Uskotteko, että suuri osa kansasta saadaan rokotettua ennen ensi kesää ja kesästä tulee seminormaali?
Yle puhui jotain tällaista eilen sivuillaan. Että rokotukset voisivat alkaa jo joulukuussa?
Kommentit (67)
Ei niitä rokotteita Suomeen saada kuin kourallinen. Hyvä jos edes ensi vuoden loppuun mennessä on saatu riittävä määrä kattavaan rokoteohjelmaan.
Olipas yllätys, että Bidenin voiton jälkeen alkaa heti massarokotukset ja korona unohtuu. Jännä sattuma
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tätä palstaa seuraamalla vaikuttaa ettei puoletkaan ota rokotetta ja jos näin toimivat, niin toivottavasti pysyvät perunakellareissaan, kun rokotetut voimme elää normaalia elämää.
Koskee vain palsraa. Oikeassa elämässä hyvin harva jättää rokotuksen ottamatta.
Omassa elämässä mitä olen ihmisten kanssa jutellut, noin puolet aikoo ottaa rokotuksen, toinen puoli ei. Ihan keskiluokkaisia keski-ikäisiä ja tavallisia ihmisiä ollaan.
Sikainfluenssarokotteen kattavuus oli 52 %, veikkaan tälle melko samaa, max 60 %.
Minulla on samanlaisia kokemuksia ihmisten kanssa juttelusta. Etenkin raskaana olevat tai sitä suunnittelevat suhtautuvat rokottamiseen epäilevästi. Moni on kyllä valmis ottamaan rokotteen mutta ei heti ensimmäisten joukossa. Mukana on korkeasti koulutettuja, terveydenhoitoalalla työskenteleviä, kaupungissa ja maalla asuvia.
Vierailija kirjoitti:
Uusia koronarokotteita on testattu kymmeniä kertoja suuremmalla ihmismäärällä kuin aikaisemmin kehitettyjä rokotteita.
Kerro minullekin, mistä löydän tietoa eri rokotteiden testaustuloksista, määristä, sivuvaikutuksista, testihenkilöiden iästä sekä ennen ja jälkeen terveydentilasta?
Otan rokotteen sitten, kun olen lukenut tällaisen raportin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tätä palstaa seuraamalla vaikuttaa ettei puoletkaan ota rokotetta ja jos näin toimivat, niin toivottavasti pysyvät perunakellareissaan, kun rokotetut voimme elää normaalia elämää.
Koskee vain palsraa. Oikeassa elämässä hyvin harva jättää rokotuksen ottamatta.
Omassa elämässä mitä olen ihmisten kanssa jutellut, noin puolet aikoo ottaa rokotuksen, toinen puoli ei. Ihan keskiluokkaisia keski-ikäisiä ja tavallisia ihmisiä ollaan.
Sikainfluenssarokotteen kattavuus oli 52 %, veikkaan tälle melko samaa, max 60 %.
Minulla on samanlaisia kokemuksia ihmisten kanssa juttelusta. Etenkin raskaana olevat tai sitä suunnittelevat suhtautuvat rokottamiseen epäilevästi. Moni on kyllä valmis ottamaan rokotteen mutta ei heti ensimmäisten joukossa. Mukana on korkeasti koulutettuja, terveydenhoitoalalla työskenteleviä, kaupungissa ja maalla asuvia.
Olen raskautta suunnittelevana käsittänyt, ettei noita rokotteita ole vielä testattu raskaana olevilla. Tällöin niitä ei raskaana oleville voida antaa. Sen takia lykkään raskauden yrittämistä siihen saakka, kunnes minut on rokotettu. Olen terveydenhoitoalalla töissä ja altistuminen koronalle on todennäköistä. Korona on raskaana oleville vaarallisempi kuin ei-raskaana oleville naisille myös. Eli älkää ihmiset nyt raskautuko ollenkaan.
Rokotehan on mRNA-rokote, eikä tällaisia ole hyväksytty ihmiskäyttöön tähän mennessä ainuttakaan. RNA-rokotteiden pitkäaikaisvaikutuksista ei ole kirjaimellisesti mitään tietoa. Ei ole rokotekielteisyyttä vaan tervettä tiedehenkisyyttä olla ottamatta koronarokotetta.

Toisaalta koronavirus on täysin uusi eikä sen pitkäaikaisseuraamuksista myöskään tiedetä paljoa.
Ei tosiaankaan palata normaaliin teidän lampaiden takia. Tulevaisuudessakin tulee tauteja eikä ne täältä mihinkään häviä. Korona ei ole vaarallinen ja tuo rokote voikin olla pahempi kuin itse tauti. Lampaat halutaan eliitin aitaukseen määkimään eikä eliitin tavoitteita estä mitkään rokotukset.
Voisi ja voisi. Jos, jos, jos. Suomalaiset on huvittavia, aina kaikenlaiset huhut ja jossittelut otetaan täytenä totuutena, etenkin jos uutisen on julkaissut median pyhä lehmä, eli ylenanto.
Kyllähän Suomeen saapuneet vähemmistöläisetkin ovat kaikissa raporteissa vain plussaa Suomen talouteen JOS kouluttautuvat ja löytävät töitä, jotka maksavat sen verran, ettei tarvitse lisätukia Kela-sossulasta haeskella. Tuo jos jos jos ei vaan koskaan toteudu, LOL!
Vierailija kirjoitti:
Veikkaan, että kesään mennessä ollaan rokotettu sairaanhoidon henkilökunta, vanhukset ja riskiryhmät, joten rajoiteita voidaan vähentää. Normaalia kesää tuskin vielä tulee. Matkustaminen on edelleen rajallista.
Samaa mieltä, tietyt ryhmät on ensin.
Ja kyllä rokotetta on kehitetty eri intensiteetillä kuin muita. Ebola ja hiv ei länsimaissa tapa saman verran ihmisiä kuin muualla, siksi niihin rokotteen keksiminen ei ole ollut niin kiireellistä.
Julmaa, mutta näin se menee. Pankit ja rahoituslaitokset valmiinainvestoimaan kun on kyse omasta henkilöstöstä japerheestä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Turvallisen rokotteen kehittämiseen voi mennä kymmenenkin vuotta että jään kyllä mielellään seurailemaan hätäpäisten rokotteiden sivuvaikutuksia.
Eräässä uutisessa alkuun sanottiin, että lääkeyhtiöille tarjotaan vastuunvapautusta rokotteista. Eli saa vaikla väki kupsahtaa sivuvaikutulsiin mutta ei haittaa. Myöhemmin juttua oli editoitu ja tuo kohta poistettu, ajattelivat kai että aiheuttaisi rokotevastaisuutta. Vastuullinen media.
Ja tuo lääkeyhtiön kantahan ei ole mihinkään muuttunut vaikka uutista editointiin jälkeenpäin. Rokotteen ottajalla on vastuu omista sivuvaikutuksistaan tai mahdollisesta kuolemasta ja turha jälkeenpäin vonkua korvauksia. Varakkaat lääkeyhtiöt ei tuu penniäkään venyttämään teidän suuntaan jos loppuelämän haittoja tulee.
Ei kylläkään ole mitään vastuuta rokotteen ottajalla silloin, jos hänet pakotetaan se ottamaan mikäli lähdetään sille linjalle että rokottamattomien perusoikeuksia lähdetään rajoittamaan.
Vierailija kirjoitti:
Rokotteet eivät ole vuodessa kyhättyjä, vaan vuosia, jopa vuosikymmeniä kestäneen kehitystyön tulos. Koronarokotetta lähdettiin kehittämään aiemmin kehitetyn MERS-rokotteen pohjalle.
Kun sikainfluenssarokote oli tulossa Suomeen, siinä käytetty adjuvantti (tehosteaine) aiheutti jo ennakkoon huolta asiantuntijoiden keskuudessa. Saatavilla olisi ollut rokotteita eri tehosteaineilla, mutta Suomessa päädyttiin silloiseen rokotteeseen tuhoisin seurauksin.
Näistä koronarokotteista ei ole ilmennyt vastaavaa huolta lukuunottamatta AstraZenecan rokotetta, jonka testitulokset vaikuttavat epävarmoilta ja sille ollaankin tekemässä lisätestejä.
Sikapiikin adjuvantti tosin oli korkeintaan sivuroolissa narkolepsiatapauksissa koska pääsyyllinen oli rokotteeseen valittu virusproteiini joka oli rakenteeltaan hyvin samankaltainen kuin tietyt reseptorit aivoissa. Siksi pienellä geneettisesti alttiilla joukolla rokote aiheutti autoimmuunireaktion jossa immuunipuolustus tuhosi viruksen lisäksi myös näitä reseptoreja. Adjuvantti saattoi olla sivuroolissa siksi että se toimi kuten pitkin eli tehosti immuunireaktiota, ei siksi että siinä olisi ollut jotain vikaa. Narkolepsiatapauksia oli kuitenkin myös rokottamattomilla jotka sairastivat viruksen.
Viime kesä oli jo melko normaali, eiköhän tuleva vielä enemmän =)
Vierailija kirjoitti:
Ei tosiaankaan palata normaaliin teidän lampaiden takia. Tulevaisuudessakin tulee tauteja eikä ne täältä mihinkään häviä. Korona ei ole vaarallinen ja tuo rokote voikin olla pahempi kuin itse tauti. Lampaat halutaan eliitin aitaukseen määkimään eikä eliitin tavoitteita estä mitkään rokotukset.
Pitäisikö sinun kipaista sorkat kopisten takaisin laumasi pariin määkimään. Joku foliohattufoorumi lienee oikea osoite,
No ei tule missään nimessä tapahtumaan. Tilanne tulee helpottamaan kesällä kuten tänäkin vuonna, mutta kattavaa rokotesuoja on olemassa vasta syksyn aikana. Mahtaa tuntua silloin kummalta kun yhtäkkiä voikin taas tehdä niitä ennen itsestään selviä asioita.
Vierailija kirjoitti:
Rokotteet eivät ole vuodessa kyhättyjä, vaan vuosia, jopa vuosikymmeniä kestäneen kehitystyön tulos. Koronarokotetta lähdettiin kehittämään aiemmin kehitetyn MERS-rokotteen pohjalle.
Kun sikainfluenssarokote oli tulossa Suomeen, siinä käytetty adjuvantti (tehosteaine) aiheutti jo ennakkoon huolta asiantuntijoiden keskuudessa. Saatavilla olisi ollut rokotteita eri tehosteaineilla, mutta Suomessa päädyttiin silloiseen rokotteeseen tuhoisin seurauksin.
Näistä koronarokotteista ei ole ilmennyt vastaavaa huolta lukuunottamatta AstraZenecan rokotetta, jonka testitulokset vaikuttavat epävarmoilta ja sille ollaankin tekemässä lisätestejä.
Ei se adjuvantti mitään ongelmia aiheuttanut vaan se, että sikainfluenssa voi laukaista joillakin narkolepsian. Saman teki sitten rokotekin. Koronaan taas on liitetty niin valtava liuta muita sairauksia ja siihen päälle vielä täysin uusi rokotetekniikka, että oikeasti täytyy olla melko seikkailunhaluinen, että sen ottaa...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Rokotteet eivät ole vuodessa kyhättyjä, vaan vuosia, jopa vuosikymmeniä kestäneen kehitystyön tulos. Koronarokotetta lähdettiin kehittämään aiemmin kehitetyn MERS-rokotteen pohjalle.
Kun sikainfluenssarokote oli tulossa Suomeen, siinä käytetty adjuvantti (tehosteaine) aiheutti jo ennakkoon huolta asiantuntijoiden keskuudessa. Saatavilla olisi ollut rokotteita eri tehosteaineilla, mutta Suomessa päädyttiin silloiseen rokotteeseen tuhoisin seurauksin.
Näistä koronarokotteista ei ole ilmennyt vastaavaa huolta lukuunottamatta AstraZenecan rokotetta, jonka testitulokset vaikuttavat epävarmoilta ja sille ollaankin tekemässä lisätestejä.
Sikapiikin adjuvantti tosin oli korkeintaan sivuroolissa narkolepsiatapauksissa koska pääsyyllinen oli rokotteeseen valittu virusproteiini joka oli rakenteeltaan hyvin samankaltainen kuin tietyt reseptorit aivoissa. Siksi pienellä geneettisesti alttiilla joukolla rokote aiheutti autoimmuunireaktion jossa immuunipuolustus tuhosi viruksen lisäksi myös näitä reseptoreja. Adjuvantti saattoi olla sivuroolissa siksi että se toimi kuten pitkin eli tehosti immuunireaktiota, ei siksi että siinä olisi ollut jotain vikaa. Narkolepsiatapauksia oli kuitenkin myös rokottamattomilla jotka sairastivat viruksen.
Mielenkiintoista. Minulla on autoimmuunisairaushistoriaa - yleensähän se menee niin, että ihminen joko saa monta autoimmuunitautia tai ei yhtään. Sikapiikin jälkeen alkoivat terveysoireet (aivosumu, väsymys, voimattomuus, älyllisen suorituskyvyn lasku), jotka vuonna 2016 johtivat siihen pisteeseen, että aloin olla työkyvyttömyyden rajalla, en kertakaikkiaan suoriutunut enää työstäni. Sen jälkeen tein vielä viimeisen epätoivoisen yrityksen ja aloin hoidattaa itseäni ravinnolla ja lisäravinteilla ja olen syönyt valtavat määrät aivoja rakentavia lisäravinteita (erilaisia fosfolipidejä ja rasvoja) ja aivosumu on poissa ja työkyky on palannut. Kuka tietää, onko näillä linkkiä toisiinsa vai ei.
Sen tiedän, etten uskalla ottaa enää influenssarokotteita enkä aio ottaa koronarokotettakaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllähän rokotteisiin on pantu kaikki aivot ja kaikki varat, mitä irtoaa. Siksi edistyminen on ollut niin nopeaa.
Ja ennen ei olla laitettu?
Ennen en ole nähnyt ruumisrekkoja sairaaloiden pihoilla. Nyt on poikkeuksellinen tilanne.
Suomessa koronaan ei ole vielä kuollut sen enempää kuin johonkin influenssaan.
Ei mitään syytä ottaa rokotusta vielä näillä luvuilla.
Ottaisin huomattavasti mieluummin venäläisen Sputnik V -rokotteen joka perustuu tunnettuun ja testattuun tekniikkaan toisin kuin tämä mrna. Sputnik on kehitetty MERS-rokotteeseen perustuen ja sen mahdolliset haittavaikutukset tunnetaan paljon paremmin. No mrna for me thanks.