Miksi erityisruokavaliosta täytyy tehdä niin hankala asia
Lapsellani oli erään kerhon viimeinen kerta. Siellä oli kaikkea kivaa ohjelmaa ja lopuksi pizzaa ja jäätelöä. Lapseni ei voi syödä pizzaa ja hänelle oli sitten voileipä. Sitä voileipää sai odottaa vaikka kuinka kauan suurin osa oli syönyt jo pizzansa siinä vaiheessa kun se leipä vihdoin löytyi. Päällisinä oli kinkkua ja sinileimaemmentalia, ei ainakaan mun lapselle mikään herkku.. Noh, jälkkäriä ei saanut ennekuin leipä syöty. Hä, vapaamuotoinen harrastejuttu, eikä mikään arkiruokailutilanne. Lapsi itkua vääntäen yritti syödä sitä leipäänsä, muut oli jo syöneet jäätelönsäkin ja painelivat vielä leikkimään. Siinä vaiheessa minä tulin paikalla. Käskin jättää leivän syömättä ja mennä leikkimään muiden kanssa vielä hetkeksi. Jäätelö otettiin mukaan.
Harmittaa ettei ohjaajilla ollut yhtään pelisilmää tilanteeseen.
Kommentit (10)
Juu, annoin palautetta! Sen verran paha mieli asiasta jäi.
ap.
Olen huomannut se itse myös. Vaikka paikkoihin oilmoitetaan allergiat etukäteen, niin ruokaa aletaan miettimään siinä vaiheessa kun muut syö jo kovaa vauhtia. Monesti myös jätetään ilman jälkiruokaa. Mielestäni juuri herkuissa pitäisi allergiset huomioida, koska se on lapselle kovempi paikka.
Ihania ovat ne paikat joissa lapsi saa samanlaiset ruuat ja herkut kuin muutkin. Useimmin kyllä on omat eväät mukana ihan käytännön syistä.
Sitten kun tarjotaan se korvaava versio, joka on jotain ihan muuta kuin muilla, tulee olo, että se on pakko syödä kun on oikein mua varten erikseen tehty.
Minä olen yrittänyt pitää huolta, että juuri allergisille lapsille olisi tarkkaan mietitty tarjottavat, varsinkin herkkujen kohdalla. He joutuvat niin usein jäämään paitsi juuri niistä parhaista jutuista ja pettymään niinä hetkinä, jotka ovat muille kohokohtia. Aikuinen ei ota niin raskaasti, mutta lapselle se on isompi juttu. Siksi yritän pitää huolta, että allergisille on vähintään yhtä hyvät, joskus jopa paremmat kuin muille: Se ilme lapselta (ja varsinkin hänen vanhemmaltaan), kun tajuaa, että saa syödä samaa/yhtä hyvää kuin muutkin on aina vaivan arvoinen.
miten lapsesi ei voi syödä pizzaa mutta leipää sitten voi?
[quote author="Vierailija" time="11.04.2014 klo 11:23"]
Minä olen yrittänyt pitää huolta, että juuri allergisille lapsille olisi tarkkaan mietitty tarjottavat, varsinkin herkkujen kohdalla. He joutuvat niin usein jäämään paitsi juuri niistä parhaista jutuista ja pettymään niinä hetkinä, jotka ovat muille kohokohtia. Aikuinen ei ota niin raskaasti, mutta lapselle se on isompi juttu. Siksi yritän pitää huolta, että allergisille on vähintään yhtä hyvät, joskus jopa paremmat kuin muille: Se ilme lapselta (ja varsinkin hänen vanhemmaltaan), kun tajuaa, että saa syödä samaa/yhtä hyvää kuin muutkin on aina vaivan arvoinen.
[/quote]
Ihanaa! Kiitos sinulle, joka jaksat nähdä vaivaa.
Erikoisruokavaliot toteutetaan aika tökerösti monissa paikoissa, myös koulussa. Minulla on keliaakikkolapsi, joka joutuu koulussa syömään usein ihan hirveitä mössöjä, eikä saa koskaan niitä muille tarjoiltavia erikoisherkkuja tyyliin pannukakkua, laskiaispullaa ym. Nuo on yleensä korvattu gluteenittomalla leivällä, johon ei saa edes voita päälle (!). Tätä kun jatkuu useampia vuosia, niin siinä alkaa olla kenen tahansa huumorintaju koetuksella. Monet kerrat on lapsi tullut itkua vääntäen kotiin. Palautteen antaminen koululle, keittiölle tai kunnan ruokahuoltopäällikölle ei ole tuonut asiaan mitään muutosta.
On se aikuisenakin rasittavaa. Ei tarvitse kuin olla raskaana, niin joutuu välttelemään yhtä sun toista ruoka-ainetta.
On se aikuisenakin rasittavaa. Ei tarvitse kuin olla raskaana, niin joutuu välttelemään yhtä sun toista ruoka-ainetta.
Allerginen lapseni oli aikoinaan pk:saa hoidossa ja ruoka tuli keskuskeittiöltä. Lapseni oli huomioitu todella hyvin. Aina oli vastaavaa ruokaa kuin muilla. Ääriesimerkki: muilla oli tuorejuustoa, lapselleni tuli oma annos margariinia, mihin oli sekoitettu yrttejä.
Olipa erikoista toimintaa. Onneksi satuit paikalle. Näillä tilanteilla oikein korostetaan allergisten erilaisuutta. Annoithan ohjaajille palautetta?