Miten aikuinen pääsee magneettikuvaan nukutuksessa?
Kyselen erään läheisen puolesta. Henkilöllä on klaustrofobia eikä mitenkään pysty kyllä menemään kuvaukseen ilman nukutusta. Mikään diapam tai vastaava ei siis todellakaan riitä hänen tapauksessaan.
Pitääkö mennä jotenkin omalla kustannuksellaan?
Kommentit (50)
Pyytää avoimen magneettikuvauslaitteen niin ei ole siinä ahtaassa tuubissa ja sen lisäksi tujut rauhoittavat.Niitä avoimia kyllä löytyy kun osaa vaatia.
Se paikallaan pysyminen on muuten haastavaa. Itsellä kuvattiin polvi, ja vaikka kuinka yritin pitää rennosti paikoillaan, aina joku lihasnykäisy tuli. Jännittämällä paikoilleen vielä pahempi.
Saivat kuitenkin riittävän hyvät kuvat.
Enpä osannut edes rauhoittavaa kysyä. Multa otettiin tokalla kerralla neulanäytteitä ja kyllä siinä meni yli tunti. Oli jotkin aiemmin otetut ultrakuvat peilikuvina tiedostoissa ja vähän hämminkiä siitä.
Laite piti sellaista meteliä, ettei siinä kuullut radiosta mitään. Rupesin tarkkailemaan niitä töö-töö-tuu-tuu -ääniä ja keskityin sitten niihin. Vähän sama kuin, jos katselee pilviä taivaalla ja näkee niissä hahmoja.
Ei ollut kivaa ei, mutta minkäs teet. Halusin, että tutkimus hoidetaan pois ja että päästään seuraavaan vaiheeseen.
Mulla on ahtaanpaikankammo, mutta ei siitä mitään kysytty etukäteen vuonna 2010.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kerron oman kokemukseni yliopistosairaalasta. Olin siis varma, että voimakkaasti ahtaanpaikankammoisena kuvaus jää tekemättä vaikka olisi esilääke, mutta mitenkäs kävikään.
Peruin jo ajan kammoni takia, mutta lääkäri soitti perään, että kyllä nyt on tultava, että pahanlaatuisuysepäily tietystä elimestä poissuljetaan. No, pyysin, että antavat vahvan esilääkkeen (nukutus ei ole mahdollista, koska on pystyttävä ottamaan tarvittaessa ohjeita vastaan sekä hallittava vartalonsa) ja jalat edellä kuvaukseen sekä kahdesta valittavana olevasta putkesta siihen isompaan jonka halkaisija on ainakin 70 cm, muuten koko hommasta ei tule mitään.
Sairaalaan saavuttuani, ampullissa ollut 5mg rauhoittava esilääke annettiin vesimukissa, vaikutti lähestulkoon heti. Kun näin magneettikuvauslaitteen niin olin ihan, että ei ole totta!
Luulemani kapea umpiokammoputki olikin huippumoderni ja ensinnäkin todella lyhyt, vain n. 170 cm pitkä, molemmista päistä avoin ja todellakin iso, vaikka olen isokokoinen ja roteva nainen, olisin mahtunut sinne kaksi kertaa päällekäin tai sivuttain. Pelkoni oli siis täysin turha, lisäksi sai samalla kuunnella kuulokkeista radiosta itse valittua kanavaa, puhetta kuunnellessa aika menee nopeasti. Oma kuvaukseni kesti yli puoli tuntia, mutta aika ei tuntunut yhtään pitkältä eikä ollut vaikeaa olla paikoillaan vaikka epäilin asiaa. Lisäksi pääni ei edes ollut koko laitteen sisällä kokonaan koska olen yli 170 cm pitkä. Paniikkinappulan saa käteensä ja voihan pitää silmänsä kiinni koko ajan ja keskittyä radio-ohjelmaan. Magneettikuvaushuoneeseen olisi lisäksi
saanut ottaa kaverinkin mukaan (24 h ajokielto esilääkkeen ottajille) joka voi tarvittaessa vaikka pitää kädestä tai jalasta kiinni koko kuvauksen ajan. Kuvauksen tekevä hoitaja on koko ajan muutama metrin päässä, huoneessa ei ole pimeää, mikä sekin varmaan pelkääviä helpottaa.
Youtubesta löysin toisen sairaalan esittelyvideon varmaan samankokoisesta putkesta, modernit laitteet ovat tosi helppoja ja miellyttäviä tutkimuksen kannalta. Oma kokemukseni Kysistä, mutta luulisin, että jokaiseen yliopistosairaalaan ainakin on jo tänä päivänä hankittu modernit laitteet, ei jää ahtaanpaikankammosta kiinni, ettei uskaltaisi hoitoon mennä.
Kiitos sulle tästä informaatiopaketista. Olen itsekin menossa magneettikuvaukseen ja on hirveä klaustrofobia. Nyt, kun näitä kommentteja luin, ajattelin että on pakko perua koko homma. Nyt menen ainakin paikan päälle.
Kannattaa soittaa sinne ajanvaraukseen etukäteen ja kertoa ahtaanpaikankammosta, heille se on arkipäivää pistävät varauksen sinulle isoimpaan putkeen, esilääkettä otettaessa pitää tulla 30 minsaa etukäteen. Mutta tosiaan kun näet sen modernin laitteen, varmasti huomaat, että lääke oli turha. Jos meillä täällä Kuopiossakin on näin uudet ja hyvät laitteet niin ei ne isommilla paikkakunnilla voi sen vanhemmat ja huonommat olla kun potilasmäärä on suurempi.
Tietääkö kukaan missä on avoimia magneettikuvaus laitteita,en pystynyt esilääkityksestä huolimatta menemään 60cm putkeen ja tutkimukset loppui siihen.On tää nyt niin väärin että lääkärit ei kerro mistä löytyy laite johon voisin mennä ja siten saada apua vaivoihin jotka haittaa jokapäiväistä elämää
Olin ensimmäisen kerran tutkimuksessa noin 20 vuotta sitten. Minulla ei ole klaustrofobiaa mutta koin sen ahtaan putken sen verran epämiellyttäväksi, että pidin silmät kiinni koko ajan. Hyvin meni. Nyt olin tutkimuksessa pari kuukautta sitten. Putki oli selvästi avarampi kuin edellisellä kerralla. Sen myönsivät hoitajatkin. Nyt olin silmät auki niin rauhallisena, että meinasin nukahtaa. Ne putket ovat oikeasti avarampia. Siis ainakin Helsingissä Hus'n sairaalassa.
Ainakin Helsingissä Töölön Mehiläisessä, sinne aika varatuna ensi viikolla.
Ja ihan julkiselta puolelta sinne lähete
Vierailija kirjoitti:
Googlailin tätä ja esitietolomakkeissa kysytään häiritsevästä ahtaan paikan kammosta. Ovat ne varmasti nähneet siellä kaikenlaista.
Mulle ainakin sanoivat, että osa ei pysty käymään läpi magneettikuvausta ahtaan paikan kammon takia. Pitkän tauon jälkeen se tuntuu aina ikävältä, mutta kun hengittelee rauhassa niin äkkiä siihen tottuu. Viimeksi meinasin nukahtaa.
Vierailija kirjoitti:
Tietääkö kukaan missä on avoimia magneettikuvaus laitteita,en pystynyt esilääkityksestä huolimatta menemään 60cm putkeen ja tutkimukset loppui siihen.On tää nyt niin väärin että lääkärit ei kerro mistä löytyy laite johon voisin mennä ja siten saada apua vaivoihin jotka haittaa jokapäiväistä elämää
Niinkuin tuossa kirjoitin niin Meilahdessa olin tutkimuksessa, jossa halkaisija oli 70 cm. Esim. Lääkärikeskus Aavassa Kampissa samanlainen koneisto. Olen siinä käsityksessä, ett ne ovat aika yleisiä nykyisin.
Kiitos sulle tästä informaatiopaketista. Olen itsekin menossa magneettikuvaukseen ja on hirveä klaustrofobia. Nyt, kun näitä kommentteja luin, ajattelin että on pakko perua koko homma. Nyt menen ainakin paikan päälle.