Eikö ole perustulain vastaista syrijä alle 25vuotiasta työttömyys
korvauksessa liitosta
On tilanne jossa alle 25vuotias ihminen on ollut töissä viimeiset 5vuotta ja täyttänyt siis työssäoloehdon liittoon josta maksetaan työttömyyskorvausta jos hän jää työttömäksi. On alalla josta sanotaan nyt irti huomattava määrä työntekijöitä. Hänellä ei ole koulutusta peruskoulun jälkeen suoritettu loppuun ja tämän takia hänet voidaan ikänsä vuoksi asettaa eri asemaan lain edessä. Jos hän ei hae yhteishaussa niin ei saa myöskään liiton päivärahaa vaikka on sen rehdillä työllä ansainnut.
Miten lainsäädäntö voi olla näin ristiriidassa keskenään.
Kommentit (9)
On ap:n kertomassa tapauksessa epäoikeudenmukaista koska olisi ansainnut päivärahat jos vain ikää enemmän. Nyt häntä syrjitäään ikänsä perusteella. Kyseessä ei kuitenkaan sohvan pohjalla maannut loinen vaan vuosia töitä tehnyt.
Jos laki vaatii hakemaan koulutukseen niin sitten hänen tehtävä niin. Jos löytää sopivan alan niin siitä kouluttautumaan. Tai ehkä löytää uuden työpaikan ilman koulutusta. Yksi vaihtoehto on hakea kouluihin joihin käytännössä lähes mahdoton päästä ja sitten on tuo vaatimus koulutukseen hakemisesta täytetty.
Miksi ei ole sitä opiskelua vienyt loppuun asti????
Alle 25-vuotiaita pidetään holhouksen alaisina suunnilleen, mutta heidän maksamansa verot kelpaavat kyllä.
Ja vaikka on kaikkea pakotettua opiskeluihin hakemista, pajatoimintaa jne., niin silti työttömyys ikäluokassa on 23%.
Perustuslaissa sanotaan "ilman hyväksyttävää perustetta". Syrjäytymisen ehkäisy on hyväksyttävä peruste, eli ei ole perustuslain vastaista.
Kyllähän tuossa on selvä syrjäytymisriski olemassa. Ei peruskoulun jälkeen suoritettua tutkintoa, vaan koulu jäänyt kesken, nuori ikä, ainoa työkokemus alalta jossa ilmeisen huonot työllisyysnäkymät.
Riskihän ei tarkoita että ap olisi nyt syrjäytymässä, vaan sitä, että moni samankaltaisessa tilanteessa saattaa syrjäytä.
Minulla sama tilanne. Olen alle 25-vuotias, minulla on kaikki pätevyydet ja luvat harjoittaa ammattiani, mutta minulla ei ole siitä tutkintoa. Tämä sen takia, koska sillä tutkinnolla et tällä alalla tee yhtään mitään. Joudun tämän saatanan lain takia viemään lapseni päiväkotiin 9 kk ikäisenä, koska minulla on velvollisuus hakea opiskelemaan.Vaikka voisin tehdä oman alan töitäni kunhan kodinhoidontuelta pääsen. Uskomatonta.
6nen juuri tuo kohta siinä hämää "ilman hyväksyttävää perustetta" Jos ihminen on kuitenkin käynyt töissä ja huolehtinut liiton maksun niin onko ikä pelkästään peruste siihen että ihminen syrjäytyy? Ja se että ei ole saanut suoritettua koulua loppuun vaikka sitä onkin paljon käynyt.
Tiedän lain että näin on tehtävä, on haettava ja on mentävä kouluun jos ei saa töitä. Ja tiedän senkin että on todella hyvä että sen tutkinto paperin saa koska siitä on hyötyä tulevaisuudessa. Mutta se että minusta se on perustuslain vastaista että et saa samaa etua kuin muut. Silloinhan tuon ihmisen ei kannattaisi edes kuulua liittoon eikä maksaa liiton maksuja jos on vaihtoehto ettei saa siitä mitään hyötyä. Ja sitten liitosta kuitenkin saa tukea kun kyykytetään töissä.
Halusin vaan perusteen sille että miten ristiriidassa tuo laki voi olla perustuslain kanssa. Eikö se ole se laki mihin pitäisi vedota. Ja voinko viedä asian oikeuteen jos tämä skenaario tapahtuu.
Ja kyllä koulu olisi suoritettu loppuun jos ihmisellä olisi ollut kunnon äiti ja isä jotka olisivat asiassa voineet nuorta tukea, mutta näitä tukihenkilöitä ei ole ollut.
Voiko tähän saada 23vuotias sitten vielä jälkihuollon jossa tuetaan asumista? Hän asuu omistusasunnossa josta maksetaan velkaa.
ap
Voi että just voi ottaa päähän kaikki jotka mussuttaa, että koulutuksella et tee yhtään mitään.
Alle 25-vuotiaiden pitää kouluttautua etteivät syrjäydy .