Yksilöurheilulajien huonot puolet?

Jos on kovin omanapakeskeinen lapsi, yksilölaji ja varsinkin siinä pärjääminen voi viedä tilanteen överiksi?

Yksilölajeissa voi olla henkisesti todella raskasta kisasuorituksissa. Silloin ei ole joukkueen tukea ja kaikki on omassa varassa. Sitä voisi miettiä että olisi koko ajan sellaisessa tilanteessa esim. kuin jääkiekossa rangaistuslaukauskisan suorittaja.

Taitolajeiksi luokiteltavissa yksilölajeissa voi olla myös että harjoitusporukka jaotellaan taitotason mukaan, niin että siinä on useampia eri ikäisiä. Tällöin voi olla että 12v harjoittelee yhdessä esim. 16v kanssa, jossa voi olla omat haasteensa.

Yksilölajeissa tasoerot näkyvät selvemmin, kun ei suorituksissa voida tukea ja paikata toinen toisiaan. Tällöin moni voi kokea olevansa aina se heikompi johonkin toiseen nähden ja se voi nakertaa itseluottamusta.

Se on totta että ei yksilölajeissa ole yksinäistä hommaa, kyllä sitä lajia treenataan yhdessä muiden kanssa. Omanlaisensa kaveriporukka siinäkin syntyy.

No eihän se yksinäistä ole, mutta erilaista. Itse kun olen aina ollut huono pallopeleissä ja sen tyyppisissä, en ole saanut kokemusta siitä kuinka peliä rakennetaan pelaajien kesken, toisaalta voimakas ryhmähenki, toisaalta varmasti tuskallista, jos on itse jossain kohdassa heikompi lenkki ryhmässä. Vaatii omalla tavallaan toisten kanssa toimeentulemista kuin yksilölajeissa, joissa taistellaan itseään vastaan. Arvelisin siis, että tuollaisissa joukkuelajeissa todella oppii kaikin puolin tiimipelaamista. Mutta toki yksilölajeissakin niitä sosiaalisia suhteita on.

Sekin voi olla rankkaa, että kun epäonnistuu, yksilölajissa ei voi muuta kuin katsoa peiliin. Yksi kaverini pelasi sulkapalloa ja oli siinä varsin hyväkin, pärjäsi kilpailuissa jne. Mutta hermo ei kentällä kestänyt sitä, että homma on vain oman itsen varassa. Vaihtoi yläkouluiässä joukkuelajiin.