Onko siellä yliopistossa miten paljon ryhmätöitä?
Etsitään meidän rauhalliselle normaaliälyiselle asperger-nuorelle opiskelupaikkaa, as on se syy, miksi tarvitsee apua. Mutta nuo ryhmätyöt tökkii, jos pitää jotain raportteja tehdä. Opo oli sitä mieltä, että yliopisto sopisi paremmin kuin amk. Tekniikan alaa miettii, se kiinnostaa eniten. On käynyt amiksen ja suorittanut lakkiin tarvittavat lukioaineet, tai siis nyt keväällä saa nämä päätökseen ja hyvin vaikuttaa menneen. Amiskin meni hyvin, ryhmätyöt joten kuten.
Kommentit (19)
onko olemassa töitä missä ollaan vain yksin,?
Suurin osa kursseista on sellaisia, ettei muiden kanssa tarvitse juurikaan olla tekemisissä. Sitten on kursseja, jotka voidaan suorittaa monella eri tavalla. Samat opintosisällöt voi tehdä joko ryhmätöitä tehden, tai yksin.
[quote author="Vierailija" time="26.03.2014 klo 21:00"]
onko olemassa töitä missä ollaan vain yksin,?
[/quote]
On, esim. itse olen aika vähän ihmisten kanssa tekemisissä. Sen verran mitä minä puhun muiden kanssa, tyyliin asiakas käy kaksi kertaa viikossa, pärjää poikakin. Muut hoitaa palaveroinnit ja markkinoinnin. Ap.Mutta tämä hommani vaatii koulutusta.
Yliopisto on täydellinen paikka introvertille tai sosiaalisesti rajoittuneelle. Esim. humanistiset aineet - kieliä lukuunottamatta - ovat lähes kaikki sellaisia, että on aika vähän läsnäolopakkoa. Paljon kirjatenttejä ja jonkin verran luentoja. Itse en muista omista kahdesta tutkinnosta kuin ehkä yhden tai kaksi ryhmätyötä ja nekin vain siksi, että itselle se sopi.
Riippuu ihan kurssista, ei voi yleistää.
Itsekin opiskelen nyt ranskaa yliopistossa ja mulla on Asperger. Toivottavasti täällä ei tuu olemaan hirveästi ryhmätöitä.
T: 22-vuotias nuori mies/poika
Ei missään tapauksessa amk:uun. Meillä ei siellä muuta ollutkaan kuin ryhmätöitä, vieläpä huonoissa ryhmissä usein.
Meillä on kauppakorkeassa todella paljon ryhmätöitä, lähes jokaisella kurssilla jotain. Ja pääaineena itselläni on laskentatoimi, ettei ihan edes missään markkinointipöhinässä olla.
yliopisto parempi kuin amk. olin yhdellä kurssilla yliopistossa ja vaikka sielläkin on ryhmätöitä, niin kaikki on pakko huomioida, jotta kyseinen ryhmä saisi arvosanan/suorituksen. amk:ssa on samat vanhat klikit.
Mä opiskelin suomea ja ryhmätöitä oli joillain kursseilla. Peruskursseilla tosin taisi olla vain yhdellä kurssilla ryhmätöitä, muut oli valinnaisemmilla kursseilla. Tosin kuten joku jo sanoi, niin kurssit voi myös tenttiä ja näin välttää ryhmätyöt. Ryhmätyöt ovat tuuria, joillain kursseilla vaan porukka tekee osuutensa sovitusti ja jotkut ryhmätyöt ovat sitten sellaisia, joista sitten luemme tältäkin palstalta ikävinä kokemuksina.
Itse opiskelin humanistisessa ja yhteiskuntatieteellisessä, mm. historiaa, sosiaalipolitiikkaa ja kieliä. Ainoastaan kielissä oli ryhmätöitä, historiassa ei tainnut olla ainuttakaan koko tutkinnon aikana.
Ainakin aikoinaan Teknillisessä korkeakoulussa oli erittäin paljon ryhmätöitä ja erittäin paljon työllistäviä sellaisia (osa tehtiin oikeisiin yrityksiin, ei mitään pikku juttuja, jotka olisi parissa päivässä tehnyt). Ryhmätyöt työllistivät melkein enemmän mitä tentit. En usko että monissa yliopiston perinteisissä tiedekunnissa tai kauppatieteellisessä on lähimainkaan niin paljon ryhmätöitä (tai ainakaan niin paljon työtä teettäviä), ellei tilanne ole jotenkin 2000-luvulla radikaalisti sitten muuttunut. Itse valmistuin vuonna 2000.
Vierailija kirjoitti:

Maailma muuttuu kuudessatoista vuodessa, Eskoseni.
TKK:n IT puolelle. Siellä on paljon aspergereita ja muita sosiaalisesti rajoittuneita ja siellä ne uivat kaikki kuin kala vedessä. TKK:n fysiikka on toinen. Proffatkin ymmärtää assburgereita koska niitä on siellä niin paljon, ja ne saa tosi paljon aikaan koska jos niitä joku asia kiinnostaa niin ne pystyy siirtämään koko muun maailman syrjään.
Ne on ihanteellisia opiskelijoita koska niille ei tartte sanoa muuta kuin että tää olis ongelma, keksisitsä siihen jotain
Opiskelen Aallossa insinööritieteiden korkeakoulussa ja on ollut useampia ryhmätöitä.
Teknillisessä ON paljon ryhmätöitä. DI:n on osattava toimia valmistuttuaankin ryhmänsä johtajana. Jos muiden kanssa työskentely on vaikeaa, kaikki tiedonhankinnasta ja töiden jakamisesta lähtien on erittäin haasteellista. Kuvittele vaikka arkkitehtia, joka ei kommunikoi ollenkaan raksalla. Sama on konepuolen DI:llä, jonka pitäisi kyetä osoittamaan aikataulut, tekemiset, materiaalit, suunnitelmat ja muut ja kommunikoimaan vielä muuttuvat asiakkaan tarpeet tuotantoon ja toimittajille.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ainakin aikoinaan Teknillisessä korkeakoulussa oli erittäin paljon ryhmätöitä ja erittäin paljon työllistäviä sellaisia (osa tehtiin oikeisiin yrityksiin, ei mitään pikku juttuja, jotka olisi parissa päivässä tehnyt). Ryhmätyöt työllistivät melkein enemmän mitä tentit. En usko että monissa yliopiston perinteisissä tiedekunnissa tai kauppatieteellisessä on lähimainkaan niin paljon ryhmätöitä (tai ainakaan niin paljon työtä teettäviä), ellei tilanne ole jotenkin 2000-luvulla radikaalisti sitten muuttunut. Itse valmistuin vuonna 2000.
Maailma muuttuu kuudessatoista vuodessa, Eskoseni.
No täytyy vielä lisätä alkuperäiseen kommenttiini sen verran, että opiskelin TKK:lla tuta-osastolla ja sitä kautta ryhmätöitä tuli varmaan enemmän kuin mitä olisi ollut jollain toisella osastolla ehkä. Riippuen toki vielä pää- ja sivuainevalinnoista.

Opiskelin TKK:n fyssalla eikä siellä mitään ryhmätöitä ollut. Paritöitä oli mutta jokainen teki kuitenkin oman osansa yksin. Asbergereita siellä oli aika paljon.
Ryhmätyöt ja raportit siis pelottaa. Jos ryhmätyö on kirjallinen, niin yleensä ryhmässä jaetaan osuus kirjasta, jonka kukin referoi ja lopuksi palaset yhdistetään toisiinsa.