Lue keskustelun säännöt.
Aina tulee niin itsemurha-olo, kun on käynyt ihmisten ilmoilla...
03.04.2014 |
Tänäänkin oli niin hyvä fiilis aamulla, mutta kun jouduin menemään kouluun niin hävis saman tien. Mä en vaan ymmärrä mikä mun olemuksessa ärsyttää niin helvetisti, että siitä pitää kuiskutella. Joka kerta ne samat ihmiset sanoo kun menen ohi, "voi jeesus...", "ei helvetti".. Mikä voi tietenkin olla sattumaakin, kun kellään ei ole koskaan tapana arvostella toisten ulkonäköä. Ja joka kerta mä vaan mietin, että näkyykö mun housuista läpi, onko mun selässä kymmenen hämähäkkiä tai onko joku julkaissut musta jonkun salakuvatun vähäpukeisen kuvan netissä.
Pitäis toki olla välittämättä, ja kun järjellä ajattelee, niin mitä väliä sillä on mitä sellaiset ihmisen musta ajattelee, joista en itsekään varmasti pitäisi? Mutta kun epäoikeudenmukaisuus saa mut näkemään punaista. On niin säälittävää, miten noillakin tytöillä on aina kanttia kommentoida kaikkea ja kaikkia porukassa, mutta tuskin yksin. Olishan se kivaa jos itsekin sattuisin joskus olemaan kavereiden kanssa, voisin sitten samaan tapaan osoitella ja naureskella takaisin.
Tällanen vuodatus tänään. Aion erakoitua heti kun tulee mahdollisuus. Työkyky menetetty jo yläasteella.
Kommentit (35)
Hei ap! Pystyn jonkin verran samaistumaan tilanteesi. Olen nyt lukiossa ja homma murenemassa käsiin. Ei johdu tosin kiusaamisista vaan ihan henkisistä ongelmista. Pitää vaan yrittäää jaksaa :/
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ap: elin melko samanlaisessa ympäristössä nuoruuteni: vaihda paikkakuntaa kun vaan heti pystyt ja mahdollisimman isoon kaupunkiin. Isompaan massaan mahtuu kaikenlaiset ihmiset ja en enää herättänyt huomioita. Aloin löytää samanhenkisiä ihmisiä ja elämä on nykyään ihan kivaa ja ihmiset ahdistaa vain harvoin.
Joo, toiseen kaupunkiin muutto auttoi minuakin. Oli ihanaa päästä pois vanhoista ympyröistä.
Kotikaupungissa käydessä vanhat muistot heräävät aina. Tuntuu, että kaikki tuijottavat ja epämiellyttäviä tuttuja on joka nurkan takana. Onneksi en asu siellä enää.
Toisaalta välillä tuntuu, että en ole vieläkään tarpeeksi kaukana lapsuuden ja nuoruuden kokemuksistani. Muutan varmaan joskus kokonaan pois Suomesta. Onkohan missään tarpeeksi kaukana?
[quote author="Vierailija" time="03.04.2014 klo 16:49"]
Joo mutta älkää nyt itseenne tuota vihaa purkako. Oikeampi osoite on ne kiusaajat.
[/quote]
Joopa joo. Mistä sä luulet, että kaikki kouluampujat ym. tulee? En mä ainakaan halua menettää elämäänikin niiden idioottie takia. Yhteiskunta nyt vaan suojelee niitä, jotka lyttäävät toisia.
Siis toi on ihan tavallista, että heitetään joku kommentti ta nauretaan, kun joku jota syrjitään tai josta puhutaan seläntakana juttuja kulkee ohi. Tuskinpa ap vielä parista satunnaisesta kerrasta on tuollasta johtopäätöstä edes vetänyt. Tuo on sellasta kiusaamista, mistä ei voi ketään vetää vastuuseen ja sen lisäksi siinä on juuri tuo pointti se, että kiusattu ei saa helposti kokemuksilleen tukea kun ns auttaja tai kuuntelijakin voi esittää, että ei kai kiusattu vain kuvittele asiaa... Tsemppiä ap! no et todellakaan ala syrjäytymään minnekään! Seurasi on vain vääränlaista... No, vaikea sitä on vaihtaa jos jossakin oppilaitoksessa opiskelee, mutta työelämässä harvemmin on tuollaista. tai jos on, niin epätodennäköisemmin ...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En meinannut ensin uskoa, mutta yliopistossakin on ap:n kuvailemaa toimintaa! Viime syksynä kun aloitin opinnot muutaman välivuoden jälkeen, huomasin sivusilmällä miten pari hieman nuorempaa mimmiä tuijotteli mua päästä varpaisiin ja pyöritteli silmiään toisilleen. Hetken taannuin teiniksi ja rupesin murehtimaan, että mikä mussa on vikana, mutta sitten tulin järkiini ja päätin että olen hieno juuri tällaisenä luomuna oman tiensä kulkijana. Pukeudun siis ehkä hieman tavallista pelkistetympiin vaatteisiin ja hiukset on aina puhtaat, meikkiä en käytä yms. Myöhemmin olen saanut arvostelevia ja jopa oudon halveksivia katseita erityisesti noin viiden nuoren naisen "jengiltä", jotka kaikki pukeutuu ja laittaa hiuksiaan samantyylisesti kai nykymuodin mukaisesti, heillä on jopa samanmalliset laukut jokaisella.
ap, missä koulussa olet? Mulla on tuttava,joka on suorittanut lukion tenttimällä ja nyt on yliopisto-opiskelija. Sinä olet älykäs, kirjoitat hyvin ja pohdit asioita syvällisesti. Olet liian fiksu. Itse olen kiusattu, mutta matemaattisesti lahjakas. Kouluttauduin insinööriksi ja löysin paikan pienestä firmasta, missä suunnittelen, muut ovat miehiä. Miehetkin juoruilee, mutta minä saan olla rauhassa, minua kunnioitetaan. Hommat on järjestetty niin, että minun ei tarvitse käydä palavereissa juurikaan. Asiakkaita käy joskus, mutta tosi vähän ja tällä alalla asiakkaat on kivoja.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No joo mä ymmärrän tää vaikka olen aikuinenkiin. Minkalainen vanhempasi suhde on? Koetko että he rakastavat sinua tai että olwt heille tärkeä,nuori tai lapsi no se on elintärkeä jotta jaksaa ja haluaa elää. Kyllä myönnään että monet ihmiset ovat tarkoituksettaa ilkeita kyllä ja tyhmiä kylläkiin...monet jo aikuisetkiit ihmiset kärsivät siitä-usko pois. Onko sinulla joku hyvä unelma-unelmaammatti tai joku harrastus joka vie sinut sielusi myötä:),tykkäätkö tanssia tai piirtää tai laulaa tai hölkätä tai koirista tai kissoista. Aloita siitä. Puhu vanhemmillise tai läheisille ihmiselle-kysy välittävätkö he sinusta aidosti-voitko luottaa tosissaan varauksettomatta. Sinun ikäisenä suhtautuisin poikiin huumorilla...jos hän välittää sinusta aidosti hän ei kerjää seksia sinulta-monesti nuoret menevät ihastuksen perään ja pettyvät hirveesti-jos tyttö jouduu sellaisen kierteseen ja tuntee olonsa hyväksikäytetyksi niin silloinkiin itsemurhaajatukset voivat saada voima. Oppii itse välittämää n toisista ihmiseista tee joku pieni palmvelu odottamatta mitää itse-ihan pyytettömästi vaan kun naet että apua tarvitaan,se voi olla pikku juttu-tiskaminen,lohduttaminen tai rahan lainaminen-pieni summa :). Käy tutustumassa joitain seurakuntia,siellä on myös ihmisia;nyt on kevät ja saat muuta ajateltavaa. Menee lukioon,hanki hyvä koulutusta,ylä aste on tosissaan henkisesti tosi rankka,mulla oli samaa Venäjällä kun olen sieltä kotoisin,murrosikä on vaikea kehittymisaste kaikilla on omia kasvukipuja. Onnea sinulle,äläkä mieti mitään tyhmää,itsemurhia tehdään paljon ja silla saavat ikuisen surun ja murhen läheisille ,ystäville,mummille tai vaareille.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Oletko ihan varma että he puhuvat sinusta?
Vaikutat ihan älykkäältä ihmiseltä. Sitten kun yläaste päättyy, se pahin wt. aines menee amikseen tai lisääntymään sossun piikkiin slummilähiöihin, niin olosi helpottaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="03.04.2014 klo 16:16"]
Oletko ihan varma että he puhuvat sinusta?
[/quote]
No en tietenkään ole varma, mutta jännä sattuma että aina hihityttää tai voijeesusteluttaa silloin, kun mä kävelen ohi. Myönnän kyllä että olen tässä asiassa vähän vainoharhainenkin jo, aina jos selän takana nauretaan niin oletan että nauretaan mulle.
Yläaste on jo kaukana takanapäin, ja ikävä kyllä mä olen itse sitä sossuainesta, vaikka koulumenestyksessä ei sinänsä ongelmaa olekaan. Kyllä nää ilkeät pikkupissikset tulevat pärjäämään mua paremmin, elämä kun ei ole varsinaisesti oikeudenmukaista...
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="03.04.2014 klo 16:23"]
ootko läski tai jtn
[/quote]
Oon mä vähän, ja tosi rumakin. Ei kai ne nyt itseensä kauniimpaa kehtais haukkua.
ap
Seuraavan kerran kun kävelet heidän ohitseen, kysyt ihan pokkana että "mitä te siinä hihitätte?" jne. Olet yhtä arvokas ihminen kuin muutkin ja sinussa ei ole mitään vikaa vaan vika on kiusaajissa. Sano takaisin! Tsemppiä.
Itse kuvittelin masentuneena samanlaisia asioita. Mainitsitkin että työkyky on jo mennyt, saatko jostain apua mahd. psyykkisiin ongelmiin?
[quote author="Vierailija" time="03.04.2014 klo 16:33"]
Itse kuvittelin masentuneena samanlaisia asioita. Mainitsitkin että työkyky on jo mennyt, saatko jostain apua mahd. psyykkisiin ongelmiin?
[/quote]
Mun mielestä on kyllä toisaalta epäreilua kuitata kaikki sillä, että kuvittelen vain. Olen kuitenkin saanut haukkuja (ulkonäöstäni) koko elämäni, joskus se on mennyt jopa fyysiseksi. Oliko sekin kuvitelmaa? Niin kuin aiemmin myönsin, niin siinä mielessä olen vähän vainoharhainen, kun kuvittelen että kaikki selän takana nauramiset on mulle tarkoitettu, järki kuitenkin sanoo ettei niin ole.
Työykyvyn menetyksellä taas tarkoitan sitä, että mun on nykyään entistä vaikeampi olla ihmisten lähellä. Työpaikan hakeminen on lähes mahdotonta, koska pidän itseäni suunnilleen henkisesti jälkeenjääneenä ja kykenemättömänä normaaliin sosiaaliseen kanssakäymiseen. Mikään asiakaspalvelu ei esimerkiksi tule kysymykseenkään.
Mitä enemmän mietin erakoitumista, sitä enemmän se tuntuu oikealta. Mä olen masentunut ihmisten takia. Enkä jaksa enää miettiä miten monta kiloa mun pitää keventyä, etten herätä huomiota, tai mihin väreihin pitäis pukeutua, tai miten meikata, miten käyttäytyä, millä äänensävyllä ja -voimakkuudella puhua.
ap
[quote author="Vierailija" time="03.04.2014 klo 16:30"]
Seuraavan kerran kun kävelet heidän ohitseen, kysyt ihan pokkana että "mitä te siinä hihitätte?" jne. Olet yhtä arvokas ihminen kuin muutkin ja sinussa ei ole mitään vikaa vaan vika on kiusaajissa. Sano takaisin! Tsemppiä.
[/quote]
Itse menisin kanssa ystävällisesti toteamaan, että jos on jotain asiaa niin voi kertoa sen tässä ja heti, olen kuulolla.
Joskus on tullut tehtyä, kun esim. bussissa joku teinityttö alkaa kaverinsa kanssa kihertäen tuijottamaan, niin katsoo vaan reippaasti takaisin ja suoraan silmiin sellaisella kunnon "Niin?" -katseella.
Mä tiedän tunteen, ap. Usko pois.
Talvella kävelin ulkona ja harkitsin että otan unilääkkeitä ja meen nukkumaan jonnekin metsään = palellun hengiltä. Ajatukset katkes kun kasa poikia alkoi heittelemään mua lumipalloilla ja kun osa osui ohi, ilkkuivat kavereille kun eivät osuneet "kolme metriä leveään maalitauluun". En liikkunut kotoa tämän jälkeen kahteen viikkoon minnekään.
Mun kenkiä on haukuttu kassajonossa jne. absurdia.
Viimeksi tänään kaksi miehenalkua naureskeli mun ostoksille, ja arvaas mitä? Niillä oli aivan samat ostokset kuin mullakin. Ilmeisesti vaan aikuinen, isokokoinen nainen ei saa ostaa ruokaa tai juomaa julkisesti.
Vihaan ihmisiä.
Tänne on tullut paljon järkeviä vastauksia, ja kyllä se vähän lohduttaa tietää, että ihmisten joukossa on muutama hyväsydäminenkin joukossa. Silti täällä toi yksikin "kuuntele tunteitasi"-kommentti ihmetyttää. Ihan oikeasti, onko tollasia ihmisiä olemassa? Siis jotka kannustaa, ihan vaan netissäkin, toista kuolemaan? Ja jos, niin millaisia nää on, äitejä, isejä, nuoria, keski-ikäisiä?
Suoritan ihan vaan perustutkintoa enkä ole teini, vaikka siis nuorempien seurassa pääsääntöisesti opiskelen.
ap