Joko olette hylänneet krääsän josta kamppailitte Black Fridayssa 2019?
Vai muistaako niitä enää kun on kahmittava jo uutta.
Kommentit (28)
Ai 2019?! Vuoden 2020 kamatkin on roskiksessa. Haloo Black Fridaysta on jo kuukausi.
Ajankohtainen kysymys!
Juuri ollaan täällä hotellissa, joka otetiin joulua varten BF alesta. Ei tarvitse sukulaisten vuodesohvalla nukkua. Ei kaduta, vielä yksi yö.
"Suren" edelleen, kun alennuskengät oli liian pienet ja ne piti palauttaa. Ne on niin suosittuja, että aina vain haluamani koko on loppu täydellä hinnallakin joka kaupassa. Ei tullut hutia tässä.
Trikoot on värinsä vuoksi (kuultaa läpi) jääneet vähälle käytölle. Pitää löytää hyvät lahkeelliset alushousut sopivassa värissä, niin asia korjaantuu.
Hankin induktiolieden, johon sain reilun alennuksen mm nykyhintaan vertaillen noin -40%.
Ei, en ole hylännyt, toimii edelleen kuten uutena ja on muutenkin ihan uuden veroinen, vaikka käyttöä on ollut lähes päivittäin.
Ostin vuosi sitten BF uuden puhelimen ja vieläkin on käytössä.
Tänä vuonna en ostanut mitään.
Ostin tuolloin matkan kanarialle ja matka toteutettiin tammikuussa 2020. On kyllä kiitollinen olo jälkeenpäin, että saimme kokea tuon matkan ja saimme ihania muistoja siittä. Nyt ei tiedä milloin voi taas matkustaa, ja tuleeko kohdemaat enää koskaan, tai ainakaan pitkään aikaan olemaan entisellänsä.
Joulun 2019 puhelimetkin heitettiin juuri pois.
Jouluna viimeistään pitää hylätä kaikki toimivat puhelimet ja saada uusi.