Lue keskustelun säännöt.
Työttömyyttä ei tajua ennen kuin sen kokee itse
Myönnetään, itsekin kuvittelin joskus, että työttömänä ovat lähinnä ne joita ei oikein kiinnosta opiskelu eikä työelämä eikä ole kovin suurta mielenkiintoa. En kuvitellut, että minä joka on tehnyt töitä opiskelujen ohessa koko elämäni ja opiskellut itselle ylemmän korkeakoulututkinnon olisin työttömänä.
Ensi kosketuksen työelämän ja työnhaun raadollisuuteen sain, kun viimeistelin maisterin opintojani. Olin saanut hyvää työkokemusta myös omalta alalta hyvässä harjoittelupaikassa, mutta hain monia kuukausia töitä ja ramppasin haastatteluissa, mutta minnekään ei valittu. Lopulta päädyin hakemaan ei oman alan töitä ja sain määräajaksi töitä. Jouduin muuttamaan tuon ei oman alan ja maisterin työtä huomattavasti alemman työn takia. Lopulta vihasin tuota asiakaspalvelu työtä, mutta kärvistelin määräajan loppuun, kun olin vielä vastaanottanut uuden määräaikaisen sopimuksen.
Nyt olen taas tilanteessa jossa olen hakenut töitä kohta 3 kk tuloksetta. Haastatteluihin olen päässyt, mutta aina joku on mennyt ohi, jolla on enemmän juuri oikeaa työkokemusta.
Enää en todellakaan kuvittele, että työnsaanti olisi työhalusta tai edes ahkeruudesta kiinni. Itselle opiskelu ja työ on aina ollut tärkeää, joten siihen olen elämässä panostanut. Silti tulos voi olla tämä eli työttömyys.
Kommentit (4232)
4221/4232
|
21.12.2025 |
Vastaa
Lainaa
Ilmoita asiattomaksi
"Yli 30 vuotta eläkkeellä olleiden määrä kasvaa hurjaa vauhtia."
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vanha ketju nostettu taas. No ei haittaa. Ehdinkin taas jäädä työttömäksi yt seurauksena.
Vierailija kirjoitti:
Mä tipuin 40v iässä johtoryhmästä työttömäksi, kun firma ei halunnutkaan mua enää äitiysloman jälkeen takaisin. Sain 4kk palkan irtisanomisrahaa ja luulin että kyllä heti saan töitä kun 10v kokemus johtoryhmätasolta. Luulin väärin. Yli vuosi mennyt jo ja olen erittäin pahasti ahdistunut ja uneton tän stressin takia.
Jostain luin että työttömistä yli 20% on erityisasiantuntijoita, päälliköitä, johtajia. Silti työttömistä puhutaan yhdellä tavalla, että he ovat syrjäytynyttä rupusakkia. Tän takia häpeän tilannettani syvästi.
Oletko itse siis se "vähän parempi työtön" mielestäsi?
Menkää töihin! Vaikka metsään risuja keräämään. Kai siitäkin palkkaa maksetaan.
Vierailija kirjoitti:
Menkää töihin! Vaikka metsään risuja keräämään. Kai siitäkin palkkaa maksetaan.
Ai lämmityspuita itselle?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Toivottavasti mahdollisimman moni "parempi" menkää töihin- huutelijakin pääsee tässä talouskurimuksessa testaamaan kadehtimaansa työttömän osaa edes toviksi. Saa vähän kaikupohjaa huuteluilleen.
Vierailija kirjoitti:
Toivottavasti mahdollisimman moni "parempi" menkää töihin- huutelijakin pääsee tässä talouskurimuksessa testaamaan kadehtimaansa työttömän osaa edes toviksi. Saa vähän kaikupohjaa huuteluilleen.
Tämän synkän tilanteen hopeareunus olisi se, että pilkka osuisi kaikille huutelijoille omaan nilkkaan ja oppisivat olemaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minäkin tein töitä lähes 30 vuotta, opintojen ohessakin olin aina töissä. Olen nyt vuoden ollut työttömänä ja hakenut aktiivisesti töihin. Nyt olen alkanut huomata, että hakeminen turhauttaa enkä enää edes halua töihin. Teen hakemukset kyllä edelleen tarkkaan, mutta jos pääsen haastatteluun, niin en pysty mitenkään peittelemään innostuksen puuttumista. Elämään on alkanut muodostua uudenlaiset rutiinit, joihin ei kuulu enää töihin lähtemistä. En usko, että enää saan töitä, kun oma halu on hiipunut. Onko tämä nyt sitä syrjäytymistä, en tiedä, on kyllä aivan uusi kokemus minulle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Toivottavasti mahdollisimman moni "parempi" menkää töihin- huutelijakin pääsee tässä talouskurimuksessa testaamaan kadehtimaansa työttömän osaa edes toviksi. Saa vähän kaikupohjaa huuteluilleen.
Tämän synkän tilanteen hopeareunus olisi se, että pilkka osuisi kaikille huutelijoille omaan nilkkaan ja oppisivat olemaan.
Työpaikan saaminen on kiven alla suurimmalle osalle ihmisistä oli sitten työtön tai työssäkäyvä joka haluaisi vaihtaa työpaikkaa. Moni töissä oleva on tehnyt ison työn jotta on saanut vaihdettua uuteen paikkaan, työtön joutuu huhkimaan vielä enemmän. Suhteetkaan ei tätä nykyä useimmiten mahdollista muuta kuin sen että pääsee haastatteluun mutta sen jälkeen voi olla monenlaista säätöä firmassa johon hakee; pitää saada ison johtajan x tai johtoryhmän vahvistus että ylipäätään rekryprosesissa jatketaan, homma voikin keskenkaiken vaihtua siihen että josko talon sisältä voitaisiin järjestellä työt uudelleen jotta ei tarvittaisi ketään.
Ja tätä nykyä kun vaihtaa niin voi saada melkoisen sotkun kontolleen .... tosi paljon haetaan jotain super tyyppejä. Koeaikapurut on lisääntyneet
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minusta on todella surullista, että ap on aloittanut ketjun viisi vuotta sitten ja tilanne Suomessa on edelleen työttömyyden suhteen aivan sama, ellei jopa pahempi. Allekirjoitan alkuperäisen kommentin osittain. Siis sen, että työttömyyttä ei voi kunnolla ymmärtää, ennen kuin on itse ollut työtön. Olen ollut nyt 9 kk työttömänä työnhakijana - työsuhteeni tosin päättyi jo yli vuosi sitten, mutta sain 4 kk ajan irtisanomisajan palkkaa. Tähän mennessä olen opiskellut kaksi amk-tutkintoa ja näiden tutkintojen välissä (ja toisen tutkinnon aikana) tein työtä matalapalkkaisella alalla. Kokemusta ko. työstä ehti kertyä kymmenisen vuotta, kunnes jouduin irtisanotuksi. Olen aina joko opiskellut tai ollut töissä ja tämä pitkittynyt työttömyys on ollut yksi hirveimmistä asioista elämässäni.
Ensimmäiset kaksi kuukautta menivät helposti. Palkkani oli irtisanomisen aikaan tosiaan melko pieni, koska tein osa-aikaisia töitä, mutta silti parempi kuin työttömyyskorvaukset tällä hetkellä. Pystyin turvaamaan elämistäni entiseen tapaan ja kaupan päälle pystyin vielä harrastamaan ja nukkumaan vaikka keskellä päivää, jos väsytti. Ulkoilin, kävin kuntosalilla, pelasin videopelejä, luin kirjoja, katsoin sarjoja ja elokuvia suoratoistopalvelusta. Ajattelin, että kyllähän minä nyt työtä saan. Pelkkää positiivista palautetta olen saanut niistä sijaisuuksista, joita olen viimeksi opiskelemallani tutkinnolla tehnyt. CV:ni on hyvä ja päivitetty, osaan kirjoittaa ja esiintyä edukseni. Mikä voisi mennä pieleen?
No, näköjään kaikki. Hain työpaikkaa työpaikan perään, ensin viimeksi opiskelemaltani alalta, sitten myös ensimmäisellä amk-tutkinnollani vaikka onkin selvää, että sillä en enää tule työllistymään. Lopulta kaikennäköistä: myyjäntöitä, huoltoasematyöntekijän töitä, linjastotyötä, jopa Kelan palveluneuvojaksi hain. Todellisuus valkeni äkkiä. Työttömiä on niin paljon, että esimerkiksi Kelan palveluneuvojaksi haki yli 500 ihmistä. Joka paikasta satelee viestejä "valitettavasti valintamme ei tällä kertaa kohdistunut sinuun". Se, että en ole päässyt valmistumisen jälkeen kiinni oman alan töihin, on musertavaa. Kohta valmistumisestani on taas kulunut niin kauan, että tutkinnollani ei enää ole työnantajalle mitään merkitystä ja koska työkokemustakaan ei ole kuin lyhyistä sijaisuuksista, ei minua kukaan tule palkkaamaan. En työllisty myöskään oman alani ulkopuolelle, koska sinne valitaan tietysti sellaisia hakijoita, joilla on jo kokemusta ko. työstä. Ymmärrän toki työnantajan näkökulmaa. Miksi kukaan palkkaisi huoltoasemalle työntekijän, jolla ei ole kaupanalasta hajuakaan, jos hakijoiden joukossa on kaupanalan vanha konkari? En enää nauti asioista, jotka aiemmin toivat minulle iloa ja suoratoistopalvelunkin olen joutunut lakkauttamaan, koska kaikki ylimääräiset kulut on karsittu.
-Momo
Täällä tosi moni on ehdottanut uudelleenkouluttautumista ja yrittäjyyttä ratkaisuna työttömyyteen. Omalta kohdaltani voin sanoa, että yrittäjyyteen minulla ei ole mitään annettavaa. Se kun vaatisi ensinnäkin sellaisen alan osaamista, jolle on kysyntää ja toiseksi kykyä innovoida jotain sellaista, mitä ei muualta vielä saa. Minulla ei ole kumpaakaan. Olen vapaaehtoisena ilman korvausta tehnyt alani töitä, jotta ammattitaito pysyisi edes vähän yllä, mutta se nyt ei ole sama asia. Mitä tulee uudelleenkouluttautumiseen, niin minulla on jo ne kaksi amk-tutkintoa. Olen 36-vuotias. Minusta olisi ihan kiva tässä vaiheessa elämää työllistyä sillä osaamisella, jonka olen n. kahdeksan amk-opiskeluvuoden aikana hankkinut. En myöskään tiedä, millä rahalla tässä kohtaa elämää opiskelisi. Opintotukikuukaudet on käytetty eli opintolainaakaan ei saa lisää, enkä kyllä mielellään sitä ottaisikaan koska edellisetkin on maksamatta.
Tl;dr: Olin varma, että kouluttautunut, mukava, hyvin työnsä hoitanut ja terveellä maalaisjärjellä varustettu ihminen ehdottomasti saa JOTAIN työtä. Suunnitelmissani oli, että tässä kohtaa elämää minulla on omakotitalo, työ ja mieluisia vapaa-ajan harrastuksia. Suurin toiveeni oli, että jo lapsuudesta asti kokemani köyhyys vihdoin väistyisi, kun vain opiskelen ahkerasti ja pääsen töihin. Todellisuudessa mikään ei ole muuttunut, elän edelleen kädestä suuhun ja voin henkisesti erittäin huonosti. En jaksa enää tehdä mitään tai välittää mistään. Haen töitä tietäen, että en saa edes haastattelukutsua. Haluaisin vain lakata olemasta ja päästä tästä kurjuudesta. Vaan enpä uskalla edes tappaa itseäni, koska pelkään epäonnistuvani siinäkin.
- Momo