Miehen ex vaatii lapsille oman huoneen!
Mies muutti suht isosta asunnosta pienempään kanssani, jossa on vain yksi makuuhuone.Nyt ex oli soittanut miehelle, ja sanonut että meidän täytyy muuttaa isompaan, jotta lapset saavat oman huoneen! En voi uskoa tätä enää todeksi! Muutimme yhteisestä päätöksestä minun luokseni, koska haluamme säästää mahdollista yhteistä asuntoa varten hieman käsirahaa, ja ehkä jopa matkustella hieman.Miehen vuokra oli aivan liian iso tuloihin nähden ja siihen että se yksi huone on vain silloin tällöin käytössä eli miehenkin mielestä turha.
Kommentit (73)
Lisätään leikkiin se, että jos isällä on mahdollisesti uudesta suhteesta uusia lapsia, ei heitä huomioida elareiden laskennassa esim. päivähoitomaksujen osalta lainkaan. Ja jos lähiäiti päättää olla haluamatta töihin, mies maksaa mukisematta 100% lapsien elatuksesta. Reilu peli on perseestä.
Me kun kävimme isällä viikonloppuja veljeni kanssa, ei meillä mitään omaa huonetta ollut, enkä ikinä ikinä olisi sellaista osannut vaatia tai odottaa. Nukuttiin vuodesohvalla olkkarissa tai velipuolien huoneessa, ei ongelmaa.
Missä ne lapset nukkuvat teillä ja kuinka usein ovat luonanne? Minkäikäisiä?
No exä saa vaatia vaikka palatsia kristallilaseineen
No. Tuskin se exä pystyy vaatimaan muuttoa. Mutta arvokysymyshän tuo on. Minusta väliaikaisena isompaa asuntoa varten säästämiseksi ok järjestely, mutta ei oman matkustelun rahoittamiseksi. Mihin mies meinaa lapsensa majoittaa, kun tulevat? Jos on lapsia niin yleensä ei pysty tekemään samanlaisia säästötoimenpiteitä kuin lapseton. Tai pystyisi mutta valitsee toisin.
Ei tuo nyt niin kohtuuton vaatimus ole... Toki jokainen asuu niinkuin itse valitsee. On kuitenkin niin, että jos haluaa, että etälapset viihtyvät myös etävanhemman kotona, niin siellä pitäisi olla joku oma "nurkka" tms lapsia varten. Muutenhan he tuntevat aina olonsa vieraiksi etävanhempansa luona. Oma huone olisi tietysti paras, mutta jos sitä ei voi järjestää niin vähintään oma sänky ja omia tavaroita.
[quote author="Vierailija" time="11.04.2014 klo 10:59"]
No. Tuskin se exä pystyy vaatimaan muuttoa. Mutta arvokysymyshän tuo on. Minusta väliaikaisena isompaa asuntoa varten säästämiseksi ok järjestely, mutta ei oman matkustelun rahoittamiseksi. Mihin mies meinaa lapsensa majoittaa, kun tulevat? Jos on lapsia niin yleensä ei pysty tekemään samanlaisia säästötoimenpiteitä kuin lapseton. Tai pystyisi mutta valitsee toisin.
[/quote]
Lisään vielä että jos lapset pieniä, niin voivat varmaan nukkua samassa makuuhuoneessa aikuisten kanssa. Minusta on ok etävanhempana (ja äiti- tai isäpuolena) tehdä sellaisia asumisjärjestelyjä joita voisi tehdä täyspäiväisesti kotona asuvien (ja omien) lasten kanssa.
Kyllä minä ymmärrän exää. Ikäväähän se lapsillekin on (oletan että ovat isällään sen 2krt kuussa?), että isän luokse mennään aina vaan vieraana kun omaa huonettakaan ei ole. Kyllä minun mielestäni siinä on lapsen näkökulmasta aika suuri ero.
Riippuu toki kovasti siitä, että minkä ikäisiä lapset ovat. Jos aivan pieniä, niin sitten ok. Mutta se, että isä käyttää mielummin rahansa matkusteluun kuin tarjoamalla lapsillensa kodin, on hieman kurjaa.
Mikä siinä on niin pirun vaikeata ajatella vähän niitä lapsiakin?! Ei isä ole mikään varavanhempi, jonka luona lapset vain vieraileen. Isän koti on myös lastenkoti ja kyllä lasten kodissa pitäisi pystyä tarjoamaan inhimilliset olosuhteet. Jos tuntuu hölmöltä pitää huonetta tyhjillään, voisi hetken miettiä miksi huone on tyhjillään. Lastensa kanssa voi viettää aikaansa enemmänkin kuin standardin joka toisen viikonlopun.
Meillä tytöillä ei ole edes omia sänkyjä isän luona, nukkuvat nyxän poikien sängyissä kun pojat ovat isällään. Ovat nyt 10-ja 12-vuotiaita enkä usko että enää kauaa jaksavat mennä toisten nurkkiin.
Riippuu lasten iästä, ja tietysi siitä miten nukkumisjärjestelyt on tehty. Ei ole asiallista että hankitaan ilman pakottavaa tarvetta niin pieni asunto, että lapset joutuu nukkumaan sohvalla tai varapatjoilla. Jos lapsilla on vaikka kerrossänky olkkarissa tai sängyt makkarissa, niin se on ok.
[quote author="Vierailija" time="11.04.2014 klo 10:59"]
No. Tuskin se exä pystyy vaatimaan muuttoa. Mutta arvokysymyshän tuo on. Minusta väliaikaisena isompaa asuntoa varten säästämiseksi ok järjestely, mutta ei oman matkustelun rahoittamiseksi. Mihin mies meinaa lapsensa majoittaa, kun tulevat? Jos on lapsia niin yleensä ei pysty tekemään samanlaisia säästötoimenpiteitä kuin lapseton. Tai pystyisi mutta valitsee toisin.
[/quote]
Kolme alapeukkua tällä, miksi?
Minun ex asui pienessä yksiössä, 1h+tupakeittiö. Hänellä oli olohuoneessa vuodesohva, jossa nukkui aina ne viikonloput kun lapsi oli hänellä. Makuuhuone oli käytännössä lapsen huone, siellä kaikki lapsen tavarat ja lapsella oli käytössä parivuode, jota isä tietty käytti sitten muutoin. Jonkin aikaa jatkoivat tätä järjestelyä vielä uuden kumppaninkin kanssa, kunnes hankkivat isomman asunnon, jossa lapsella on ihan oma huone, sekä aikuisilla oma makuuhuone.
Pieniä kolmioita voi saada jopa kaksion hinnalla, ainakin meilläpäin.
Lisätään nyt vielä etten ole koskaan lapselle omaa huonetta vaatinut.
Meillä lapset ei käy isällään, koska siellä ei ole omaa huonetta. Olen exälle sanonut, että minä en kiellä lapsia lähtemästä, mutta saat mennä itse koulusta hakemaan ja pakottaa luoksesi. Isä saa säästää vaikka mitä käsirahaa ja elää niin kuin tahtoo, mutta vastapuolella on sitten se, että lapsia ei paljoa näe.
Olen nyt kyllä hämmästynyt :O Ettäkö etävanhempi ei saa matkustella mutta lähivanhemmalle se on ok? Lapset ovat 7 ja 9-vuotiaat ja nukkuvat olkkarissa joka toimii lastenhuoneena silloin kun ovat meillä ja saattavat käydä viikollakin koska asumme samalla paikkakunnalla.Kummallista tässä vaatimuksessa on se, ettei ex ilmeisesti tiedä ettemme ole edes oikeutettuja isompaan asuntoon, emmekä saa asumistukeakaan, koska lapset asuvat äidillään.Ex ei ymmärrä, että maksamme itse kaiken ja siksikin tuntuu ihan turhalta maksaa kovaa vuokraa ns.hyvällä alueella, kun se ei ole tarpeellista.
ap
Minä en ymmärrä, miten ne miehet menettävät aina kaikki palkkarahansa erossa. Siihen asti on yhteisesti riittänyt rahaa autoon ja mökkiin ja harrastuksiin ja asumiseen, mutta eron jälkeen 360 e/kk elatusmaksut nousevat niin korkeiksi, ettei mies enää voi matkustella ja rahat on aina loppu.
[quote author="Vierailija" time="11.04.2014 klo 11:28"]
Minä en ymmärrä, miten ne miehet menettävät aina kaikki palkkarahansa erossa. Siihen asti on yhteisesti riittänyt rahaa autoon ja mökkiin ja harrastuksiin ja asumiseen, mutta eron jälkeen 360 e/kk elatusmaksut nousevat niin korkeiksi, ettei mies enää voi matkustella ja rahat on aina loppu.
[/quote]
No ajattele että miehen pitäisi maksaa omasta pussistaan oma asunto(vuokra)siihen vedet ja sähköt vielä päälle.Ja tämän lisäksi ne elatusmaksut.Tavallaan asumiskulut tuplaantuu, vaikka tulot pysyisikin samana.
[quote author="Vierailija" time="11.04.2014 klo 10:53"]
Mies muutti suht isosta asunnosta pienempään kanssani, jossa on vain yksi makuuhuone.Nyt ex oli soittanut miehelle, ja sanonut että meidän täytyy muuttaa isompaan, jotta lapset saavat oman huoneen! En voi uskoa tätä enää todeksi! Muutimme yhteisestä päätöksestä minun luokseni, koska haluamme säästää mahdollista yhteistä asuntoa varten hieman käsirahaa, ja ehkä jopa matkustella hieman.Miehen vuokra oli aivan liian iso tuloihin nähden ja siihen että se yksi huone on vain silloin tällöin käytössä eli miehenkin mielestä turha.
[/quote]
exä voi vaatia, mutta saa haluamansa vasta sitten kun osallistuu lainan/vuokran maksuun.
Itse toivon että äitini oisi meille kolmelle lapselle vaatinut isän luokse oman huoneen kun itse eivät sen vertaa ymärtäneet.
Käytiin joka toinen viikonloppu, nukuttiin olkarissa patjoilla ja päivät istuttiin katsomassa telkkaria kun ei ollut mitään paikkaa missä ois voinu leikkiä rauhassa paitsi ulkona. Olo oli aina kuin olisi vieaassa paikassa kylässä, ei suinkaan kuin kotona. Kyläilyt loppu heti kun täytin 18.
Nyt asuvat sitten kahdesaan isossa omakotitalossa.
Ja isäkö saa sitten ilmaiseksi niille lapsille ruoat ja muut tarvikkeet sinne kotiinsa?? Minun miehellä on kaksi lasta edellisestä liitosta, jotka ovat yhteensä 8 yötä kuukaudessa meillä. Eli niiden elatusmaksujen lisäksi hän joutuu kyllä ruokaa, hygieniatarvikkeita, leluja ynnä muuta lapsilleen. En siis sano missään tapauksessa että se on väärin, mutta ei sille miehelle vuokran ja elatusmaksujen jälkeen KAIKKI loput jää itselle, vaan niistäkin menee vielä lapsiin rahaa. Ja vastaavasti niinä pitkinä viikonloppuina lasten äiti selviää paljon halvemmalla kun ei tarvitse ruokkia kuin itsensä.
[quote author="Vierailija" time="11.04.2014 klo 12:09"]
[quote author="Vierailija" time="11.04.2014 klo 11:57"]
[quote author="Vierailija" time="11.04.2014 klo 11:48"]
Mua nyt vähän naurattaa tää päivittely siitä, että mies joutuu omasta pussistaan maksamaan vuokrat ja elarit. Mistäs muualta? Kyllä lapsia hankkiessa pitäisi vähän niinkuin sitoutua siihen asiaan, että lasten kasvatus myös MAKSAA. Lasten asuminen, syöminen, vaatteet, lelut, harrastukset, koulunkäynti - kyllä ne maksaa, enemmänkin kuin miehesi kustantamat elarit.Jos muutit miehesi kanssa juuri yhteen asuun, te varmasti maksatte puoliksi vuokranne. Olisihan miehen asuinkulut tippunut jo silloin, jos sinä olisit muuttanut hänen luokseen.
Silti suurin osa ihmisistä ei saa mitään asumistukia sun muita, vaan kyllä se vuokra maksetaan aina siitä omasta pussista. Ja kun lapsia on kerta hankittu, niin maksetaan myös siitä lapsen asumisesta. Ja elatusmaksut tottakai, koska miehen velvollisuus on maksaa lapsen elättämisestä kun sellaisia on kerta hankittu.
Matkustaa toki voi vaikka mielin määrin, mutta kyllä elatusvelvollisen isän ensisijainen rahanmeno kuuluisi olla omat+perheen pakolliset menot ja tarpeet, eikä säästää niistä omaan matkustamiseensa.
[/quote]
No leikitään vaikka etä isä ja äiti tienaavat saman verran ja asuvat samankokoisissa ja hintaisissa asunnoissa.Äiti saa elatusmaksut isältä ja KELAlta vielä lapsilisät korotuksineen, eli kahdesta lapsesta n.600e lisää rahaa.Kun taas isä maksaa 300e äidille.Ymmärrätkö nyt?
[/quote]
Leikitään vaan! Isä ja äiti tienaa molemmat netto 3000 e ja maksavat molemmat asunnosta 900 e/kk. Rahaa jää 2100 e molemmille. Isä maksaa äidille elarit 300 e/kk, hänell jää käyttörahaa itseensä ja vain itseensä 1800 e/kk. Äiti saa ne elarit + lapsilisät korotuksineen 310 e => äidillä on rahaa kolmelle noin 2710 e/kk. Tästä vähennetään päivähoitomaksu noin 460 e/kk. Jos äiti haluaa omaan käyttöönsä yhtä paljon rahaa kuin isä eli 1800 e, jää lapsille molemmille yhteensä 450 e/kk, josta pitää maksaa ruoka, puhtaus, vaatteet, vakuutukset jne. Äiti saa olla melkoinen taikuri, jos moiseen pystyy.
[/quote]