Haluaako mieheni erota?
Olemme seurustelleet ja asuneet yhdessä päälle kaksi vuotta. Emme ole naimisissa, eikä ole lapsia. Nyt vuoden ajan meillä on ollut erilaiset elämäntilanteet, kun mies on ollut työttömänä ja minä töissä täysipäiväisesti.
Olen sellainen, että kaipaan omaa aikaa, ja nyt kun mies on ollut oikeastaan vain kotona (harvemmin käy missään) niin en ole saanut olla kauheasti yksinäni kotonamme. Töistä tullessa olen usein aika väsynyt ja haluaisin vain käydä suihkussa, syödä ja mennä nukkumaan, jotta jaksaisin taas seuraavana päivänä töissä. (Meillä duunipaikalla vielä paljon muutoksia ollut ilmassa, joten työajatukset seuraavat usein kotiin asti.) Tästä syystä aina ei jaksa harrastaa seksiäkään, mistä mieheni on välillä loukkaantunut. Mutta hän ei taida oikein ymmärtää, että olen ihan oikeasti joskus väsynyt ja kaipaan myös sitä omaa aikaa. Olen tästä kyllä suoraan sanonut.
Rakastan miestäni todella paljon, ja olen tiedostanut kyllä erilaiset elämäntilanteemme. Viime päivinä mieheni on ollut todella vaisu ja vihjaillut, että olisiko parempi erota. Mä itse melkein suutuin tästä, koska mieheni ei ole oikein koskaan puhunut mulle omista fiiliksistään, työttömyydestään, meistä tai mistään muustakaan. Nyt sitten yhtäkkiä menee ihan kuoreensa ja sanoo, että ollaan liian erilaisia.
Meillä on samanlaiset kiinnostuksen kohteet ja ajatusmaailma, aikaisemmin olemme käyneet paljon yhdessä konserteissa yms mutta nykyinen elämäntilanne vie paljon voimia. Mutta erilaisia emme ole todellakaan. Yritin tästä miehelleni sanoakin, että tämä on vain vaihe, kun aikamme jakautuvat eri tavalla. Hän tuntui siinä hetkessä ymmärtävän, halasi ja sanoi, että kai se on sitten vain tämä tilanne.
Nyt olen yksin kotona ja mieheni sukulaisillaan viikonlopun, ei ole vastannut hyvänyöntoivotuksiini eikä muihin viesteihini. Olen tosi surullinen ja loppu tähän mieheni sulkeutuneisuuteen ja puhumattomuuteen. Haluaisin itse vain nostaa kissan pöydälle ja puhua asiat samantien halki mutta mieheni ei osaa tai halua puhua mistään. Musta tuntuu, että sisään jää paljon patoutumia ja puhumattomia fiiliksiä :( silti en tahdo menettää miestäni, vaan uskon ja toivon että hän löytäisi itselleen jotain mielekästä tekemistä ja asiamme alkaisivat taas rullata kuten ennen.
Huhhuh, tulipas sepustus. Olisi helpottavaa kuulla, jos jollain muullakin pariskunnalla on ollut vastaavaa, miten niistä on selvitty?
Kommentit (14)
Anteeksi vain, mutta onko miehes varmasti vanhemmillaan? Alkaisin epäilemään
No mies voi ajatella itsensä taakaksi sinulle, kannattaa nyt vähän keskustella oliko se erilaisuus vain tekosyy tai naamio sille mitä hän tuntee tai pelkää sinun tuntevan.
Itse sivuutin vuosia sitten vaimoni puheet, että olemme liian erilaisia ja olisi ehkä parasta erota. Emme eronneet. Mutta se olisi ehdottomasti kannattanut ja heti. Nyt se on vaikeampaa, kun on pari pientä lasta huomioitavana.
Keskustelkaa asiasta ihan vakavasti, mikä sai hänet sanomaan niin. Onko taustalla joku oivaltava havainto joka tulee siirtämään teitä enemmän eri suunnille tulevaisuudessa ja jota ei voi välttää. Vai oliko se työttömyyden aiheuttama itsetunnon ja usko romahdus, varovainen kysymys onko hän sinusta vielä ok vai innostutko sanomaan "no sitä minäkin olen ajatellut, paperit on tuolla laatikossa ja sun allekirjoitus vaan puuttuu".
Keskustelisinkin itse mielelläni, mutta mieheni ei halua/osaa. En tiedä. En saa hänestä mitään irti. Olen monesti ollut keskustelun avaajana ja yrittänyt kysellä että missä tässä nyt mennään. Hän pitää vain löysässä hirressä ja hiljaisuus meinaa tappaa. Ihan kuin odottaisi että kyllästyn ja häivyn itse, ettei hänen tarvitse olla se "pahis" joka pisti poikki.
Huoh.
Ap
Ostat käsiraudat kaupasta, ja laitat kummankin ranteeseen kiinni. Sanot, ettei pääse edes vessaan ennen kuin asia on puhuttu halki.
Tai tee sille monivalintakysely.
t. 4
Kysy häneltä suoraan onko hänellä toinen nainen tai onko ihastunut toiseen/haluaa olla muiden naisten kanssa.
Valitettavan usein kuulee juuri tuollaisia tarinoita niiltä joiden puoliso on löytänyt uuden/ihastunut ja ei halua keskustella asioista. Odottaa, että hänet jätetään. Sitten ei ole itse se pahis, joka on jättänyt, vaan jätetty.
Mitä teet miehellä, jos vain käyt töissä, haluat olla yksin ja nukkua, että pääset töihin? Anna miehen jatkaa elämäänsä.
En näkisi tota erona, olette vain loukkaantuneita toisillenne. Lisäksi teillä on erilaiset elämäntilanteet, kun toisella työ ja toisella ei. Se luo jännitettä. Sinä et eroa niin kauan kuin näet hänessä sellaisen piirteen, jota ei voi vastustaa. Hän puhelee erosta, koska ei keksi muutakaan toimenpidettä, joka sopisi tilanteeseen, esim' se keskusteleminen. Tsemppii.
[quote author="Vierailija" time="29.03.2014 klo 11:12"]
Mitä teet miehellä, jos vain käyt töissä, haluat olla yksin ja nukkua, että pääset töihin? Anna miehen jatkaa elämäänsä.
[/quote]
Teen ja paljonkin. En osaa kuvitella itseäni kenenkään muun kanssa. Ja kuten sanoin on töissä ollut viime ajat poikkeuksellisen raskasta jolloin en yksinkertaisesti jaksa muuta kuin "pakolliset". Olen kyllä ehdottanut yhteistä tekemistä vapaapäivilleni mutta yleensä saan mutinaa vastaukseksi.
Nostan ketjua jos jollain olisi vielä kokemuksia jaettavaksi.
ap
[quote author="Vierailija" time="29.03.2014 klo 11:04"]
Kysy häneltä suoraan onko hänellä toinen nainen tai onko ihastunut toiseen/haluaa olla muiden naisten kanssa.
Valitettavan usein kuulee juuri tuollaisia tarinoita niiltä joiden puoliso on löytänyt uuden/ihastunut ja ei halua keskustella asioista. Odottaa, että hänet jätetään. Sitten ei ole itse se pahis, joka on jättänyt, vaan jätetty.
[/quote]
Mulla myös kokemusta tällaisesta miehestä. Aivan hel-ve-tin ärsyttävää!
Anna mennä jos haluu erota. Kerrot vaan että ei oo mitään vastaan, siitä vaan.
Miten jaksat olla semmosen miehen kans, joka ei osaa puhua vaikeista asioista? Mun ex oli samanlainen. En todellakaan voisi viettää loppuelämääni sellaisen kanssa. Ongelmat maton alle vaan, koskaan ei saanut rakentavaa ja muutoksia tuovaa keskustelua aikaiseksi.
yleensä kun se ero-asia on nostettu pöydälle ei kovin vahvoilla olla. sinuna yrittäisin keskustella haluaako erota vai ei, ettei sitten käy niin, että äijä kärvistelee kun olet ns. puhunut hänet ympäri jatkamaan ja lähteekin yhtäkkiä ilman varoituksen sanaa.
mun tulkinta ja kokemus tuosta tilanteesta on että mies haluaa erota. voihan siinä tulla soutaa-huopaa vaihe jossa eroatte ja palaatte yhteen ja mietitte tilannetta, mutta jokin kriisi, muutos, on tulossa.