Negatiiviset ja vääristyneet ajatukset itsestä

Itselläni on ollut ocd lapsesta saakka, myös vaikeaa masennusta toistuvia kausina. Paras apu on ollut kuntoutupsykoterapiasta. Oletko saanut juteltua asiasta ammattilaisten kanssa? Onko sinulla läheisiä ja luotettavia ystäviä, joille uskoutua?

Itselläni on tuota samaa. Minua kiusattiin lapsena ja nuorena paljon, ja jotenkin sisäistin ne muiden sanomiset osaksi omaa minäkäsitystäni. Ulkopuolisuuden tunne on minulla aina ollut vahva, samoin se tunne, että olen tavalla tai toisella muita huonompi. Huonommuuden tunne voi iskea siitäkin huolimatta, että monissa asioissa saatan olla jopa keskivertoa taitavampi ja lahjakkaampi. Poden huijarisyndroomaa. 

Itselläni on aina se dilemma, että vaikka tiedän noiden ajatusten olevan virheellisiä, niin... mitäs jos ne ovatkin totta? Entä jos olenkin oikeasti paha ja huono ihminen?

Negatiivisiin ajatuksiin ja näköalattomuuteen minulla on auttanut uuden koulutuksen aloittaminen, työnteko sekä se, että olen onnistunut säästämään paljon rahaa. Koulussa joutuu olemaan paljon esillä, ja se on lieventänyt myös esiintymispelkoa. Silti vähän väliä huomaan miettiväni, etten ole elämässäni siinä pisteessä, missä haluaisin olla. Vertailen itseäni muihin samanikäisiin (olen 40) ja poden huonommuutta. Koen, että en ole saavuttanut samoja asioita kuin useimmat tässä iässä. Tunnen myös masennusta ja syyllisyydentuntojakin joistain nuoruuden huonoista valinnoista. 

Juuri nyt poden suurta kriisiä ja surua erään ikävän elämäntapahtuman takia. On ollut todella raskasta, mutta yritän luottaa siihen, että ehkä jonain päivänä tunnelin päässä näkyy valoa. 

Kaikkea hyvää ap. Tämä vaikuttaa hyvältä keskustelunaloitukselta - olisi ihan kiva, jos tällainen keskustelu jatkuisi. 

Vierailija kirjoitti:

Itselläni on tuota samaa. Minua kiusattiin lapsena ja nuorena paljon, ja jotenkin sisäistin ne muiden sanomiset osaksi omaa minäkäsitystäni. Ulkopuolisuuden tunne on minulla aina ollut vahva, samoin se tunne, että olen tavalla tai toisella muita huonompi. Huonommuuden tunne voi iskea siitäkin huolimatta, että monissa asioissa saatan olla jopa keskivertoa taitavampi ja lahjakkaampi. Poden huijarisyndroomaa. 

Itselläni on aina se dilemma, että vaikka tiedän noiden ajatusten olevan virheellisiä, niin... mitäs jos ne ovatkin totta? Entä jos olenkin oikeasti paha ja huono ihminen?

Negatiivisiin ajatuksiin ja näköalattomuuteen minulla on auttanut uuden koulutuksen aloittaminen, työnteko sekä se, että olen onnistunut säästämään paljon rahaa. Koulussa joutuu olemaan paljon esillä, ja se on lieventänyt myös esiintymispelkoa. Silti vähän väliä huomaan miettiväni, etten ole elämässäni siinä pisteessä, missä haluaisin olla. Vertailen itseäni muihin samanikäisiin (olen 40) ja poden huonommuutta. Koen, että en ole saavuttanut samoja asioita kuin useimmat tässä iässä. Tunnen myös masennusta ja syyllisyydentuntojakin joistain nuoruuden huonoista valinnoista. 

Juuri nyt poden suurta kriisiä ja surua erään ikävän elämäntapahtuman takia. On ollut todella raskasta, mutta yritän luottaa siihen, että ehkä jonain päivänä tunnelin päässä näkyy valoa. 

Kaikkea hyvää ap. Tämä vaikuttaa hyvältä keskustelunaloitukselta - olisi ihan kiva, jos tällainen keskustelu jatkuisi. 

Olen samaa mieltä että tämä on todella tärkeä aihe!

Tuo aloituksen kuvaus sopii minuunkin kuin nenä päähän. Minulla ei tosin ole mitään diagnooseja. En ole enää vuosikausiin edes yrittänyt hakea apua. Yritän vain sinnitellä.

Eli en tiedä, mikä tai kuka voisi auttaa. Jos joku tietää, niin kerro toki.

Onko ap paikalla vielä? Entä muut? Itseäni kiinnostaisi tämä aihe kovasti.