Pitääkö kukaan muu täällä pienestä nälän tunteesta?
Olen laihduttanut aikanani ja tuntenut nälkääkin. Opin pitämään tunteesta, että vstsalaukku on tyhjä. Siis kerrassaan koukuttava olo!
Kiljuva nälkä erikseen, sitä harvoin edes tunnen, mutta pieni vatsan murina on vain mukava olo.
Muita?
Kommentit (27)
Jos se on itse valittu olotila. Eikä niin että joudut esim. kyläpaikassa miettimään että saako täällä ruokaa vai ei. Mutta kotona, kun voisi syödä koska tahansa, mutta päättääkin lykätä sitä vielä vähän aikaa, nälkä ja tyhjä vatsa voi tuntua hyvältäkin. Tunnistan tuon syömisen lykkäämisen teetä juomalla.
Valitettavasti kyllä. Tosin minulla on pitkä historia syömishäiriön kanssa.
Hyi, no en todellakaan! Kuka hullu haluaa vapaaehtoisesti nähdä nälkää!
Tykkään! Paastoan yleensä 16-20h ja lounaan syön vasta todella myöhään. Töissä harmitti, kun ihmiset halusi aina syömään heti 10.30 ja itseä ei huvittanut laisinkaan. Jäi paljon suhteita syntymättä sen takia, mutta minkä sille voi. Olen aina ollut myöhäinen syömäri ja en yhtään siedä kylläisyyden tunnetta, varsinkaan töissä. Keskityn paremmin tyhjällä vatsalla. :) syön yleensä klo 13-15 ensimmäisen kerran ja klo 19-21 pienen iltapalan.
Söin just liian tukevan aamiaisen (mysliä, marjoja, jogurttia, kahvia) ja vatsa on epämiellyttävän täysi. :( Annos ei sinänsä ollut mikään valtava, mutta aamulla vatsa on vielä yön jäljiltä tottumaton vastaanottamaan ruokaa ja siihen nähden olisi pitänyt jättää aamiainen väliin tai syödä vaan joku hedelmä.
Illalla voin syödä isommankin aterian, mutta olen samaa mieltä, että pieni näläntunne on ehdottomasti parempi kuin liian täysi vatsa. Pääsääntöisesti pyrin syömään riittävän vähän, että pärjää, mutta ei ole tukala olo. Esim. lounas on usein kananmuna ja ruisleipä, treeniä ennen banaani tai jogurtti tms. ja sitten iltaruokaa ehkä vähän enemmän.
Oieni nälkä on kohtuu neutraali tunne, mutta ähkyä vihaan yli kaiken. Kauhea olo. Lopetan syömisen heti kun nälkä on lähtenyt.