Mistä löytää miehen, joka ei yököttele yhdellekään ruoalle tai juomalle?

Just viimeviikolla suutuin miehelleni kun olin tehnyt itselleni ja lapselle 1 v. paistettua lehtikaalia josta hän ei tykkää. Pakko oli sitten hänen sanoa pojalle että hyyyi ei me tollasia syödä yök. Poika siis syö melkein mitä vaan ja kaalit ihan herkkua. Pakkoko on omia ruokarajoitteitaan yrittää siirtää vauvallekin....

Itse olen köyhästä perheestä kotoisin ja lapsuudessa ei kyllä heitetty mitään ruokaa hukkaan. Kaikkihan ei aina voi olla sitä yhden lempiruokaa, eikä kaikki kokkaus aina vaan edes onnistu onnistua, eikä joka päivä voi syödä vaan herkkuruokia. Itseä vähän ärsyttää, että jos tekee ns. normiruokaa tai ostaa jotain perustarvikkeita arkiruoaksi, niin mies ostaa itselleen sitten jotain muuta siihen oheen ja sitten jää ns. oikea ruoka syömättä. Esim. jos teen vaikka hyvän salaatin, perunat, kastikkeen ja vaikka kalaa, niin jos ei herkkupehvalle kala kelpaa, niin paistaa itselleen pihvin siihen oheen. Sitten jos ruokaan laittaa vahingossa jotain maustetta tai muuta mistä herra ei pidä, niin sitä voivottelun, silmien siristelyn ja kommentoinnin määrää, vaikka ruoka on ihan syömäkelpoista ja suorastaan hyvää. Sitten saa koko ruokailun ajan kuulla "voitko olla ens kerralla laittamatta sitä pippuria tähän salaatinkastikkeeseen jooko" "Kyllähän sä tiedät, että mä en yhtään tykkää tästä" "Tää on kyllä nyt ihan liian mausteista" ja sitten se ruoka jää kokonaan tai suurimmaksi osaksi syömättä siihen lautaselle kauhean ähkinän ja voivottelun saattelemana "mä en kyllä nyt yhtään tykänny tästä!"  Ja sitten se kehtaa minulle motkottaa, jos vaikka maitolitra on jäänyt juomatta ja mennyt vanhaksi, kun niin kauheesti menee tätä ruokaakin roskiin, että voitko olla ostamatta. Muuten maailman paras mies, mutta ruokailut koettelee ajoittain hermoja. Syytän tosin hänen äitiään, joka todella avoimesti protestoi tiettyjä ruokia YÄK! -kommentoinnin saattelemana. Kesti n. 10 vuoden suostuttelun, että sain miehen edes maistamaan kaurapuuroa, josta hän sitten pitääkin todella paljon, mutta kun äitinsä inhoaa, niin ei halunnut edes maistaa. Eli kannattaa vähän miettiä, miten niitä pilttejä totuttaa ruokiin, lapsuuden vinoumat sitten paljastuu siellä aikuisiällä.

Vierailija kirjoitti:

Mites ne munat missä on kasvanut tipu sisällä mitä syödään tai joku grillattu koira.

Mun mies on syönyt mun kanssa ankansikiömunaa. Koiraa en laittaisi maistamaan, kun en itsekään pitänyt sen mausta.

Vaikka mies onkin kaikkiruokainen huomaan, että sillä on kuitenkin omat mieltymyksensä. Kotiruoan sijaan hän tekee usein pussinuudeleita tai pakastepitsaa ja jos asuisi yksinään niin söisi näiden lisäksi lähinnä perunoita ja munia.

Mä otin 24v sitten ruokavammaisen ja koulutin itse.

Eineksillä ja voileivillä kasvatettu kolmikymppinen joka ei syönyt possua, ei tonnikalaa yms yms, ihmetteli voiko makkarakeitonkin tehdä itse😂 Ravut ja siianmäti kyllä upposi.

Aika pian oppi arvostamaan hyvää kotiruokaa ja tekemään sitä itsekin. Lapsiperheessä oli pakko. Kehyttynyt todelliseksi gurmandiksi joka rakastaa ruuanlaittoa ja kokeilee uusia reseptejä. Karvisruoka uppoaa sujuvasti. Einekdiä on syöty vain äärimmäisessä pakossa kuluneiden vuosien aikana, koskaan ei ole liian kiire ettei ruokaa ehtisi laittamaan

Yliopistosta todennäköisemmin kuin amiksesta. Korkea koulutus korreloi yleensä laajan ruokamaun kanssa. Mitä enemmän sivistystä, sitä enemmän kiinnostusta hankkia uusia kokemuksia, tai sitten se menee toisinpäin. Mitä pienempi elämänpiiri, sitä enemmän uudet asiat pelottavat.

Mä oon heivannut pari yökkijämiestä. Rakastan ruokaa, ja jos miehelle ei maistu mikään muu kuin mamman tekemä jauhelihaspagetti ja paprikakin pelottaa, en vaan voi elää hänen kanssaan.

Opetelkaa kokkaamaan

Vierailija kirjoitti:

Mä oon heivannut pari yökkijämiestä. Rakastan ruokaa, ja jos miehelle ei maistu mikään muu kuin mamman tekemä jauhelihaspagetti ja paprikakin pelottaa, en vaan voi elää hänen kanssaan.

No kyllä jotkut ihmiset tekevät niin järkyttävän huonoa ruokaa, että jos joutuisin asumaan heidän kanssaan en suostuisi syömään ja vaatisin itselleni ikuisen ruoanlaittovuoron.  Ja olen todellakin kaikkiruokainen.

Ilman kritiikkiä ruoka ei kehity!

Vähän off-topicia, mutta kokemuksieni mukaan mutkattomasti ruokaan suhtautuvat naiset (siis kaikkiruokaiset) ovat olleet mutkattomia myös sängyssä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Siis minkä kiukuttelevan mieslapsen kanssa oikein olet yhdessä?

Olen ollut sinkku 3 vuotta. Edelliset 2 miesystävää yökkivät milloin millekin, toinen ahdistui esim. kaikista kastikkeista, kun ne sotkee.

Ap

Eikö jokaisella ole oikeus syödä mistä pitää.  Minulla ei tietääkseni ole allerdioita jotka rajoittaisivat ruokavaliotani, mutta onhan näitäkin sekä naisissa että miehissä.

Minä en tykkää jugurteista, enkä syö niitä.  En ole oikeastaa koskaan juonut maitoa muutoin kuin kahvin kanssa.  Tämä ei tarkoita sitä, että olisin kaljan kittaaja.

Typerää yrittää pakottaa toinen syömään jotakin.  Yökkäilemistä en harrasta, joku ruoka-allergiasta vai sitä tahtomattaan tehdäkkin syödessään sopimatonta ruokaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Siis minkä kiukuttelevan mieslapsen kanssa oikein olet yhdessä?

Olen ollut sinkku 3 vuotta. Edelliset 2 miesystävää yökkivät milloin millekin, toinen ahdistui esim. kaikista kastikkeista, kun ne sotkee.

Ap

Eikö jokaisella ole oikeus syödä mistä pitää.  Minulla ei tietääkseni ole allerdioita jotka rajoittaisivat ruokavaliotani, mutta onhan näitäkin sekä naisissa että miehissä.

Minä en tykkää jugurteista, enkä syö niitä.  En ole oikeastaa koskaan juonut maitoa muutoin kuin kahvin kanssa.  Tämä ei tarkoita sitä, että olisin kaljan kittaaja.

Typerää yrittää pakottaa toinen syömään jotakin.  Yökkäilemistä en harrasta, joku ruoka-allergiasta vai sitä tahtomattaan tehdäkkin syödessään sopimatonta ruokaa.

En ole pakottamassa, ihan vapaasti saa syödä vaikka pelkkiä keitettyjä perunoita. Minä en vaan halua elämääni enää yhtään ihmistä, jolla on ruokarajotteita enkä varsinkaan sellaista, joka tekee niistä numeron.

Ap

Mun eksä oli tollainen. Tavallinen lasagnekin oli hyi. Ja mitään kastikkeita ei saanut olla, jos paistoin vaikka kanaa tai pihviä. Eniten vtutti se, että minä olin nimenomaan se, joka sen ruuan aina teki, ja sitten sain koko ajan kuulla, miten pahaa mikäkin milloin oli. En minäkään haukkunut hänen tapaansa tiskata tai pyykätä, niin miksi minun kotityön seurausta piti arvostella aina. Mä missään masterchefissä ollu kokkaamassa, yritin vaan tehdä jotain syötävää meille.

No, viimeisen vuoden aikana lopetin sen ainaisen "mitä syödään tänään" kyselyn ja rupesin vaan tekemään sellasta ruokaa, mitä sinäkin päivänä jaksoin tehdä. Jos olisin aina tehnyt sellaista ruokaa mistä eksä tykkää, niin meillä ei olisi syöty muuta kuin makaronilaatikkoo, paistettua kanaa ja jotain rasvaista pastaa. Ja varsinkin kun koronan takia oltiin koko ajan kotona niin oli pakko syödä aina yhdessä.

Vierailija kirjoitti:

Aika harvinaisuus on sellainen ihminen, joka pystyy syömään ihan kaikkea joten tuomio: ei melkein mistään.

Minä luulin, että yököttely on tässä se juttu. En voisi kuvitella olevani miehen kanssa, joka yököttelee. Kaikkea ei tarvitse syödä, mutta aikuinen pitää olla.

Vierailija kirjoitti:

Ilman kritiikkiä ruoka ei kehity!

Kriitikko näyttää sitten itse mallia, miten tehdään hyvää ja kaikille maistuvaa ruokaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Siis minkä kiukuttelevan mieslapsen kanssa oikein olet yhdessä?

Olen ollut sinkku 3 vuotta. Edelliset 2 miesystävää yökkivät milloin millekin, toinen ahdistui esim. kaikista kastikkeista, kun ne sotkee.

Ap

Lihan tai kalan kylkeen kuuluvat kastikkeet ovat ok, mutta itseäni ainakin kyrpii miten salaatit pitää aina pilata uittamalla ne jossain hiton kastikkeissa. Sitten on kaikki hampurilaiset, tortillat, pitaleivät, ym. mihin laitetaan aina liikaa kastikkeita ja majoneeseja. Ranskalaiset vasta pilalle meneekin jos niiden päälle on heitetty läjä jotain kastiketta. Jos ei voi laittaa maltillista määrää niin saisi jättää kokonaan pois tai pistää kastike erilliseen kuppiin mistä voi itse lisätä.

Minun ei yöki, mutta hänellä on pari tiettyä ruoka-ainetta, joita ei pysty syömään. Näistä hän ilmoittaa, ettei kykene. Olen ehdottanut, että sanoisi olevansa allerginen, mutta hän vastasi sen olevan epäkunnioittavaa.

En kyllä tajua, miksi pitäisi kaikesta pitää, mutta toki ei saa yökötellä, vaan kertoa asiallisesti toiveensa.

Meillä mies on nirsompi ruuan suhteen, harmittaa toisinaan kun tykkään itse kasvisruuista, ja hän ei pidä kypsennetyistä kasviksista. No, keitän sitten itselleni lisukkeeksi kasvikset erilleen.

Jos hän ei jostain pidä, jättää hän vaan syömättä. Ei yökkäile, ei tee numeroa eikä valita. Osaa kyllä aikuinen mies sitten itselleen jotain syötävää laittaa. Kompromisseja on tämä arkiruuan laitto, mutta tuo minulle iloa kuitenkin. Hän tuo riistan pöytään, minä teen siitä ruuan, josta molemmat pidetään. Ja kun teen esim. rakastamaani kasvissosekeittoa, en odotakaan hänen syövän sitä.

Toista on anoppi. Kaikki aina liian suolaista, ja siitä sitten kuullaan useampaan otteeseen ruokailun ajan. Ensi kerran aion sanoa, että jos ei maistu, niin jätä syömättä mutta anna muiden nauttia ruuasta. Ärsyttää kun aikuiset käyttäytyvät noin.

Jos ruoka maistuu pahalta, niin se maistuu. Vaikuttaa aika ahdistavalta, jos tulisi paine syödä niitäkin ruokia, jotka saavat aikaan pahoinvointia. Hyviin käytöstapoihin kuuluu, että jos jokin ruoka oksettaa toista, siitä ei tehdä numeroa.