Olenko trans?

Mulla oli tasapainoinen kasvatus ja kasvuympäristö lapsena. Perheessä tasapuolinen tapa kohdella lapsia sukupuolesta välittämättä.

Eka kriisi mulle tuli sen asian kans et haluisin olla poika ala-asteella. En muista tarkalleen minkä ikänen olin mut oisinkohan ollut 3-5 luokalla. Silloin muistaakseni itkin asiaa ekaa kertaa itekseen omassa huoneessa. En ollut koskaan nähnyt mitään trans asioita, en ollut koskaan nähnyt muistaakseni kahta miestä yhdessä tai tiennyt mitä homoseksuaalisuus tarkottaa, ainakaan kunnolla. Mut silti musta tuntu et haluan olla poika, ja olin ihastunut poikaan.

En ollut koskaan välittänyt ulkonäöstä ja ylä-asteella jouduin kiusatuksi asian takia ja aloin käyttää meikkiä ja tyttömäisiä vaatteita. Aloin seurustelemaan ja mietin päässäni miten kerron asian poikaystävälle. Stressasin koko kesäloman asiaa ja aattelin et jos loman loppuun mennessä oo kertonut, en ikinä kerro kellekkään. Niin siinä sit kävi et muutaman kerran yritin kertoa vihjailevasti, itkin et en oo tyytyväinen ulkonäköön ja poikaystävä oli ihmeissään ja yritin selittää et ei se sillä parane vaikka mulla oiski isot tissit ja hyvä perse mut hällä meni koko juttu ihan ohi kun en saanut asiaa sit sanottua. Lopulta jätin kertomatta siinä pelossa et poikakaveri suuttuu kun oltiin seurusteltu jo yli vuosi, ja pelkäsin et kostoksi hän kertois vanhemmille.

Kun olin 19v sain ekan mt-diagnoosin joka oli masennus. Vuosia sen jälkeen mulla todettiin ahdistuneisuushäiriö. Olen miettinyt paljon et onko tuo mun ongelma joku mt-ongelma, ja sen takia vaan en tunne itteeni hyväksi näin. Mut en tuntenut olevani yhtään masentunut lapsena/nuorena, mut silloinkin tiedostin ongelman.

En usko et kukaan läheisistä on ikinä edes ajatellutkaan mulla olevan tämmöstä ongelmaa. Näytän kuitenkin ihan normaalilta. Käytän vaan vähän meikkiä, mut ei monikaan käytä. Mulla on pitkät hiukset jotka on mulle itelle toimineet aina jonain kulissina. Pelkään et jos leikkaan hiukset niin joku alkaa epäillä jotain, vaikka onhan niitä lyhyt hiuksisia naisiakin. Käytän melkeen kokonaan miesten vaatteita, mut semmosia jotka vois ihan hyvin olla naisten vaatteita. Oon jäänyt "kiinni" siitä et oon käyttänyt boxereita ja sit sepittänyt et "joo en löytänyt muuta nii ihan sama".

Tän ongelman tajuamisesta on nyt n. 15-18v. Seurustelen, ja näytän normaalilta. Kuitenkin joka päivä on mielessä et olisimpa syntynyt mieheksi.

Tiiän et tää palsta kuhisee varmaan niitä keitä ärsyttää tää nykypäivän trendi ja siksi purkaa vihaansa kaikkeen tämmöseen, mut tuskin mikään voi tästä enää oloa pahentaa. En oo kuitenkaan itelle tekemässä mitään pahaa vaikka sanottais mitä, tai masentumassa siitä.