Mä olen niin tyhmä etten opi mitään
Kommentit (8)
Opit opit, tarpeeksi kun toistaa samaa asiaa, oppii kyllä.
Minäkin aina ajattelen olevani ihan seulapää johon ei ikinä oppi tartu, mutta kummasti sitä aina huomaa että oho, osaankin, kun vaan tarpeeksi monta kertaa jotain toisti.
Mäkin olen todella hidas oppimaan. Muut työkaverit oppii, kun kerran näytetään. Mä tarvin toistoja 2-4 kertaa. Tästä on tehty esimiehelle valitus työkavereiden osalta. Onneksi esimies on kannustava ja järjestänyt minulle lisää opastusta. Myös olen sellainen, että kun opetellaan uutta asiaa, unohdan vanhoja asioita ja sählään. Firmani on uskomattoman kärsivällinen. Vielä se, että jos on uutta oppinut ja sen tekemisessä on yli puolen vuoden tauko ja joudun taas pyytämään opastusta. Minulla on sairaus, joka heikentää muistia.
Pitää olla itselleen armollinen näissä oppimisasioissa. Kaikki oppii eri tavalla. Olen itse sellainen arka oppija, eli tarviin aika pitkään jonkun katsomassa sivusta kun teen uutta asiaa.
Meillä töissä olen huomannut sen että ne jotka "oppii kerrasta" on ne samat jotka tekee eniten virheitä. Eli ns. luulevat oppineensa. Itse teen mieluiten kerralla oikein vaikka siihen menee hieman pidempään.
Tämä neljän vuoden kokemuksella uuden oppimisesta ja nyt jatkuu vielä. Eli neljä vuotta opeteltu uusia hommia ja nyt vasta tuntuu siltä että osaa ne suht hyvin. Nyt tuli taas uusia hommia ja sama opettelurumba jatkuu. Raskasta on, todella raskasta. Illat olen ihan väsyksissä ja niska-hartiaseutu aivan jumissa.
Täytyy myös muistaa ettei tyhmiä kysymyksiä ei ole. Ei myöskään kannata hävetä pyytää apua kerta toisensa jälkeen.
Itse en ole uskaltanut hakea minnekään enää töihin, koska aina joka paikassa vaaditaan, että pitää oppia niin hirveän nopeasti. Olkoon mokoma paska työelämä sitten ilman minua, jos eivät viitsi panostaa perehdyttämiseen. Kun annettaisiin rauhassa oppia, niin olisi yksi syrjäytynyt vähemmän, mutta kun ei niin ei. Lahjakkaiksi syntyneiden on niin vaikea älytä, että kaikki ei synny lahjakkaiksi superihmisiksi. Lahjakkuus ja nopeasti oppiminen eivät ole omaa ansiota eikä yksilön itse valittavissa. Tajuttaisiinpa tämä viimein.

Kyllä opit.