Ruotsi voitti OECD-maiden koronatilaston - Heja Sverige!
Ruotsi julistettiin pahaksi kriisimaaksi – Anders Tegnell suivaantui
22.11.2020 | 09:56
OECD:n raportti kertoo Ruotsin suoriutuneen 28 maasta kaikista huonoiten epidemian leviämisen estämisessä.
Taloudellisen yhteistyön ja kehityksen järjestö OECD on julkistanut tuoreessa raportissaan, että useasta näkökulmasta arvioituna Ruotsi on suoriutunut kaikista verrokkimaista huonoiten estämään koronaviruksen leviämistä.
Ruotsin valtionepidemiologi Anders Tegnell ei kuitenkaan luota arvostetun järjestön raporttiin, kertoo Expressen.
Ruotsin ilmoitettiin suoriutuneen 28 maasta kaikista huonoiten esimerkiksi siinä, ettei se kyennyt vähentämään väestön liikkuvuutta koronakriisin aikana.
Myös tehohoitoa tarvitsevien määrä mainittiin raportissa.
Kun esimerkiksi Alankomaat ja Ranska kykenivät vähentämään tehohoitoa tarvitsevien määrää viidessä viikossa, Ruotsilta samaan kului 11 viikkoa.
Tegnell kuitenkin kieltää määrätietoisesti sen, että raportti maalaisi Ruotsista huonon kuvan.
– Ei. Raportissa ei ole otettu huomioon kontekstia. Erilaiset tilastot ovat hyvin kontekstisidonnaisia ja on hyvin vaikeaa tehdä niistä tällaisia johtopäätöksiä, Tegnell tyrmää.
Raportista on kuitenkin selvästi nähtävissä, että ne maat, jotka pyrkivät nopeasti hillitsemään ihmisten kokoontumista, saivat myös tartuntaluvut laskemaan kaikista nopeiten.
Sitä vastoin Tegnell toteaa raportin osoittavan sormella nimenomaan Ruotsin vanhusväestön kuolleisuuteen.
– Olisimmepa tienneet silloin, mitä tiedämme nyt, hän kommentoi.
Kommentit (13)
Tässä ihan oikeasti liekitään ihmishengillä.
Tässä linkki kun ap ei sitä osannut laittaa
https://www.verkkouutiset.fi/ruotsi-julistettiin-pahaksi-kriisimaaksi-a…
Vierailija kirjoitti:
Tässä ihan oikeasti liekitään ihmishengillä.
Niinhän Ruotsissa on jo viimeiset 20 vuotta leikitty, ruotsalaisen henki ei ole minkään arvoinen. Malmössä juutalaiset joutuivat muuttamaan pois maasta jatkuvan terrorin takia ja kaupungin SDP-pormestari vaan totesi, että kannattaa muuttaa pois. Uudet tulijat olivat niin kiehtovia.
Ruotsin aika yhtenä maailman parhaista maista on ohi. Uskomatonta, miten ruotsalaiset omilla teoillaan onnistuivat tuhoamaan maansa.
Ihmettelen, että Ruotsin katastrofin pääarkkitehti Tegnell yhä toimii virassaan. Hänhän oli keväällä hyvin ylimielinen.
Vierailija kirjoitti:
Ihmettelen, että Ruotsin katastrofin pääarkkitehti Tegnell yhä toimii virassaan. Hänhän oli keväällä hyvin ylimielinen.
Kertoo paljon ruotsalaisista. Joskus virheiden myöntämisen vaikeus on äärimmäisen vaarallista. Ruotsissa se on tapahtunut jengirikollisuuden kohdalla ensin ja nyt koronan. Tuhansia ja taas tuhansia turhaan kuolleita ja epävakaa yhteiskunta.
Ruotsi on aika monessa asiassa kehitysmaa ja huonoin pohjoismaa, talous rullaa kyllä edelleen paremmin kuin Suomessa, mutta muuten ovat kyllä surkeassa jamassa. Suomi etenkin mamurikollisuudessa haikailee samaan lopputulokseen eli turhaa te täällä ilakoitte.
OECD ei ota huomioon Ruotsin julkisanomatonta tavoitetta eli että Korona alkaisi tuottaa satoa parabolialueilla.
Vierailija kirjoitti:
Ihmettelen, että Ruotsin katastrofin pääarkkitehti Tegnell yhä toimii virassaan. Hänhän oli keväällä hyvin ylimielinen.
Ilmeisesti pitää katsoa vähän kauempaa eli vaikka Suomesta. Näkee kontekstin vähän paremmin.
Tegnell on tyypillinen narsisti. Vika on aina muissa, on se sitten WHO (ei täysin puhdas pulmunen), muut EU-maat tai sitten tottelemattomat ruotsalaiset.
Vierailija kirjoitti:
Ihmettelen, että Ruotsin katastrofin pääarkkitehti Tegnell yhä toimii virassaan. Hänhän oli keväällä hyvin ylimielinen.
Varmaan omaa oikean poliittisen mielipiteen eli sen "oikean" mielipiteen.
Hyvä, että Suomen tartunnat ja kuolemat ovat ottaneet Ruotsin kiinni aivan kuten moni Ruotsissa arveli. Eiku...
Ruotsi pärjää monessa hmmmm surkeasti. Maan on rikollinen kehitysmaa muutenkin, joten mitä väliä?