Kokemusta suhteesta jossa lapsi - vanhemmat asuu erillään?

Huhuu?

Mä tiedän pari tuollaista perhettä.

Molemmissa parisuhteet pysyi kasassa.

Toiset muutti yhteen, kun nuorempi lapsi oli 12-vuotias ja toinen pariskunta ei asu vieläkää yhdessä, lapsia kolme ja nuorinkin jo koulussa.

Eli voi toimia, ihmisistä kiinni kuten parisuhteet ylipäätään muutenkin.

No ei tosiaan toimi, varsinkin jos kyseessä on ensimmäinen lapsi. Vauvan hoitoa on 7/24 ja silloin on parempi, että asutaan saman katon alla ja osallistutaan yhdessä vauvan hoitoon. Jos jotenkin kuvittelette, että pystytte vuorottelemaan vauvan kanssa, olette ihan hakoteillä. Kuinka kuvittelette pitävänne suhteen kasassa, jos vauva huutaa aina toisen "vahtivuorolla" kaikki yöt ja päivät. Ei siinä väsyneenä kovin paljoa kiinnosta toisen kanssa seurustella, eikä välttämättä jaksakaan, jos on univelkaa. Jos lapsi on tulossa, muuttakaa yhteen. Elämänmuutos on kuitenkin niin iso, ettei arkea jaksa yksin hoitaa, vaikka vauva menisikin välillä toisen luokse hoitoon. Voi olla pienelle vauvallekin vaikeaa saada kiintymyssuhdetta vanhempiinsa, jos aina paikalla on vain toinen.

Meillä on näin. Lapsi asuu mun (äiti) luona, on nyt 3v. Välillä sieppaa kun tuntuu et isä käy täällä vaan kääntymässä mut tilanne olis meillä ihan sama vaikka mies oliskin kirjoilla täällä. Mä aattelen asiaa niin et mulla on isompi päätösvalta lapsen asioihin meidän systeemissä. Toki kunnioitan isänkin mielipidettä etten nyt keskustelematta mitä vaan päätä. Tää ei ehkä toimis jos ei mulla olis isompiakinlapsia, eli tähän ruvetessani olen tiennyt mitä lapsenhoito on,

Meillä kaksi pientä lasta, jotka hoida 97%:sti. Toinen käy kylässä muutaman tunnin viikossa. En jaksaisi, mutta pakko kai se on. En haluaisi edes "seurustella", jos tätä sellaiseksi voi edes kuvailla, mutta jos ei "seurusteltaisi", tuskin saisin edes tuota muutaman tunnin hengähdystaukoa viikossa. Lapset jäisi kokonaan minulle ja hoitaisin heidät 100%:sti itse. Noin tuhat kertaa päivässä ajattelen etten jaksa, mutta tähän asti olen jaksanut ja tiedän että jaksan tästä eteenpäinkin, kun on vaan pakko. Ei vaan pidä pysähtyä miettimään sitä liikaa, että tässä on vielä monta pitkää vuotta edessa, ennen kuin lapset hiukan kasvavat ja alkavat pärjäämään hetken itsekseen ja ilman jatkuvaa auttamista. Sitten voin lopettaa tämän paskan suhteen. Toivon vaan sydämestäni, ettei lapset menetä samalla toista vanhempaa.

On kokemusta, valitettavasti. 12v jo kestänyt, loppua ei näy. Olen täysin uupunut, mies saa rusinat pullasta. Huonoin suhde ikinä! Odotan vaan lopullista eroa. Inhoan nykyään lasteni isää :(

miksi tällainen kuvio (Lapsi, seurustellaan, mutta asutaan erillään)? työskenteleekö&asuuko mies toisella paikkakunnalla? 

Kutonenkin käyttää miestä hyväkseen. Miksi sen miehen kanssa pitää olla lainkaan jos pointtina on kuitenkin vaan parin tunnin hengähdys lapsista? Melko kurjaa.

En voisi itse eläväni noin. Joko ollaan yhdessä tai ei olla. Jos mies on muutaman tunnin viikossa lapsia vahtimassa niinn enempikin saisi jos eroaisitte ja ottaisitte ihan viralliset tapaamisajat lapsille. Mutta miten vaan hankaloimman tavan keksii..

No meillä on toiminut. Minä olen siis yksinhuoltaja, mutta seurustellaan miehen kanssa kumminkin (häntä ei ole merkitty mihinkään lapsen isäksi, isä virallisesti tuntematon). Pärjäähän ne seurustelemattomat yksinhuoltajatkin, miksei sitten lapsen isän kanssa seurustelevat?