Me eletään kohta täydessä dystopiassa eikä ihmiset edes tajua sitä

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nää. Mä viihdyn kotona. On ihanaa, kun voi aamulla istua kahvimukin kanssa töppöset jalassa oman kotitoimiston työpöydän ääreen eikä tarvi lähteä mihinkään. Lounaalla ei tarvi väkisin lässyttää 45 minuuttia työkavereiden kanssa kakkelia vaan voi syödä äkkiä jonkun keiton ja tehdä pikku kävelylenkin.

Mä viihdyn kotona. On ollut tosi nautinnollista, kun on voinut hyvällä omallatunnolla jättää harrastukset ja yhdistystoiminnan syksyltä väliin. Olen laihtunut kivasti, kun on ollut aikaa ulkoilla, jumpata kotona. Saa rauhassa lukea kirjoja.

Ennen olen juossut teatterissa ja konserteissa, nyt ei ole tarvinnut. Kivoja nekin, mutta kukttuuriharrastajana niistäkin tuli vähän stressiä, että saako liput kiinnostaviin näytöksiin jne.

Ei kukaan tunge kylään. Aaah.

Mä olen varmaan muuttunut erakoksi. Ennen olin tosi sosiaalinen, mutta nyt.... Viltti, sohvannurkka ja kirja riittää.

Voi kun kaikilla olisikin tällaista ihanuutta ja satumaailmaa koko ajan, mutta mutta...

Joka arkiaamu sitä on raahauduttava töihin seitsemäksi - julkisilla tietenkin - ja päivittäin tapaa pari sataa ihmistä lähikontaktissa, toisilla hygienia vähän niin ja näin, eikä suojautumisista mitään tietoa. Etätöihin ei alallani voi siirtyä, eikä ilmeisesti asiakastiloja laiteta kiinni, vaikka on Vantaa kyseessä.

Työmäärä on kasvanut ja stressitaso noussut niin korkeaksi, että on unettomuutta, hiustenlähtöä, naama täynnä näppylöitä ja punakkuutta (kipeää tekee), silmät kipeät ja kuivat nukkumisvaikeuksien takia, paino noussut, vaikka ruokatottumukset eivät ole muuttuneet, vaan ajoittain jopa ruokahaluttomuutta alkavan masennuksen takia.

Kotiin kun pääsee joskus iltapäivällä, niin muuta ei jaksa tehdä kuin käydä suihkussa, ehkä syön jotain ja loppuaika sohvalla puolimakuulla pää sumussa, kunnes taas täytyy mennä yrittämään nukkumista ja aamulla kaikki alusta. Viikonloppuna on edessä se kaikki, mitkä jäi viikolla tekemättä. Vähän yritän univelkaa saada pois, rentoutua ja käyn ulkoilemassa,  mutta jossain taka-alalla kytee kuitenkin tieto, että kahden päivän ja yön jälkeen taas pitää yrittää jaksaa työrumbaa, mutta kun ei kiinnostaisi, eikä enää jaksaisi. Vielä maaliskuussa kaikki oli hyvin.

Tasan ei käy onnenlahjat. Minäkin kuulun niihin, jotka voivat tehdä turvallisesti etätöitä kotosalla. Mutta olen kyllä huolissani niistä läheisistäni, jotka ovat asiakaspalvelutehtävissä ja joutuvat lähikontakteihin kaikenlaisten ihmisten kanssa. Pitäisi määrätä asiakkaille maskipakko - se toisi turvaa työntekijöille.