Onko ihan tavallista, että oma äiti alkaa ärsyttää aikuista tytärtä?

Täällä on ärsyynnytty näköjään valtaosaltaan äideistä.

Voisin kirjoittaa veljeni puolesta jota meidän faija ärsyttää suunnattomasti.

Faija on ottanut elämäntehtäväkseen veljeni ja hänen vaimonsa talonrakennusprojektin valvomisen ja ohjaamisen, sitten mentiin jo talousasioiden neuvomisern jne... Faija elää heidän elämää niin että hänen vaimonsa jää jo sivustaseuraajaksi.

Tämä päällepäsmäröinti ärsyttää veljeäni ja koska ei viitsi suututtaa isäänsä niin yrittää minun kautta saada kaikenlaisia viestejä ja vihjailua faijalle ettei hän puuttuisi asioihin. Minä joudun keksimään faijalle diiba daaba tekemistä jotta hän jättäis veljeni edes hetkeksi rauhaan.

Mielenkiintoinen draaman kaari meillä... ja tämä kaikki vaan siksi ettei kukaan halua loukata toista.

Vierailija kirjoitti:

Juu, kyllä ärsyttää minua ja koko perhettämme.

Minulla ja miehelläni on molemmilla äidit jotka tykkää puuttua meidän asioihin, päätöksentekoon, menemisiin, lasten kasvatukseen jne vaikka ollaan jo kohta nelikymppisiä.

Olen tulkinnut sen myös niin että heillä ei ole oikein mitään järkevää tekemistä itsellä ja käyttävät meitä saadakseen elämälleen sisältöä ja tekemistä.

Emme yleensä riitele tai ainakaan riitaannu, ehkä se vaan on sitä että emme ihan joka kk haluaisi olla heidän kanssa tekemisissä tai jos lähdemme vk lopun matkalle niin emme halua että anoppi käy meillä siivoamassa sillä välillä tai yrittää tuppaantua Tallinnan matkalle mukaan.

Pliis.. hankkikaa kiltit oma elämä.

En enää meinaa keksiä tekosyitä karistellakseni heitä kimpustamme. Ei kai joka viikko tarvitse soitella ja kysellä kaikki ummet ja lammet, eihän?

Jos sanon suoraan että emme ota vieraita vastaan koska haluamme olla oman perheen kesken niin he suuttuvat.... eivät siis kestä totuutta. Toki koronakammoisille on aina hyvä selitys kun sanoo että joku on meillä flunssassa enkä vielä tiedä onko koronaa, sit saa olla rauhassa taas hetken.

Kylläpäs kuulostaa tutulta.

Minulla samankaltainen ongelma anopin kanssa joka elää meidän kautta ja meidän elämää. Se ärsyttää.

Hän yrittää vaikuttaa meidän omaantuntoon puhumalla usein miten yksinäinen on ja velvoittaa tämän nojalla meitä joka hiton joulu, pääsiäinen, äitienpäivä jne syömään hänen luokseen. Juhannus on ainoa jolloin sanomme menevämme jonnekin ulkomaille.

Hän tunkee itseään meille ja puuttuu napakasti asioihimme eikä malta olla kommentoimatta joka käännettä. Hän antaa minulle hyvin auliisti ohjeita eteenkin keittiötöissä ja ruoan laitossa.

Hän saqttaa tuoda meille jotain sisustusjuttuja tai mieleisiään kesäkukkia terassille kysymättä meidän makua.

Olemme keksineet keinon, laitamme lapsemme vuorotellen tai yhdessä hänen luokseen, ovat jo sen verran isoja että osaavat jo kulkea kaupungissa tai sitten anoppi hakee heidät. Näin hän saa seuraa ja tekemistä ja me saadaan olla rauhassa keskenämme.

Ompas lohdullista lukea näitä tarinoita.

Kuin omaa elämäänsä peilaisi.

On ihan tavallista että omat vanhemmat ja muut iäkkäät sukulaiset ärsyttää välillä.

Itsekin elän täysin eri maailmassa kun omat iäkkäät vanhemmat.

Heidän kanssaan tapaamiset (1-2 kertaa vuodessa) on sitä että he kertovat niitä vanhoja jo ehkä 30x kuultuja vanhoja tarinoita ja kertaavat aina niitä samoja itselleen tärkeitä tapahtumia.

Sitten käydään seikkaperäisesti läpi omat sairaudet ja lääkärireissut, sitten siirrytään maapureihin ja heidän sukulaisiin lapsiin ja lapsenlapsiin... ja minä olen tipahtanut jo ajat sitten jutun ulkopuolelle kun en jaksa kuunnella enkä yhtään tiedä kenestä he puhuvat.

Isä kertoo samat vitsit ja maalaisten typerät sutkautukset joka ikinen kerta ja nauraa itse päälle koska ne on kai hauskoja hänen mielestä. Sitten kun taas alkaa ehkä sadannen kerran ne hänen nuoruutensa armeijatarinat niin mä vaan häivyn paikalta. En kestä yhtään.

Tapaamisemme, samoin kuin puhelut äitini kanssa, on sitä että hän suoltaa suustaan kaiken sen mitä hänellä on sanottavaa. Ei jaksa (tai ei enää pysty) kuunnella yhtään mitä toisella on sanottavaa tai ei vaan enää rekisteröi mitä toinen sanoo, suoltaa vaan amia juttuja. Ja se siitä. Harvoin edes kysyy mitä minulle kuuluu.

Se ärsyttää - ja on ihan normaalia elämän kulkua.

Ärsyttää ja kun ei viitsi suoraan sanoa mitään, etteivät loukkaannu, eivätkä ymmärrä toistuvaakaan vihjailua, niin ärsyttää vielä enemmän.

Joku kirjotti aiemmin kimpussa roikkuvista vanhemmista. Itsellä anopin kanssa sama tilanne.

Hän on yksinasuva ja miltei joka viikko pitäisi olla tekemisissä. Hän on kyllä hyvä ruoanlaittaja ja leipoja ja tykkää järjestää kekkereitä, kutsua syömään ja tuo myös meille leivonnaisia ym. Tällä varjolla myös tunkee elämäämme jatkuvasti.

Hän on melko kärkäs kommentoimaan kaikenlaista elämässämme ja ollaan sekä minä että mieheni jouduttu sanomaan hänelle asiasta, kun ei vihjailuja ymmärrä.

Hän elää meidän ja lastemme kautta ja on luonut meistä ns oman elämänsä ja sen sisällön.

Säännöllisin väliajoin, jostain syystä minä, joudun muistuttamaan häntä ettei hän voi organisoida meidän elämää vaan me päätetään mitä tehdään, milloin, missä ja miten.

Hän on ikäänkuin ostanut lastenlapset itselleen, hän kutsuu / pyytää / velvoittaa heitä (yht 4 samassa kaupungissa) vuorotellen luokseen, ostaa tavaroita, vaatteita, herkkuja, vie millon minnekin jne saadakseen itselleen seuraa ja tekemistä.

Eihän siinä mitään se on normaalia mummojen toimintaa, mutta kun hän on niin tomera että hän päättää jo meidänkin aikatauluista, organisoi tulemisia ja menemisiä ym.

Ihan hirveän ärsyttävää välillä ja hän on niin jästipää että hän ei ymmärrä kun sanotaan lähes suoraan, hän vaan jankuttaa esim että kun joku asia olisi kuitenkin parempi järjestää niin kun hän sanoo jne.

Hän päättää aina mitä syödään juhlapyhinä, missä syödään ja mihin aikaan. Hän ei edes kysy käykö, tai mitä muut ehkä haluaa.

Ymmärtää vasta kun korotan oikein kunnolla ääntäni ja sanon suoraan että "nyt sä taas säädät meidän elämää, minä ja mieheni päätetään missä meidän lapset on viikonlopun, et sinä!.... tämänkin jälkeen hän voi inttää vielä jotain niin niin mutta kun....." ihan kun joku teini.....

tämän jälkeen saattaa olla jopa 2-3 vko ettei ole yhteydessä, sit pian sama säätäminen alkaa uudelleen. Ärsyttävää.

Tässä siis vain pintaraapaisu ärsytyksen aiheista.....

Olemme jopa pohtineen kauemmas toiseen kaupunkiin tai jopa ulkomaille muuttamista mm tämän takia.

Kyllä se on ihan normaalia ärsyyntyä omiin vanhempiin ikäerosta ja iästä riippumatta. Muihin vanhoihin ihmisiin ja heidän outoihin tapoihin ja höpinöihin en ärsyynny, olen aina tykännyt ikä-ihmisistä.

Jotenki kai sitä ei siedä (hyväksy) omissa vanhemmissa sitä, että niistä alkaa tulla vähän höppänöitä eivätkä tajua enää asioita ja jankuttavat vuodesta toiseen niitä samoja heille tärkeitä juttuja. Elävät niin eri maailmassa kuin itse eikä oikeasti ole mitään yhteistä.

Ihania tarinoita täällä, tulee lohdullinen olo.

Mua (51v) kiukuttaa äitini tapa neuvoa minua vieläkin kuin jotain vasta kotoa pois muuttanutta nuorta esim kotitöissä, ruoanlaitossa (vaikka olen oikeasti ruoanvalmistuksen ammattilainen). Hän saattaa neuvoa melkein niin että seisoo vieressä ja kertoo mitä seuraavaksi kuuluu tehdä tai laittaa ja jos yritän tehdä toisin (vaikka se ei vaikuta lopputuloksern) niin hän jankuttaa ja jankuttaa miten ja missä minun kuuluu tehdä, eli vaatii että tottelen häntä.

Muutenkin ärsyttää ne samat jutut vuodesta toiseen ja se että hän ei enää tajua asioita sillä tapaa kuin ehkä ennen. Kiukustun helposti muutenkin yksinkertaisiin ihmisiin ja nyt kun tuo sama piirre pukkaa äidistäkin niin ei vaan jaksa.

Vierailija kirjoitti:

Minun äiti on ärsyttänyt aina minua, ei olla oltu ns oikea lämmin ja rakastava perhe koskaan, hän on jo 75 minä 52v.

Aikuisiälläni näennäisesti ollaan oltu n 1-2x vuodessa tekemisissä + lyhyet puhelut parin kk välein. Olin siihen tyytyvinen. En tunne mitään erityisen lämpimiä tunteita häntä kohtaan, lapsuuteni oli yhtä huutamista tappelua ja joskus jopa inhosin häntä, lähdin pois kotoa vähän ennen 17 ikävuotta ja se oli parasta elämässäni.

Hänen persoonasta alkaa taas puskea kamala kontrollifriikki ja määräilynhaluinen ihminen. Piirre oli poissa varmaan 30 v.

Täysin uutena piirteenä pukkaa myös pahan puhuminen ja muiden arvostelu ja voi hyvät hyssykät sitä muiden tapojen ihmettelemistä.

Hän ei vähättele minua mutta ei koskaan kannusta tai edes mainitse mitään positiivista. Siskoani ja hänen lapsia kyllä kehuu.... ja se sattuu vieläkin. Olin penskana aina hänelle se kakkoslapsi, siskoni oli suosikki.

Pelkään mitä tulevaisuus tuo hänen kanssaan, toivottavasti jaksan hillitä itseni, jaksan tasan päivän häntä, seuraavana päivänä alkaa käämit jo käryämään.

Samaa olen kokenut että yli 75 vuotiaasta äidistäni on tullut määräilevämpi ja ailahtelevampi viime vuosina.

Ei oikein uskalla kertoa mitään huolia koska vastaus on aina kylmää ja tunteetonta.

Joo kyllä ärsyttää. Näin +30 v on alkanut ärsyttää vuosi vuodelta enemmän. Soittaa ja jankuttaa samoja asioita, kieriskelee ja velloo asioita, dramatisoi ja on riidanhaluinen. Ei ota yhtään vastuuta omista tekemisistään ja on jatkuvasti uhri. Häntä ja hänen tekemisiään pitäisi jatkuvasti kehua. Hirveän hankala edes sanoittaa tänne asiaa, mutta todella raskas persoona ja hyvin harvoin on selvinpäin. Ehkä selvinpäin olisi vähemmän ärsyttävä... Oikein hävettää kirjoittaa tämä avautuminen tänne kyllä, mutta pakko purkautua jonnekin.

Mulla on kiltti äiti.

Mua on alkanut ärsyttää, kun olen huomannut että äitini on aika lapsellinen ja lapsekas, sekä välillä hyvin ehdoton mielipiteissään. Hän myös käyttäytyy välillä sosiaalisissa tilanteissa myötähäpeää aiheuttavalla tavalla. Olen aina kokenut olevani kömpelö sosiaalisissa tilanteissa ja ajatellut sen johtuvan omasta luonteestani, mutta olen alkanut tajuta, etten ole sittenkään saanut myöskään kovin hyvää mallia. Äidille on ihan normaalia esim. ilmeillä ja laukoa "hauskoja" fraaseja, tyyliin leffateatterissa huudahtaa että kuka sammutti valot. Toisaalta hän myös viljelee sarkasmia pientenkin lasten kanssa ja olen itse alkanut ajatella, että sarkastiset heitot mitätöivät lapsen tunteita. Esim. jos lapsi kysyy jotain häntä ihmetyttävää asiaa, äiti saattaa vastata siihen jotain tosi nokkelaa, kun hänen mielestään asia on itsestäänselvyys.

Hänen olemuksensa ja juttunsa vetoavat lapsiin, ja kaikkien meidän kaverit ovat aina pitäneet hänestä. Mua suorastaan ahdistaa, että mielikuvani hänestä on muuttunut negatiivisemmaksi. En haluaisi ajatella hänestä mitään ikävää. En vaan aina jaksa ja toivoisin välillä, että hän käyttäytyisi hillitymmin.

Olen 31v.

Vierailija kirjoitti:

Kaikesta sitä tyttäret valittaakin. Liian siisti koti. Kuinka moni alkoholistiperheen ja sotkuisen kodin kasvatti toivoisi, että olisi ollut siisti koti lapsuudessa. Kuinka moni näistä saa pelkkiä velkoja perinnöksi, kun äiti oli vähän suurpiirteinen raha-asioissa.

Oletko sitä mieltä että aikuisen kuuluu jättää perintöä lapselle?

Mä en ainakaan jätä lapsilleni mitään vaan käytän kaiken omaan hyvinvointiini. Eläkkeelle jäädessä myyn sijoitusasunnon ja omakotitalon pois ja teen jotain mukavaa, varaan itselleni paikan tasokkaasta hoitokodista tai muutan Espanjaan.

En ole raatanut elämässäni siksi että lapseni saavat kaiken puhtaana käteen sohvalla makaamalla.

Minua alkoi äiti ärsyttää viisikymppisenä. En jaksa niitä uteluita.

Meillä on aina ollut kohteliaan viileät välit äidin kanssa. Yritin nuorempana luoda (huonolla menestyksellä) parempaa suhdetta, mutta kun toista osapuolta ei kiinnosta, niin jätin sikseen.

Ei kaikki vanhemmat tykkää omasta jälkikasvustaan. Isää ei ole.

Onneksi elämässäni on ollut muita äidillisiä hahmoja.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kaikesta sitä tyttäret valittaakin. Liian siisti koti. Kuinka moni alkoholistiperheen ja sotkuisen kodin kasvatti toivoisi, että olisi ollut siisti koti lapsuudessa. Kuinka moni näistä saa pelkkiä velkoja perinnöksi, kun äiti oli vähän suurpiirteinen raha-asioissa.

 

Oletko sitä mieltä että aikuisen kuuluu jättää perintöä lapselle?

Mä en ainakaan jätä lapsilleni mitään vaan käytän kaiken omaan hyvinvointiini. Eläkkeelle jäädessä myyn sijoitusasunnon ja omakotitalon pois ja teen jotain mukavaa, varaan itselleni paikan tasokkaasta hoitokodista tai muutan Espanjaan.

En ole raatanut elämässäni siksi että lapseni saavat kaiken puhtaana käteen sohvalla makaamalla.

Lapsesi tuskin edes ku*evat haudallesi päinkään.

Vierailija kirjoitti:

Kyllä.

Meillä teini ärsyyntyy minusta ja minä ärsyynnyn teinistä. Teini on luonteeltaan olen ennemmin hieman myöhässä kuin ajoissa ja minä taas olen ennemmin ajoissa kuin myöhässä.

Asiat kätetään viime tippaan ha sitten hirveä kiire ja sähellys... jotenkin äidin syytä kaikki 😂

Todennäköisesti olemme myös aikuisina erilsiia ihmisiä, emmekä toistemme kopioita.

Sama pätee äitiini.

Teinin kanssa ärsyyntyminen on normaalia, mutta aikuisen tyttären ja äidin välillä ärsyyntyminen on outoa. Tietenkin aikuinen äiti ja tytär voivat olla hyvinkin erilaisia luonteeltaan jatavoiltaan, mutta oletuksena on, että he ovat tottuneet toistensa tapoihin ja kiintymys tasoittaa myös välejä.

Vierailija kirjoitti:

Ihania tarinoita täällä, tulee lohdullinen olo.

Mua (51v) kiukuttaa äitini tapa neuvoa minua vieläkin kuin jotain vasta kotoa pois muuttanutta nuorta esim kotitöissä, ruoanlaitossa (vaikka olen oikeasti ruoanvalmistuksen ammattilainen). Hän saattaa neuvoa melkein niin että seisoo vieressä ja kertoo mitä seuraavaksi kuuluu tehdä tai laittaa ja jos yritän tehdä toisin (vaikka se ei vaikuta lopputuloksern) niin hän jankuttaa ja jankuttaa miten ja missä minun kuuluu tehdä, eli vaatii että tottelen häntä.

Muutenkin ärsyttää ne samat jutut vuodesta toiseen ja se että hän ei enää tajua asioita sillä tapaa kuin ehkä ennen. Kiukustun helposti muutenkin yksinkertaisiin ihmisiin ja nyt kun tuo sama piirre pukkaa äidistäkin niin ei vaan jaksa.

Aika karua luettavaa. Äitisi kognitiiviset kyvyt tulevat laskemaan yhä edelleen iän karttuessa ja hänen juttunsakin pysyvät samoina, ihminen ei niin vaan uudistu enää vanhana. Suomessa ikääntyviin suhtaudutaan paljon negatiivisemmin kuin monessa muussa maassa. Toisten eteen paljon vaivaa nähneet ikääntyvät ovat jopa omien lasten mielestä lähinnä ärsyttäviä.

Vierailija kirjoitti:

Joo kyllä ärsyttää. Näin +30 v on alkanut ärsyttää vuosi vuodelta enemmän. Soittaa ja jankuttaa samoja asioita, kieriskelee ja velloo asioita, dramatisoi ja on riidanhaluinen. Ei ota yhtään vastuuta omista tekemisistään ja on jatkuvasti uhri. Häntä ja hänen tekemisiään pitäisi jatkuvasti kehua. Hirveän hankala edes sanoittaa tänne asiaa, mutta todella raskas persoona ja hyvin harvoin on selvinpäin. Ehkä selvinpäin olisi vähemmän ärsyttävä... Oikein hävettää kirjoittaa tämä avautuminen tänne kyllä, mutta pakko purkautua jonnekin.

Tiedän erään tällaisen. pullo viiniä illassa, jatkuvasti myös uhri. manipuloi koko sukua ym. saanut kaikkien välille riidan aikaiseksi, viimeksi sisareensa ja tämä tyttäreen joka on uusin uhri. Omaa poikaa ja miniää manipuloi miten tahtoo.

On. Äitini on tosin muuttunut vuosien saatossa ja vaikuttaa siltä, että hän nauttii siitä, jos minulla on vaikeuksia. Miksipä ei ärsyttäisi? Hänellä on ilmeisesti jonkinlainen alitajuinen kostonnautinto menossa ja mitää hän kostaa on mysteeri. Kukapa hänen aivoituksistaan tietää.

Joo on varmaan yleistä, oma äitini laittoi juuri viestiä, että "voisit viestiä vähemmän ja napakammin", vaikka laitan hänelle vain silloin tällöin viestin, enkä todellakaan turhia tai pitkiä viestejä. Loukkaannuin sen verran, että päätin etten viesti enää jatkossa omatoimisesti ollenkaan ja vastaan hänen viestiinsä vain lyhyesti, tyyliin "ok". 

Äitini on rakas ja tärkeä, mutta voi sitä neuvomisen määrää. Ympyrät ovat vanhuksella pienet, joten samoista ihmisistä kerrotaan miljoonanteen kertaan samat asiat. Muuten reipas ja toimiva ihminen, mutta tietää kaiken paremmin. Osaan olla eri mieltä ja sanoa ei, mutten aina raaski. Sopivasti yhdessäoloa ja sopivasti omaa elämää, niin pysytään väleissä.