Nainen: millaisia fantasioita sinulla on kun sinua nuollaan?
Olen tässä pidemmän aikaa miettinyt, että millaisia ajatuksia tai fantasioita naisilla on kun heitä nuollaan? On kyseessä sitten lyhyempi suhde, toinen nainen, mies, pitkäaikainen suhde tai mitä vaan. Vai onko mitään ajatuksia?
Olen omalta naiseltani sitä muutaman vuoden aikana pikkuhiljaa udellut, mutta aika hyvin on pitänyt omana tietonaan mitä silloin päässä liikkuu. Hieman tietoja on vuotanut jonkin kiihkeiden settien aikana. Toinen nainen tuntuu olevan se juttu. Tuntea miltä tuntuu kuin toinen nainen nuolee häntä. Ja ilmeisesti minäkin jotenkin olen sinne sekaan mahtunut.
Keskittymistä se tuntuu kyllä vaativan ihan tolkuttomasti tai hommasta ei tule mitään. Ilman mitään sen kummempia lämmittelyjä alusta loppuun koko toimituksessa menee noin 10-15min. Dildolla viimeisteltynä lopputulos on kerta toisensa jälkeen taloyhtiön herättävä spektaakkeli, mutta on ollut niitäkin kertoja kun ei vaan pääse fiilikseen vaikka tekisi mitä ja homma jää kesken. Näistä kerroista on just jäänyt mieleen se, että mitähän fantasioita siellä päässä liikkuu.
Itse miehenä voin sanoa että suihin otettaessa ei paljon muuta ajateltavaa ole kuin se että ei laukeaisi ihan ensimmäisillä minuuteilla. Vasinkin jos sattuu katselemaan toimitusta niin alkaa laaki lähenemään todella vauhdilla. Tosin naisesta tuntuu olevan imartelevaa kun se niin helposti käy.
Tämmöstä.
Kommentit (26)
miksi olis siinä tilanteessa jotain fantasioita? ajattelen vaan tapahtuvaa aktia. taidat olla aika ällö jos naises pitää aina fantasioida jostain ku on sun kanssas.
No tottakai mä fantasioin eikä se tarkoita että mies olisi ällö. Mitä ihmettä? Mutta se, mistä fantasioin niin en takuulla kertoisi miehelle, varmaan just vähän muka antaisin ymmärtää että joo, on siinä ehkä joku toinen nainen. Se voi olla että ei se sullekaan hyvää tekisi tietää. N31
No ei todellakaan mikään nainen ole mielessä vaan minulla on vain ajatus nauttia ja samalla ihana fantasia siitä kuinka mies haluaa miellyttää ja tarjota nautintoa, se ajatus kiihottaa myös.
Muistelen lähinnä sitä, mitä olen itse tehnyt toiselle ennen sitä, tai mitä haluan tehdä sille seuraavaksi. 69 on ihana fantasia, mutta en osaa keskittyä nauttimaan, jos oikeasti nuolen toista samaan aikaan kun mua nuollaan. Siitä saatan kuitenkin fantasioida samalla, tai sitten vaan muistelen miltä toinen tuntui ja maistui hetkeä aikaisemmin.
Minä en fantasioi mistään, vaan ainoastaan nautin kokemuksesta.