Onko ihan tavallista, että oma äiti alkaa ärsyttää aikuista tytärtä?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kaikesta sitä tyttäret valittaakin. Liian siisti koti. Kuinka moni alkoholistiperheen ja sotkuisen kodin kasvatti toivoisi, että olisi ollut siisti koti lapsuudessa. Kuinka moni näistä saa pelkkiä velkoja perinnöksi, kun äiti oli vähän suurpiirteinen raha-asioissa.

Ja sitten valitetaan kun kotona kaikki oli hujan hajan ja itketään kuka maksaa äidin hautajaiset.

Niinkö? Yleensä kuolinpesä maksaa hautajaiset.

Iän lisääntyessä ikääntyvän suorittajaäitini yksi harrastus on omien hautajaisten suunnittelu. Viimeisin versio on se, ettei ketään muita saa kutsua kuin lapset perheineen. Hautastapa uurna ja hautauspaikka satojen kilometrien päässä oleva mummon ja papan hauta, eikä nimeä kiveen. Nyt on äidillä ongelma, että voikohan sitä uurnaa säilyttää jossain jos sattuu kuolemaan talvella, eikä hautaus tällä pienellä hautsysmaalla onnistu vasta kuin kesällä.

Kyseessä vielä riitaisa suku, jossa sukutila meni syytinkisopimuksella vanhimmalle pojalle, tästä suivaantuneena äiti peri lakiosaansa oikeutta myöden. Sukuhauta on sukutilan nuoren isännän eli serkkuni hallinoima, jota en ole nähnyt noin 40 vuoteen. Nyt pitäisi muka äidin uurna kuskata ko. sukuhautaan... 😬

Suomessa on se outoa kun ärsyynnytään jostain niin heti pitää suunnilleen katkaista välit. Kyllähän mm latinot, arabit meuhkaa keskenään kokoajan silti perhe tärkeä ja tekemisissä ollaan kokoajan. Se nyt kuuluu elämään että erimielisyyksiä tulee mutta täällä heti otetaan etäisyyttä ja mökötetään ja välit poikki.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kaikesta sitä tyttäret valittaakin. Liian siisti koti. Kuinka moni alkoholistiperheen ja sotkuisen kodin kasvatti toivoisi, että olisi ollut siisti koti lapsuudessa. Kuinka moni näistä saa pelkkiä velkoja perinnöksi, kun äiti oli vähän suurpiirteinen raha-asioissa.

Ja sitten valitetaan kun kotona kaikki oli hujan hajan ja itketään kuka maksaa äidin hautajaiset.

Niinkö? Yleensä kuolinpesä maksaa hautajaiset.

Iän lisääntyessä ikääntyvän suorittajaäitini yksi harrastus on omien hautajaisten suunnittelu. Viimeisin versio on se, ettei ketään muita saa kutsua kuin lapset perheineen. Hautastapa uurna ja hautauspaikka satojen kilometrien päässä oleva mummon ja papan hauta, eikä nimeä kiveen. Nyt on äidillä ongelma, että voikohan sitä uurnaa säilyttää jossain jos sattuu kuolemaan talvella, eikä hautaus tällä pienellä hautsysmaalla onnistu vasta kuin kesällä.

Kyseessä vielä riitaisa suku, jossa sukutila meni syytinkisopimuksella vanhimmalle pojalle, tästä suivaantuneena äiti peri lakiosaansa oikeutta myöden. Sukuhauta on sukutilan nuoren isännän eli serkkuni hallinoima, jota en ole nähnyt noin 40 vuoteen. Nyt pitäisi muka äidin uurna kuskata ko. sukuhautaan... 😬

Mistä rahasta kuolinpesä maksaa hautajaiset jos ei ole rahaa?

Olen aina pitänyt äitiäni vähän vajaana muiden ihmisten miellyttäjänä. Tulemme juttuun, kun ignoraan hänen aivoituksensa lähes täysin.

Vierailija kirjoitti:

Kaikesta sitä tyttäret valittaakin. Liian siisti koti. Kuinka moni alkoholistiperheen ja sotkuisen kodin kasvatti toivoisi, että olisi ollut siisti koti lapsuudessa. Kuinka moni näistä saa pelkkiä velkoja perinnöksi, kun äiti oli vähän suurpiirteinen raha-asioissa.

Itse muistan äidistä hänen selkänsä, kun hän tiskasi. Kodin siistinä pitäminen oli hänelle kaikkein tärkeintä ja muita naisia arvioitiin sen perusteella, miten siistiä heillä oli. Olisin halunnut, että äiti olisi joskus lukenut meille. Yhden kerran muistan, mutta se ilo ei kauaa kestänyt. kun Aku Ankkaa oli kuulemma hankala lukea. Kirjasto oli 100 metrin päässä, mutta ei me siellä käyty. Yhden kerran saatiin äiti mukaan hiihtämään ja yhden kerran hän pelasi meidän kanssa Afrikan tähteä. Äidin aika oli liian arvokasta tuhlattavaksi lapsiin. Myönnän myös tuonkin, että en ollut tarpeeksi hyvä äidilleni, minussa ei ollut mitään ylpeiltävää vaan äiti lähinnä häpesi minua.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kaikesta sitä tyttäret valittaakin. Liian siisti koti. Kuinka moni alkoholistiperheen ja sotkuisen kodin kasvatti toivoisi, että olisi ollut siisti koti lapsuudessa. Kuinka moni näistä saa pelkkiä velkoja perinnöksi, kun äiti oli vähän suurpiirteinen raha-asioissa.

Ja sitten valitetaan kun kotona kaikki oli hujan hajan ja itketään kuka maksaa äidin hautajaiset.

Niinkö? Yleensä kuolinpesä maksaa hautajaiset.

Iän lisääntyessä ikääntyvän suorittajaäitini yksi harrastus on omien hautajaisten suunnittelu. Viimeisin versio on se, ettei ketään muita saa kutsua kuin lapset perheineen. Hautastapa uurna ja hautauspaikka satojen kilometrien päässä oleva mummon ja papan hauta, eikä nimeä kiveen. Nyt on äidillä ongelma, että voikohan sitä uurnaa säilyttää jossain jos sattuu kuolemaan talvella, eikä hautaus tällä pienellä hautsysmaalla onnistu vasta kuin kesällä.

Kyseessä vielä riitaisa suku, jossa sukutila meni syytinkisopimuksella vanhimmalle pojalle, tästä suivaantuneena äiti peri lakiosaansa oikeutta myöden. Sukuhauta on sukutilan nuoren isännän eli serkkuni hallinoima, jota en ole nähnyt noin 40 vuoteen. Nyt pitäisi muka äidin uurna kuskata ko. sukuhautaan... 😬

Mistä rahasta kuolinpesä maksaa hautajaiset jos ei ole rahaa?

Omalla paikkakunnalla yksi hautaustoimisto mainostaa hautajaisten hintaa alkaen 390 euroa. Laskun maksanee sossu.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kaikesta sitä tyttäret valittaakin. Liian siisti koti. Kuinka moni alkoholistiperheen ja sotkuisen kodin kasvatti toivoisi, että olisi ollut siisti koti lapsuudessa. Kuinka moni näistä saa pelkkiä velkoja perinnöksi, kun äiti oli vähän suurpiirteinen raha-asioissa.

Ja sitten valitetaan kun kotona kaikki oli hujan hajan ja itketään kuka maksaa äidin hautajaiset.

Niinkö? Yleensä kuolinpesä maksaa hautajaiset.

Iän lisääntyessä ikääntyvän suorittajaäitini yksi harrastus on omien hautajaisten suunnittelu. Viimeisin versio on se, ettei ketään muita saa kutsua kuin lapset perheineen. Hautastapa uurna ja hautauspaikka satojen kilometrien päässä oleva mummon ja papan hauta, eikä nimeä kiveen. Nyt on äidillä ongelma, että voikohan sitä uurnaa säilyttää jossain jos sattuu kuolemaan talvella, eikä hautaus tällä pienellä hautsysmaalla onnistu vasta kuin kesällä.

Kyseessä vielä riitaisa suku, jossa sukutila meni syytinkisopimuksella vanhimmalle pojalle, tästä suivaantuneena äiti peri lakiosaansa oikeutta myöden. Sukuhauta on sukutilan nuoren isännän eli serkkuni hallinoima, jota en ole nähnyt noin 40 vuoteen. Nyt pitäisi muka äidin uurna kuskata ko. sukuhautaan... 😬

Mistä rahasta kuolinpesä maksaa hautajaiset jos ei ole rahaa?

Sossu maksaa.

On, varsin tavallista.

Lapset kasvaa aikuisiksi ja heille tulee omia tapoja, elämäntyyli, vakaumuksia jne, eivätkä he enää halua ja suostu tekemään asioita kuten vanhemmat haluaa.

Vanhemmat taasen eivät aina ymmärrä että heidän jälkikasvu on jo aikuisia eikä heitä voi komennella ja ohjeistaa kuten sillon lapsina. Vanhemmat tuppaa puuttumaan aikuisten lastensa elämään ja siitä syntyy konflikteja.

Sukupolvet erävät monesti ihan eri maailmoissa ( niin pitääkin) eivätkä kummatkaan ymmärrä toisiaan.

Sitten kun mennään vielä siihen että vanhemmat ovat jo niin iäkkäitä että dementia alkaa ja persoonallisuus alkaa muuttua niin siinä sitä onkin miettimistä miten niitä kestää.

Juu, tuttua on.

Just tapasin vanhemmat ja olen huomannut että viimeisen vuoden aikana on alkanut tulla äidilläni esiin sellasia negatiivisia piirteitä joita ei ole aiemmin ollut. Hänen itsemääräämisoikeutensa puskee joka asiasta esille hyvin voimakkaasti, minä keskeisyys on ryöpsähtänyt ihan käsittämättömiin mittakaavoihin vaikkei hän ole koskaan nuorempana ja keski-ikäisenä ollut mitenkään itsekeskeinen.

Eriryisesti korona aikana elämä pyörii tosi pienessä piirissä, on tullut monia sairauksia entisten päälle ja niitä puidaan ihan kokoajan. Ajatukset ja jutut pyörii kehää, samat jutut olen kuullut jo kymeniä kertoja.

Äiti ei kuuntele muita vaan puhuu taukoamatta, isä istuu hiljaa kiikussa tv ääressä.

Ihan kamalaa. Koita siinä sitten olla neutraali koko viikonlopun vierailulla ku tekis mieli vaan huutaa.

Täytyy vaan antaa mennä toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos ja hengitellä syvään raikasta maalaisilmaa.

Kyllä. Mitä vanhemmaksi tulen sitä enemmän äiti ärsyttää. Olen aina ollut enemmän isän tyttö, mutta nyt huomaan enenevissä määrin miten äidin maailma on mustavalkoinen. Hän on aina oikeassa, hänen työnsä on vaativinta, puhuu itsestään mielellään ja antaa itsestään hyvin tärkeän kuvan. Marttyyrimaisesti valittaa koko ajan miten joutuu 24/7 siivoamaan ja kukaan muu ei tee mitään. Tosiasiassa äiti istuu sohvalla selaillen toria ja nettikauppoja. Samat sotkut ympäri asuntoa vuodesta toiseen. Ei anna isäpuoleni koskea niihin, mutta huutaa kun ei isäpuoli tee niille mitään. Noin niinkuin pintaraapaisuna.

Äitini on itserakas, itsekäs ja mustavalkoinen ihminen, joka korostaa omaa erinomaisuuttaan ja on aina oikeassa ja tietää kaikesta kaiken. Omaa hyvin vahvat narsistiset piirteet. Ja kun mietin lapsuuttani, niin ne on nähtävissä sielläkin.

Vierailija kirjoitti:

Juu, tuttua on.

Just tapasin vanhemmat ja olen huomannut että viimeisen vuoden aikana on alkanut tulla äidilläni esiin sellasia negatiivisia piirteitä joita ei ole aiemmin ollut. Hänen itsemääräämisoikeutensa puskee joka asiasta esille hyvin voimakkaasti, minä keskeisyys on ryöpsähtänyt ihan käsittämättömiin mittakaavoihin vaikkei hän ole koskaan nuorempana ja keski-ikäisenä ollut mitenkään itsekeskeinen.

Eriryisesti korona aikana elämä pyörii tosi pienessä piirissä, on tullut monia sairauksia entisten päälle ja niitä puidaan ihan kokoajan. Ajatukset ja jutut pyörii kehää, samat jutut olen kuullut jo kymeniä kertoja.

Äiti ei kuuntele muita vaan puhuu taukoamatta, isä istuu hiljaa kiikussa tv ääressä.

Ihan kamalaa. Koita siinä sitten olla neutraali koko viikonlopun vierailulla ku tekis mieli vaan huutaa.

Täytyy vaan antaa mennä toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos ja hengitellä syvään raikasta maalaisilmaa.

Kuulostaa alkavalle muistisairaudelle.

Ap, ei todellakaan tavallista.

Mikäli lapsuus ja myös nuoruus aika, kuten peruskoulun  ylimmät luokat ja lukio ja muu opiskeluaika on ollut omassa perheessä ja kodissa normaalia ja välittävää ja kaikista perheenjäsenistä välittävää, eikä kodissa ole ollut eron uhkaa, ei väkivaltaa, eikä alkoholin väärinkäyttöä.

Niin hyvin harvinaista että sellaisessa kodissa kasvanut lapsi on rankasti tyytömätön äitiinsä ja isäänsä.

Selvähän se, että nuori kasvaa ulos omasta perheestään ja sopeutuu ja omaksuu aikuisempana erilaisia käsityksiä yhteikunnasta ja elämstä kuin hänen vanhempansa.

Aikuistunut lapsi elää täysin erilaisessa maailmassa ja yhteiskunnassa, kuin hänen omat vanhempansa aikoinaam

Jolloin kaikki ne mahdolliset neuvot ja ohjeet sun muut joita vanhemmat näinä aikoina jopa aikuisille ja perheellisille lapsilleen antavat, eivät enää päde nykyisessä yhteiskunnasa.

Kaikki sukupolvet kasvavat osaavimmaksi ja taitavammiksi kuin edellistet sukupolvet.

He tietävät ja osaavat ja ovat enemmän kuin vanhempansa,

Ja näin pitääkin olla,  Muutoin mitään kehitystä maailmassa ei tapahtuisi koskaan vaan jähähdettäsiin paikoilleen.

Minun äiti on ärsyttänyt aina minua, ei olla oltu ns oikea lämmin ja rakastava perhe koskaan, hän on jo 75 minä 52v.

Aikuisiälläni näennäisesti ollaan oltu n 1-2x vuodessa tekemisissä + lyhyet puhelut parin kk välein. Olin siihen tyytyvinen. En tunne mitään erityisen lämpimiä tunteita häntä kohtaan, lapsuuteni oli yhtä huutamista tappelua ja joskus jopa inhosin häntä, lähdin pois kotoa vähän ennen 17 ikävuotta ja se oli parasta elämässäni.

Hänen persoonasta alkaa taas puskea kamala kontrollifriikki ja määräilynhaluinen ihminen. Piirre oli poissa varmaan 30 v.

Täysin uutena piirteenä pukkaa myös pahan puhuminen ja muiden arvostelu ja voi hyvät hyssykät sitä muiden tapojen ihmettelemistä.

Hän ei vähättele minua mutta ei koskaan kannusta tai edes mainitse mitään positiivista. Siskoani ja hänen lapsia kyllä kehuu.... ja se sattuu vieläkin. Olin penskana aina hänelle se kakkoslapsi, siskoni oli suosikki.

Pelkään mitä tulevaisuus tuo hänen kanssaan, toivottavasti jaksan hillitä itseni, jaksan tasan päivän häntä, seuraavana päivänä alkaa käämit jo käryämään.

Olin vuosia vanhempieni tukena kun sisarukseni on alkohlisti, ja hän aiheutti vaikka ja mitä. Lopulta lopetin sen kun kaikki pyöri sisarukseni ja hänen alkoholisminsa ympärillä. Nyt minua ei ole äidilleni oikeastaan olemassa enää kun en jaksanut sitä elämää.

Vierailija kirjoitti:

Suomessa on se outoa kun ärsyynnytään jostain niin heti pitää suunnilleen katkaista välit. Kyllähän mm latinot, arabit meuhkaa keskenään kokoajan silti perhe tärkeä ja tekemisissä ollaan kokoajan. Se nyt kuuluu elämään että erimielisyyksiä tulee mutta täällä heti otetaan etäisyyttä ja mökötetään ja välit poikki.

Suomessa etäisyyttä on ennestäänkin ollut. En minä ole juuri kuullut vanhemmiltani, että he rakastavat minua tai saanut halauksia. Suku puhuu selän takana ties mitä, mutta yleensä naamaa päin puhuvat niitä näitä ja harvoin tarjoavat apua, vaikka suoraan olisi sanonut että heikosti menee. Miksi erimielisyyksien ilmaantuessa yhtäkkiä alettaisiin puhua kaikesta ja olla läheisiä? Totta kai suhdetta yrittäisi yrittäisi vaikeuksienkin tullessa pitää yllä, jos sellainen alkujaan olisi.

Ap - Olisin kyllä sitä mieltä että se on yleistä ja ihan normaalia ärsyyntyä joskus (tai useamminkin) omiin vanhempiin. Eikä siinä ole mitään ihmeellistä.

Ei tietenkään kaikkia maailman aikuisia omat vanhemmat ärsytä ja osahan jää elämäänkin niin itse kuin vielä omien lastenkin kanssa hyvin läheistä elämää vanhemman sukupolven kanssa. Sekin on ihan ok.

Tässäkään aihealueessa ei ole yhtä oikeaa tapaa tuntea. Kenenkään toisen tapa tuntea ei ole parempi ja oikeampi kuin jonkun toisen.

Muutamalla ystävättärelläni on ollut 70 luvulla ns normaali perheet ja lämmin äiti suhde, siitä huolimatta heillä molemmilla on nyt vaikeuksia kestää eteenkin juuri äitiä. Eteenkin iäkkäät vanhemmat jotka asuu maaseudulla ja 25-30v nuoremmat lapset kaupungissa tekemässä uraputkea elävät niin eri maailmoissa että ei niistä voi samana päivänäkään puhua. Ei ole mitään yhteistä ja se aiheuttaa myös skismaa kun kummatkaan ei ymmärrä toisten elämäntyylejä jne...

Itsellä on taas ollut lapsesta saakka kylmät välit, yh äiti oli ankara, etäinen, hermostui ja rankaisi helposti. Varhaisnuoruus ja teini-ikä oli hänen kanssaan yhtä tappelua.

Nyt aikuisena ollaan muodollisesti väleissä, emme riitele, mutta edelleenkään ei ole mitään lämpimiä tunteita ja minulla nousee vuosi vuodelta herkemmin kiukku häntä kohtaan ja ärsyynnyn helposti.

Kylläpä täällä tarinat kuulostaa tutuilta.

Itsellä 26 vuotta vanhempi äiti ja hänen miehensä jotka ovat asuneet aina maaseudulla, elämä on ollut hyvin suppeaa ja toistanut vuosikymmenet samaa. Epidemia-aikana eläneet käytännössä kahdestaan samassa pihapiirissa ja koko ajatusmaailma supistuu entisestään ja muuttuu todella mustavalkoiseksi, joka ärsyttää minua.

Itse elän lähes toisessa ääripäässä pääkaupunkiseudulla. Mitään yhteistä siis ei ole. Olemme kuin yö ja päivä.

Jostakin syystä erityisesti äitini ärsyttää vuosi vuodelta enemmän. En millään jaksaisi kuunnella aina niitä loputtomia sairaskertomuksia ym tarinoita kylän muista asukkaista joita en edes tunne. Lieneekö tämä sitä, että jollain tapaa valmistautuu siihen ettei heitä ole enää kohta elämässäni ja poisnukkuminen ei sitten satuta minua niin paljon, koska ns etäännytän heidät emotionaalisesti itsestäni tässä pikkuhiljaa.

Juu, kyllä ärsyttää minua ja koko perhettämme.

Minulla ja miehelläni on molemmilla äidit jotka tykkää puuttua meidän asioihin, päätöksentekoon, menemisiin, lasten kasvatukseen jne vaikka ollaan jo kohta nelikymppisiä.

Olen tulkinnut sen myös niin että heillä ei ole oikein mitään järkevää tekemistä itsellä ja käyttävät meitä saadakseen elämälleen sisältöä ja tekemistä.

Emme yleensä riitele tai ainakaan riitaannu, ehkä se vaan on sitä että emme ihan joka kk haluaisi olla heidän kanssa tekemisissä tai jos lähdemme vk lopun matkalle niin emme halua että anoppi käy meillä siivoamassa sillä välillä tai yrittää tuppaantua Tallinnan matkalle mukaan.

Pliis.. hankkikaa kiltit oma elämä.

En enää meinaa keksiä tekosyitä karistellakseni heitä kimpustamme. Ei kai joka viikko tarvitse soitella ja kysellä kaikki ummet ja lammet, eihän?

Jos sanon suoraan että emme ota vieraita vastaan koska haluamme olla oman perheen kesken niin he suuttuvat.... eivät siis kestä totuutta. Toki koronakammoisille on aina hyvä selitys kun sanoo että joku on meillä flunssassa enkä vielä tiedä onko koronaa, sit saa olla rauhassa taas hetken.

On tavallista. Erityisen paljon tätä tuntuu olevan nykyisissä 40-50 -vuotiaissa, joilla on 7-kymppinen äiti. Liippaa kovin läheltä sitä vuosia vanhaa ketjua, jossa mietittiin 70-luvulla syntyneiden tyttärien äitejä, eli sotien jälkeen syntyneitä suuria ikäluokkia.

Sotien jälkeen syntyneet äidit ovat voineet olla isättömiä, ja heitä on käsketty tekemään paljon, pärjäämään itsenäisesti ja hoitamaan nuorempia sisaruksia sen sijaan, että olisivat saaneet vapautta, hellyyttä ja huoletonta leikkiaikaa. Tämä näkyy siinä, millainen äiti tällainen nainen osaa olla omille tyttärilleen. Tai pikemminkin millainen hän ei osaa olla.