MITEN SUOMEEN SAATAISIIN LISÄÄ TYÖPAIKKOJA?
Suurtyöttömyys aiheuttaa lähes kaikki ongelmamme. Miten työllisyyttä saataisiin lisättyä?
Yksi mikä tuli mieleen, on pienyritysten verotuksen keventäminen. Nykyisinhän yritysten alv-raja on 8 000 euroa kuussa, voitaisiin vaikka nostaa 25 000 egeen niin sillä yksi työntekijä jo eläisi jotenkuten ja maksaisi kuitenkin veroja palkastaan. Mutta kokoomus haluaa tukea vain suuryrityksiä...
Kommentit (83)
Osaan nimetä tällä hetkellä tuttavapiiristäni ainakin viisi "puolikasta" työpaikkaa. Eli työtä on 2-3 päivää viikossa, vaihdellen, pienissä ja keskisuurissa yrityksissä. Yrittäjälle olisi täysi taloudellinen itsemurha palkata ihminen näille paikoille joten nyt näitä duuneja tekee pimeä työvoima.
Eli: tuhansia työpaikkoja ilmestyisi mysteerisesti heti kun yrittäjälle helpotettaisi taloudellisesti työntekijöiden palkkaamista!!!
Miten ennen oli? oliko toisaan niin, että matti 15v käveli tehtaseen ja aloitti työt?
Mites kaikki pikkukaupat, oliko siellä enemmän työntekijöitä kuin pelkkä myyjä? Nykyäänhän mihinkään pikkukauppaan on turha edes soittaa, kun ei niihin koskaan pääse töihin. Onhan noita ammatteja kadonnut aivan valtavasti vuosien aikana... Ennen oli oikolukijaa, taittajaa, valokuvaajaa... nykään yksi ihminen hoitaa kaiken.
Alv on yksi tuho. Ihmiset ei tajua, mikä helvetti se on yrityksille. Ymmärtäisi, että alv maksettaisiin voitosta, mutta kun se maksetaan kaikesta, mikä ei ole alv-vähennyskelpoinen.
Miehelläni on pieni yritys ja yksi työntekijä. Alv lasketaan karkeasti näin: sisääntulleet rahat - tukkuostot ja siitä sitten 24 % valtiolle. Esimerkiksi vuokra ja työntekijän saati oma palkka eivät ole kuluja alv:ia laskettaessa. Se on aikamoinen summa, josta saa sen 24% maksaa, jonka jälkeen lopuista vasta maksetaan liiketoiminnalle välttämätön vuokra ja sen työntekijän sivukulut, palkat, omat sivukulut jne.
Mä en vieläkään ymmärrä, miksi valtion pitää vetää joka välistä. Koko alv:n korottaminen on ollut varmin tapa tappaa pienyrittäjät. Kukaan ei tajua, mikä rasite se on yrityksille. Veroa, veron päälle. Pieni osa kaikesta tienatusta ja maksetusta päätyy nettona työntekijän tai miehen tilille.
Tämä esimerkki ei ole mieheni firmasta, mutta heittona: Laskutat työntekijän työstä vaikka 30 Euroa, niin siitä pitää maksaa alv, joka tekee jo mukavat 7,20 Euroa. Siis tuloa jää firmalle vain 22,80. Siitä sitten maksetaan liiketoiminnan kuluja, työntekijän eläkemaksut, saikut, palkat ja nekin hetket, kun sillä ei joka minuutti ole aina laskutettavaa työtä. Lopputuloksena työntekijä saa käteen ehkä 9 Euroa tunnista, itselle ei jää kuin riski ja joku veti välistä 21 Euroa... asiakashan maksoi kuitenkin 30 Euroa siitä tunnista.
Toi alvi on se pahin näin pienyrittäjälle. Ei oo käsityöalalla mitään vähennettävää, mutta niin vaan maksetaan se 24 prosenttia valtiolle.
Olen siis kampaaja. Minua harmittaa että hinnat pitää hilata meilläkin niin ylös, mutta muuten ei jää mitään käteen työstä.
Todella moni kampaaja tekee pitkää päivää ja silti tienaa sen 1300e kk. Ei paljon naurata. (Tarkoitin siis toiminimellä tekeviä, kukaam hullu ei palkkaa enää)
- Lomat vietetään kotimaassa ja matkaillaan kotimaassa
- Ostetaan lähiruokaa (tuetaan oman paikkakunnan maanviljelijöitä)
- Käytetään oman paikkakunnan palveluita (esim ostetaan oman paikkakunnan kivijalkakaupasta sen sijaan että tilataan netin kautta ulkomailta)
1. Julkisen sektorin tarkistaminen, eli katsotaan mihin rahaa uppoaa eniten. Eläkkeiden leikkaus, henkilöstön leikkaus, sosiaalituet jne.
2.palkkamaltti
3. Verotuksen (etenkin tulo-,kiinteistö-ja energia)
4. Toivo siitä, että Saksassa ei palkkamalttia harrasteta.
[quote author="Vierailija" time="07.04.2014 klo 19:19"]
1. Julkisen sektorin tarkistaminen, eli katsotaan mihin rahaa uppoaa eniten. Eläkkeiden leikkaus, henkilöstön leikkaus, sosiaalituet jne.
2.palkkamaltti
3. Verotuksen (etenkin tulo-,kiinteistö-ja energia)
4. Toivo siitä, että Saksassa ei palkkamalttia harrasteta.
[/quote]
Niin, siis verotuksen keventäminen. Ei korotuksia.
[quote author="Vierailija" time="07.04.2014 klo 18:21"]
[quote author="Vierailija" time="07.04.2014 klo 18:08"]
[quote author="Vierailija" time="07.04.2014 klo 17:55"]
Suurtyöttömyys? Mitä sä ap horiset?
[/quote]
Kyllä se on suurtyöttömyys jos yhtä avointa työpaikkaa kohden on 20 hakijaa. Ei siitä pääse yli ei ympäri.
[/quote]
Ööö 20? Oman alan työpaikkoihin on 200 hakijaa (ellei enemmän!) yhtä työpaikkaa kohden.
Täälläkin joku just kirjoitti, että kaupunkiin tuli uusi kauppa ja sinne oli satoja hakijoita, pari valittiin.
[/quote]
Siis laskennallisesti, kun työhakijat jaetaan tasan avoiminen työpaikkojen kesken. Se laskelma vaan kuvastaa sitä, että töitä ei riitä kaikille vaikka joka ikinen työpaikka olisi täytettynä, ei edes lähestulkoon.
[quote author="Vierailija" time="07.04.2014 klo 18:08"]
[quote author="Vierailija" time="07.04.2014 klo 17:55"]
Suurtyöttömyys? Mitä sä ap horiset?
[/quote]
Kyllä se on suurtyöttömyys jos yhtä avointa työpaikkaa kohden on 20 hakijaa. Ei siitä pääse yli ei ympäri.
[/quote]
Suurtyöttömyydestä en tiedä, mutta kyllä niitä hakijoita on usein ainakin 200.
[quote author="Vierailija" time="07.04.2014 klo 18:19"]
Pitäisi arvostaa ihmisiä ja palvelua eikä pelkkiä koneita ja vempeleitä. Haluan olla ihmisten kanssa tekemisissä mutta ei, joka paikkaan lisätään automaatteja.
Ykköstavoiteen tulisi olla, että kaikki halukkaat saisivat tehdä työtä, myös vajaakuntoiset. Työtä pitäisi ehkä jakaa mutta kukapa suostuisi palkkaansa pienentämään?
Nykyään vain rahalla, pörsseillä ja rahamarkkinoilla on merkitystä. Kuinka kauan tätä jatkuu ja mihin se johtaa? Nousemmeko kapinaan...tuskin.
[/quote]
Tätä se on, kun ahneus saa vallan...
Suomen palvelusektori on alikehittynyt. Hyvätuloisillakaan ei ole oikein varaa ostaa palveluja, kun verokiila on niin järkyttävä. Verokiilan pienentämiseksi pitää karsia julkista sektoria. Julkiselta sektorilta pitää irtisanoa kaikki turhat tuulimyllyn pyörittäjät ja onnellisuustutkijat ja paskakaivojen tarkastajat. Tarpeellisten ihmisten palkkoja pitää laskea tai vähintään jäädyttää. Kuntaliitosten irtisanomissuojat pitää purkaa välittömästi.
Jos ihmisten ei tarvitsisi maksaa tuloistaan niin paljon veroja julkisen sektorin ylläpitoon, rahaa jäisi myös palveluihin, jotka työllistävät.
[quote author="Vierailija" time="07.04.2014 klo 20:29"]

Ei Suomi pelkällä palvelulla pyöri.
Tarvitaan teollisuutta eli tuottavaa työtä. Se kerryttää veroeuroja valtion kassaan, josta sitten maksetaan julkisen sektorin työläisten palkat.
Alv pitäisi uudistaa ja yrityksen palkkaamiskuluja leikata. Tuntuvat sanktiot yritykselle jatkuvan ylityön teettämisestä.
Meidänkin firmassa on lähes parikymmentä työntekijää, jotka tekevät koko ajan älyttömän pitkiä päiviä. Palkkaamalla 10 uutta työntekijää, kaikki 30 työntekijää tekisivät 7,5h päiviä, ja kymmenelle henkilölle olisi avautunut työpaikka
Just niin kun moni on jo sanonu eli mennään itse sinne kauppaan tai siis kauppoihin ja torille ostamaan tavarat ja ruuat. Mieluiten sitten kotimaista ostettais. Se on paha että kaikki palvelut on siirtyny nettiin, koska sinne ilmestyy koko ajan asioita mitä joskus ihmiset teki työkseen. Suomalaisten pitäs uskaltaa mennä palveltaviks kauppoihin eikä ostaa netistä kaikkee.
[quote author="Vierailija" time="07.04.2014 klo 20:31"]
Ei Suomi pelkällä palvelulla pyöri.
Tarvitaan teollisuutta eli tuottavaa työtä. Se kerryttää veroeuroja valtion kassaan, josta sitten maksetaan julkisen sektorin työläisten palkat.
[/quote]
Ei pyöri ei, eikä kaikille palveluammatit sovi. Mutta on se älytöntä, ettei edes hyväpalkkaisilla ole oikein varaa käyttää palveluita, mitkä muissa maissa olisi ihan normisettiä keskiluokkaisilla. Mikä järki tässä on, että ihmiset remppaa asuntojaan itse, kun työllistäminen on niin tolkuttoman kallista. Ja sitten työttömät remppamiehet sylkee kattoon ja nostaa tukia. Tai että lapsiperheet nääntyvät kotitöidensä alle pitkän työpäivän jälkeen ja väsyneinä yrittävät kokata nälkäänsä huutaville lapsille ruokaa. Voisko se arki olla helpompaa, jos apulaisen palkkaaminen ei olisi niin kallista?
Teollisuutta pitäisi ilman muuta saada takaisin, koska ei kaikista ole vaativiin asiantuntijatehtäviin. Kustannustaso pitäisi saada alas kautta linjan, asuntopolitiikallakin siihen voitaisiin vaikuttaa. Nyt palkat joudutaan pitämään väkisinkin korkealla, että ihmisillä on varaa saada katto päänsä päälle. Ja tätäkin kuplaa on puhallettu asumistuen voimin. Olisiko järkevämpää, että meillä olisi halvemmat asunnot ja pienemmät palkat, niin että meidän teollisuustuotteet olisivat kilpailukykyisempiä maailman markkinoilla?
[quote author="Vierailija" time="07.04.2014 klo 20:31"]
[quote author="Vierailija" time="07.04.2014 klo 20:29"]
Suomen palvelusektori on alikehittynyt. Hyvätuloisillakaan ei ole oikein varaa ostaa palveluja, kun verokiila on niin järkyttävä. Verokiilan pienentämiseksi pitää karsia julkista sektoria. Julkiselta sektorilta pitää irtisanoa kaikki turhat tuulimyllyn pyörittäjät ja onnellisuustutkijat ja paskakaivojen tarkastajat. Tarpeellisten ihmisten palkkoja pitää laskea tai vähintään jäädyttää. Kuntaliitosten irtisanomissuojat pitää purkaa välittömästi.
Jos ihmisten ei tarvitsisi maksaa tuloistaan niin paljon veroja julkisen sektorin ylläpitoon, rahaa jäisi myös palveluihin, jotka työllistävät.
[/quote]
Ei Suomi pelkällä palvelulla pyöri.
Tarvitaan teollisuutta eli tuottavaa työtä. Se kerryttää veroeuroja valtion kassaan, josta sitten maksetaan julkisen sektorin työläisten palkat.
[/quote]
Ei se teollisuus ole yhtään palveluja parempi juttu, elleivät ne tuotteet kelpaa vientiin. Kotimaahan myytävillä tuotteilla emme saa yhtään enempää rahaa kuin meillä jo on - raha vain siirtyy taskusta toiseen.
Siis vientiyrityksiä on tuettava erityisesti, ja julkisen sektorin höpöhöpövirkamiehiä karsittava rajusti. Sinne meidän rahamme menevät; palkan maksamiseen ihmisille jotka eivät millään tavalla edistä kansantalouden kasvua vaan useissa tapauksissa päin vastoin ovat siinä jarruna.

Julkisella sektorilla on 1,3 miljoonaa työntekijää. Lasketaan heidän palkkojaan 1000 eurolla vuodessa, jolloin säästyy vuositasolla 1 300 000 000 euroa eli 1,3 miljardia. Kukaan ei huomaa tätä missään, mutta valtion talous saadaan sen verran parempaan jamaan, että on seuraavana vuonna varaa laskea veroja ja työnantajien sivukuluja, mikä lisää kotimaista kulutusta ja palvelutarjontaa. Lisäksi saadaan aikaan pientä palkkadevalvaatiota, koska palkankorotuspaineet yksityiselläkin sektorilla lievenisivät jos julkisen sektorin palkat saataisin alemmas. Tästä taas hyötyisi mm. vientiteollisuus.
Työelämä:
Työaika lyhennetään 6 tuntiin ja ylitöiden teettäminen kiellettäisiin. Yritysten tuottavuus kasvaisi lähes 12 tuntiin päivässä, kun tehtävään on palkattava kaksi henkilöä yhden sijasta. Työntekijän jaksaminen työelämässä parantuisi ja poissaolot pienenisivät. Palkkaaminen ja irtisanominen tehtäisiin helpommaksi - myös valtion virkoihin.
Pienyrittäjyyttä opetettaisiin koulussa ja siihen liittyvää hallinnointikustannuksia ja -vaatimuksia leikattaisiin.
(Sopivan nöyryyden löytäminen uudelleen - ymmärryd, että asiakaspalvelu on tärkeää työtä, ei kenenkään ihmisarvon polkemista.)
Verotus:
Tasaverotus poistaisi verokikkailun ja motivoisi työntekoon. Vähentäisi verohallinnon kuluja.
Perhe:
Subjektiivisesta päivähoidosta ja lapsilisistä luopuminen. Kun vanhemmat tekevät kukin enint. 6 tuntisia työpäiviä, työajat voi sopia vanhempien välillä niin, että lasta hoidetaan pääasiallisesti kotona.
Terveydenhuolto:
Lääkäriopiskelijoiden määrää kaksinkertaistettaisiin, jotta palkat alenisivat ja myös lääkärit kilpailisivat työpaikoista. Valelääkäreiden määrä romahtaisi.
Innovaation tukeminen:
Yritysten osallistuminen (esim verohelpotuksin) innovaation määrätietoiseen ja pitkäaikaiseen rahoitukseen. Esim geenitutkimus, puubioetanolin jalostus, kylmäenergia, viestintäteknologia.
Suomen pitää menestyä Kiinan reseptillä, eli halpatuotannolla. Innovaattoreiksi meistä ei ole, se on nähty jo Nokian kanssa.
- Viestin 57 kirjoittaja