Mitkä murhatapaukset ovat jääneet mieleesi pysyvästi?
Sekä suomalaisia että ulkomaisia tapauksia.
Kommentit (397)
Se, jossa kaatopaikalta löytyi jalka 1990-luvulla ja jäljet johtivat saatananpalvojien porukkaa. Hyi.
[quote author="Vierailija" time="09.04.2014 klo 11:56"]Täällä on ollut monta mieleeni jäänyttä juttua, päällimmäisenä mielessäni on tuo sisustuslehdessä esitelty vanha koulu. Itselleni tuli kyseinen numero, ja luin vielä jutun tarkkaan, lasten kuvat oli siinä lehdessä ja isä leikkimässä lapsen kanssa pihalla. Kuinka saattoi tehdä niin..?
Mutta muistan toisenkin järkyttävän tapauksen. Pääradan varrella poliisi-isä surmasi perheensä kerrostalossa ampumalla 80-luvulla. 8-vuotias poika oli yrittänyt piiloutua parvekkeelle, mutta isä tappoi hänet sinne. Sukulaiseni asui silloin vastapäätä sitä parveketta ja muistaa sen pihalla leikkineen pikkupojan hyvin.
Lasten surmat järkyttää muutenkin. Raahen arkkusurmat (äiti hukutti kaksi nuorintaan ja väitti heidän tukehtuneen sellaiseen sisustusarkkuun).
[/quote]
Raisiossa oli nuo arkkusurmat
Muhoksella Sinin tapaus. Oli mukamas kadonnnut,mutta totuus olikin että poikaystävä oli tappanut.
Raija Juutilan tapaus
Kyllikki Saari ja Elli Immo.
JonBenet Ramseyn tapaus
Zodiac killer
[quote author="Vierailija" time="09.04.2014 klo 11:41"]
[quote author="Vierailija" time="09.04.2014 klo 11:35"]
[quote author="Vierailija" time="09.04.2014 klo 11:29"]
Tampereen kirvesmurha, jossa isoveli tappoi vanhempansa kirveellä sänkyyn ja oli kasannut esteitä ettei siskot pääsis pakoon. Pikkusisko sai mentyä piiloon ja isosisko pääsi pakoon, sai kuitenkin osumia. Juoksi naapuriin, veli lähti perään mutta luopio aikeesta.
Tämä on jäänyt mulle mieleen, koska isosisko on kirjoittanut aiheesta blogia ja yksityiskohdat on samaan aikaan karmaisevia ja koskettavia. Kirjoittaa hyvin.
[/quote]
Linkki?
[/quote]
En viitsi linkittää, mutta blogin nimi on "Onneksi on aamut" (kuolleen tytön päiväkirja). Löytyy ihan googlettamalla tuo.
[/quote]
Tekijä jo vapautunut vankimielisairaalasta?
Yli 20 vuotta sitten tapaus, jossa perheen poika tappoi siskonsa ja vanhempansa. Toinen vanhemmista oli äitini työkaveri.
[quote author="Vierailija" time="09.04.2014 klo 09:37"]
Forssa ja vuosi 1983. Nuori yh-äiti pienen tyttönsä kanssa muutti yhteen Juhani Perkiömäki -nimisen miehen kanssa. Miehen mielestä 2-vuotias vaati vähän kasvatusta esimerkiksi remmillä säännöllisesti ja lopulta lapsen koskettua miehen johonkin tavaraan ilman lupaa, mies pahoinpiteli lapsen hengiltä. Järkyttävä juttu ja miten voi tuo selvästi hiukan saamaton äiti katsoa vierestä, kun mies hakkaa pientä lasta mustelmille säännöllisesti ja lopulta tappaa. Syynä hakkaamiseen oli ainakin lapsen pissavahingot.
Kyseinen herra on kuulemma muuttanut takaisin seudulle ja elelee kai omalla nimellään. Oli tapahtuma-aikaan vajaa 30, nyt siis kuusikymppinen.
[/quote]
EI JUMALAUTA. Normaali nainen tappaisi tällaisen miehen. Itse ainakin tappaisin, kuten emo luonnossakin tappaa jälkeläisiään uhkaavan.
Korjaan. Oli päässyt high schoolista, mutta ikää oli tapahtuma-aikaan 23 ja kaksi lasta.
Nimi: Susan Smith, löytyy googlella tietoa.
[quote author="Vierailija" time="09.04.2014 klo 09:54"]
[quote author="Vierailija" time="09.04.2014 klo 07:57"]
Vähän ton Katjan tarinan ohessa muistan Usa:sta tapauksen, jossa äiti tappoi uuden poikaystävän takia kolme pientä lastaan. Kyse oli nuoresta äidistä, jolta oli high school jäänyt kesken lasten takia ja oli eronnut, asui lasten kanssa jossain trailer parkissa. Tapasi jonkun piirikunnan rikkaimman perheen pojan, jonka kanssa oli jotain pientä suhdettä. Näki unelmiensa prinssin viemässä hänet pois kurjuudesta, kunnes mies lopetti suhteen kirjeellä käyttäen perusteluna mm. elämäntyylien erilaisuutta. (lapset jne.) No, nainenpa päätti tappaa lapsensa, jotta saa prinssinsä, hienon talon ja rahaa. "Prinssi" oli jokseenkin järkyttynyt todistaja oikeudessa.:(
[/quote] Satutko muistamaan tarkemmin esim. nimiä tai muuta? Voisi lukea lisää, tuntuu niin hyytävältä :/
[/quote]
[quote author="Vierailija" time="09.04.2014 klo 12:17"]
[quote author="Vierailija" time="09.04.2014 klo 11:41"]
[quote author="Vierailija" time="09.04.2014 klo 11:35"]
[quote author="Vierailija" time="09.04.2014 klo 11:29"]
Tampereen kirvesmurha, jossa isoveli tappoi vanhempansa kirveellä sänkyyn ja oli kasannut esteitä ettei siskot pääsis pakoon. Pikkusisko sai mentyä piiloon ja isosisko pääsi pakoon, sai kuitenkin osumia. Juoksi naapuriin, veli lähti perään mutta luopio aikeesta.
Tämä on jäänyt mulle mieleen, koska isosisko on kirjoittanut aiheesta blogia ja yksityiskohdat on samaan aikaan karmaisevia ja koskettavia. Kirjoittaa hyvin.
[/quote]
Linkki?
[/quote]
En viitsi linkittää, mutta blogin nimi on "Onneksi on aamut" (kuolleen tytön päiväkirja). Löytyy ihan googlettamalla tuo.
[/quote]
Tekijä jo vapautunut vankimielisairaalasta?
[/quote]
Siltähän toi näyttää, kun kirjoittaa että murhaaja on Facebookissa :( Olis kyllä ihan kamalaa.
[quote author="Vierailija" time="09.04.2014 klo 00:21"][quote author="Vierailija" time="08.04.2014 klo 23:59"]
Mitä ihmeen alapeukuttamista on siinä, mikä on toisen ihmisen mieleen jäänyt veriteko? Kysyy numerolla 51 vastannut. Tässähän kysytään jokaisen OMAA kokemusta. Asiat koskettavat meitä eri syistä, usein sen tähden, että jokin niissä juuri henkilökohtaisesti osuu myös meihin, jollain tasolla.
[/quote]
Ilmeisesti alapeukuttajat peukuttivat sinun viimeistä lausetta, jossa et enää muistellut kyseistä surmaa, vaan rupesit politikoimaan. Vieläpä niin, että syyllistit tietyn uskonnon harjoittajia ja annoit ymmärtää, että teot ovat kyseisen uskonnon harjoittajille yleisiä. Tuollaista yleistämistä kutsutaan rasismiksi.
[/quote]
Ei uskontoa kohtaan voi olla rasisti dille. Ja muslimille oma uskonto on ihan käypä motiivi tappaa juutalainen jos koraania on uskominen.
[quote author="Vierailija" time="09.04.2014 klo 09:41"]
Mulle henkilökohtaisesti on jäänyt mieleen yksi lähivuosien perhesurmista. Tunsin isän, tunsin lapset, tunsin äidin. En vieläkään ymmärrä, mitä tapahtui. Isä, tekijä, oli kiltti, positiivinen, ystävällinen ja kaikinpuolin tasapainoinen ihminen... tunsin isän lapsuudesta asti, äiti oli tuoreempi tuttavuus. Isä oli niitä miehiä, jotka ei tekis pahaa kärpäsellekään ja omistautui perhelle 100%. Sellainen kiltti perusmies, vähän peräkammarinpoikamainen hymypoika. Ja sitten tämä. Niin tutkimaton on ihmismieli ja vieläkään en voi uskoa todeksi tapahtunutta. Isä kuoli itse siinä kuten lapsetkin.
[/quote]
Oliko tämä se Pomarkussa tapahtunut? Siinähän mies tappoi kolme(?) pientä tytärtään ja itsensä. Vaimo ja pieni poikavauva jäivät henkiin. Muistaakseni miehen kuolinilmoitus oli kaipaava ja anteeksiantava, mikä tuntui lukijasta todella omituiselta.
Kammottavia juttuja täällä. Ei sopinu oikein iltalukemiseksi meikäläiselle... Oon seurannu Criminal Mindsia ja miettiny, että kyllä siellä jenkkilässä on sairasta porukkaa. Tuntuu niin uskomattomalta, että Suomessakin tapahtuu näin kauheita.
Ennen kaikkea mua mietityttää se, että miten kuka tahansa meistä pystyisi tappamaan ihmisen. Monestihan lehdistä saa lukea, ettei ikinä olisi uskonut heidän naapurista, oli niin mukavia ihmisiä jne. Tietysti jotain täytyy tapahtua tälle ihmiselle, joka pystyy toiselle ihmiselle tekemään niin pahaa. Tällaista on aika pelottavakin miettiä, että kuka tahansa meistä voi pimahtaa ja tehdä kauheita tekoja.
Itsellä mieleen jäänyt Jokelan koulusurmat, tuntui hurjan surulliselta myös murhaajan puolesta. Kuinka paha olo voi ihmisellä olla, että ryhtyy tuollaisiin tekoihin? Tai kuinka ihmeen kautta hän on saanut itsensä vakuutettua, että on "oikein" riistää toiselta henki? Päähän tässä leviää, kun liikaa alkaa miettimään...
Engla Juncosa-Höglund - tosi inhottava tapaus, tyttäreni oli samanikäinen. Murhaaja on jo päässyt vähän vapaita viettämään, vaikka Englan murha ei ole ainoa hänen kontollaan.
Hirveimpiä ovat myös ne, joissa yhtä nuorta ihmistä on kidutettu tuntikausia/päiväkausia ja lopulta kuollut. Sandy Shearer (tai jotain sinnepäin, nuori ameri. tyttö, aivan hirveä kohtalo) ja rasnkanjuutalainen Ilan Halimi, jota kidutettiin n. 24 päivää ja lopulta hän kuoli.
Kumamassakin kiduttajat nauttivat siitä, mitä tekivät.
317 korjaa: tytön nimi oli Shanda Sharer, tapauksesta enemmän murhainfossa
Duduzile Zozo tapettiin ja raiskattiin Johannesburgissa lesbouden takia
Oikeasti, ei kannata tulla murhatuksi.
Ennen vanhaan, jopa 1960 -luvun Suomessa, tappamiseksi tullut NAIShenkilö katsottiin olevan itse syypää siihen, että tuli murhatuksi. Erityisesti perhemurhissa, jos nainen oli henkilö, joka ei tienannut ollenkaan verrattuna mieheensä. Miestä käsiteltiin silkkihansikkain ja varottiin hiostamasta. Joku murhainfossa sanoikin "oikeuskäynnissä sai sellaisen kuvan, että uhri olisi itse itsensä muurannut itsensä seinän sisään"..
Joka tapauksessa, ennen vanhaan tuomiot olivat mitättämiä. Mitättämiämpiä kuin nyt. Elinkautinenkin saattoi tarkoittaa mitä vain. Esimerkiksi äiti, joka tappoi Kaija-lapsensa, sai 2 vuotta vankeutta. Se ei todellakaan ole paljon se. Toisaalta, tappaja ei ollut mielipuolinen, vaikka omalta lapselta riistikin hengen eikä kyseinen henkilö ole uudestaan tappanut ketään.
- ikivanhoista mielessä pyörii joskus
Bodom/Kyllikki Saari/Tulilahti
- Eveliina Lappalaisen ja Tuulin (sattuikohan Tampereella) surmat
- Eerikan tapaus järkytti ja järkyttää edelleen
- Koulusurmat ja Norjan joukkomurha
[quote author="Vierailija" time="08.04.2014 klo 22:51"]
Heinon pariskunnan murha, jotkut teinit toteutti
[/quote]
Tämä mulla on jäänyt eniten mieleen, koska työkaverin poika oli yksi niistä.
Täällä on ollut monta mieleeni jäänyttä juttua, päällimmäisenä mielessäni on tuo sisustuslehdessä esitelty vanha koulu. Itselleni tuli kyseinen numero, ja luin vielä jutun tarkkaan, lasten kuvat oli siinä lehdessä ja isä leikkimässä lapsen kanssa pihalla. Kuinka saattoi tehdä niin..?
Mutta muistan toisenkin järkyttävän tapauksen. Pääradan varrella poliisi-isä surmasi perheensä kerrostalossa ampumalla 80-luvulla. 8-vuotias poika oli yrittänyt piiloutua parvekkeelle, mutta isä tappoi hänet sinne. Sukulaiseni asui silloin vastapäätä sitä parveketta ja muistaa sen pihalla leikkineen pikkupojan hyvin.
Lasten surmat järkyttää muutenkin. Raahen arkkusurmat (äiti hukutti kaksi nuorintaan ja väitti heidän tukehtuneen sellaiseen sisustusarkkuun), Kiteen sänkyynsä poltetut lapset (isän luona viikonloppuvierailulla), Hakunilan perhetapaamisessa tehdyt lasten murhat, Jammu-setä, ....
Muista on jäänyt erityisesti mieleeni Pitäjänmäen 80-luvun Helena-murha, jossa 16-v. tyttö raiskattiin ja tapettiin, ja löytyi metsiköstä, olikohan vielä oma isä, joka hänet löysi. Tekijä saatiin kiinni ja istui, mutta on senkin jälkeen jatkanut touhujaan mm. raiskaamalla pikkupoikia.
Miten on mahdollista, että tässä maassa ei tuollaista ihmistä suljeta loppuiäkseen kaduilta kulkemasta? Aina vaan saa jatkaa pahantekoaan, vaikka ilmiselvästi on luonnevikainen ja toisille vaarallinen.