Lue keskustelun säännöt.
Laihana olo ei olekaan sen ihmeellisempää! t. entinen ikiläski
01.04.2014 |
Melkoinen pettymys suorastaan. En onneksi tätä varten sittenkään tällä kertaa laihduttanut, vaan laihtuminen tapahtui tahattomasti kuormittavan elämäntilanteen aikana.
Aluksi sitä tietysti leijaili pilvissä aina, kun jokin toi esille hoikan olomuotoni ja toki se ajoittain tuntuu vieläkin ihan hyvältä. Mutta en minä kyllä missään nimessä onnellisempi ole kuin lihavanakaan.
Tämänkö takia oikeasti kärsin aikoinani hirveästi laihduttaessani, usein lopulta itsesäälin vallassa repsahtaen? Surettaa erityisesti ajatella niitä kaikkia missattuja elämyksiä, joihin en silloin laihdutuskuurieni vuoksi tarttunut, kuten lukuisia juhlia ja lomareissuja, vierailuja.. :(
Onko täällä muita laihtumisen tuomaan elämään pettyneitä? Vai onko laihtuminen tehnyt teidät muut onnellisemmiksi?
Kommentit (30)
Sama täällä. Laihdutin parissa vuodessa 76 kilosta 53 kiloon. Laihduttaessani uskoin, että kunhan laihdun, minusta tulee superenerginen, löydän miehen, saan perheen, yksinäisyys loppuu.... Mutta eipä se niin mennytkään. Nyt olen hoikka, mutta edelleen sinkku, ei ole ystäviä, en ole sen energisempi kuin ennen...
Tosin en minä ENÄÄ ole mitenkään katkera, olen itse asiassa oppinut tykkäämään erakkomaisesta elämästäni :) Mutta sen olisi voinut tehdä ylipainoisenakin, oikeastaan aika turhaa tämä laihtuminen minulle oli.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ai. Minun kohdallani laihdutus taas oli aivan maailman mullistava asia, nimenomaan positiiviseen suuntaan. Maailma aukesi aivan uudella tavalla. Kuoriuduin kotelostani ja uskalsin ottaa kontaktia ihmisiin. En enää istunut pelkkänä seinäruusuna illanistujaisissa vaan uskalsin jopa puhua jotain. Itsevarmuus nousi kohisten ja tuntui että tutustuin uusiin ihmisiinkin paljon luontevammin. Myös jatkuva häpeän tunne yleisillä paikoilla esim. syödessä hävisi. Tuntui että kyllä minä ihan oikeasti saan syödä, eikä kukaan tuijota. Lihavana sitä syö kyllä myös samalla tavalla sen jätskin sieltä jätskikiskalta tai ravintolassa, mutta siihen liittyy sellainen alitajuinen häpeä. Haluaa olla mahdollisimman huomaamaton ja miettii että kattoiko toikin nyt pahasti kun läski tässä vaan jäätelöä vetelee. Sitten vielä ihan fyysisellä puolella avautui uusi maailma, tai sanotaanko, että kaiken maailman läskeistä johtuneet rajoitteet poistuivat. Linnanmäellä ensimmäistä kertaa vuosiin pystyin menemään mihin tahansa laitteeseen, miettimättä mahtuuko turvapuomi kiinni ja käännytetäänkö minut takaisin jonosta koon vuoksi. Näin ei ole koskaan lihavana päässyt käymään kylläkään, koska olen tunnustanut itselleni realiteetit ja tajunnut pysyä pois noista laitteista joissa huomaan olevan tiukemmat turvalaitteet. Eli en lihavana ole edes ranneketta viitsinyt hankkia koska en useimpiin aikuisten laitteisiin kehtaa mennä kokeilemaan mahtuuko, puhumattakaan ettei lasten kanssa voi mennä lastenlaitteisiin, kun ei vaan mahdu. Se on todella surku. Lisäksi pystyin hoikkana käymään huoletta puutarhajuhlissa riippukeinuun, hyppimään lasten kanssa trampoliinilla, ajaa pyörällä ilman että tuntuu että penkki porautuu perseeseen, ostaa kauniita vaatteita, käyttää korkokenkiä... Esimerkkejä on lukuisia. HUOH, kunpa saisin tuon elämän takaisin. Olen siis vuosien saatossa lihonut kaikki 33 kg takaisin mitä laihdutin. Tämän raskauden jälkeen alkaa jälleen painonpudotus, se on varma!
Kivoin ja NÖYRIN naispuolinen ihminen kenen tunnen on toooosi ylipanoinen. Että kyllä se luonne ratkaisee paljon.
Mielenkiintoista kuulla teidän muiden kokemuksia. :)
2, en koe olevani onneton, mutten laihtumisen myötä tullut sen onnellisemmaksi. Varmasti odotukseni laihuuden tekemästä onnellisuudesta olivatkin harhaiset. On kiva kuulla, miten saman asian ovat muut laihtuneet kokeneet.
4, ethän pidä törkeänä, jos kysyn, kuinka kauan ehdit olla hoikka? Itsekin olin siinä alkuhuumassa iloinen ja luulin sen kestävän ikuisesti. Älä ymmärrä väärin, en suinkaan halveksi subjektiivista kokemustasi laihtumisen tuomasta onnellisuudesta. Kaikkihan me olemme erilaisia. :)
ap
Tämähän on se syy, miksi psykologi on tarpeen monelle kauneusleikkaukseen haluavalle. Ihminen oppii syyttämään ongelmistaan jotain asiaa, jota ilman kaikki olisi hyvin. Mutta kun tämä ongelma poistuu, ja elämä on sitä mitä ennenkin, tulee usein kriisi. Pitää kohdata se todellinen ongelma ilman tekosyitä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Täällä entinen ikilaiha sanoo, ei ole elämä muuttunut mitenkään, aina on ollut ihan yhtä kivaa!
[quote author="Vierailija" time="01.04.2014 klo 16:19"]
Sama täällä. Laihdutin parissa vuodessa 76 kilosta 53 kiloon. Laihduttaessani uskoin, että kunhan laihdun, minusta tulee superenerginen, löydän miehen, saan perheen, yksinäisyys loppuu.... Mutta eipä se niin mennytkään. Nyt olen hoikka, mutta edelleen sinkku, ei ole ystäviä, en ole sen energisempi kuin ennen...
Tosin en minä ENÄÄ ole mitenkään katkera, olen itse asiassa oppinut tykkäämään erakkomaisesta elämästäni :) Mutta sen olisi voinut tehdä ylipainoisenakin, oikeastaan aika turhaa tämä laihtuminen minulle oli.
[/quote] Laihtuminen EI IKINÄ ole turhaa. Terveempi ja kauniinpi on kun on hoikka. Lihavuus on äärimmäisen vaarallista ja RUMAA.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minulla on toisin päin että luulin etten voisi elää lihavana ja vain laihana on kaunis ja seksikäs.
No pikku hiljaa niitä kiloja tuli ja ei se ollutkaan niin kamalaa.
Nyt olen lievästi ylipainoinen 45v. ja olen ihan onnellinen ja tyytyväinen elämääni ja itseeni.
Minun elämäni helpottui ja muuttui kaikin tavoin kivemmaksi, kun hoikistuin. Olen itsevarmempi, en enää häpeä itseäni, olen iloisempi ja olen saanut sitä kautta ystäviä, joita minulla ei ennen ollut lainkaan. Ihana myös pukeutua mihin vain, kuin kaikki vaatteet sopivat eivätkä kiristä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="01.04.2014 klo 16:33"][quote author="Vierailija" time="01.04.2014 klo 16:19"]
Sama täällä. Laihdutin parissa vuodessa 76 kilosta 53 kiloon. Laihduttaessani uskoin, että kunhan laihdun, minusta tulee superenerginen, löydän miehen, saan perheen, yksinäisyys loppuu.... Mutta eipä se niin mennytkään. Nyt olen hoikka, mutta edelleen sinkku, ei ole ystäviä, en ole sen energisempi kuin ennen...
Tosin en minä ENÄÄ ole mitenkään katkera, olen itse asiassa oppinut tykkäämään erakkomaisesta elämästäni :) Mutta sen olisi voinut tehdä ylipainoisenakin, oikeastaan aika turhaa tämä laihtuminen minulle oli.
[/quote] Laihtuminen EI IKINÄ ole turhaa. Terveempi ja kauniinpi on kun on hoikka. Lihavuus on äärimmäisen vaarallista ja RUMAA.
[/quote]
Samoin on laihuuskin. Vaarallista ja rumaa. Terkuin normikokoinen
Olin tavoitepainossani kaksi vuotta, jonka jälkeen hiljalleen alkoi hilautua ylöspäin ja jossain vaiheessa sitä vaan sitten luovutti. Olin 24-26 vuotias tuolloin ja viimeksi olin ollut normaalipainossa teini-ikäisenä, n. 16 vuotiaana. Nyt siis läskiä elämää takana taas useampi vuosi :(
Sisältö jatkuu mainoksen alla
13 oli siis tuo numero 4 :)
T. nro neljä
[quote author="Vierailija" time="01.04.2014 klo 16:21"]
Ai. Minun kohdallani laihdutus taas oli aivan maailman mullistava asia, nimenomaan positiiviseen suuntaan. Maailma aukesi aivan uudella tavalla. Kuoriuduin kotelostani ja uskalsin ottaa kontaktia ihmisiin. En enää istunut pelkkänä seinäruusuna illanistujaisissa vaan uskalsin jopa puhua jotain. Itsevarmuus nousi kohisten ja tuntui että tutustuin uusiin ihmisiinkin paljon luontevammin. Myös jatkuva häpeän tunne yleisillä paikoilla esim. syödessä hävisi. Tuntui että kyllä minä ihan oikeasti saan syödä, eikä kukaan tuijota. Lihavana sitä syö kyllä myös samalla tavalla sen jätskin sieltä jätskikiskalta tai ravintolassa, mutta siihen liittyy sellainen alitajuinen häpeä. Haluaa olla mahdollisimman huomaamaton ja miettii että kattoiko toikin nyt pahasti kun läski tässä vaan jäätelöä vetelee. Sitten vielä ihan fyysisellä puolella avautui uusi maailma, tai sanotaanko, että kaiken maailman läskeistä johtuneet rajoitteet poistuivat. Linnanmäellä ensimmäistä kertaa vuosiin pystyin menemään mihin tahansa laitteeseen, miettimättä mahtuuko turvapuomi kiinni ja käännytetäänkö minut takaisin jonosta koon vuoksi. Näin ei ole koskaan lihavana päässyt käymään kylläkään, koska olen tunnustanut itselleni realiteetit ja tajunnut pysyä pois noista laitteista joissa huomaan olevan tiukemmat turvalaitteet. Eli en lihavana ole edes ranneketta viitsinyt hankkia koska en useimpiin aikuisten laitteisiin kehtaa mennä kokeilemaan mahtuuko, puhumattakaan ettei lasten kanssa voi mennä lastenlaitteisiin, kun ei vaan mahdu. Se on todella surku. Lisäksi pystyin hoikkana käymään huoletta puutarhajuhlissa riippukeinuun, hyppimään lasten kanssa trampoliinilla, ajaa pyörällä ilman että tuntuu että penkki porautuu perseeseen, ostaa kauniita vaatteita, käyttää korkokenkiä... Esimerkkejä on lukuisia. HUOH, kunpa saisin tuon elämän takaisin. Olen siis vuosien saatossa lihonut kaikki 33 kg takaisin mitä laihdutin. Tämän raskauden jälkeen alkaa jälleen painonpudotus, se on varma!
[/quote]
Tällaiset tarinat juuri todistaa, ettei ongelma ole se fyysinen ulkomuoto, vaan vikaa on korvien välissä! Ei hyvinvoiva, terve ihminen päästä itseään tuollaiseen kuntoon, varsinkaan kahdesti! Pliis menkää terapiaan ja hoitakaa itsenne kuntoon, siinä samalla ne kilotkin karisee, kun elämään saa muuta sisältöä kuin jokaisen suupalan vahtaus ja muuta intohimoa kuin ruoka.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="01.04.2014 klo 16:21"]
Ai. Minun kohdallani laihdutus taas oli aivan maailman mullistava asia, nimenomaan positiiviseen suuntaan. Maailma aukesi aivan uudella tavalla. Kuoriuduin kotelostani ja uskalsin ottaa kontaktia ihmisiin. En enää istunut pelkkänä seinäruusuna illanistujaisissa vaan uskalsin jopa puhua jotain. Itsevarmuus nousi kohisten ja tuntui että tutustuin uusiin ihmisiinkin paljon luontevammin. Myös jatkuva häpeän tunne yleisillä paikoilla esim. syödessä hävisi. Tuntui että kyllä minä ihan oikeasti saan syödä, eikä kukaan tuijota. Lihavana sitä syö kyllä myös samalla tavalla sen jätskin sieltä jätskikiskalta tai ravintolassa, mutta siihen liittyy sellainen alitajuinen häpeä. Haluaa olla mahdollisimman huomaamaton ja miettii että kattoiko toikin nyt pahasti kun läski tässä vaan jäätelöä vetelee. Sitten vielä ihan fyysisellä puolella avautui uusi maailma, tai sanotaanko, että kaiken maailman läskeistä johtuneet rajoitteet poistuivat. Linnanmäellä ensimmäistä kertaa vuosiin pystyin menemään mihin tahansa laitteeseen, miettimättä mahtuuko turvapuomi kiinni ja käännytetäänkö minut takaisin jonosta koon vuoksi. Näin ei ole koskaan lihavana päässyt käymään kylläkään, koska olen tunnustanut itselleni realiteetit ja tajunnut pysyä pois noista laitteista joissa huomaan olevan tiukemmat turvalaitteet. Eli en lihavana ole edes ranneketta viitsinyt hankkia koska en useimpiin aikuisten laitteisiin kehtaa mennä kokeilemaan mahtuuko, puhumattakaan ettei lasten kanssa voi mennä lastenlaitteisiin, kun ei vaan mahdu. Se on todella surku. Lisäksi pystyin hoikkana käymään huoletta puutarhajuhlissa riippukeinuun, hyppimään lasten kanssa trampoliinilla, ajaa pyörällä ilman että tuntuu että penkki porautuu perseeseen, ostaa kauniita vaatteita, käyttää korkokenkiä... Esimerkkejä on lukuisia. HUOH, kunpa saisin tuon elämän takaisin. Olen siis vuosien saatossa lihonut kaikki 33 kg takaisin mitä laihdutin. Tämän raskauden jälkeen alkaa jälleen painonpudotus, se on varma!
[/quote]
Mun mielestäni sun viestisi just todisti sen mitä ap. viestissään kirjoitti: OIKEASTI mikään ei ole siitä laihtumisesta kiinni.
Se, että olet päättänyt hävetä itseäsi lihavana ja sen takia ITSE rajoitat elämääsi, on täysin oma valintasi, ei kenenkään muun. Ihan yhtä hyvin sä voisit nyt puhua muille juhlissa, syödä jäätelösi hyvällä mielellä, pomppia trampoliinilla jne.
Mä päätin jo joskus syömishäiriöisenä teininä ( kun varmaan alitajuisesti tajusin etten tule ikinä laihtumaan), että mä en anna läskieni ikinä rajoittaa mua. Mä menen rannalle bikineissä jos haluan, syön missä haluan ja mitä haluan, menen paikkoihin joihin haluan mennä, ja ylipäätään RAKASTAN itseäni.
Varsin järkevää se on ollutkin, koska nyt 35-vuotiaana, 108kg painossa mä voin elää onnellista elämää, ja olen saavuttanut elämässäni kaikki tavoitteet, joista haaveilin nuorena. Mulla on ihana mies, kolme suloista lasta, mahtava duuni unelmieni alalla ja paljon läheisiä ystäviä näin muutamia asioita mainitakseni. Lisäksi elän vailla rupsahtamisen ja vanhenemisen pelkoa, koska mikään saavuttamistani asioista ei liity ulkonäkööni.
Mä myös liikun paljon, ja mulla on ihan testatusti hyvä lihaskunto, joten ei mulle mitkään lasten kanssa juoksemiset tai trampalla hyppimiset aiheuta mitään ongelmia.
Mulla on siis läpi elämäni jatkunut syömishäiriö myös, joka liittyy vahvasti ADHD:n joka mulla myös on diagnosoitu nyt aikuisiällä. Näyttäisi siltä, että pikkuhiljaa lääkityksen kanssa mun paino alkaa laskemaan, ja se on ihan hyvä juttu. Mutta en mä ihan heti keksi millä lailla mun elämäni sen laihtumisen myötä oikeasti merkittävissä asioissa paremmaksi muuttuisi.
Itse olin taas koko nuoruuteni todella hoikka ja vasta kun lihoin tajusin, ettei siinä ole mitään ihmeellistä. Painoni on käynyt myös aikoinaan ylipainon puolella ja silloinkin olo oli tosi inhottava. Näin keskikokoisena ja -painoisena jaksaa paremmin ja tunnen vartalonikin omakseni :)
Olen laihtunut itsestään avioeron myötä. Satuttaa puheet hoikasta ulkonäöstä ja hyvältä näyttämisestä. Laihduin siis normaalipainon sisällä 15kg. Oikeastaan törkeää huomautella kenenkään ulkomuoidoista. Miksei kukaan kysy, kuinka jaksat tai voiko olla avuksi? Ehkä liian vaikeaa.
Hmm väittäkääpä mitä väitätte, mutta onhan ihmisten asenteet ylipainoisia kohtaan ihan avoimesti esillä, ihan vaikka tälläkin palstalla. Ei ole siis korvien välissä olevaa kuvitelmaani, että ylipainoisena saan jos en paheksuvia, niin ainakin pitkiä ihmetteleviä katseita kun syön julkisella paikalla jotain hyvin kaloripitoista. Joskus kyllä ihan niitä paheksuviakin. Ihan turha yrittää syöttää, että ylipainoinen itse rajoittaa elämäänsä. Toki siinä mielessä, että pitää itsensä ylipainoisena eikä tee asialle mitään, mutta asenteet on ihmisissä sen verran esillä, että kuka tahansa tulee vuosien myötä varovaisemmaksi tuomaan itseään esille, jos ylipainoa on todella paljon. Lisäksi fyysiset rajoitteet nyt ovat aiva täysin faktisia!
Osa tietysti on luonteeltaan vaan hiljaisempia ja syrjäänvetäytyvämpiä oli hoikka tai lihava. Omalla kohdallani voin sanoa, että olin todella vapautuneesti oma itseni pitkästä aikaa, kun sain ylipainon pois. Se joka kehoitti menemään terapiaan, olet jäljillä, sillä ainahan ylensyöntiin on joku syy. Ei välttämättä vaadi aina terapiaa, mutta joskus sitäkin. Itselläni oli todella köyhä lapsuus, ruokaa hyvin niukasti ja välillä vain leipäjonon homeista känttyä tai mustikoita metsästä. Meille ostettiin myös "tilipäivänä" sitten herkkuja välillä kohtuuttomasti, joten en ole lapsuuden kodistani saanut terveellisiä ruokailutottumuksia mukaani. Lihomiseni alkoikin niihin aikoihin kun muutin 18 vuotiaana mieheni kanssa yhteen ja sain ostaa mitä ruokaa halusin. Söinkin sitä sitten välillä kuin maailmanlopun edellä, kun olin tottunut siihen, että jos ei ensimmäisten joukossa ole syömässä niin pian kaappi on tyhjä ja seuraavaa ruokaa saa odottaa. Nyt, kun olen jo yli kolmenkymmenen voin sanoa, että tuosta syömisestä on tullut vain tapa ja sokerikoukussa ollaan. Kun laihdutin sen 33 kiloa, niin en voinut sietää rasvaista tai sokerista makua suussani ja vannotin että jos joku päivä vielä löydän itseni 33 kg ylipainoisena niin minut voi vetää hirteen. Noh, niinpä siinä vain kävi. Minulta vaati äärettömästi työtä pysyä tavoitepainossani, elämäni oli ihan pelkkää laihduttamista, vaikka olin jo laihtunut! Viikoksikin kun hölläsin niin, että söin kohtuudella, EN YLI, mutta en noudattanut tiukkaa rutiinia, niin tuli jo muutamassa päivässä 2-3 kg painoa. En vain jaksanut sitä, koska olin kuvitellut että kun 1,5 vuotta pudotan painoani, niin jossain vaiheessa alkaa sitten se ylläpito vaihe. Sitä ei koskaan voinut aloittaa. Kliseiseltä kuin kuulostaakin, mutta vatsani toimii todella laiskasti ja osasyyllisenä kilojen takaisin tuppautumiseen täysin normaalilla liikunnallisella elämisellä, pidän huonoa aineenvaihduntaani. KAIKKI imeytyy varmasti mitä suuhuni pistän, kun vatsa toimii sen 2, max 3 krt viikossa.
En enää peilaa elämäntapaani lapsuuteeni, vaan nyt tästä syömisestä on oikeasti tullut vain tapa. Tiedän että vaatii sen muutaman viikon olla ilman sokeria, niin sitä ei enää kaipaa.. mutta vituttaa myös tietää se, että sille linjalle kun lähden niin se on nollatoleranssi lopun ikää. Ei mikään elämäntapamuutos omalla kohdallani vaan ihan oikeasti ikuinen laihdutuskuuri.
[quote author="Vierailija" time="01.04.2014 klo 16:33"][quote author="Vierailija" time="01.04.2014 klo 16:19"]
Sama täällä. Laihdutin parissa vuodessa 76 kilosta 53 kiloon. Laihduttaessani uskoin, että kunhan laihdun, minusta tulee superenerginen, löydän miehen, saan perheen, yksinäisyys loppuu.... Mutta eipä se niin mennytkään. Nyt olen hoikka, mutta edelleen sinkku, ei ole ystäviä, en ole sen energisempi kuin ennen...
Tosin en minä ENÄÄ ole mitenkään katkera, olen itse asiassa oppinut tykkäämään erakkomaisesta elämästäni :) Mutta sen olisi voinut tehdä ylipainoisenakin, oikeastaan aika turhaa tämä laihtuminen minulle oli.
[/quote] Laihtuminen EI IKINÄ ole turhaa. Terveempi ja kauniinpi on kun on hoikka. Lihavuus on äärimmäisen vaarallista ja RUMAA.
[/quote]
Niin. Kyllä mun täytyy laihduttajana sanoa, että olen taatusti onnellisempi, kun saavutan tavoitepainoni 62 kg. Koska silloin elän elämäni terveempänä kuin 99 kiloisena. Huomaan muutoksen olossa jo nyt, kun olen laihtunut 12kg.
En uskokaan, että laihempana elän sitten aina pää pilvissä. Mutta taatusti on onnellisempi, kun vaatteet saa tavallisesta vaatekaupasta, verenpaine on normaali, polvet ei satu ja pelastusliivit mahtuu päälle veneessä. Aivan taatusti.
OT, en ehkä tajunnut, mutta onko ap laihduttanut vai laihtuiko elämämisen myötä?
Silläkin on merkitystä, mutta pään sisällä se onni on, ei kiloissa, hoikkana on suurin osa kuitenkin terveempiä kuin lihavana, ajan kanssa siis.
Kuule, eiköhän sun tyytymättömyys elämään johdu ihan joistain muista syistä. Mieti mikä elämässä mättää ja mitä voisit muuttaa. Harvemmin se ei on mistään painosta kiinni, kuulostaa melkoisen pinnalliselta jos näin olisi.