Lue keskustelun säännöt.
Yksinäinen, kun menit parisuhteeseen, loppuiko yksinäisyyden tunne?
Kommentit (17)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei.
En mennyt sen takia parisuhteeseen, että olisin paennut yksinäisyyttäni. Menin koska ihastuin ja rakastuin ja miehen kanssa oli hyvä olla. Ei siinä mennyt kuin pari vuotta, kun yksinäisyyden tunne on taas takaisin. Kärsin siitä kroonisesta yksinäisyyden tunteesta, jossa on yksin ihmisten keskellä. Tuntee itsensä koko ajan ulkopuoliseksi. Kaikki on vain hyvä päivän tuttuja ja syvällisempi ystävyyden tunne puuttuu. Miehenkin kanssa suhde on ajautunut siihen tilaan, jossa lähinnä keskustellaan kauppakassin sisällöstä. Välillä tuntuu että mua ei oikeastaan tunne kukaan kunnolla eikä ketään edes kiinnosta.
Minä tulin yksinäiseksi parisuhteessa, sitä ennen oli kaikki hyvin. Eron jälkeen en enää tunne itseäni yksinäiseksi vaan olen ihan tyytyväinen yksinäni.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei loppunut. Sillon kun saa mennä oman mielensä mukaan tuota tunnetta ei ole, mutta heti kun kuvioon astuu pakko pidemmäksi aikaa se alkaa ahdistamaan ja yksinäisyyden ja ulkopuolisuuden tunne saa vallan.
Töissä ollessani olin yksin, koska työkavereille ei voinut jutella kun pintapuolisesti..hoitoalalla oli niin myrkyllistä siihen aikaan(olen nyt hoitovapaalla).
Miehen kanssa yhteenmuuton jälkeen minua ei haitannut olla yksin, koska en ollut yksinäinen..minulla oli sopivassa suhteessa töitä ja kotia. Kunnes lasten tulon jälkeen olen ollut jälleen niin kovin yksin heidän kanssaan. On niin paljon pakkoa arjessa ja mies toisaalta sekoittaa sitä arkea olemalla paikalla hyvin epäsäännöllisesti.
MUTTA lapset eivät onneksi ole yksin, heillä on toisensa ja minut, isän poissaolosta ainakin jo 4.v huomauttelee usein. Mies on todella paljon pois työnteon varjolla, se on taas hänellä korvien välissä..hän vain on sen luontoinen ihminen(ja ei ei ole mitään kolmansia osapuolia).
Yritän parhaani mukaan kasvattaa lapset niin, että heille ei tulisi tätä tunnetta samalla tavalla vaivaksi. Omaa lapsuutta kun ajattelee, niin äiti lähti usein töihin, koska oli maatalouslomittaja. Jotenkin se ainainen lähteminen jäi sinne lapsen mieleen. Vaikka äiti on ollut aina läsnä ja on edelleenkin. Isän kanssa arjesta ei ole muistikuvia, äiti sitä pyöritti ja kun äiti oli töissä aika kului sisarusten kanssa..vaikka olihan se isäkin siellä. Mitä sinä muistat omasta lapsuudestasi?
Yleensä tuon jälkeen mitään yksinäisyyttä ei ehdi ainakaan naiset miettiä. Tekemistä on tiedossa.
vierestä
mies52v
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyllä, ja nyt on välillä jopa liikaa yhdessäoloa.
Ei. Pitkän parisuhteen tuloksena yksinäisyys vain korostui. Enää ei miehen kanssa toimi kemiat, eikä keskusteluyhteys. Tilanne on tulehtunut.
- naimisissa 23v., 2 lasta (jo nuoria aikuisia)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyllä yksinäisyydentunne lieveni huomattavasti. En asu miehen kanssa vaan tapaamme viikonloppuisin.
On kiva, kun tietää, että se toinen on olemassa ja taas viikonloppuna nähdään. Viikot menee kuin siivillä
omien juttujen parissa.
Nainen 35. Kirjoitat ihan minun elämästäni, tosin noin 25 v sitten. Lapset ovat nyt jo aikuisia ja asuvat omillaan. Heistä kasvoi seurallisia, eivätkä ole yksin. Mies on edelleen sama, oman tiensä kulkija.
Olen ollut itse aina seurallinen, mutta en porukan suosituin. Välillä ystäville kateellinen heidän suosiostaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minä tulin yksinäiseksi parisuhteessa, sitä ennen oli kaikki hyvin. Eron jälkeen en enää tunne itseäni yksinäiseksi vaan olen ihan tyytyväinen yksinäni.
Täällä sama! Sinkkuna en kokenut olevani yksin, mutta nykyisessä parisuhteessa koen yksinäisyyttä. Olen jopa miettinyt eroa, koska tiedän, että olo helpottuisi sillä.
Hei sinä 25.kommentoija 😺 Miten selvisit lasten lähdettyä kouluun, sitten opiskelemaan ja omilleen muutot? Toivottavasti olet löytänyt sellaista tekemistä, ettet enään ole yksinäinen🤗
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itse elän nyt yksin, mutta tosi harvoin tunnen itseäni yksinäiseksi. Ehkä se johtuu siitä, että tapaan (ainakin etänä) päivän mittaan paljon ihmisiä. Minulla on myös vahva tunne siitä, että läheiseni, jotka ovat fyysisesti kaukana, ovat tarvittaessa nopeasti läsnä.
Mutta kun olin 9 vuotta viimeisimmässä parisuhteessa, yksinäisuuden tunne oli lopulta musertava. Ehkä se toisen olematon läsnäolo vaikutti siihen. Ja omat odotukseni (esim. että töiden jälkeen joskus kysytään päivästä, tai muuten vaan kysytään jotain tai vastataan minun keskustelun aloituksiini) eivät täyttyneet. Muistan, miten kävelin kotiin päin töistä ja jo valmiiksi alkoi ahdistaa ja itkettää ajatus siitä, että kumppania ei kiinnosta minun ajatukseni tai kokemukseni millään tavalla. Parisuhteen alussa tätä ongelmaa ei toki ollut. Vain viimeiset n. 7 vuotta.
Jos on parisuhteessa, jossa toinen ei ole läsnä tai kohtaa sinua, yksinäisyys vain korostuu.
en muista