Onko ihan tavallista, että oma äiti alkaa ärsyttää aikuista tytärtä?

On. Se ärsytys on suurimmalla osalla nisäkäslajeja, samoin kuin aikuistuvalle yksilölle kehittyvä vastenmielisyys asuinsijojaan kohtaan. Se on luonnon keino vierottaa aikuinen jälkikasvu synnyinpesueestaan ja levittää lajia laajemmalle ympäristöön, mikä ehkäisee sisäsiittoisuutta. 

Sivistyksen pintasilaus on ohut, sen alla olemme täysin viettiemme ja vaistojemme vietävissä niin kuin muutkin eläinlajit.

Kyllä.

Meillä teini ärsyyntyy minusta ja minä ärsyynnyn teinistä. Teini on luonteeltaan olen ennemmin hieman myöhässä kuin ajoissa ja minä taas olen ennemmin ajoissa kuin myöhässä.

Asiat kätetään viime tippaan ha sitten hirveä kiire ja sähellys... jotenkin äidin syytä kaikki 😂

Todennäköisesti olemme myös aikuisina erilsiia ihmisiä, emmekä toistemme kopioita.

Sama pätee äitiini.

On 

ensinnäkin äidit ärsyttävät tyttäriään kaikissa ikävaiheissa

toisekseen vitutuksen määrä on vakio

Kyllä, erittäin.

Eihän sitä muuten kasvaisi itsenäiseksi.

Vierailija kirjoitti:

On. Se ärsytys on suurimmalla osalla nisäkäslajeja, samoin kuin aikuistuvalle yksilölle kehittyvä vastenmielisyys asuinsijojaan kohtaan. Se on luonnon keino vierottaa aikuinen jälkikasvu synnyinpesueestaan ja levittää lajia laajemmalle ympäristöön, mikä ehkäisee sisäsiittoisuutta. 

Sivistyksen pintasilaus on ohut, sen alla olemme täysin viettiemme ja vaistojemme vietävissä niin kuin muutkin eläinlajit.

En tiennytkään.

Ihan nornaalia se on. Minulla on ihan hyvät välit vanhempiini, mutta silti näin kolmekymppisenä varsinkin äiti ärsyttää kasvavissa määrin. Nyt aikuisena tiedostan paremmin hänen persoonallisuutensa joustamattomat puolet ja ylipäänsä heikkoudet.

Heikkouksiahan on kaikilla, mutta lapselle vanhempi usein näyttäytyy ns. täydellisenä ihmisenä. Lapsena en esimerkiksi ymmärtänyt, että sellainen joustamaton perfektionismi kaikessa tai kyvyttömyys myöntää omia virheitä voi olla pienoinen ongelma. Tai se että hankalista asioista puhutaan ja tunteet näytetään vain humalassa. Tiedostaminen on auttanut minua huomaamaan, että olen taipuvainen aivan samoihin käyttäytymisen malleihin kuin äiti, ja olen yrittänyt muuttaa omaa suuntaani niin, että olisin häntä tyytyväisempi elämääni ja ihmisenä joustavampi. Mutta nähtäväksi jää.

Onneksi tyttäreni on jo aikuinen!

Onneksi emme asu samassa osoitteessa!

Ollaan toisaalta liian samanlaisia ja toisaalta liian erilaisia.

Välit pysyy hyvinä kun soittelemme ja tapaamme harvakseltaan. Rakastan ja kunnioitan häntä suuresti, mutta liian läheiset välit ei toimi, ja miksi pitäisi ollakaan liian läheisissä väleissä?

Kai se on jossain määrin tavallista. Mutta toisaalta, kun katson vaikka työkavereita, niin monella on äitiinsä tosi lämpimät välit ja monen aikuiset lapset tuntuvat hengaavan äitinsä kanssa lähes päivittäin. Voi olla että noihinkin mahtuu ärsyyntymistä, mutta en jaksa uskoa, että kukaan tuolleen viettäisi aikaa yhdessä, jos koko ajan ärsyttäisi.

Oma äitisuhteeni on vaikea ja olen pyrkinyt ihan erilaiseen toimintaan omien lasten kanssa, mutta ei tuo vanhin silti tunnu erityisemmin minun seurastani välittävän, oletettavasti olen siis ärsyttävä hänen mielestään. Joskus salaa kadehdin työkavereiden välejä lapsiinsa.

Ap. taisi kuitenkin puhua aikuisena alkaneesta ärsytyksestä, eikä teinikiukusta, jolloin pyritään erottautumaan omaksi yksilökseen ja etääntymään vanhemmista. Omalla tyttärelläni oli hurja irrottautumisvaihe, ja sain kyllä semmoista sapiskaa, että oksat pois.

Itseäni oma äiti on ärsyttänyt aina joissakin asioissa, mutta vähemmän sitä mukaa, mitä enemmän molemmat vanhenemme. Ymmärrys lisääntyy, kun kokee samoja asioita itse.

Kaikesta sitä tyttäret valittaakin. Liian siisti koti. Kuinka moni alkoholistiperheen ja sotkuisen kodin kasvatti toivoisi, että olisi ollut siisti koti lapsuudessa. Kuinka moni näistä saa pelkkiä velkoja perinnöksi, kun äiti oli vähän suurpiirteinen raha-asioissa.

Vierailija kirjoitti:

Ap. taisi kuitenkin puhua aikuisena alkaneesta ärsytyksestä, eikä teinikiukusta, jolloin pyritään erottautumaan omaksi yksilökseen ja etääntymään vanhemmista. Omalla tyttärelläni oli hurja irrottautumisvaihe, ja sain kyllä semmoista sapiskaa, että oksat pois.

Itseäni oma äiti on ärsyttänyt aina joissakin asioissa, mutta vähemmän sitä mukaa, mitä enemmän molemmat vanhenemme. Ymmärrys lisääntyy, kun kokee samoja asioita itse.

Luonne vaikuttaa niihin samojen asioiden kokemiseen. Ne voi kokea kovin eri tavoin. Itse olen etääntynyt äidistäni, kun olen aikuisena verrannut hänen käytöstään tietyssä ikävaiheessa omaani.

Vierailija kirjoitti:

Kaikesta sitä tyttäret valittaakin. Liian siisti koti. Kuinka moni alkoholistiperheen ja sotkuisen kodin kasvatti toivoisi, että olisi ollut siisti koti lapsuudessa. Kuinka moni näistä saa pelkkiä velkoja perinnöksi, kun äiti oli vähän suurpiirteinen raha-asioissa.

Äärimmäisyys niin hyvässä kuin pahassa herättää yleensä närää.

-ohis

On ihan tavallista. Minua on nimenomaan aikuisena alkanut ärsyttää ja myös surettaa se, kuinka äitini ei ole oikein koskaan halunnut tai yrittänyt oppia tuntemaan minua ihmisenä. Olen vasta nyt ymmärtänyt sen, että hänellä on aina ollut tapana projisoida omia asenteitaan, tunteitaan ja haaveitaan minuun ja odottanut, että olen paranneltu versio hänestä. Siksi hän on aina loukkaantunut siitä, kun ilmaisen niitä puolia, joita hän ei minussa halua nähdä. Sellaiseksi saattaa riittää vaikkapa se, että pidän jonkin artistin musiikista, josta hän ei pidä ja josta minäkään en saisi siis tykätä.

Olen hiljalleen alkanut opetella hyväksymään sen asian, ettei hän ehkä koskaan halua päästää oletuksistaan irti vaan kuvittelee minun olevan jokin hänen fantasiatyttärensä. Keskityn mieluummin itsetuntemukseni lisäämiseen ja itseni hyväksymiseen enkä enää yritä saada häneltä lappuja pois silmiltä. Jos silloin tällöin kaipaan ulkopuolisen vahvistusta ja hyväksyntää, etsin sitä jostain muualta kuin äidiltäni.

Pojat on paljon armollisempia äitejään kohtan kuin tytöt. Johtuukohan sukupuolesta, tytöt ottaa kritiikkinä pienetkin asiat vaikka tarkoitus on hyvä. Voin sanoa pojilleni, että muistavat siivota säännöllisesti ja miten tietyt asiat pitää hoitaa, ei ne siitä suutu. Muutenkaan eivät arvostele tekemisiäni vaan hyväksyy minut tällaisena.

Vierailija kirjoitti:

Kaikesta sitä tyttäret valittaakin. Liian siisti koti. Kuinka moni alkoholistiperheen ja sotkuisen kodin kasvatti toivoisi, että olisi ollut siisti koti lapsuudessa. Kuinka moni näistä saa pelkkiä velkoja perinnöksi, kun äiti oli vähän suurpiirteinen raha-asioissa.

Ja sitten valitetaan kun kotona kaikki oli hujan hajan ja itketään kuka maksaa äidin hautajaiset.

Vierailija kirjoitti:

Pojat on paljon armollisempia äitejään kohtan kuin tytöt. Johtuukohan sukupuolesta, tytöt ottaa kritiikkinä pienetkin asiat vaikka tarkoitus on hyvä. Voin sanoa pojilleni, että muistavat siivota säännöllisesti ja miten tietyt asiat pitää hoitaa, ei ne siitä suutu. Muutenkaan eivät arvostele tekemisiäni vaan hyväksyy minut tällaisena.

Lievästi yleistäen... äidit hemmottelevat poikiaan ja vaativat/kasvattavat tyttäriään. Aikuisen lapsen on syytä irtautua tuosta kuviosta omaksi aikuiseksi itsekseen, jos äiti ei ymmärrä lapsensa aikuistuvan.

Vierailija kirjoitti:

Kai se on jossain määrin tavallista. Mutta toisaalta, kun katson vaikka työkavereita, niin monella on äitiinsä tosi lämpimät välit ja monen aikuiset lapset tuntuvat hengaavan äitinsä kanssa lähes päivittäin. Voi olla että noihinkin mahtuu ärsyyntymistä, mutta en jaksa uskoa, että kukaan tuolleen viettäisi aikaa yhdessä, jos koko ajan ärsyttäisi.

Oma äitisuhteeni on vaikea ja olen pyrkinyt ihan erilaiseen toimintaan omien lasten kanssa, mutta ei tuo vanhin silti tunnu erityisemmin minun seurastani välittävän, oletettavasti olen siis ärsyttävä hänen mielestään. Joskus salaa kadehdin työkavereiden välejä lapsiinsa.

Se, että hengaa äitinsä kanssa säännöllisesti ei tarkoita sitä, että ei ärsyyntyisi äitiinsä satasella 😂

Minä hengaan äitini kanssa n. kerran viikossa ja töissä varmaan kuvittelevat, että onpas ne läheisiä. Juu, tavallaan ollaankin, mutta kyllä minua nykyisin ärsyttää äidissä moni asia, mielipiteet, käyttäytyminen ja jopa tapa pureskella ruokaansa.

Helpommalla pääsen kuitenkin kun säännöllisesti käyn hänen kanssaan kaupassa ja päälle kahvittelen. Muuten sitä ei kuuntele pirukaan ja valittelee ympäri kylää, että yksin on jätetty...

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pojat on paljon armollisempia äitejään kohtan kuin tytöt. Johtuukohan sukupuolesta, tytöt ottaa kritiikkinä pienetkin asiat vaikka tarkoitus on hyvä. Voin sanoa pojilleni, että muistavat siivota säännöllisesti ja miten tietyt asiat pitää hoitaa, ei ne siitä suutu. Muutenkaan eivät arvostele tekemisiäni vaan hyväksyy minut tällaisena.

Lievästi yleistäen... äidit hemmottelevat poikiaan ja vaativat/kasvattavat tyttäriään. Aikuisen lapsen on syytä irtautua tuosta kuviosta omaksi aikuiseksi itsekseen, jos äiti ei ymmärrä lapsensa aikuistuvan.

Epätosi. Samat vaatimukset on ollut tytöillä ja pojilla. Älä itse yleistä.

Normaalimpaa on, että äiti ärsyttää kuin se, että äiti on bestis eikä huomaa mitään kritisoitavaa äidin toiminnassa. Jos tyttärellä ei ole esim. oman ikäistä seuraa, olisin huolissani.

Vierailija kirjoitti:

Pojat on paljon armollisempia äitejään kohtan kuin tytöt. Johtuukohan sukupuolesta, tytöt ottaa kritiikkinä pienetkin asiat vaikka tarkoitus on hyvä. Voin sanoa pojilleni, että muistavat siivota säännöllisesti ja miten tietyt asiat pitää hoitaa, ei ne siitä suutu. Muutenkaan eivät arvostele tekemisiäni vaan hyväksyy minut tällaisena.

Tai sitten monilla äideillä on taipumusta yrittää kasvattaa tyttäristä ikään kuin omia jatkeitaan eivätkä muista kunnioittaa heidän yksilöllisyyttään. Samaa skismaa näkee myös isien ja poikien välisissä suhteissa, vrt. perussuomalainen äijä-iskä ja hänen herkempi, mietteliäämpi poikansa. Usein tämä on alitajuista eivätkä äidit/isät välttämättä tiedosta siirtävänsä omia käsityksiään jälkikasvulleen.