Alistumista, sopeutumista, tasaistumista?

Tasaistumista... jännä sana, vaikkakin omakeksimäsi.

Mutta hei, tuotahan se aikuistuminen on, että nuoruuden hurjat unelmat kohtaavat todellisuuden ja huomaat, että hei: kaikista ei tule tähtiä ja voittajia ja menestyjiä. Se on jopa ihan looginen mahdottomuus. Enemmistöstä tulee ihan tavallista elämää tavallisen perheen kanssa eläviä tavallisia ihmisiä.

Ja mikä paha siinä muka on?

Minua jotenkin ärsyttää ihan hirveästi se ajattelutapa, joka tuntuu nykyään olevan kovin yleinen ainakin nuorien ja nuorten aikuisten joukossa, että "jokaisesta voi tulla menestyjä, ja se on ihan vaan itsestä kiinni". No EI VOI, koska kaikki eivät voi olla muita parempia. Määritelmällisestikin jo mahdotonta. Siinä sitten aika iso osa ihmisistä pettyy ja masentuu, kun todellisuudessa ei menestykään - ja kuvittelee yhä, että se olisi ollut mahdollista ja itsestä kiinni.

Ja tällä minä EN TARKOITA todellakaan sitä, etteikö ihmisillä saisi olla ja pitäisi olla unelmia. Niitä tarvitsee jokainen, jotta elämä on mielekästä. Mutta ihmisen onnellisuuden salaisuus on siinä, että oppii ja osaa unelmoida tavoitettavissa olevia unelmia JA muistaa olla onnellinen ja tyytyväinen jokaisesta unelmasta, jonka on onnistunut tavoittamaan. Eikä aina ajattele, että "no joo, onnistui, mutta entä jos vielä..."

Mitä asiaa nuorena eniten toivoit saavuttavasi aikuisena? Mieti ja muistele. Oliko se perhe, ura, kuuluisuus, jokun harrastukseen liittyvän saavutuksen saavuttaminen? Koeta miettiä. Ehkä todellisuudessa olet jotain jo saavuttanutkin. Ja elämäsi ei todellakaan ole vielä lopussa, sitä on toinen mokoma vielä jäljellä - miten voisit pienin askelin alkaa toteuttaa sitä suurinta unelmaasi?

Niin ja silti tuo mies joskus ärsyttää ja elämä tuntuu tyhjältä... Vaihtaakaan en haluaisi.

"No. joo, onnistui mutta ehkä vielä...." On tosiaan ollut mun ns.motto läpi elämän. Halusin koulutuksen (tutkintoja 2), perheen, kivan talon, työn ja sain ne.

toki sitä on unelmoinut helposta luksuselämästäkin ulkomailla, mutta se taisi tulla mahdottomaksi, kun nain suomalaisen. Ja mieheni ei Ole kiinnostunut ulkomIlla asumisesta. Tässä siis perheen sisäinen ristiriita. Miehen korkean palkan vuoksi meillä on kuitenkin elintaso, jota en yksin pysty millään ulkomailla saavuttamaan, joten se siitä...

ap

Näin epäilinkin, kyse on sinun omasta ominaisuudestasi, että et osaa pysähtyä nauttimaan siitä, mitä sinulla jo on.

Mikä estää teitä muutaman vuoden päästä vaikka ostamasta loma-asuntoa ulkomailta ja viettämään siellä lomia? Ei ollenkaan niin kallista kuin luulisi, onnistuu suomalaismökin hinnalla.

Ja ap, jos sinulla todella on kaksi akateemista tutkintoa, mitä sinä MIEHELTÄ odotat eteen tuomaan, toimi itse! Jos miestä ei huvita, haet itse vaikka vuoden tai parin komennusta ulkomailta.

Itse olen asunut ja työskennellyt ulkomailla, enkä jaksa pitää sitä mitenkään erityisenä. Joo, vaihtelua, mutta kotiin on kiva palata.

2

Se on hyväksymistä, seestymistä ja aikuistumista. Itsellekin kävi noin 40 paikkeilla, hyväksyin sen mitä on ja lopetin tavoittelemasta muuta. Sitä kautta löysin aivan uskomattoman rauhan ja onnellisuuden lopulta, tilanteessa, jota ennen pidin jopa hyvin epätyydyttävänä.

Joo, en odota miehen tuovan, mutta koska olemme lapsiperhe, niin en pysty yksin   Millään lähtemään ulkomaille töihin, tai siis lasten kanssa. Perheen haluan kuitenkin pyrkiä pitämään kasassa ja mieheni yrityksen takia hän ei pysty ( eikä siis Ole kiinnostunutkaan) ulkomaille lähtemään.

minä taas haluaisin, joskus, mutta en yksinhuoltajana vaan perheenä. Mutta Alan siis hyväksymään, ettei näin tule käymään. Siis tasoittumaan ja luopumaan saavuttamattomissa obevisat unelmista.

ap