Paska ero + muuta vastoinkäymistä, miten täältä noustaan!???

NO NIIN, kävin ostamassa lehtiön, alan kirjoittaa! Niinkun joku sanoi, en aio repiä/hävittää kirjotuksiani, vaan säilyttää, josko sit niiden juttujen perusteella huomaisin jälkikäteen, esim.puolen vuoden päästä päässeeni elämässä eteenpäin. Vielä kuulisin vinkkejä arkeni/vointini hallintaan... t.ap

Ja kaikenlisäksi haikailen eksän perään ja en saa käsiteltyä eroa terapiassa niin hyvin, että osaisin päästää irti henkisellä tasolla miehestä. Joka aamu ja päivä ja ilta se asia on mielessä ja tuska on valtava.

Ensinnäkin: ihanaa, että olet hakenut ja jo saanut apua (moni olisi vieläkin levittelemässä käsiään että jaa-a, mitäs tässä tekisi). Toisekseen, eikö terapeutillasi ole mitään ideoita? Nämä mulla tuli nyt mieleen, mutta nämä ovat vain ehdotuksia ja en yhtään tiedä, sopivatko sinulle ja olisiko niistä sinulle hyötyä:

- ota yhteyttä vanhoihin kavereihisi/tuttuihisi, ja katso josko sieltä löytyisi juttuseuraa

- lähde mukaan esimerkiksi seurakunnan toimintaan, siellä on paljon kivoja tyyppejä ja toimintaa (eikä pelkkiä uskovaisia, jos sitä pelkäät!), myös esimerkiksi SPR:llä on toimintaa

- kansalaisopistolla on myös paljon kivaa toimintaa, josta voisit löytää sisältöä elämääsi ja kavereita

- käytkö töissä? Tunnetko alan omaksesi? Mitä jos lähtisit opiskelemaan uutta ammattia?

- juttele netissä ihmisille, siihen on monta kanavaa (googleta!)

- pakko mainita myös tämä: lääkkeitä on paljon erilaisia, joten oletko varma, että kaikki on nähty? Joskus oikean lääkityksen löytyminen vie aikaa, mutta voin vakuuttaa ainakin omien kokemuksieni pohjalta, että se etsiminen kannattaa.

- jos sinulla on mielessä joku harrastus, jota voisit kokeilla, niin lähde rohkeasti kokeilemaan: tärkeintä ei ole se, että liikut mahdollisimman tehokkaasti tms, vaan se, että saat siitä energiaa ja se on kivaa.

Paljon voimia sinulle.

Miksi et ota lisaa lääkettä, jos sitä tarvitset?

Kuinka olisi terapiakertojen lisääminen? Kerta viikossa on aika vähän.

En ole ap, mutta osaisipa joku kertoa, milloin eksän perään haikailu loppuu :/

Vihdoin löydettiin lääke, josta ei mitään sivuoireita. En halua turruttaa täysin itseäni (kokemusta siitäkin). Voisin pyytää lisäaikoja terapeutille. Kiitos nro 3 vinkeistä. Liikuntaa olen ennen harrastanu ja nyt iso kynnys kun masentaa ja kunto on mitätön.

ap

Kuvittele mielessäsi silta, joka vie sinut tämän synkän vaiheen läpi parempaan huomiseen. Juuri nyt sinun on kuljettava tämän sillan kautta, ja allasi myrskyää raivoisa virta, mutta pidä katse vastarannalla ja usko siihen, että jaksat perille. Päivä kerrallaan, hetki kerrallaan. Tuska hellittää ajan myötä ja saat voimaa siitä, että kaikesta huolimatta selvisit.

Toinen tärkeä vinkki: suru on työtä, joka on käytävä läpi, mutta siitäkin työstä on otettava välillä lomaa. Tee välillä jotain mukavaa, katso vaikka jokin elokuva tai lue kirjaa, joka vie sinut hetkeksi "lomalle" toiseen maailmaan. Nauti hetkistä lapsesi kanssa. Ennen kaikkea usko itseesi, usko siihen, että sinä selviät tästä kaikesta ja saat vielä sellaisen elämän, jonka ansaitset. Terveisin: eräs veemäisen eron läpikäynyt ja siitä täysin selvinnyt. - Ja P.S., nykyään kiitän jo onneani siitä, että se suhde päättyi.

[quote author="Vierailija" time="28.03.2014 klo 00:26"]

 Liikuntaa olen ennen harrastanu ja nyt iso kynnys kun masentaa ja kunto on mitätön.

ap

[/quote]

No sittenhän tilanteesi on oikein hyvä, sillä lihaksesi muistavat vielä (kauankin aikaa sitten) harrastamasi liikunnan, joten kuntosi nousee nopeammin kuin ns. täysin nollapisteestä aloittavilla. Mutta kyllähän se vaatii sen, että aloittaa. Koita pitää mielessä, että ekat viikot saattaa tuntua tosi vaikeilta, mutta sen jälkeen yleensä helpottaa, ja homma alkaa sujua. Tee vaikka itsesi kanssa sopimus, että harrastat jotain kivaa liikuntaa esim. kuukauden ajan (jos tällainen ei vaan ahdista sinua). Joitakin se kuulemma auttaa.

Aloita pienestä.

Listaa asioita jotka tekevät sinulle hyvää mieltä ja tuottavat iloa tai jonkinlaisia positiivisia tuntemuksia.

Jos kahvinjuonti auringossa on sellainen, lisää sitä viikko-ohjelmaasi mahdollisimman paljon.

Haluaisit harrastaa liikuntaa. Ota tavoitteeksi kävellä lapsi rattaissa/lapsen kanssa lähikaupasta maitoa tms, ja pistä ylös että voit olla tyytyväinen itseesi siitä että kävelit.

Etsi kohtalotovereita. Seurakunnat, jotkut kunnat ja pienperheyhdistys järjestävät yksinhuoltajakerhoja. Näet että muutkin ovat yksinhuoltajia ja selviävät - ainakin jotenkin. Perhekerhot ja äiti-lapsipiirit ovat myös oivallisia paikkoja.

Verkostoidu netin kautta. tukinet.net esimerkiksi, voit kirjoittaa nimettömänä ajatuksiasi ja tutustua uusiin ihmisiin.

Lähde ulos asunnosta. Neljän seinän sisällä olo on pahaksi. Kirjasto, puisto, rantareitti, mihin vaan. Jos varat riittävät ja lastenhoito järjestyy, itsellesi jokin harrastus jossa voit olla ihan tavallinen, yksi muista, ja tavata samasta asiasta kiinnostuneita ihmisiä.

En epäile yhtään ettetkö selviäisi. :)

Terveisin pohjamudissa käynyt neljän lapsen yksinhuoltaja jolla on maailman parhaat lapset.

Kiitos nro 20! Tutustutaanpa tukinettiin, en oo koskaan kuullukkaa... Kyllä, neljän seinän sisällä ahdistaa eniten! Ennen kun asuin omakotitalossa, oli niin helppo lähteä ulos. Nyt jotenkin muka työlästä täältä kerrostaloluukusta irtautua... Tekosyy kai se on tuokin.
-ap

Vinkki 5:lle: exän perään haikailu loppuu, kun päätät lopettaa sen. Onhan sen helpompi sanoa kuin tehdä, mutta näin se kuitenkin toimii. Täytyy sisäistää se asia, että exä on todellakin menneisyyttä ja uudet seikkailut odottavat.

Tässä nyt olisi yksi vinkki, ei auta kaikkiin vaikeuksiin mutta jos saat apua niin hyvä!

Jos jonkin asian aloittaminen on vaikeaa (liikunta tms.) niin kokeile tätä vanhaa hyvää konstia:  pakota/lupaa itsesi tekemään sitä vain kaksi minuuttia. Enempää ei ole pakko. Katso vaikka kellosta aikaa. Ja seuraavana päivänä taas sama.  Pian huomaat, että ei teekään mieli katsoa kelloa, vaan homma sujuu ihan hyvällä mielellä pidempäänkin. Mulla on tehonnut monen vaikean asian aloitukseen.

Lopeta oman olon ruikutus ja ole läsnä lapsellesi, oletko huomioinut lapsesi oloa? Mahtaako hän kärsiä isän lähdöstä ja äidin epätoivosta? Tasapainoa toivon lapsesi elämään. Ai, niin olen itsekkin yh ja lapset suht tasapainoisia, kun päätin että en yhden kusipään takia ruikuta.

[quote author="Vierailija" time="28.03.2014 klo 00:24"]

En ole ap, mutta osaisipa joku kertoa, milloin eksän perään haikailu loppuu :/

[/quote]

2 vuotta jos ero, 7 vuotta jos kuolema. 

Pakota itsesi kävelylle. Aloita pienestä, mutta mene joka päivä. Ulkoilma, mekaaninen liike ja jossain vaiheessa kunnon nousu nostavat myös mielialaa. Kun kävelylenkit alkavat sujua, saatat huomata/muistaa minkälaisesta liikkumisesta pidät ja voit keksiä jotain uuttakin. Kaiken liikunnan ei tarvitse olla tavoitteellista. Voi vaikka peuhata koiran kanssa metsässä, jos sattuu pitämään eläimistä. Olisiko naapurustossa joku, jonka koira tarvitsisi välillä ulkoiluapua? Mutta aluksi vain nokka ulos ja pieni kävely.

Lisää terapiaa, keskustele lääkityksestä myös.

Jos et jaksa lukea, kuuntele äänikirjoja. Näin pääset välillä muihin maailmoihin ja voit hetkeksi unohtaa omat murheet. Ehkä jossain vaiheessa opit taas itsekin haaveilemaan. Juttele terapeutille, onko hänellä tästä jotain ideoita. Itse aloitin lukemalla tuttuja kirjoa. Koska ajatus harhaili, pysyin juonessa mukana, vaikka olisin unohtanut samantien lukemani. Sinä hetkenä kun huomasin haluavani lukea uutta kirjaa, tiesin edistyväni. Ja lue vain mukavia tarinoita.

Jos ero oli paska, ehkä lopulta pääsit paskasta tyypistä eroon ja jonain päivänä saatat olla tyytyväinen.

Nyt mars ulos kävelemään. Tänään vaikka vaan talon ympäri. Kuuntele lintujen ääniä, siitä se lähtee ja vielä tulee päivä, jolloin voit hyvin :-) 

[quote author="Vierailija" time="28.03.2014 klo 12:02"]Lopeta oman olon ruikutus ja ole läsnä lapsellesi, oletko huomioinut lapsesi oloa? Mahtaako hän kärsiä isän lähdöstä ja äidin epätoivosta? Tasapainoa toivon lapsesi elämään. Ai, niin olen itsekkin yh ja lapset suht tasapainoisia, kun päätin että en yhden kusipään takia ruikuta.

[/quote]

Tottakai otan huomioon lapseni, on päässyt perheneuvolaan juttelemaan ja leikin varjolla käsittelemään eroa. Siellä ammattilaiset häntä varten, piti kyllä vähän vaatia sitä paikkaa, onneksi olin sisukas. Ja omista jutuista luistan ennemmin mitä lapseni, hän kyllä pääsee välillä puistoon, kaverille, retkelle. Nyt vain kyselen itseni vuoksi apua ja vinkkejä. Ja sainkin jo niitä. Kiitos kaikille!<3

Uppaan vielä... t.ap

Minä ainakin annoin erossa itselleni määräaikoja, vielä kuukauden päästä saan olla surullinen, kun ei auttanut otin jatkoaikoja, tänään saan itkeä 20min, tänään teen vain asioita joista nautin, tänään saan itkeä vaikka koko päivän, kirjoitin asioita paperille ja revin ne, osan säilytin, vihasin, kaipasin, ikävöin ja kiskoin taas itseni maanpinnalle, minäkin luulin että minulla on vain tuttavia, mutta kun uskalsin avata, joillekin suuni löysinkin heistä ystäviä ja kuuntelijoita.

Missään vaiheessa en jaksanut ajatella koska tämä tuska on ohi, elin päivän ja hetken kerrallaan, oikeastaan en edes uskaltanut mennä nukkumaan koska pelkäsin heräämistä ja sitä että tuska iskee taas, pidin valot ja radion päällä aika pitkään öisin.

Mitään aika rajaa ei voi antaa ne ovat kauhistuttavia kun huomaakin että ei ollutkaan se kuukauden tai kahden vuoden surija.

Kokeile fischerin eroseminaaria, niillä kirjojakin. Siinä tietääkseni myös toipumiseen ohjelma. On myös kirjoja olemassa, lainaa vaikka kirjastosta jos et muuten pääse. Kyllä se ajan kanssa helpottaa, yritä rämpiä pahimman läpi! Kyl sä vielä nouset!

Oon huono lukemaan kirjoja, mutta voishan tuota ehkä perehtyäkkin kirjoihin eroaiheesta... Tuo kirjoittaminen vois toimia mun kohdalla. Pitänee ostaa vihko/päiväkirja ja kokeilla. t.ap