmansa mukaiset. Keskeytinkin, mutta muutettuani kauaksi kotoa jatkoin opintojani, ja sain ne päätökseen. Äidin mielestä valmistujaisia ei olisi "tarvinnut" järjestää.